Suomessa lääkärit käyttävät vielä sosiaalista mediaa vähän, ainakaan muuta kuin Facebookia. Twitterissä on kourallinen lääkäreitä ja lääkäreiden blogeja vain muutama, nekin lähinnä anonyymeja.
Täällä Hollannissa tilanne on aivan erilainen: Twitteriä käyttää aktiivisesti ainakin satoja lääkäreitä. Esimerkiksi tällä listalla oli kirjoitushetkellä 431 hollantilaista yleislääkäriä.
Myös Yhdysvalloissa lääkäreiden somekäyttö on aivan eri lukemissa. Moni on tehnyt blogistaan tai Twitteristään itselleen brändin, kuten Kevin MD tai EndoGoddess. Lääketieteen konferensseja livetwiitataan hyvin ahkerasti. Monilla isoilla lehdillä on oma lääkäriblogi, mikä tietenkin edellyttää julkkishenkistä brändiä nimettömyyden sijaan.
Joskus kuitenkin yllättää, miten huonosti jotkut lääkärit tuntevat sosiaalista mediaa. Tai ehkä kyse on siitä, miten huonosti nämä lääkärit ovat perillä ihmisistä yleisesti. Mielestäni ei ole asiallista arvuutella Twitterissä, mikä esine seuraavan potilaan alapäähän on juuttunut.
Yhdysvalloissa on voimassa myös HIPAA-laki, joka rajoittaa sitä, miten lääkärit voivat potilaistaan kertoa – onhan vaitiolovelvollisuus ja yksityisyydensuoja toki Suomessakin. Vaikea silti kuvitella, että kukaan suomalaislääkäri munaisi yhtä törkeästi kuin reumatologi Larry Greenbaum.
Blogipostauksessaan Greenbaum paitsi kertoi iäkkäästä reumapotilaastaan niin paljon tietoja, että tämän tuntevat helposti tunnistaisivat tämän, haukkui tämän pataluhaksi siitä, että tämä kehtasi valittaa vaivoistaan ja kommentoida negatiivisesti entisiä lääkäreitään, naureskeli, että “jos muu ei tepsi, silloin pitää tutkia potilas” ja vieläpä antoi ymmärtää, että laskutti tämän sairasvakuutukselta korkeampaa taksaa, koska potilas oli niin ärsyttävä ja valitti liikaa.
Voin hyvin kuvitella suomalaisen lääkärin ajattelevan mielessään vastaavia asioita, mutta blogata siitä julkisesti, vieläpä oma naureskeleva kasvokuvansa tekstin vierellä?
December 11, 2012 at 5:45 pm
Varoittava esimerkki? Pikemminkin hieno ja mahtava! Juuri tällaisessahan sosiaalinen media on oikein mainio, eli bongaamaan epäkohteliaat, asiakkaitaan halveksivat ja ylihinnoittelevat tyypit niistä, jotka ovat asenteeltaan ja ammattitaidoltaan oikeasti hyviä.
December 11, 2012 at 7:08 pm
Niin, no. Voihan sitä ajatella niinkin.
December 11, 2012 at 7:19 pm
Ulospäin suuntautuneille ihmisille sosiaalinen media on mainio keino antaa itsestään hyvä kuva. Jopa parempi kuin olisi reilua. Yleislääkärin taitoihin toki kuuluu hyvä jutustelutaito, mutta erikoislääkärin kuuluu osata oma alansa. Jutustelu ei ole
erikoislääkärin ydinosaamista.
Sosiaalisessa mediassa on helppo kehua ja helppo mokata. On hyvä muistaa, mistä sosiaalinen media koostuu: ihmisistä ja heidän viesteistään. Kannattaa arvioida sitä siltä pohjalta.
December 11, 2012 at 8:05 pm
Potilaiden kanssa kommunikoiminen on kyllä ihan jokaisen lääkärin perustaito, jota ilman ei diagnoosista tai hoidosta tule mitään. Sosiaalista mediaa ei ole pakko osata, mutta siinä tapauksessa sinne ei kannata tunkea ollenkaan.
December 12, 2012 at 8:08 am
Turku 121212
Ainutlaatuinen päivä, kirjoitettuna sen huomaa.
Hei Maija
Kiitos kirjoituksistasi, jotka koen henkilökohtaisena onnenpotkuna, kun ne löysin sattumalta jostain yleiseltä keskustelupalstalta. Olet ottanut härkää sarvista ja vääntänyt
oikeasti sitä sieraimista niin, että polvilleen on päätynyt!
Harva kanssasisar on tömäyttänyt minut pilvissä hiippailijan
niin tukevasti maan kamaralle, kuin Sinä. Osut useimmiten
juuri ydinkanavaan aiheeissasi. Itse olen hieman (?) liian
vilkkaalla mielikuvituksella varustettu osatakseni saman.
Lisäksi olen sellainen kuvaamasi ‘hankala potilas’, monioireinen
joka kuitenkin koen, että lääkärit ne vasta hankalia ovat:
miten sitä maallikko ja avun tarpeessa lääkäriin menevä
voi tietää, miten mitäkin lääkäriä lähestyä saadakseen käynnillään hakemansa avun ja toivotun hyödyn?
Ja kun kohdalle osuu vielä eri kulttuurista muuttanut venakko,
jonka kielitaidossa monen vuodenkin Suomessa asumisen jälkeen on kovasti toivomisen varaa, on erittäin todennäköistä
että viestit eivät kulje oikeisiin lokeroihin kummankaan aivoissa.
Potilaan voikin toki olettaa olevan ‘tyhmä’ ja omia virheellisiä ennakkoluulojansa tarjoileva toljake, mutta mikä selittää sen, että virassa oleva ja kohtuullisella palkalla aikaansa kuluttava
henkilö valkoinen takki päällä saa sellainen olla ja sitä ei saisi
muka maallikko arvostella!?! Vain yksi esimerkki, tuore ja tarpeeksi harmillinen tapaus, omakohtainen, 10.12.12 koettu:
Lääkäri soittaa. Kymmenes ‘sairaalabakteeri’-kasvutulos ja
ärhäkkä tämän kalenterivuoden aikana kohdallani, jonka tuloksiin
olin kyllä varautunut itse: taas arvausantibiootit, kun vain penisilliinien ja kefalosporee(ii)nien ja parin muun tri-alkuisen
lääkkeen sopivuus listataan. Lääkäri kehoittaa minua noutamaan
samalla, kun annan pikaCRP:n hoitajalle, penisilliinireseptin tai
‘kirjoitanko kefalosporeenia mieluummin, Anja?’ kysyy tuttavallisesti, onahan hän omalääkärini. Niin mukavaa kuin onkin, että lääkäri puhuttelee etunimellä, se ei paranna luottamustani häneen tässä tapauksessa, kun olen allerginen sekä penisilliinille, että kaikille sen johdannaisille ja kefalosporeiinille samoin. Maininta on papereissani, sähköisessä
potilaskertomuksessani ja asiasta on puhuttu kasvokkain useammin kuin kerran.
Kivuliaana sitä ei siedä mitään keljuilua, jollaiseksi otin tuon esityksensä – voin olla tietenkin väärässä, mutta hänellä on koko
laaja lääkkeitten arsenaali ja miksi hänen pitää määrätä juuri
näistä kahdesta lääkeryhmästä jompaa kumpaa, eikä kumpikaan
ole potilaalle kuin pahimmillaan kuolemaksi.
En muista nyt sen a-kirjimella alkavan allergisen reaktion nimeä,
jonka olen kerran keskussairaalassa tiputuksessa penisilliinistä
saanut ja menettänyt pari vuorokautta elämästäni muistamatta
mitään sen shokin vietyä minut toisiin sfääreihin. Samoin on
kerran käynyt, kun lääkäri määräsi minulle Voltaren-reumalääkettä tabletteina, vaikkei ole todettu reumaa vaan
nivelrikko ja sain siitä lääkkeestä hallusinaatioita ja keskustelin
viikon verran pienten vihreitten ukkojen kanssa, kunnes läheiseni
tajusivat, että seuraavaksi tilataan ruumisauto, ellei lopeteta
sen lääkkeen käyttöä. – Miten meitä opetetaan on tietenkin
tärkeä asia, mutta miten meitä lääkitään on yhtä tärkeää.
Kuulemani lääkärivitsi saa jonkun varmaan hekottamaan, mua
se ei jostain syystä y h t ä ä n naurata minua:
”Tri A: Kuulitko, että se luulosairas rouva kuoli viime viikolla vastaanotolta kotiin päästyään? Kävi taas valittamassa
niitä vakioita, muka pissaumpi tai lavantauti sopivat oireisiinsa
– kävi minua neuvomassa.
Lääkäri B: Kuulin. Mihin hän menehtyi?
Tri A: Oli alkanut ne määräämäni lääkkeet ja ehtinyt ottaa vasta
yhden.
Lääkäri B: Onneksi ei enempää. Ei näy ruumiinavauksessa, oli
senverran kookas ja obeesi. Lopultakin siitä päästiin!
Kerran se kysyi minultakin, olenko lukutaitoinen, kun epähuomiossa olin määrännyt sille eturauhasvaivoihin
tarkoitettua lääkettä, kun piti estrogeenipuikkoja kirjoittaa.
Oli tullut vähän valvottua päivystyksiä ja edellinen miespotilas
sai juuri sitä lääkettä ja tiedäthän, miten sitä voi toistaa
saman reseptin tietokoneella, ellei poista sitä edellistä.
Puhdas työtapaturma se oli ja eikös siltä eukolta oltu viety
ajat sitten kaikki pelit ja vehkeet sisäpuolelta syöpäepäilyn
vuoksi, mistä sen tietää, vaikka olisi hyvinkin miestenlääkkeestä hyötynyt–Mutta hyvä kun se kuoli kun aina oli arvostelemassa
ja etsimässä virheitä lääkärien tekemisistä. Näissä paineissa
sitä (kaksikko pyyhälsi ohitseni kulman taakse, enkä kuullut enempää viisauden kultaisia sanoja korkeasti koulutettujen
huulilta)”
Jos ovat siis miehet ja naiset eri planeetoilta, lääkärit ja
hoidettavansa sitä ovat vielä enemmän.
Luin jostain katalogista kerran, että olisi olemassa kirja, jossa
neuvotaan nuorta lääkäriä, miten kohdata potilas. Vielä enemmän
-potilaan näkökulmasta siis- olisi tarvetta kirjaselle, joka kertoisi,
MITÄ missään nimessä ei pidä lääkärin vastaanotolla kertoa ja
mistä AINAKIN oman turvallisuutensakin nimissä pitäisi osata
vaieta ja varsinkin pitäisi neuvoa, miten p o t i l a s saavuttaa
lääkärin silmissä ihmisen arvon, siis miten käyttäytymällä, mitä
oireita ja miten ne kertomalla jne Ja olisi hyvä kertoa, millaisin
äänenpainoin nuo seikat olisi hyvä tuoda esiin, että olisi lääkärin
mielestä u s k o t t a v a saadakseen parhaan mahdollisen
hoidon ja kohtelun osakseen.
Voihan olla niinkin, että lääkäri onkin valelääkäri, kuten suomalisesta mediasta varmaan olet lukenut, tai ei lääkärin
opintoja edes ikinä alkamaan päässyt eli maallikko siinä kun
potilaskin. Onneksi tilastoituja huijareita on vielä kai vähän.
Kaikkihan tietävät, että ei elämästä lopulta kukaan ole hengissä
selvinnyt, mutta miten kivuliasta elämää itsekukin on suostuttava väärien diagnosien, riittämättömän kivunlievityksen
ja turhan hoidon aloituksen lykkäämisen ns. jono-mekanismin
ollessa maan tapa. Maan tavaksi pitäisi muodostua näillä
tiedonsaannin vuosikymmenillä jo hiljalleen avoimuus asioissa,
joiden salaaminen ei ole valtakunnan tai potilaan turvallisuuden
vuoksi välttämätöntä. Suomessa vaietaan hiljaiseksi esim.
lääketehtaitten suuri valta siihen, miten meitä hoidetaan ja
millä keinoilla tai lääkkeillä. On muoti-ilmiö nykyisin määrätä
kaikille kokonaiskolesterolin ollessa noin 5 hujakoissa, kolesterolilääkkeitä, vaikkei potilas ole ylipainoinen tai mikään
muu tue sen lääkkeen tarpeellisuutta, kuin lääketehtaan toive
saada paljon kaupaksi k.o. pillereitä. Nykyisin on myöskin
hälyyttävästi meitä obeeseja naisia, joilla v o i s i olettaa olevan
2.tyypin diabetes ulkoisen olemuksen vuoksi. Ja kas kummaa,
sokeri pysyttelee sinnikkäästi vain siinä 6:ssa, ei hievahda ylös
ei muutu, vaikka kuinka jätettäisiin virtsatieinfektiot hoitamatta,
anginaoireisiin puuttumatta, niin, että tulehdus leviää protesoituihin polviin ja vaatii sitten jo luulääkärin lähetteen.
Onhan selvää, että hoitamattomat tulehdukset nostavat aina
myös sokeriarvoja, huonoja rasva-arvoja senkasta puhumattakaan, vaikka itselläni oli senkka vain alle 50, kun
minulta oli poistettu suurentuneita sylkirauhasia leukani oikealta
alapuolelta ‘toista kourallista viinirypälemäisiä rakkulakasvaimia’
lausunnon mukaan. Sairastamani rauhastubi oli jo toinen siihenastisessa elämässäni(26 v): keuhkoissani oli alle kouluikäisenä varjostuma, johon jouduin syömään sitä inhoittavaa Bassia.-Ikäluokassani näitä tapauksia riittää, mutta
siinä taas yksi tabu. Vaiettavaahan riittää.
Mutta en suostu syömään diabeteslääkkeitä entisten myrkkyjen
lisäksi ennen kuin ovat saaneet puolisoni veriarvot niillä määräämillään p a r e m m i k s i kuin minun rajoilla roikkuvat
sokeriarvoni!
On näet paha kokemus itselläni kolesterolilääkkeen uudelleen
aloittamisesta: suvussani on kaikilla korkea kolesteroli perinnöllisenä isän puolelta. Söin koko 1990 luvun tehottomiksi
osoittautuneita Zocor-lääkkeitä, joiden hintakin oli ihan hirmuinen, mutta oli vielä silloinen lääkevakuutukseni
voimassa, joten en itse niitä maksanut lopulta. – Uunituore
ja erittäin fiksuna pitämäni omalääkärini (ennen tätä nykyistä)
osasi lukea minua niin hyvin, että olisi saanut minut menemään vaikka pyrstö edellä puuhun halutessaan. Niinpä aloin syödä v.
2010 suosituksestaan kolesterolilääkkeitä, niitä atorvastatiineja
tai mitä satiineita tai statiineita olivatkaan, sillä seurauksella,
että jouduin ensiapuun loppujen lopuksi murtuneen nilkan vuoksi. Putosin kuin eno veneesä keskellä katua
mennessäni ostoksille, ilman syytä tuosta vain, kuin jauhosäkki jalat alta. Kuljin ihmisten keskellä, eikä kukaan ehtinyt napata kynkästäni kiinni ja niin rojahdin vasemman vääntyneen jalkateräni päälle koko elopainollani.
Ennakkoon oli ollut kyllä kuppien putoamista ilman näkyvää
syytä , haparoivaa liikehdintää ja kiertohuimausta.
Olin kertonut niistä oireista lääkärilleni, muttei hän osannut
yhdistää sitä alkamaani kolesterolilääkitykseen. Uskalsipa
väittää jopa, ettei sillä voinut olla mitään yhteyttä.
Kun kaaduin odottamatta, ei siinä ollut kyseessä huimaustuntemus, vaan jonkinlainen ilmakuoppaan astuminen
vähän samaan tapaan, kuin joutuisi aikakapseliin. Hämmästyin
itse eniten, en ole hoiperteleva vanhus vielä ollut näihin asti!
Kuitenkiin kesken kulun, hups.
Lopetin saman tien kolesterolilääkkeen syönnin, mutta en kertonut sitä lääkärille, joka oli jo ehtinyt kovasti iloita, että
kolesteroliarvoni oli saatu alle raja-arvojen ja se oli kuitenkin
kumma kyllä ollut mitenkään vaikuttamatta sokeriarvoihini,
ne olivat samoissa aina vain (olisiko niiden pitänyt kohota vai
laskea, en saanut tietää, oletan, että teki väitöskirjaa
nuorena kunnianhimoisena lääkärinä aiheesta)
Kahvikupitkin rupesivat taas pysymään käsissä, huimaus meni
menojaan, kolesteroliarvoni nousivat sitten, mutta minä itse
aloin voida huomattavasti paremmin.
Tuon tapauksen jälkeen alkoi varsinainen rasvakeskustelu
Suomessa, minä en sitä suinkaan aikaansaanut, mutta lääkkeistä
alettiin puhua ja niiden vaikutuksesta yli 65-vuotiaisiin jos on joku muu perussairaus, kuten kilpirauhasen huonosti tasapainotettava vajaatoiminta, liikatoiminta tai vuorotteleva
mikä ei ole nykyään vissiin muodikasta sitä saattaakaan kunnon
tasapainoon. Minä kuitenkin väitän kaiken kokeneena siitä
sairaudesta, vaikka struumaleikkaus on vielä edessä, että
hyvin tasapainossa pysyvä kilpirauhanen on elämän a ja o:
16 vuotiaana sairastettu kilpirauhastulehdus on tehnyt minusta
oireen mukaisen hoidon vaatijan, en osoitteenmukaista
hoitoa hyväksy alkuunkaan, vaatetuksen perusteella tehdyt sosiaaliluokitukset ovat täysin perusteettomia, mutta valitettavan yleisiä ja haittaavat hyvää hoitosuhdetta siitäkin
ON KOKEMUSTA. Ja vaivainen olen, kaiken kokeneena.
Jos kilpirauhastani olisi viimeisen raskauden jälkeen seurattu
tarkemmin, olisin säästynyt 40 kg ylipainolta, nivelrikon
pahenemiselta, turvotuksilta, joita lääkittiin seurauksena kihti,
kalkkisakkautumilta virtsateihin eli munuaiskiviltä, ja miltä muulta kaikelta olisinkaan säästynyt, jos olisin pitänyt
tyttöaikaisen pääni olla menemättä lainkaan naimisiin ja
lisääntymättä.- Terveyteni olisi ehkä paremmin säilynyt.
Samoin mielenrauhani ja olisin säästynyt turhilta syyllisyydentunteilta, joita hyvin kärkkäästi kasataan potilaan
kannettavaksi, kun lääkäri itse on epäpätevä tai vähintäänkin
epävarma toimija.- Muutama lause tästä aiheesta:
Sisätautipolin erikoistuva naislääkäri minulle:’Läskis sun
lämpöä pitää.’, letkautti johon minä:´Varmaan voitte tuon
tieteellisesti todistaa.’ kun podin reaktiivista niveotulehdusta,
Kuume oli uuvuttava, jatkuva vaikka matalahko, lopulta oli¨kokeissa viitteitä borreliavasta-aineista’, mutta sen katsottiin olevan jo vuosien takaa, mutta osaltaan saattanut olla
aiheuttamassa jonkun muun tekijän nyt laukaisemaa niveltulehduksen pahempaa vaihetta.” Jäin nivelkorjausjonoon
16 vuodeksi ja 2008 leikattiin lopulta toinenkin polvi ja korjattiin
jalat saman mittaisiksi. – Ne kaikki odotukset ja tutkimukset hoidotta ja lievityksettä jatkuvassa kuumeessa-
mikä pahensi kovasti nivelrikkotuntemuksia turvonneissa polvissani ja aiheutti lähes järjen menetyksen lieviyksen puutteessa. Kun tri ei kyennyt mitään lievitystä minulle järjestämään, hän syyllisti minua? Todella epäeettistä. En päässyt
omin avuin vuoteesta enkä takaisin, en rappuja pitkin alakertaan
omakotitalossamme, vaan jouduin hiihtelemään iljanteista
rinnettä ulkokautta suihkuun ja saunaan päästäkseni,
mieheni tukemana. Kysyinkin harmistumiseni näyttäen, että onko tohtori kovasti ylpeä mollatessaan kipujen kaatamaa
potilasta – eikö pieni empatia toimisi paremmin? Hieman nolona tunnusti, että on itsellään sama ikävä vaiva ja joutuu vain töissä
roikkumaan. Kehoitti laihduttamaan( oli langanlaiha nainen itse)
ja minä sanoin, etten tässä kunnossa jaksa edes yrittää.
Sanoi myös, että tulehdustaipumukseni juontaa jo niistä
tubitartunnoista ja miten minusta tuntui, että syyllisti niistäkin
potilasta – olin varmaan syntymästäni basillin kantaja. Minkä sille
itse voin ja miten olisin voinut välttyä sairastumasta? Se, että 2 vanhempaa lasta synnytin ilman, että tiesin sairastavani – tai minä tiesin jotain pahaa sairastaneeni, mutta lääkärit eivät sitä
silloin vielä olleet toista kertaa todenneet-joten olen saattanut
altistaa heidätkin ikäväkseni.
En silti jaksa katua naimisiin menoani enää 50 v jälkeen enkä
lastenkaan vuoksi jaksa enempää murhetta kantaa, vaikka olen
heikon perimäni ehkä samalla siirtänyt. Poikia vääntämättä olisin
e h k ä obesiteetilta välttynyt tai sitten en,
Sen sijaan ketään ei kiinnosta TSH arvoni, jotka tekevät elämästä
ikävää lievästi ilmaistuna, kun litovat samaan suuntaan kuin T4V, vaikka niitten mielestäni pitäisi karkoituua toisistaan hyvässä hoitotasapainossa.
Siinä sitten olen muotitautien ‘diabetes ja korkea kolesteroli’
-reseptikäsien armoilla, jään vaille kunnon tulehdushoitoja,
kun olen se mikä olen, epämuodikas, epämiellyttävän näköinen ja turhan kyseleväinen. Tosi hankala potilas!
Ja olen liian suulas, kun pääsen kirjoittamisen makuun.
Pyydän monisanaista ja omakohtaista tilitystäni anteeksi,
vaikken tietoisesti loukata tahtonut, kaikki oikeudet pidätetään
(vai miten se nyt menikään)
Anja alias Suometar16
December 12, 2012 at 9:29 am
Kiitos kommentista Anja! Saahan sitä kirjoittaa pitkästi, usein kirjoittaminen helpottaa, tai ainakin auttaa järjestelemään ajatuksia.
Varmasti Suomesta löytyy paljon ihmisiä, joilla on ihan samanlaisia tuntemuksia ja syöty turhaan kolesterolilääkkeitä ja lihottu alihoidetun kilpirauhasen takia jne. Harva tosin on ihan sentään luunmurtumia statiinien takia saanut, kurja juttu. :-/ Lihasheikkous on kyllä sitäkin yleisempää. Anoppinikin sitä valitteli. Kehotin kokeilemaan, josko Q10 helpottaisi sitä.
Harva lääkäri osaa kilpirauhasen vajaatoimintaa hoitaa, mutta onneksi nykyään Internetin aikakaudella useampi on löytänyt esimerkiksi Kilpirauhasfoorumin kautta kunnollisen lääkärin. Kyllä olisi omakin elämäni aika surkeaa, jos lääkärini TSH:n perusteella minua lääkitsisi.
December 12, 2012 at 8:24 am
“Potilaiden kanssa kommunikoiminen on kyllä ihan jokaisen lääkärin perustaito, jota ilman ei diagnoosista tai hoidosta tule mitään.” Samaa mieltä! Toivottavasti kirjoitat tästä aiheesta joskus tutkimuksiin perustuvan tietokirjan 🙂
December 12, 2012 at 9:25 am
Kyllähän Hankalassa potilaassa puhutaan tutkimusten kera siitä, millaisia virheitä lääkärit tekevät potilaiden kanssa keskustellessaan. Käytöksen kultainen kirja se ei toki ole. :->
December 12, 2012 at 2:22 pm
Samaa mieltä myös, sekä itsellä että lähipiirillä kokemuksia melkoisen kommunikointitaidottomista lääkäreistä.
Aika törkeä tapaus tämä Greenbaum, eikö potilaan yksityisyydensuoja ole ihan perusasioita lääkärin työssä.
December 13, 2012 at 8:31 am
Taisin ilmaista itseni huonosti. En suinkaan väitä, että lääkäri saa olla
kommunikointikyvytön.
Olen vain itse kurkkua myöten täynnä työmarkkinoiden vaatimusta
joka paikkaan tunkeutuvaan sosiaalisuuteen ja tiimityöhön.
Jotkut meistä vain ovat sellaisia, että tekevät työnsä
paremmin rauhassa tai yksin.
Lääkärin toki pitää osata kommunikoida sen verran, että saa
selvää mikä potilasta vaivaa ja osaa kertoa, miten vaivaa
olisi hänen mielestään viisasta hoitaa. Jos lääkäri on aivan
toivoton, toivottavasti hän tajuaa pitää mukanansa
supliikkihoitajan, joka toimii tulkkina.