Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Raportti Invest in ME:n 11. CFS/ME-konferenssista, osa 2

| 2 Comments

Tämä on toinen osa 3. kesäkuuta järjestetyn Invest in ME -CFS/ME-konferenssin raportista. Ensimmäinen osa täällä.

Immunologian professori Tom Wileman käsitteli puheessaan suoliston viromia, mielenkiintoista kamaa. Yleensähän puhutaan vain suolistobakteereista, mutta suolistossa elää myös viruksia, sekä ihmisten viruksia että bakteerien viruksia eli faageja. Virukset voivat tappaa bakteereja tai vaikuttaa niiden metaboliaan ja siten toimintaan – muuttaa hyvän bakteerin “pahaksi” tai toisin päin.

Perimä ja virukset molemmat säätelevät sitä, miten suolistobakteerit vaikuttavat immuunijärjestelmän toimintaan ja aiheuttavatko ne tulehdusreaktiota. Kun tulehduskynnys ylitetään, voi syntyä sellaisia sairauksia kuin IBD, kakkostyypin diabetes tai sepelvaltimotauti. Wileman esitteli, miten ulostenäytteistä voidaan analysoida bakteerien lisäksi viruksia ja esillä oli yhden CFS/ME-potilaan suolistomikrobiomi.

Aihe on mielenkiintoinen ja siitä on jotain tutkimusta IBD:ssä, mutta CFS/ME:ssä se on vielä varsin hypoteettinen, eli “varmaan liittyy jotenkin, mutta emme tiedä miten”. Pian konferenssin jälkeen julkaistiinkin jo yksi paperi, joka kertoo Wilemanin ryhmän ideoista enemmän ja meneillään on varsinainen tutkimus aiheesta. Wileman uskoo, että faageista/viromista voitaisiin saada jopa biomarkkeri CFS/ME:hen.

Wileman huomautti, että ulosteensiirrossakin (joka on hiljattain kerryttänyt suosiota CFS/ME:nkin hoitona) pitää huomioida bakteerilajien lisäksi myös faagit – mutta miten, kun aihetta ei vielä tunneta. Wileman tosin kertoi venäläisten tutkineen faageja mahdollisina hoitomuotoina jo 50-60-luvuilla.

Australialainen Dr. Don Staines puhui TRP-reseptoreista ja niihin kohdistuvasta synnynnäisestä kanavapatiasta (channelopathy) eli ionikanavien toimintahäiriöstä. Heiltäkin tuli juuri paperi.

TRP-reseptorit reagoivat moniin ympäristön ärsykkeisiin ja niihin vaikuttavat mm. mentoli ja kapsaisiini. Eräs CFS/ME:n tärkeimpiä biomarkkereita on luontaisten tappajasolujen eli NK-solujen heikko lyyttinen toiminta ja Staines uskoo sen johtuvan TRPM3-reseptorin ionikanavasairaudesta.

TRPM3 vaikuttaa myös esimerkiksi B-solujen toimintaan sekä haiman beetasoluihin. Staines uskoo, että tämä voi selittää CFS/ME-potilaiden verensokeriongelmat (itse tosin uskon, että ongelma on enemmänkin alfasoluissa, minulla ainakin). Lisäksi TRPM3 on tärkeä lämmönsäätelyn kannalta – ja siinäkin CFS/ME-potilailla on tunnetusti usein ongelmia.

Koska näissä ionikanavien häiriöissä on kyse kalsiumsignaloinnin häiriintymisestä, kysyin Stainesilta auttavatko kalsiumsalpaajat näihin ongelmiin. Erityisesti nimodipiini on paljon käytetty ja monilla erittäin tehokas lääke CFS/ME:ssä ja professori Martin Pall on suositellutkin sitä nimenomaan TRPV1-reseptorin salpaamiseen. Staines vastasi, että niistä voi olla apua, mutta joissain ionikanavasairauksissa haittaakin.

Immunologian professori Simon Carding on mukana samassa tutkijaryhmässä Tom Wilemanin kanssa, mutta puhui lähinnä tutkimusrahoituksen ja kansainvälisen yhteistyön lisäämisestä. CFS/ME-tutkimusta on merkittävästi hidastanut kriittisen massan, rahoituksen, strategian ja tukena olevan infrastruktuurin puuttuminen.

EUROMENE on uusi eurooppalainen ME-verkosto, jossa on mukana 15 maata ja 30 keskusta tai tutkijaryhmää. Rahoitusta on kuusi miljoonaa. Tavoitteena on selventää diagnoosia, löytää merkkiaineita ja standardisoida näytteiden kerääminen.

Epidemiologian professori Mady Hornigin puhe olisi ollut yksi konferenssin mielenkiintoisimpia, mutta missasin siitä melkein puolet kun jäin suustani kiinni. Sellaista sattuu tapahtumissa. Taas päästiin mikrobiomiin, joka vaikuttaa myös esimerkiksi aivojen kehitykseen. Suoliston ongelmat voivat näkyä mm. autismina tai Parkinsonin tautina. Mikrobiomia on toki muuallakin kuin suolistossa, esimerkiksi iholla ja silmissä.

Butyraattia tuottavat suolistobakteerit on yhdistetty vähäisempään autoimmuniteettiin, muita lyhytketjuisia rasvahappoja tuottavat bakteerit taas lisäävät sen riskiä. Kun tulehdussytokiinejä erittyy liikaa, se aktivoi metabolisen reitin, jolloin tryptofaanista ei muodostukaan serotoniinia vaan kynureenihappoa.

Hornig mainitsi myös tutkimuksen, jonka mukaan E. colin lämpösokkiproteiini voi ristireagoida ruokahalua säätelevän MSH-hormonin kanssa ja siten olla osana anoreksian synnyssä. Toisaalta aivojen osiin kohdistuvia autovasta-aineita on terveilläkin, ne eivät välttämättä ole patologisia.

Maureen Hanson on molekyylibiologian ja genetiikan professori. Hän puhui CFS/ME:n biomarkkereista ja huomautti, että sellaisia on jo olemassa: NK-solujen aktiivisuus, kaksipäiväinen kardiopulmonarinen liikuntatestaus ja aivojen kuvantamistutkimukset. Nyt etsitään merkkiaineita bakteerifloorasta.

Joillain CFS/ME-potilailla on huomattavan korkeita lipopolysakkaridi- eli LPS-pitoisuuksia veressä. Tämä viittaa bakteerien translokaatioon, eli LPS:ää ilmentävät suolistobakteerit pääsevät suolistosta muualle elimistöön, mikä aiheuttaa tulehdusta.

CFS/ME:tä sairastavilla on pienempi kirjo erilaisia bakteerilajejaa suolistossa. Heillä on havaittu huomattavan alentuneita ruminokokkien ja bifidobakteerien pitoisuuksia suolistossa. Ruminokokit tuottavat sitä anti-inflammatorista butyraattia. Ongelma tosin on, että tutkimusmenetelmät eivät kerro tarkemmin bakteerien kantoja. Esimerkiksi E. colista on olemassa “hyviä” ja “pahoja” versioita.

Solu- ja molekyylibiologian professori Elisa Oltra tutkii Valencian yliopistossa etenkin kantasoluja ja syöpää, mutta on hiljattain innostunut CFS/ME:stä. Hän pahoitteli “märkäkorvaisuuttaan” kokeneisiin asiantuntijoihin verrattuna. Oltran puhe käsitteli microRNA:ita, sinänsä mielenkiintoinen aihe, mutta puhe oli sekava, vaikeaselkoinen eikä siitä jäänyt paljoa käteen. Tosin tiedesymposiumissa mukana olleiden mukaan Oltra oli siellä puhunut vieläkin käsittämättömämmin…

Oltra ei missään vaiheessa oikein selittänyt, mitä microRNA:t ovat (pieniä DNA:n palasia, jotka eivät koodaa proteiineja, mutta säätelevät geenien ilmentymistä). Hänen mukaansa ne toimivat biomarkkereina monissa sairauksissa, mutta ei hän mielestäni listannut niitä sairauksia. Puhe oli minusta aivan liian pitkä suhteessa todellisen pihvin määrään ja suhteessa muihin puheisiin.

Oltran tähänastinen tutkimuksensa käsitteli lähinnä fibromyalgiaa, jossa he olivat löytäneet lupaavia biomarkkereita, mm. joitain jotka ilmentyivät 10 kertaa vähemmän kuin terveillä verrokeilla. Kaksi löydetyistä markkereista on toinen tutkijaryhmä onnistunut replikoimaan selkäydinnesteen kohdalla. Hän mainitsi, että microRNA:iden säätelyongelmat voivat johtua kroonisesta virusinfektiosta, vaikka tästä mekanismista tässä tapauksessa ei ole vielä tarpeeksi näyttöä.

Professori James Baraniuk käsitteli liikuntatestausta ja POTSia. Siihen asti pääsemiseen meni tosin aika pitkään, ensin hän mm. vertaili fibromyalgian ja CFS/ME:n eri diagnostisia kriteerejä sekä Persianlahden sodan oireyhtymää (GWS). Hänen suosikkifibrokriteerinsä olivat Bennettin (1981).

Baraniuk pitää fibropisteitä hyvin olennaisena fibromyalgian diagnoosille, koska ne nimenomaan edustavat sitä hyperalgesiaa, mistä on kyse. Niin, paitsi jos ihmisellä on esim. myofaskiaalisia triggerpisteitä… Myös GWS:ssä on hyvin samantyyppistä hyperalgesiaa kuin fibromyalgiassa, CFS/ME:ssä (ilman fibroa) taas ei.

Baraniukin erikoisin väite oli, etteivät ME-epidemiat todellisuudessa olleet ME:tä, mm. siksi, että niistä ei jäänyt “pysyvää sairautta”. Hyvin erikoinen näkemys, ottaen huomioon, että esim. Byron Hyde on käynyt tapaamassa monien eri epidemioiden selviytyjiä jopa 50 vuotta myöhemmin – ja nämä ovat olleet yhä sairaita.

Sitten kun päästiin vihdoin itse asiaan, niin sieltä löytyi mielenkiintoinen havainto: puolella CFS/ME-potilaista rasitus aktivoi POTS:n kaltaisen takykardiareaktion. Terveillä tätä ei tapahdu.

Hyvin tunnettu biokemian ja genetiikan professori Ron Davis Stanfordin yliopistosta oli päivän odotetuin puhuja. Davis kiinnostui CFS/ME:stä, kun hänen oma poikansa Whitney Dafoe sairastui. Whitney on erittäin vaikeasti sairas, makaa liikkumattomana pimeässä huoneessa luurangonlaihana.

Davis haluaa selvittää proteomiikan avulla, mistä CFS/ME:ssä on todella kyse solutasolla, mikä menee pieleen. Hän oli sitä mieltä, että CFS/ME:stä on julkaistu 9 000 artikkelia, mutta niissä ei ole mitään hyödyllistä dataa. Ehkä “hieman” liioittelua tuo jälkimmäinen.

Proteomiikkatutkimukset ovat hyvin kalliita, mutta Davisin mukaan ne tulevat halvemmaksi vaikeaa CFS/ME:tä sairastavalla. Kun poikkeavuudet ovat dramaattisia, tarvitaan koehenkilöitä vähemmän tulosten saamiseksi. Siihen Whitney on valitettavasti omiaan.

Muutaman potilaan tutkimus voi kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta Davis huomautti, että tämä on yksilöllistä lääketiedettä ja yhdeltäkin potilaalta voi oppia. Ja löydökset tosiaan ovat dramaattisia – eivät 20 % eroja jonkin metaboliitin määrässä, vaan esimerkiksi Whitneyn kohdalla joissain tapauksissa jopa 17 keskihajonnan ero. Ongelma on, että dataa tulee valtavasti, heillä on kaksi miljardia datapistettä.

Etenkin sitruunahappokierrossa ja sokeriaineenvaihdunnassa löytyi merkittäviä poikkeamia. Jos keho ei pysty polttamaan sokeria eikä rasvaa energiaksi, se käyttää aminohappoja – eli lihaksia. Whitney voikin paremmin kun söi lusikkakaupalla aminohappojauheita.

Whitneyltä löytyi myös biotiinin (B-vitamiini) puutos ja biotiinilisä auttoikin. Nyt ongelma on, että Whitney ei voi enää syödä tai juoda vaan saa ravintonsa PICC-portin kautta. Suoneen voi laittaa vain steriilejä aineita, ei mitä tahansa lisäravinteita.

Toisella potilaalla oli ongelmia serotoniiniaineenvaihdunnassa – ilmeisesti juuri se, että tulehdusreaktio sai tryptofaanin metaboloitumaan serotoniinin sijaan kynureenihapoksi, kuten Hornigin kalvoissa puhuttiin.

Davis myös harmitteli, että FDA vaatii hiiritutkimuksia ennen ihmistutkimuksia. Monet prosessit eivät toimi hiirillä ja ihmisillä samalla lailla. Esimerkiksi trauma voi vaikuttaa tiettyjen geenien ilmentymiseen päinvastaisesti hiirillä ja ihmisillä.

Davis näytti siltä, että hänen harteillaan olisi valtavan raskas paino. Hän näytti siltä kuin olisi hautajaisista tulossa. Tavallaan onkin.

Ian Gibson päätti konferenssin puheella, joka oli pitkälti yleistä tsemppaamista.

Jatkoillallisilla oli mukana useita CFS/ME-legendoja, kuten Malcolm Hooper ja CFS/ME:tä vuosikymmeniä hoitanut Rosamund Vallings, joka matkustaa kuulemma IIME-konferenssiin Uudesta-Seelannista joka vuosi. (Dan Peterson ei tainnut olla, vaikka konferenssissa olikin.) Samassa pöydässä oli ihmisiä myös ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Belgiasta, Espanjasta, Yhdysvalloista, Australiasta ja ehkä Saksasta ja Kanadastakin.

Merkittävintä illallisilla oli, että tutkijat alkoivat perustaa World ME Alliancea. Open Medicine Foundationin Zaher Nahle taisi tässä ottaa ohjat. Vicky Whittemore ei halunnut, vaikka pyydettiin. Moni jäänee kyllä muistamaan Vickyn kolmikirjaimisia lyhenteitä täynnä olevan loitsun: “I can bring in NIH, CDC, FDA…” Tällaista historiallista siis pääsi todistamaan.

2 Comments

  1. Hei Maija,
    Nyt 14-vuotiaalla tyttärelläni diagnosoitiin cfs 2016 (Polo) ja 2017 (Lastenlinna).

    2016/04 alkaen käytössä Ldn ja 2017/05 Nimotop.

    Nyt kun Polo on häädetty pois yksityislääkäritoimestaan, olen kysynyt hoitavalta neurologilta Lastenlinnasta lääkityksen jatkoista (selkeä hyvä vaste molemmista). Ykskantaan totesi, että ldn he ei määrää/uusi , mutta selvittää Nimotopin, mitä voi tehdä. Perustelin merkittävänä kognitiivisten ongelmien helpottajana. Keväällä koulunkäynti oli lähes/täysin mahdotonta, nyt syksyllä on pystynyt käymään koulua 3-4 pv/vk, täysiä koulupäiviä, läksyt tekee iltaisin useamman tunnin levon jälkeen täysin itsenäisesti.

    Osaisitko neuvoa, onko Nimotopin käytöstä kognitiivisten ongelmien hoidossa olemassa millaisia julkaisuja?

    Kiitos jo etukäteen vastauksestasi.

Leave a Reply

Required fields are marked *.