Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Kirja-arvostelu: How We Can Halt The Cipro & Levaquin Catastrophe

| 0 comments

Fluorokinolonit ovat ryhmä laajakirjoisia antibiootteja, jonka tunnetuimpia jäseniä ovat siprofloksasiini (Cipro/Ciproxin), norfloksasiini ja levofloksasiini (Tavanic). Kaikilla lääkkeillä on toki haittavaikutuksia, mutta fluorokinoloneilla niitä on erityisen paljon, mitä käsitellään myös kirjassani Hankala potilas vai hankala sairaus.

Jay S. Cohen on lääkkeiden haittavaikutuksiin erikoistunut lääkäri, joka on julkaissut aiheesta useita tieteellisiä artikkeleita. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjan How We Can Halt The Cipro & Levaquin Catastrophe: The Worst Medication Disaster In U.S. History. Nimi on dramaattine, kuten Yhdysvalloissa kuuluu olla, mutta tämä ei todellakaan ole mikään “Big Pharman” vastainen teos, vaan asiallinen ja kiihkoton tiedekirja, jossa käsitellään fluorokinolonien vakavia haittavaikutuksia.

Fluorokinolonit on yhdistetty etenkin jännevaurioihin, kuten akillesjänteen repeämä, joita voi tulla vielä jopa kuusi kuukautta lääkekuurin lopettamisen jälkeen. Tämä on riski etenkin urheilijoilla, mutta joissain tapauksissa jänteet ovat revenneet ilman mitään rasitusta.

Huonommin tunnettua on, että ne voivat aiheuttaa erittäin invalidisoivia pysyviä neurologisia haittavaikutuksia, pahimmillaan jopa vain yhden pillerin jälkeen. Tätä kutsutaan usein nimellä “floxing”, floksaus. Itsekin tunnen pyörätuoliin yhden pillerin takia joutuneen miehen. Oireisiin voi kuulua neuropatiaa eli hermovaurioita, lihas- ja nivelkipuja, rajua sydämentykytystä, näköhäiriöitä, huimausta, unettomuutta, ahdistusta, epileptisiä kohtauksia ja jopa hallusinaatioita ja psykooseja.

Erityisen suuri riski fluorokinolonit ovat, jos niiden kanssa käytetään samaan aikaan tulehduskipulääkkeitä tai kortisonia. Kortisonin käyttö lisää jänteiden repeämisen riskiä myös sen jälkeen, kun fluorokinolonikuuri on jo loppunut. Myös iäkkäillä riskit ovat suuremmat. Cohen huomauttaa, että tämä ei todellakaan tarkoita, että nuoremilla fluorokinolonit olisivat vaarattomia, vaikka jotkut lääkärit ovat asian näin tulkinneet.

On esitetty monia eri mekanismeja, joilla fluorokinolonit voivat aiheuttaa vaurioita. Yksi kirjassa lainattu tutkimus jopa osoitti, että ne voivat muodostaa DNA-addukteja eli sitoutua DNA:han.

Kirjassa otetaan esille useita tutkimuksia, joiden mukaan fluorokinolonit häiritsevät magnesiumin aineenvaihduntaa. Myös monet niiden haittavaikutuksista sopivat magnesiumin puutokseen. Cohen uskookin, että magnesiumin käyttö yhdessä fluorokinolonikuurin aikana voisi hyvinkin ehkäistä haittavaikutukset. Magnesiumia ei saa tosin ottaa samaan aikaan kuin lääkettä, vaan välissä pitää olla useita tunteja, ettei sen imeytyminen häiriinny.

Epäselvempää on, voiko magnesium auttaa, jos vaurioita on jo syntynyt. Yksittäisellä potilaalla vointi helpotti selvästi, kun tämä sai pian oireiden alettua suonensisäisen magnesiuminfuusion, koska oireet sekoitettiin pitkittyneeseen migreeniin.

Eläintutkimuksessa E-vitamiini ehkäisi fluorokinolonien aiheuttamia sidekudosvaurioita. E-vitamiinin ja magnesiumin yhdistelmä oli tehokkaampi kuin kumpikaan erikseen. Alustavien eläintutkimusten perusteella näyttää siltä, että myös sinkki voisi ehkäistä – ja jopa korjata – fluorokinolonien aiheuttamia sidekudosvaurioita.

Myös lisäravinteena ja reseptivapaana lääkkeenä myytävä asetyylikysteiini, jolla on mm. antioksidanttivaikutusta, näyttää vähentävän fluorokinolonien haittoja – ja tutkimuksen mukaan se ei häiritse niiden tehoa millään lailla. Tässä on siis jo neljä ravintolisää, jotka alustavien tutkimusten perusteella näyttävät ehkäisevän fluorokinolonien haittoja ja kenties osa voi myös korjata niitä.

Monet kirjan hoitosuosituksista ovat yleispäteviä, kuten kurkumiinin ja frankinsensin käyttö tulehduksen lievittämiseksi. Cohen mainitsee alfalipoiinihapon neuropatioiden hoitona, mikä on toki jo vakiintunut hoito. Valitettavasti hänen samaan tarkoitukseen suosittelemansa B-vitamiinijohdannainen benfotiamiini on käsittäkseni nykyään Suomessa lääkelistalla.

Cohen uskoo, että koska monien potilaiden yksi pääoireista on uupumus, CFS/ME:n ja fibromyalgian hoidossa käytetyt mitokondriolisäravinteet kuten ubikinoni/koentsyymi Q10, D-riboosi sekä uudemmat ja vähemmän tutkitut PQQ ja niasiiniamidiribosidi (B3-vitamiinin eli niasiinin johdannainen) voisivat auttaa.

Eräs potilas sai oireisiin apua matalaoksalaattisesta ruokavaliosta.

Kirjassa on myös hyviä yleispäteviä vinkkejä esimerkiksi lääkkeiden käyttöön. Antibiootit täytyy aina käyttää riittävän suurella annoksella, jotta niistä on apua, mutta useimmat muut lääkkeet voi aloittaa niin pienellä annoksella, kuin lääkemuoto mahdollistaa. Esimerkiksi moni vakavan lääkehaitan saanut potilas suhtautuu erittäin kielteisesti psyykenlääkkeisiin, mutta niitä voi kokeilla alkuun aivan pikkuriikkisellä annoksella ja nostaa annosta vähitellen. Joskus jo yllättävän pieni annos voi auttaa, eikä “normaalia” annosta edes tarvita.

Cohen toivoo, että lääkärit kuuntelisivat potilaitaan ja ottaisivat nämä vakavasti. Hän toivoo myös, että fluorokinoloneja käytettäisiin vain pakkotilanteissa, kuten henkeä uhkaavissa infektioissa. Nykyään niitä määrätään jopa epäiltyihin virtsatie- ja eturauhastulehduksiin, eli jopa tilanteissa, joissa antibioottia ei välttämättä tarvittaisi lainkaan.

Jos fluorokinolonia on pakko käyttää, silloin pitäisi tehdä kaikki haittojen välttämiseksi, eli käyttää ym. lisäravinteita, välttää urheilua, kortisonia ja tulehduskipulääkkeitä.

Leave a Reply

Required fields are marked *.