Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Muiden tarinoita: Britta ja ozaenatauti

| 4 Comments

Pitkästä aikaa muiden tarinoita. Nimimerkki Britta lähetti julkaistavaksi kertomuksensa yli 80 vuoden(!) sairaushistoriasta ozaena- eli hajunenätaudin kanssa. Britta kirjoitti minulle niin pitkälti, että päätin julkaista osan tekstistä tämän kirjoituksen kommenteissa. Niitä pätkiä en ole juurikaan editoinut, tähän tekstiin olen tehnyt oikeinkirjoitus- yms korjauksia.

Tekstissä on jonkin verran kuvailua liittyen leikkauksiin ja verenvuotoon, joten jos olet herkkä tällaiselle, kannattaa ehkä jättää tämä teksti väliin.

Brittan tarina

Synnyin 1936 ja syntyessäni minulla oli sairaus, joka ei näkynyt päältä, joten minua hoitaneiden oli vaikea tietää sitä, miksi itkin koko ajan. Minulle oli silloin haettu naapurista kehto lainaksi, kun arveltiin siinä liekuttamisen rauhoittavan minut uneen. Kun olin itkenyt koko ajan elettyäni 4,5 kuukautta, itkuni väsyttämä äitini vei minut lääkärin vastaanotolle. Tuo lääkäri oli viisas ihminen ja huomasi sen, että itkuni syy oli nälkä.

Lääkäri kehotti äitiäni syöttämään minua vauvaansa lusikan avulla, ”ei imettämään”, lääkäri huomasi, etten pysty ottamaan ruokaani imemällä, kun en saa hengitetyksi suuni ollessa kiinni, yksinomaan nenäni kautta. Tuo lääkäri oli silloin todennut minun sairastavan riisitautia [vaikea D-vitamiininpuutos, harvoin kalsiumin tai fosforin puutos], että siinä määrin ravinnonpuutteessa olin nuo elämäni ensimmäiset 4,5 kuukautta ollut.

Äitini kertoi näitä elämäni alkutaipaleen tapahtumia useamman vuosikymmenen ajan. Tuon jälkeen kukaan terveyttäni hoitanut ei huomannut minulla poikkeavaa sairautta olevan olemassa ennen kun olin täyttänyt 18 vuotta. Silloin sairastin usein poskiontelotulehduksia, ja työpaikkani lääkäri punkteeratessaan nenääni ihmetteli ääneen sitä, minkälainen ihmenenä minulla oli. Lopulta tuo lääkäri kyllästyi punkteeraamaan vaikeasti puudutettavaa nenääni ja kirjoitti minulle lähetteen Helsingin yliopistollisen sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle.

Tuolla poliklinikalla sitten todettiin minun sairastavan ozaena/hajunenätautia. Ensimmäisellä poliklinikkakäynnilläni minun vasemmasta korvastani löydettiin vesihuuhtelussa helmi. Lääkärioppilas joka helmen löysi otti sen pinseteihinsä ja kulki ympäsi suuren silloisen poliklinikan tutkimussalin hokien: ”katsokaa, ihmisen korvassa oli helmi”!

Olen harmitellut monesti sitä, kun en ymmärtänyt pyytää tuota korvastani löytynyttä helmeä itselleni. Kuinka kauan tuo helmi oli korvassani ollut, en tiedä? Tuolloin korvaani ei millään tavoin hoidettu helmen löytymisen jälkeen.

Olin tuolla poliklinkalla opetuspotilas, ja kokeeksi minulle tehtiin siellä nenäni suuria korjausleikkauksia. Ensimmäinen nenäleikkaus tehtiin vuonna 1954, ja tuo leikkaus oli sen verran huolimatonta työtä, että sen jälkeen sain jo sairaalassa ollessani runsaan verenvuodon vasemmasta sieraimestani peräti kaksi eri kertaa.

Lopulta minut kotiutettiin ja sairauslomani loputtua menin töihin. Asuin tuolloin Järvenpäässä ja kävin sieltä päivittäin junalla työssä Helsingissä. Päivän parin jälkeen oltuani töissä sairauslomani jälkeen aamulla pienessä saunakamariasunnossani Järvenpäässä nenästäni alkoi vuotaa verta suihkuna. Asuntokaverini äiti hälytti paikalle paikallisen aluelääkärin, joka nähtyään minut lattialla istumassa hyytynyt verikasa vierelläni sanoi: ”en ole koskaan nähnyt ihmisen nenästä tulleen noin paljon verta”!

Tästä toteamuksestaan huolimatta tuo lääkäri ei kehottanut minua hankkiutumaan minut leikanneelle poliklinikalle autolla, vaan kehotti minua menemään samaan sairaalaan, jossa minut oli operoitu. No, noudatin lääkärin ohjetta ja kävelin kaksi kilometriä asunnoltani Järvenpään rautatieasemalle ja siitä junalla Helsinkiin ja raitiotievaunulla jatkoin Helsingin rautatieasemalta korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle Haartmaninkadulle.

Poliklinikalla minua hoitamassa oli nuori lääkärioppilas, joka ei papereitani ollut nähnyt ja joka oletti minulla nuorella ihmisellä olevan kalkinpuute ja annettuaan minulle kalkkipistoksen hän kehotti minua menemään kotiin. Ja taas minä tottelin lääkäriä ja menin samaa tietä asuntooni Järvenpäähän. En mennyt seuraavana aamuna töihin, että todennäköisesti olin saanut sairauslomaa?

Seuraavana aamuna, kun olin yksin asunnossani, nenästäni alkoi jälleen vuotaa verta. Nyt riensin vuokranantajani luokse ja pyysin heitä soittamaan minulle taksin. Taksin tultua pihaan minä otin vuoteeltani lakanan estääkseni sen avulla taksiautoa tahriintumasta vereeni. Annoin kuljettajalle osoitteen Haartmaninkadulle korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle. En kertonut lähtiessäni kuljettajalle sitä, ettei minulla ole rahaa.

Kun riensin poliklinikalle sisälle verta valuvana, kuljettaja seurasi minua, ja silloin vasta kerroin hänelle sen, ettei minulla ole rahaa maksaa kyytiä. Poliklinikan eteisen lattia lainehti nenästäni vuotavasta verestä, ja vaatesäilössä ollut vahtimestari hermoili lattian sotkemisesta, ei osoittanut elettäkään olevansa huolestunut minusta ihmisestä, jolta veri vuotaa tuolle lattialle. Minut Järvenpäästä poliklinikalle tuonut taksin kuljettaja toi minulle paperilapun, johon hän oli kirjoittanut nimensä ja rahasumman jonka matka maksoi. Ymmärsin että lappu annettiin minulle toivossa saada joskus rahansa matkakuluista. Ja minä kyllä maksoin tuon summan, jonka taksinkuljettaja paperin merkitsi, maksamiseen kului kyllä pitkä aika, kun minulla oli maksettavanani sairaalassaolomaksut pienestä palkastani.

Nyt tällä kertaa poliklinikalla haettiin paperini, ja minut kiidätettiin heti leikkaussaliin, missä minulle nyt paikallispuudutuksessa tehtiin samanlainen suuri nenäleikkaus kuin mitä ensimmäinen leikkaus oli ollut. Tuossa leikkauksessa kuulin kaikki ympärilläni tapahtuvat asiat, kuulin minulle leikkausta suorittavan lääkärin sanovan: ”en voi mitään, jos näkisin vaikka sekunnin, mistä se vuotaa”! Mutta kun tuo lääkäri koko voimallaan tunki tamponia nenäontelooni, niin lopulta verenvuoto lakkasi, ja hän sai ommella kasvoni umpeen. Niin vielä tuosta rahapulastani sen verran, että sairaalalaskua kun en pystynyt heti maksamaan, niin silloin oltin vielä niin suvaitsevia, että pyytämällä sain maksaa laskuni myöhemmin, eli sitten vasta, kun olin sairauslomani jälkeen ollut työssä ja saanut palkan.

Vaikka poliklinikalla minulla todettiin olevan ozaenatauti, niin minkäänlaisia ohjeita en saanut siihen, millä tavoin minun tulisi elää sairauteni kanssa, jotta välttäisin sairauteni aiheuttamat tulehdustaudit. Ja tämä, ettei minkäänlaista ohjeistusta annettu, eikä kerrottu mitään koko sairaudestani, se oli minua kohtaan väärin ja minulle vahingollista. Eikä minulle koskaan ole kerrottu, että synnynnäistä parantumatonta sairautta sairastavana minä olisin ollut oikeutettu saamaan taloudellista apua opiskeluun. Ei kerrottu, että minun tulisi välttää työskentelyä/oleilua vetoisissa, pölyisissä, kylmissä ympäristöissä voidakseni välttää mahdolliset ozaenan aiheuttamat tulehdustaudit. Tähän tautiin kun olennaisesti kuuluu se, että tautia sairastava on Klebsiella-bakteerin kantaja. Ozaenatautia ei ole, jos taudinkantaja ei ole Klebsella-bakteerin kantaja.

Joten lääkärien on aina, tietäessään tästä ozaenatautiin olennaisesti kuuluvasta bakteerista, täytynyt tietää tällä bakteerilla olevat mahdollisuudet aiheuttaa ozaenaa sairastavalle toistuvia tulehdustauteja. Että koska ei neuvottu, en osannut välttää työpaikkoja, joissa altistuin jatkuvasti uusiutuville tulehdustaudeille ja sairastin vähän väliä, virtsatietulehdusta on hoidettu kroonisena, keuhkoputkentulehduksia, keuhkokuumeita ja poskiontelontulehduksia.

Klebsiella-bakteeri asusti myös suuni nielussa ja ikenissä. Hampaani nousivat lopulta ikenistä ylos niin paljon, että hampaiden juurihaara oli ikenen yläpuolella ja hampaissa oli bakteereille otolliset suuret ientaskut. Eikä kukaan neuvonut otattamaan pois hampaita tulehtuneista ikenistäni, ja minulla oli vakituinen hyvä hammaslääkäri. Ozaenatautin kuuluu lisäksi olennaisena myös hengityselinsairaus: minulta puuttuvat nasopulmonaaliset refleksit, ja tästä hengityselinsairaudesta ei kukaan tiedä mitään. Minua ei ole koskaan neuvottu miten menetellä siinä, että minun olisi helpompi hengittää, miten saada paremmin vedettyä happea sisääni.

Pitkässä sairaushistoriassani on minulle aiheuttanut vaikeuksia saada tarvittavaa hoitoa se, kun lääkärit eivät usko minun, potilaan kertomaa, eivätkä ymmärrä ihmisen voivan sairastaa jotain sellaista sairautta, josta heillä ei ole tietoa. Esimerkiksi nasopulmonaalisten refleksien puuttuminen on sellainen hengityselinsairaus, mistä kukaan lääkäri ei tiedä mitään. Koskaan kukaan lääkäri ei ole antanut minulle ohjeita siitä, miten minun tulisi menetellä, jotta minun olisi helpompi hengittää. Minulla on ollut aina hengenahdistus, pienestä pitäen, ja nyt se on nesteen kertymisen myötä muuttunut hankalaksi, eikä sitä siitä huolimatta lääkäri millään tavoin huomioi.

Niinpä olen tämän ozaena-sairauteni varjossa eläneenä sairastanut niin monia tulehdustauteja, ettei kukaan usko niin monia tulehdustauteja kenenkään pystyvän elinaikanaan sairastamaan. Ja kun sitä ei uskota, ei uskota myöskään sitä, että parantaessani noita lukuisia tulehdustauteja antibioottilääkkeillä, kehoni sietokyky lääkkeille on loppu. Ja se on pirullista, kun lääkärit eivät ymmärrä, että lääke josta lääkkeen käyttäjä saa pahoja haittavaikutuksia, sitä hän ei voi käyttää. Nykyaikana kun suomessa antibioottilääkkeistä varoitellaan lääkäreitä niin tehokkaasti, että antibioottilääkkeiden saanti lääkäriltä on muodostunut suureksi ongelmaksi. Lääkäri ei pysty mieltämään potilastaan yksilöksi, ei huomioi, ettei jokaiseen potilaaseen päde sama hoitomuoto.

Tunnen oikeuksiani terveydenhoidossa loukatuksi sillä, kun nettisivuillani terveystiedoissani ei ole kerrottu ozaenatautiini oleellisesti liittyvistä, nasopulmonaalisten refleksien puuttumisesta johtuvasta harvinaisesta hengityselinsairaudestani ja siitä aiheutuvasta jatkuvasta hengenahdistuksestani. Eikä ozaenatautiin olennaisesti littyvästä, Klebsiella-bakteerin vakituisesta olemassaolosta, eikä huonosta lääkkeiden sietokyvystä.

Pidän ihmeenä sitä, kun olen elänyt vanhaksi tästä harvinaisesta sairaudestani huolimatta. Ja olen sitä mieltä, että antibioottilääkkeiden ansiosta minun on ollut mahdollisuus elää vanhaksi. Jos sairastamieni tulehdustautien aikakautena ei antibioottisia lääkkeitä olisi ollut olemassa, minulla ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia selviytyä elämästä näin pitkään. Mutta voi miten paljon terveempänä olisin saanutkaan vanhentua,joslääkärit olisivat sairauteni kaikilta osiltaan huomioineet!

Minulla on olemassa ozenataudin asiantuntijalääkärin kirjoittama todistus ozaenataudin olemassaolosta ja siitä, mitä tähän tautiin olennaisesti kuuluu.

Minuun on monesti lääkärit suhtautuneet siten, kuin minulla olisi luulotauti. Minä vihaan tuota lääkärien keksimää tautinimikettä, jota jostakin syystä heidän ei koskaan tarvitse lääkärinlausunnoilla todistaa lausumansa jälkeen olemassaolevaksi, ja ihmettelen miksi? Miksi lääkärit, joita kehutaan korkeasti koulutetuiksi, eivät ole uteliaita ottamaan selville epätavallisista asioista, miksi tutkiminen jätetään, turvautumalla verukkeeseen, leimaamalla apua hakeva potilas luulosairaaksi? Eikö tälläinen työskentelytyyli ole hävettävä ja lääkärin kunnialle käypä?

Kummallista kyllä, siitä huolimatta, että olen elämäni aikana ollut vähän väliä sairaana ja käyttänyt niin paljon rahaani lääkäri- ja lääkekuluihini, ettei minulla ole aina ollut tarpeeksi ruokaa, kun rahat ei ole ruokaan riittäneet, niin olen siitä huolimatta osannut elää tavallisen ihmisen elämän, kun olen kaikki ne ajat, kun olen ollut terveenä, elänyt täysillä.

Tämä ozaenatauti on virallisissa tietolähteissä ollut väärin diagnosoitu. Ozaenan haittaavat vaikutukset sitä sairastavaan on merkitty ”vain kosmeettista haittaa aiheuttavksi” Eli taudista on oletettu olevan vain ”hajuhaitta”, ozaenatautia sairastava kun löyhkää ympäristöönsä hurjan pahanhajuista mätää hajua. Kas kun laaja nenä kuivattaa nenässäolevan liman kuivaksi karstaksi, joka takertuu limakalvoihin ja lämmössä mätänee ja haisee. Että miten lääkärit, jotka ovat kirjoittaneet tämän löyhkän mukaan, ozaenaa sairastavalle aiheutuvan vain kosmeettista haittaa, eivät ole ymmärtäneet, että kun ihmisestä lähtee hyvin paha haju, sen aiheuttajaksi tarvitaan bakteeri? Ja miksi tuon lausunnon kirjoittaja ei ole ymmärtänyt, että hajun aiheuttaneella bakteerilla on mahdollisuudet vaikuttaa tautia potevan terveyteen bakteerin tavoin, monella tavalla potilaan elämää haitaten?

Kirjoitin Harvinaiset sairaudet -keskustelusivustolla tästä ozaenataudista ja sitä, mitä haittavaikutuksia tähän tautiin oikeasti kuuluu ja kerroin, että virallisesti tämä tauti on virheellisesti potilastaan haittaavaksi merkitty. Tuossa kirjoituksessani kävi todennäköisesti siten, että joku arvovaltainen terveydenhoitoalalla oleva henkilö loukkaantui totuudesta, koska vuonna 2013 ozaenatauti pyyhittiin Harvinaisten tautien aakkosellisesta luettelosta pois, ja samalla pyyhittiin koko se Harvinaiset-keskustelusivusto, Harvinaiset ry -sivustolta pois, jonne olin ozaenakirjoitukseni kirjoittanut. Ja vähän tuon jälkeen jossakin lehdessä oli kirjoitus, jossa kerrottiin löyhkänenän hävinneen suomesta?

Tunnen tulleeni aina tämän ozaenatautini kanssa väärin ymmärretyksi ja moneen kertaan sairauteni takia loukatuksi ja jääneeni osattomaksi oikeuksistani ja vain siksi, kun minulle ei ole annettu täsmähoitoa!

4 Comments

  1. Lisäkommentti alkuperäiseltä kirjoittajalta:

    “Niin viimeinen leikkaus nenääni tehtiin 1960-luvulla. Minun nenäni leikattiin aina sitä mukaa kun lääketiede kehittyi ajan kanssa, ja keksittiin jotain uutta. Nyt Helsingin korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikalla oli ryhmä tätä ozaena-tautia sairastavia samanaikaisesti, ja meidän kaikkien nänät operoitiin. Minun nenäni toinen sierain suljettiin, eli sierainaukko ommeltiin kiinni.

    Sieraimeni oli tarkoitus olla kiinniommeltuna puolen vuoden ajan, mutta minulla oli niin vaikea hengittää sierainsuljettuna, että sieraimeni oli suljettuna vain kahden kuukauden ajan, minkä jälkeen se ratkottin auki tuolla samalla poliklinikalla. Tämä, sierainkulkuleikkaus oli se leikkaus, josta eniten oli minulle hyötyä. Että siitä huolimatta, vaikka sieraimeni oli vain 2-kuukautta kinni se vaikutti ihmeteltävän paljon. Kun aiemmista leikkauksista runnen olleen vain haittaa. Sierainsulkuleikkauksen jälkeen nenääni kasvoi ensikerran karvoja, mikä on tosi hyvä, nenäkarvat suodattavat pölyä ja lämmittävät kylmän hengitysilman, ennen ilman keuhkoihin menoa. ja toiseen nenäsieraimeeni kasvoi täytettä vähän liikaakin, että nenäni ei ollut enää niin avara onkalo mitä se oli aikaisemmin ollut.

    Ozaena nenä kun on niin kun tyhjä aukko jossa ei hengitysilma lämpene normaalilla tavalla ja jossa ei ole pölyn suodattavaa mekanismia. Niin tätä tämä sieraimensulkuleikkaus korjasi ja se oli se, mikä vähensi tulehdustautikierrettä. Ozaena tautisella ei ole hajuaistia, eikä makuaistia ja näiden aistien puuteen vuoksi minulla on 20% invaliiditeetti, mikä mielestäni on liian pieneksi luokiteltu, kun jos ottaa koko Ozaenan haitta-asteen huomioon.

    Minulle tuli ajankanssa polviini kivulias nivelrikko, ja silloin terveydenhoidossa ensikertaa otettiin Ozaenatautini huomioon. Minulle ei voitu Klebsiellabakteerin vuoksi laittaa tekoniveliä polviin ja niin jouduin lopulta liikkumaan pyörätuolin avulla. Kun nivelrikkoisten polvieni kipuun en pystynyt syömään tarvittavaa määrää kipulääkkeitä, ”lääkkeiden huonon sietokyvyn vuoksi” niin kun kivun vuoksi valvoin, sen seurauksena minulle kehitti sydänvika, ”eteisvärinä/ tai lepatus” Ja voimani meni sydänvian ilmaantumisen myötä. Että nyt kun ummetus, ”huono aineenvaihdunta” on aikaansaanut munuaistenvajaatoiminnan aikaseksi, olen lopen uuvuksissa ja täysin uupunut.

    Minulla on toista vuotta ollut toisessa sääressäni ihon alla tulehdus, ja lääkäri ei ole kirjoittanut tulehduksen parantamiseksi antibioottista lääkettä koska, veriarvot on hyvät. minulla on kotihoidon lääkäri vastaava lääkäri ja tämä lääkäri ei ymmärrä bakteeritulehduksesta mitään, bakteeritulehdus ei parare ilman antibioottista lääkintää. Lääkäri odottelee jalkani mätänevän ennen, kun katsoo tarpeelliseksi lääkinnän?

    Minulla on jatkuvasti poskiontoloissa tulehdus ja vasen korvakäytäväni tulehtuu vähän väliä niin, että sitä täytyy lääkitä antibioottilella tippalääkkeellä. kipeseen korvaani kotihoidon lääkäri on reseptejä kirjoittanut. Tämä lääkärini ei ymmärrä sitä, että lääkeaineiden sietokyky voi olla huono. Esim. kun olin lääkärille kertonut, etten voi käyttää hänen määräämäänsä särkylääkettä, lääkäri sen jälkeen sanoi minulle, käyttäkään nyt vain sitä lääkettä, että lääkärillä ei ole tietoa siitä, että lääkkeidenhaittavaikutukseen kuolee, tai sitten lääkäri tietäessään tuon, on halukas pääsemään vapaaksi hankalasti hoidettavasta potilaanstaan? Minulla on suuria vaikeuksia lääkkeiden kanssa, lääkkeiden haittavaikutusten vuoksi, minulla on olemassa yksi kipulääke jota pystyn käyttämään, mutta käytän kipulääkettä niin harvoin kun se on mahdollista koska tiedän, että mitä enemmän lääkettä käytän, sitä nopeammin alan saada lääkkeestä haittavaikutuksia. Kun niin on käynyt kaikkien pitkään käyttämieni lääkkeiden kanssa, kehoni lääkkeensietokyky loppuu milloin vain, mikä on hyvin, hyvin hankala asia.

    Nenäni hengitystiet ovat niin kuivat ja suuni, että sen vuoksi,hengitystäni helpottaakseni minun on pakko käyttää nenässäni jatkuvasti kosteuttavia lääkitystä. Että joudun jatkuvasti tiputtamaan nenääni kosteuttavaa lääkettä. minulla on vuosikymmenten ajan ollut sänkyni vierellä nenätippapulloja ja ne on otettava mukaani myös sairaalahoitoon mennessäni. Vaikka näitä kosteuttavia lääkkeitä joudun käyttämään vakituisesti vakituisen parantumattoman sairauteni hoitoon niin, niitä ei Kela korvaa ja minusta se on väärin.

    Niin kun myöskin on väärin se, ettei Kela korvaa kaikkia pahaan vakituiseen ummetukseen tarvittavaa lääkitystä.

    Nykyään kun suuresta nesteenpoistolääkityksestä huolimatta neste ei poistu tarpeeksi kehostani, minulla on lisäksi hengitysvaikeuksia nesteen kehooni kerääntyvän nesteen vuoksi, että oloni on erittäin huono, olen omasta mielestäni vakituisen sairaalahoidon tarpeessa, sänkyyn paneutuminen ja siitä ylös nouseminen kun on liiaksi voimille käypä.”

  2. Toinen lisäkommentti alkuperäiseltä kirjoittajalta:

    “Minulle tehtiin tuolla samalla yliopiston nenä, korva – ja kurkkutautien klinkalla vielä kaksi samanlaista suurta nenäleikkausta. Ensimmäisessä leikkauksessa poistettiin nenääni vuonna 1954 laitetut ”napit”? Ja toisessa leikkauksessa nenääni asennettiin 7 kpl dolomiittikivipuikkoa teräslankaan kinnitettyinä. ”Nuo dolomiittikivipuikot ja teräslanka ovat nenässäni vieläkin. Nenässäni dolomiittikivipuikot tuntuu toisinaan liikkuvan ja yhden kerran olen käynyt samalla klinkalla sen vuoksi kun, tunsin kivipuikkojen työntyvän kkurkustani suuhun. Silloin tutkinut lääkäri kertoi ”kysymästäni”, että kivipuikot näkyi kurkussani, asialle ei tehty mitään

    Tuon vuonna 1954 tehtjen nenäleikkausten jälkeen minua alkoi vaivata ummetus, ummetus joka on vaivannut minua tuosta lähtien tähän päivään asiti, eli 66 vuoden ajan. Ja tiedän, että ummetus on terveydenhoidossa vähätelty vaiva. Nuorena ummetukseen lääkäriltä apua hakiessani lääkäri arveli ummetukseni syynä olevan se, että kiinnitän liiaksi huomiotani ulostamiseen?? Ummetus on aiheuttanut selkäsärkyä siinämäärin, että olen käynyt apua hakemassa usealta eri lääkäriltä, turhaan! Minua on selkäsäryn vuoksi hoidettu helsingin marian sairaalassa, missä olen käynyt myös selkäjumpassa.

    Ummetus on aiheuttanut minulle vuosikausia kovia suolistokipua ja ylettömän kovaa janoa. Olen käynyt suolistokipuuni apua hakemassa useilta lääkäreiltä ja suolistoani on kuvattu useaan kertaan, turhaa.

    Olen miettinyt ummetukseni syytä, tapahtuiko noissa ensimmäisissä nenäleikkauksissa jotain, joka aiheutti ummetukseni? Muuttiko leikkaukset nasopulmonaalistenrefleksien toimintaa niin, että sen toiminta alkoi vaikuttamaan suoliston reflekseihin? Tai aiheuttiko leikkauksessa käytetyt puudutusaineet suolistooni jotain? Kun vuoden 1954 toinen nenäleikkaukseni tehtiin paikallispuudutuksessa ja tiesin, että poskiini piikillä annetut puudutusaineet menivät suuhuni ja kurkustani alas, kun puudutusneula pistettiin vahingossa kitalaestani läpi. Tuntiessani aineen valuvan suuhuni koitin sylkeä sitä ulos mutta, leikkaava lääkäri kielsi sylkemisen.

    Kitenkin pidän pitkäaikaista umetustani syynä siihen, etteei kehoni ole halukas ottamaan enää vastaan lääkeaineita, ”aineenvaihdunta on ollut ummetuksen vuoksi huono”. Pidän ummetusta syynä myös munuaisten vajaatoimintaan, mikä mielestäni on, ummetuksesta ohtuvan pitkäaikaisen huonon aineenvaihdunnan syy. Ummetukseeni on syynä myöskin lääkärit, jotka minua moninaisilla lääkkeillä hoitaessaan, eivät ole antaneet minulle suoliston ja vatsanhoitoon tarvitsemiani lääkkeitä. Ja koko terveydenhuoltomme on ummetushoitovastainen, kun olen kovissa suolistokivuissa hakenut apua alueellisen sairaalan poliklinkalta, en ole apua saanut, ambulanssit eivät ota suolistokivuissa olevaan kyydittäväkseen niin, että suolistotukkeemaan saa maassamme vapaasti kuolla. Ummetuksen helpottamiseksi peräruisketta kukaan ei suostu potilaalle antamaan.

    Vasta tämän 2020 vuoden kesäkuussa asunnossani luonani käynyt nuori yksityislääkäri määräsi minulle mahan ja suolistonhoitoon lääkityksen ja antoi määräyksen peräruiskeen välittömästä antamisesta, peräruisketta ei kuitenkaan asumassani vanhustenpalvelutalossa työtään tekevät hoitajat suostuneet minulle antamaan. Ummetushoitoni; joka aamu tyhjään mahaan, levolac oraaliliuosta 30 ml+ Juomalasillinen yönyli liotettua luumusosetta + lounaalla juomalasillinen soseutettua raakasalaattia + joka toinen ilta laxoberon 1 helmi ja näistä huolimatta wc käynnit ovat usein 3 tunnin mittaisia. Siksi, kun ulostusta on vaikea saada tulemaan ulos. Olen valvonut tuhansia öitä suolistokivuissa pidellen jääpussia mahani päällä ja juoden vettä ämpärikaupalla janon paljosta juomisestani kuitenkaan sammuvan.

    Että jos ummetukseni olisi hoitettu nuorena, voisinko syödä tarvittavia lääkkeitä pelkäämättä kuolevani niistä, tai eikö minulla olisi munuaistenvajaatoimintaa olemassa? Sen tiedän, ettei kukaan koskaan korvaa minulle, sitä ettei ummetustani ajoissa hoidettu.”

  3. Tervehdys!

    Kyllä tämä paskanhaju ja limantulo alkaa toden totta ottamaan päähän. Oikea sierain siinä on se mätä dunkku, jos jaksaisi aamuin ja illoin hullun lailla suolavedellä huuhdella, niin se lievenisi, mutta ei ole voimia moiseen. Lääkäriin en ole suoraan sanottuna uskaltanut mennä, kun jotenkin ahdistaa semmoset punkteeraukset ja tähystelyt, vaikka on niitä tehty kun tulehdustiloja on riittänyt.
    Suolistosta on löydetty se difficlee vai mikä se oli vaaraton muoto. Närästys on jatkuva eikä ruoka sula kunnolla se on selvää. Pitäisi syödä terveellisesti ja ottaa ruuansulatuskapseleita ja maitohappobakteereja mutta ole oikein varaa.

    Silti olen loppu tämän löyhkän takia. Ei ole ihmissuhdetta. En halua ketään lähelleni kuin silloin kun on juotu alkoholia eikä sitä haista mitään. Nyt ei mahakaan kuitenkaan kestä alkoholia ja se on pakko lopettaa.

    Nokka on iso ja se mätäisyys nokassa vaihtelee. Joskus muistan se oli vasemmalla puolella nyt se on ollut oikealla puolella jo kauan. Kortisoni auttoi alussa, mutta se tosiaan hyytyy se teho. kosteuttavasta kanssa on hieman apua, mutta ei enää. En käsitä tätä. Hävettää ja vituttaa. Seksittömyys masentaa ja kun ei pääse rupattelemaan. Aivan uskomattomalta tuntui kun kirjastonhoitaja äsken jutteli pitkän tovin toki kun koronan takia piti maskia naamallaan heh.

    Lääkäriinhän tässä on pakko minunkin mennä jos ottavat likikään vakavasti ja korona vielä menossa. En tiedä saako tuolta mitään hoitoa, yksityiselle olen halunnut mennä. Sitä kautta sain alkuun suuren avun kun nielurisat leikattiin sieltä pursusi kamalaa mätää kanssa vuosikaupalla ja varmaan sen bakteerin takia…

    Mutta se mitä halusin kysyä, niin voisiko hopeatipoista olla apua infektioon? Jos muutamia tippoja pudottaisi huuhtelun jälkeen sieraimeen tai onko jotai nmuuta vaihtoehtoa kuin antibiootit. Jotenkin voisin uskoa johonkin antibioottisalvaan? Toki se on diagnosoitava mikä bakteeri se on.

    Ahdistaa vaan lähteä tätä asiaa ajamaan, olen viivytellyt mutta mielenterveys muutenkaan ole maailman parasta niin vielä tämä jatkunut jo 15 vuotta ainakin.

    Tällainen sepustus, kaikkeen sitä ihminen tottuu ja koittaa sinnitellä. Tsemppiä sinulle ja terveyttä uuteen vuoteen!

  4. Ai niin ja se että miten sitä pitää huuhdella on rajua hommaa. Suolavedellä on saatava kova paine sinne sieraimeen. Olen joskus jopa painanut raa an vesisuihkun nokkaan paineella se on aivan kamala tunne. SItten se lima alkaa valua kurkkuun ryi ja räi. Aivan järkyttävää hommaa.

    Mutta jos säännöllisesti sen jaksas tehdä aamuin illoin niin olis toivoa paremmasta. Joskus treffejä varten kaksi päivää huuhtelin sitä nokkaa enkä käsittääkseni haissut jotain 30 tuntiin, mutta sitä pitäisi uupumatta jatkaa päivästä toiseen. Ja joku sporttikorkkipullo oltava jolla saa suihkutettua sen paineella nokkaan.

    Ei ole ihmisen hommaa.

Leave a Reply

Required fields are marked *.