Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Huumeilla eroon huumeista

| 0 comments

En yleensä juuri välitä Hesarin tiedetoimittaja Jani Kaaron jutuista, mutta tänään julkaistiin oikein mielenkiintoinen kolumni addiktioista. Ehkä siksi se on niin osuva, että se ei ole tiedeartikkeli vaan kannanotto.

Kaaron tekstissä käsitellään sitä, miten useat erityyppiset psykedeeliset huumeet LSD:stä ibogaiiniin ovat auttaneet joitain ihmisiä pääsemään eroon päihderiippuvuudesta, oli kyse sitten alkoholismi, tupakointi tai huumeriippuvuus.

Kuten moni tietääkin, erilaisia psykedeelejä/enteogeenejä ja MDMA:ta eli ekstaasia alettiin tutkia jo vuosikymmeniä sitten mm. traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) hoidossa. Tällä hetkellä yksi kiinnostuksen kohde on taikasienten ja ekstaasin käyttö syöpäpotilailla vähentämään ahdistusta, etenkin niillä jotka ovat kuolemassa, mutta myös muilla. Tästä on julkaistu paljon artikkeleja New York Timesiä myöten, tässä pari erityisen mielenkiintoista: Reset.me, Aeon ja Smithsonian.

Myös käyttöä addiktioihin on tutkittu jonkin verran, erityisesti jutussa mainitulla ibogalla, joka on huomattavasti vähemmän tunnettu kuin vaikka LSD tai huumesienet. Sitä ei juuri käytetäkään päihteenä länsimaissa.

Ibogaiinissa erityisen mielenkiintoista ovat sen farmakologiset vaikutukset: se on tryptamiini eli kemiallista sukua LSD:lle sekä psilosybiinille ja vaikuttaa niiden lailla serotoniinireseptorien kautta. Enteogeeninä käytetyn salvia divinorum -kasvin tapaan se sitoutuu myös kappa-opioidireseptorihin.

Lisäksi ibogaiini salpaa NMDA-reseptoria. Joidenkin (psyyken)lääkkeiden tapaan se vaikuttaa myös sigmareseptoreihin. (Myös masennuslääkkeenä tutkittu ketamiini on sekä NMDA-antagonisti että kappa/sigma-agonisti.)

Ibogaiinilla on tosin melko paljon haittavaikutuksia, siinä missä esimerkiksi LSD ei yleensä aiheuta mitään fyysisiä sivuoireita. Toisaalta jos pari käyttökertaa riittää pysyvään vaikutukseen, sellaisen vakavan sairauden kuten päihderiippuvuuden hoidossa voidaan sallia melko paljonkin sivuvaikutuksia.

Ibogan lisäksi erityisesti eteläamerikkalaisten shamaanien käyttämää ayahuasca-juomaa on kokeiltu päihdeongelmien hoitona, tosin tutkimusnäyttöä on selvästi vähemmän.

Kaaron kirjoituksessa pidin kuitenkin erityisesti siitä, että siinä käsiteltiin psykedeelisiä aineita mystisen kokemuksen kautta, ei reseptoriprofiilien. Länsimaisessa lääketieteessä on yleinen asenne, että jos jollain huumeella havaitaan lääkkeellistä potentiaalia, siitä yritetään poistaa huumaava vaikutus, kuten joidenkin kannabinoidivalmisteiden kanssa. Haittapuolena on, että teho voi heikentyä – tai hävitä. Shamaanityyppiset rituaalit eivät ole sama asia kuin “pään sekoittaminen”.

Vaikka itse olenkin kovin tykästynyt neurofarmakologiaan, kokemuslähtöisyys on mielestäni oikea lähtökohta, jos puhutaan nimenomaan psykedeelien vaikutuksista mieleen. Kun tutkitaan esimerkiksi LSD:n ja psilosybiinin käyttöä migreeniin tai sarjoittaiseen päänsärkyyn, reseptoriprofiililla on väliä ja kenties hallusinogeenisestä vaikutuksesta voidaan päästä eroon. “Psykoterapeuttisessa” käytössä merkitystä on etenkin aineen aiheuttamalla kokemuksella.

Vaikka psyykenlääkkeitä on monenlaisia, toistaiseksi markkinoilla ei ole sellaisia, jotka “avaisivat mieltä” tai panisivat ihmisen käymään läpi omia kokemuksiaan uudesta näkökulmasta. Terapia voi auttaa tähän, mutta aina se ei toimi ja se on joka tapauksessa hyvin hidas (ja kallis) prosessi.

P.S. Eilen julkaistussa Suomen Kuvalehden jutussani käsitellään myös alkoholismia ja päihdepolitiikkaa.

Leave a Reply

Required fields are marked *.