Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Voiko hyvin pitkäkestoisesta masennuksesta parantua?

| 0 comments

Kirjoitin hiljattain tähän blogiin hoitoon vastaamattomasta eli hoitoresistentistä masennuksesta, joka joskus voi olla todellisuudessa väärin diagnosoitu muu sairaus. Silloinkin kun ei ole, siihen on yhä enemmän tehokkaita hoitoja ja kehitteillä vielä lisää. Nimestään huolimatta hoitoon vastaamaton masennus on yleensä hoidettavissa.

Olen nähnyt monen masentuneen esittävän kysymyksen, joka ei ole pelkästään lääketieteellinen, vaan siinä on myös filosofisia ja eksistentiaalisia piirteitä. Voiko hyvin pitkäkestoisesta, jopa vuosikymmeniä kestäneestä masennuksesta, joka on alkanut kenties jo lapsena, parantua? Ja miten, kun ei ole koskaan tuntenut ei-masentunutta aikuista tai välttämättä edes teini-ikäistä versiota itsestään? Onko sellaista edes olemassa?

Oma kokemukseni on osaltaan syynä siihen, miksi uskon, että lapsesta asti masentunut voi parantua masennuksesta kokonaan.

Masentuneen identiteetti

Masennuksen parantuvuutta koskevien epäilysten taustalla voi olla myös ymmärrettävä pelko: jos jokin hoito onnistuu luomaan minusta version, joka ei ole masentunut (tai masennus on vain lievää), olenko se enää “minä”? Vaikka minäkuva olisi hyvin negatiivinen, oma itse on aina oma itse ja sellaisena tuttuudessaan rakas, vaikka sitä samalla vihaisikin.

Masentunut identiteetti voi tuntua autenttiselta ja realistiselta, siinä missä ei-masentunut olisi “pinnallinen feikki”. Minullakin oli aiemmin tällaisia tuntemuksia.

Ihmisen identiteetti ei ole kuitenkaan yksi monoliitti, vaan alati muuttuva ja muutettavissa oleva konsepti. Kukaan tuskin kokee, että on ollut kolmivuotiaana samanlainen tyyppi kuin on nyt, vaikka toki kolmivuotiaassa voi jo näkyä monia samoja persoonallisuudenpiirteitä kuin aikuisena.

Koemme olevamme sama ihminen pitkälti jatkuvuuden takia: siksi, että meillä on tämän leikki-ikäisen muistot. Muistotkaan eivät kuitenkaan ole monoliitti, vaan niitä voi muokata ja jäsentää eri tavoin.

Oma kokemukseni

Olin itse masentunut ikävuodet 8-19, mikä on melko pitkä aika ja kattanee ihmisen tärkeät ja aivoja ja persoonaa muokkaavat nuoruusvuodet. Lopulta pääsin masennuksesta irti ilman mitään virallisia hoitomuotoja – tämä ei ole suositus, vain oma kokemukseni.

Joku ehkä toteaisi, että no olipa taas vaikea masennus, kun siitä pääsi “itsestään” eroon, ilman terapiaa tai lääkkeitä. Kuka tahansa minut tuntenut voi kyllä vahvistaa, että olin hyvin masentunut.

Olennaista minulle oli korjata stressaavin asia elämäntilanteessani ja parantaa itsetuntoa. Näillä eväin kykenin toipumaan masennuksesta, vaikka olin edelleen vakavasti fyysisesti sairas, ja elämässäni oli muita hyvin merkittäviä stressitekijöitä.

Oikeat keinot masennuksen hoitoon riippuvat ihmisestä. Joskus se on lääke, joskus terapia (ja sitäkin on tietysti monia eri muotoja), osa ihmisistä voi oppia terapoimaan itseään.

Kajn kokemus

Kaverini Kaj kertoo blogissaan englanniksi huikean mielenkiintoisesti, miten hänen pitkään kestäneen masennuksensa pääsyy näytti olleen jo lapsuudessa alkaneet itsetunto-ongelmat ja siitä seurannut merkityksettömyyden tunne. Ne olivat onneksi korjattavissa.

Tiivistetysti: Kaj perehtyi teoriaan, jonka mukaan itsetunto koostuu erilaisista itsekonsepteista (esim. “olen avulias” tai “olen laiska”) ja ne puolestaan pienemmistä osasista, muistoista jotka ovat muodostaneet ne. Positiivisia itsekonsepteja pystyy itse luomaan lisää integroimalla muistoja samasta positiivisesta piirteestään yhteen. Ongelmallisia negatiivisia konsepteja voi korjailla ja täydentää vähemmän haitallisiksi.

Täysin erilainen lähestymistapa kuin minulla, eikä ole kokonaan vielä poistanut Kajn masennusta, mutta suurimmaksi osaksi kyllä. Hän uskoo lopunkin korjautuvan vielä, kun alkusyy on korjattu. Jos englanti taipuu, suosittelen ehdottomasti lukemaan ko. kirjoituksen. Myös vaikka et edes olisi masentunut.

Mitä tarkoittaa “hoitoon vastaamaton”?

Pohdinta masennuksen parannettavuudesta on siinäkin mielessä filosofinen, että ei ole mahdollista osoittaa kenenkään olevan aidosti hoitoresistentti, koska negatiivista asiaa ei pysty todistamaan. Se, ettei mikään tähän mennessä kokeiltu hoito auta, ei tarkoita tai osoita, ettei mikään muu voisi auttaa.

Moni masennusta sairastava ei ollut hyötynyt merkittävästi mistään hoidosta, ennen kuin sai esimerkiksi ketamiinia. Osa heistä on muuttunut hoitoresistenteistä jopa 100 % parantuneiksi.

Joku voisi pitää esimerkiksi omaa tapaustani siinä mielessä helppona, että masennuksen ohessa minulla ei ollut mitään pysyvänä pidettyä psykiatrista tai neurologista tilaa, kuten Aspergerin syndrooma, ADHD, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai persoonallisuushäiriö. Se on ihan totta (joskin minulla oli ja on CFS/ME, joka aivosairautena voi aiheuttaa niin reaktiivista kuin orgaanistakin masennusta), mutta näidenkin aiheuttamat oireet ovat usein hoidettavissa ja lievitettävissä.

Esimerkiksi PsychEducation.orgissa kuvataan kaksi tapausta, joissa vaikeasta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsinyt pääsi vuosikymmenten ja lukuisten hoitokokeiluiden jälkeen oireettomiksi. Toisella litiumin, valproaatin, kahden eri kilpirauhashormonin ja masennuslääke bupropionin yhdistelmä vei oireet pois.

Toinen oli kokeillut 19 eri hoitomuotoa, mukaan lukien sähköhoito ja klotsapiini. Lamotrigiinin, karbamatsepiinin ja gabapentiinin yhdistelmä sai aikaan remission ensimmäistä kertaa 30 vuoteen.

Ovathan nämä toki tujuja lääkecocktaileja, mutta oireettomuus hoitoon vastaamattomassa kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ei ole ihan pieni juttu.

Mielen muokkaamista

Omasta masennuksestani paranemisesta kului vielä 14 vuotta eli viime vuoteen asti, kunnes sain meditoinnilla rukattua aivoni aivan uuteen uskoon. Siitä kirjoitan vielä myöhemmin tänne lisää (ja toivottavasti vielä joskus on luettavissa myös kansien välissä). Parhaiten sen voisi tiivistää kärsimysaddiktiosta vapautumiseen, oman fyysisen sairauden hyväksymiseen ja luopumiseen uskomuksesta, että oma onnellisuus on ulkopuolisista tekijöistä kiinni.

Vaikken ollut enää vuosiin ollut masentunut, suurimman osan ajasta elämä ei tuntunut hyvältä. Se oli täynnä erilaisia eittämättä todellisia ongelmia, kuten vaikea sairaus, kumppanin vaikea sairaus ja rahavaikeudet.

Nyt tuntuu, että ensimmäistä kertaa elämässäni osaan todella elää niin, että nautin joka hetkestä enkä vain niistä, kun asiat ovat ns. hyvin. 33-vuotias koira voi siis oppia uusia temppuja. Lapsesta asti masentuneesta voi tulla paitsi ei-masentunut, myös onnellinen ihminen.

Meditoiminen on hyvä keino virheellisten kognitioiden hälventämiseen ja saattaa toimia selvästi nopeammin kuin terapia. Toisaalta meditointia ei missään nimessä voi suositella varauksetta niille, joilla on yhä vaikeita psyyken ongelmia, koska etenkin tietyt meditointitekniikat voivat jopa pahentaa niitä. Sitä myös harjoitetaan yleensä ainakin osittain yksinään, siinä missä terapiassa on ammattilaisen tuki.

Meditaatiota ja sen oppeja (kuten mindfulness) toki hyödynnetään monissa psykoterapiamuodoissa, mutta nämä eivät käsittääkseni Suomessa ole kovin suosittuja.

Uusi identiteetti

Oma itsensä voi olla monilla eri tavoin. Kukaan tuntemani ihminen, joka on parantunut pitkäkestoisesta masennuksesta, ei ole valittanut siitä, että nykyisessä itsessä olisi jotain vikaa verrattuna entiseen.

Masennuslääkkeistä tulee osalle ihmisistä (ei kaikille!) kokemus, että tunteet latistuvat, mutta se ei tarkoita, että masennuksen paraneminen olisi yhtä kuin tunteiden latistuminen tai oman itsen syrjäyttäminen. Masennus itsessään on tietynlaista tunteiden latteutta.

Oma mielenmuutokseni (siis tuo uudempi, meditoimalla aikaansaatu) eteni sen verran vauhdilla ja oli niin kokonaisvaltainen, että siihen on ollut hieman totuttelemista, mutta mitään identiteettikriisiä se ei ole laukaissut. Tunnen olevani nimenomaan enemmän oma itseni kuin ennen, kun haitallisia kognitioita ei ole enää sotkemassa asiaa.

Neuroplastisuus

Päänsisäinen muutokseni sai minut kiinnostumaan entistä enemmän neuroplastisuudesta, josta siitäkin on tulossa oma postauksensa. Neuroplastisuus tarkoittaa nimensä mukaisesti aivojen (ja muun hermoston) mukautuvuutta. Tyypillisesti sillä viitataan etenkin siihen, että esimerkiksi aivo- tai aistivamman yhteydessä aivot voivat järjestellä toimintaansa uudelleen.

Sokea pystyy hahmottamaan ympäristöään valkoisen kepin avulla ihan eri lailla kuin näkevä ihminen, jolle tökätään keppi ensimmäistä kertaa käteen. Ja jos vaikkapa aivojen kasvojentunnistuskeskus vaurioituu aivoverenvuodossa, jokin toinen aivojen osa pystyy yleensä runsaan oikeanlaisen harjoituksen avulla omaksumaan saman kyvyn.

Mielen sairaudet sijaitsevat aivoissa siinä missä neurologisetkin, vaikka tietysti ne voivat olla anatomisesti laaja-alaisia verrattuina moneen neurologiseen tilaan. Toisaalta lapselta voidaan vaikeiden epilepsioiden hoidossa poistaa jopa puolet aivoista(!), ja kuntoutuksen jälkeen haitat näin dramaattisesta operaatiosta jäävät yleensä hämmentävän vähäisiksi.

Neurologisiin tiloihin kuten jotkut autismin oireet ja erilaiset oppimisvaikeudet on kehitetty neuroplastisuuteen nojaavia harjoituksia, esimerkiksi tietokonepelejä, joilla haluttua kykyä säännöllisesti ja johdonmukaisesti treenataan lisääntyvällä vaikeusasteella. Psykiatriassa tällaisia vasta tutkitaan, mutta psykoterapia perustuu tietysti neuroplastisuuteen myös.

Se, että ihmiseltä voi poistaa puolet aivoista, ja tämä pystyy yleensä jatkamaan elämää työkykyisenä ja muutenkin funktionaalisena, muistuttaa siitä, miten valtava kyky ihmisen aivoilla on järjestellä itsensä uudelleen.

Jos olet parantunut hyvin pitkään kestäneestä masennuksesta tai muusta vaikeasta psyyken sairaudesta, julkaisisin mielelläni tarinasi tässä blogissa. Ota yhteyttä!

Leave a Reply

Required fields are marked *.