Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Kela: Älä erikoistu yhteen sairauteen

| 16 Comments

Suomen Kuvalehden verkkosivuilla julkaistiin lähes peräkkäin peräti kolme asiallista juttua CFS/ME:stä. Viimeinen täräytti potilaille melkoisen pommin: Suomen ainoa CFS/ME-asiantuntija Olli Polo joutuu lopettamaan Unesta-klinikkansa toiminnan taloudellisten vaikeuksien takia. Niiden takana ovat hänestä Valviralle tehdyt kantelut, joiden takia Polo menetti professuurinsa sekä mm. tärkeän lääketutkimussopimuksen.

Uutinen on todella huono, koska Suomessa ei oikein ole muita CFS/ME-lääkäreitä. Pari kyllä, kuten infektiopolin entinen ylilääkäri Ville Valtonen, mutta ei hänellä oikein ole tarjota järkeviä hoitoja, vaikka diagnoosin tekemisen hallitseekin.

Mitään kovin yllättävää siinä ei minulle ollut, tiesin jo useimmat jutussa mainituista asioista. Valviralle tehty kantelukin tapahtui viime vuonna ja on ollut lehdissä aiemminkin. En yllättynyt kuullessani siitä, olin osannut jo pelätä asiaa. Suomessa on tapahtunut sama kuin esimerkiksi Briteissä: muut lääkärit tekevät valituksia “väärin hoitavista” kollegoista – vaikka potilaat eivät valita eivätkä hoidot ole vaarallisia.

Siitä en tosin ollut aivan perillä, kuinka vakavia Unestan taloudelliset vaikeudet olivat. Ajattelin, että lääkärikeskus voisi vielä toimintaa nipistämällä selvitä kuiville. Pololle on aina ollut tärkeämpää auttaa ihmisiä kuin tehdä rahaa. Mikä on hieno periaate, etenkin kun CFS/ME-potilaat tuppaavat (mm. Kelan ihmisoikeusrikosten takia) olemaan rutiköyhiä, mutta valitettavasti ei kovin kestävä.

En myöskään tiennyt, että Polosta oli tehty valituksia paitsi hänen käyttämiensä hoitojen takia, myös hänen tekemiensä diagnoosien. Kelan lääkärin mielestä oli epäilyttävää, että Polo antaa niin paljon CFS-diagnooseja, ja ne muodostavat merkittävän osan koko maan diagnooseista.

Hetkinen. Mitä juuri luin? Yksi lääkäri ei saa antaa liikaa saman alan diagnooseja, tai hänen toimintansa on tuomittavaa, tai vähintäänkin epäilyttävää?

Minä kun kuvittelin, että tämä oli täysin normaali käytäntö, erikoistuminen. Lääkärit erikoistuvat usein tietylle erikois alalle, mutta he voivat erikoistua myös tiettyihin hoitoihin tai tiettyihin sairauksiin. Ulkomailla se on hyvin yleistä, Suomessa hieman harvinaisempaa, mutta ei missään nimessä poikkeuksellista.

Kukapa meistä ei huolisi mielellään lääkäriä, joka on perehtynyt juuri omaan sairauteen ja esimerkiksi seuraa uusimpia tutkimuksia aiheesta. Satoja tai tuhansia samaa sairautta hoitaneita sairastunut lääkäri oppii, kenelle mikäkin hoito sopii parhaiten.

CFS/ME:n diagnoosi

Suomessa CFS/ME-diagnoosin saaminen on usein haastavaa. Eräskin tuttava sairastui 80-luvun alussa ja sai diagnoosin Pololta vasta muutama vuosi sitten, vaikka oli alusta asti uskonut sairastavansa CFS/ME:tä (nimeä CFS ei silloin vielä ollut). Mielekkään hoidon saaminen on vieläkin haastavampaa. Siksi Pololle on tullut potilaita ainakin Oulusta asti, ehkä kauempaakin.

Polo on diagnosoinut joskus CFS/ME:n potilailla, joilla sitä ei ole ollut, vaan jokin muu sairaus, kuten autoimmuunisairaus. Mieleen tulee ainakin yksi tapaus, jossa potilaalla oli Sjögrenin syndrooma. Kaikki lääkärit tekevät joskus virheitä.

Monet Polon potilaista ovat kiertäneet vuosia muilla lääkäreillä. Jos hän ei ole tajunnut jotain tiettyä diagnoosia joltain potilaalta poissulkea, eipä silloin ole pitkä liuta muitakaan lääkäreitä.

Mikään diagnoosiautomaatti hän ei kuitenkaan ole. Olen jutellut ihmisten kanssa, jotka ovat olleet vakuuttuneita siitä, että sairastavat väsymysoireyhtymää, mutta Polo on ollut toista mieltä.

Tiedän myös monia, joita Polo on auttanut muissa vaivoissa, kuten Ehlers-Danlosin syndrooma, dysautonomia, fibromyalgia ja unihäiriöt. Häntä kiinnostaa erityisesti myös levottomat jalat, josta hän on julkaissut paljon, viimeksi keväällä. Myös unenaikainen hengitys (ei vain uniapnea) on ollut Pololle tärkeä kiinnostuksen kohde. Unestan etusivuilla puhutaan myös keuhkoahtaumasta ja sydämen vajaatoiminnasta.

Vaikka Polo ei hoitaisi tai tutkisi näitä muita sairauksia, vaan pelkästään CFS/ME:tä, en näe, miksi se olisi ongelma. Eihän hän mikään terveyskeskuslääkäri ole, hän saa valita erikoisalansa ja potilaansa. Suomessa on arvioitu olevan 25 000 CFS/ME-potilasta, joten niin kauan kuin hän ei diagnosoi läheskään noin montaa, ei määrien perusteella voi syyttää ylidiagnoosia.

Miten Olli Polo hoitaa potilaitaan

Itse kävin ensimmäisen kerran Polon vastaanotolla alkuvuodesta 2007 ja olen pitkälti syypää siihen, että hän otti CFS/ME:n sydämen asiakseen, vaikka oli useita potilaita hoitanutkin sitä aiemminkin. Hänellä on monia hyvän lääkärin tunnuspiirteitä. Hän kuuntelee potilasta ajatuksella ja on valmis uskomaan, mitä tämä sanoo. Jotkut asiat voivat vaikuttaa aluksi oudoilta – kunnes kymmenet ja sadat potilaat kertovat samoja asioita. Jokainen asia on mahdollinen johtolanka.

Polo miettii ihmistä kokonaisuutena ja sitä, millainen mekanismi erilaisten oireiden takana on. Syitä! Sen sijaan että automaattisesti määrättäisiin kipuun kipulääkettä ja masennukseen masennuslääkettä, mietitään mikä on yhdistävä tekijä niiden takana, miten voitaisiin hoitaa ongelmien aiheuttajaa.

Kun ensimmäisen kerran puhuin Pololle pieniannoksisesta naltreksonista eli LDN-hoidosta alkuvuonna 2007, hän kiinnostui sen vaikutusmekanismista heti. Hän oli parhaillaan tarkastamassa väitöskirjaa(?), joka liittyi samoihin asioihin. Hän ei ollut vakuuttunut, että hoito todella toimisi näin, mutta hän suostui määräämään LDN:ää, koska oli selvää, että se olisi hyvin turvallista. Määrättyään lääkettä kymmenille potilaille hän alkoi vakuuttua sen tehosta.

Muut Valviralle kannellut hoidot ovat hyvin turvallisia. LDN:llä on tutkimuksissa ollut suunnilleen lumelääkkeen verran haittavaikutuksia, ainakin kahdessa tutkimuksessa vähemmänkin. Lumehoito se ei kuitenkaan ole, siitä kertovat esim. Crohn-tutkimukset.

Mainittu happihoitohan ei siis ole tietenkään 100 prosentin happea, vaan happirikastimen tuotosta, jossa happipitoisuus on vain hieman huoneilmaa suurempi. Sen suurin riski on nenän limakalvojen ärtyminen. Lyricaa nyt määrätään vaikka mihin vaivaan aivan yleisesti.

Dekstroamfetamiini on kannelluista hoidoista ainoa, jolla on ikävä kaiku. Sitäkään Polo ei kuitenkaan ole määrännyt vain piristeenä, vaan sympatomimeettinä, jolla on monenlaisia fysiologisia vaikutuksia.

Potilasturvallisuudestahan tässä ei ilmeisesti ole edes kyse vaan siitä, onko toiminta muuten perusteltua. Mutta turvallisten hoitojen käyttäminen, jos niillä on järkevä vaikutusmekanismi ja potilaat saavat niistä apua, on minusta perusteltua.

Kanteluhan ei ole yhtä kuin langettava päätös, mutta Polon ja potilaiden kohdalta vahinko on jo tehty, vaikka päätös ei lopulta olisikaan langettava.

Tällä hetkellä Unestan sivut kertovat, että potilaiden hoito loppuu (vaikka olemassaolevien potilaiden reseptejä saatetaankin uusia), mutta lääkäreiden koulutus CFS/ME:stä jatkuu, mikä on toki erinomainen uutinen, sitä todella kaivataan.

16 Comments

  1. Hei,

    Meillä on käynyt jossain määrin se jako, että yksityiset hoitopaikat hoitavat ns. helppoja potilaita, kuorivat kerman päältä, ja julkinen terveydenhuolto hoitaa vaikeimmat potilaat. Kun ajattelee Polon toimintaa, niin hän on toiminut toisin. Hän on hoitanut huonokuntoisia, vakavasti sairaita, moniogelmaisia potilaita, joilla on usein takana epämääräinen sairaushistoria ja ovat vailla tarkoituksenmukaista hoitoa. Kun Polo on erikoistunut mm. CFS-potilaiden hoitoon, hän on voinut kehittää hoitomenetelmiään. Tätä samaa tapahtuu julkisessa terveydenhuollossakin, sillä jonkin erikoisalan sisällä on omia erityisyksikköjä jossa lääkäri on perehtynyt tiettyihin sairauksiin. Polon perehtyneisyys CFS-potilaiden hoitoon ei ole täten mitenkään outoa.

    • Onko tosiaan noin, että yksityiset hoitaisivat “helppoja” ja julkinen puoli “vaikeita tapauksia”? Tuntuu että yksityiselle mennään kun julkiselta ei saada apua. Ne joilla on rahaa (tai vakuutus) saattavat mennä yksityiselle alun perinkin, jos rahaa ei ole, yritetään sinnitellä julkisella ja lopulta lainataan/revitään selkänahasta rahaa, että saisi edes jotain apua jostain, ehkä.

      • Kyllä on. Suomessa on tunnetusti pitkät leikkausjonot mm. kaihileikkauksissa. Niillä, jotka ovat 3-jonossa ja joilla on varallisuutta, on mahdollisuus mennä yksityissektorille hoidattamaan itsensä. 3-jonossahan on ei kiireellistä leikkausta vaativat parempikuntoiset potilaat.
        Toinen joukko, joka hoidattaa itseään on yksityisellä sektorilla on ne, jotka ovat saaneet kielteisen leikkauspäätöksen. He hakevat apua yksityiseltä sektorilta. Olen seurannut yhden miehen taistelua selkäongelmien vuoksi. Hän ei saanut leikkauspäätöstä julkiselta puolelta, joten hän meni yksit. hopitolaitokseen selkäleikkaukseen. Vauriot olivat jo liian suuret, eikä leikkaus pelastanut häntä pyörätuolilta. Millä hän rahoitti tämän, hän hakkautti 2 viimeiseltä metsäpalstalta puut pois.
        Kun ajatellaan tämän ajan kaikkein ikääntyneimpiä ihmisiä ja niitä, jotka ovat kansaneläkkeen varassa varaa, niin heillä ei ole ehkä mahdollisuutta valita. Heidän eläke on matala lyhyen työuran vuoksi, sillä he ovat voineet tehdä ensin yhden uran kotiäitänä, tai he ovat työskenneelleet matalapalkka-aloilla. Ellei heille ole kertynyt varallisuutta, heidän mahdollisuudet tehdä valintoja on heikot. Juuri kaikkein heikoimpia varten on kansaneläke, joka on yksinasuvilla 633,91 euroa ja sen saa 55,95 euron eläkkeellätuloilla ja sitä suuremmat työelääkkeet pienentävät sitä tai sitä ei saa sitä lainkaan.
        Aiemmista sukupolvista poiketen yksi trendi on, että nykyiset eläkeläiset ovat realisoineet omaisuuttaan saadakseen hoitoa ja jättävät lapsillensä vähemmän perintöä.

      • Kyllähän se näin tahtoo olla, että suurimmaksi osaksi yksityisellä käyvät perusterveet tai yhden sairauden ihmiset, jotka usein saavat hoidon joko työterveyden tai vakuutuksen maksamana. Se on suuri syy sille, miksi päättävässä asemassa olevat ihmiset ovat usein täysin pihalla siitä, mikä on terveyskeskusten ja koko julkisen sairaanhoidon tilanne.
        Mutta, yksityinen puoli on sitten myös erilaisten hankalien potilaiden pelastus, varallisuuteen katsomatta. Eihän terveyskeskuksilla ole oikeasti mitään mahdollisuuksia hoitaa kunnialla kaikkia niitä monisairaita, harvinaissairaita, kipupotilaita yms., jotka niiden vastuulle on sysätty.

  2. Omasta ja ympäristöni kokemuksesta menee juuri kuten Maija sanoi: Ensin käydään julkisella puolella niin kauan, että sieltä saadaan apua. Jos avun saanti sieltä mahdotonta, siirrytään yksityiselle puolelle. Tämä koskee ainakin suurinta osa niistä, jotka käyttävät vain julkisen puolen palveluja, eivätkä omaa työterveyshuoltoa tai vakuutusta. Että asia ei ole ihan niin yksiselitteinen, mitä Jutta kirjoittaa. Minulla ei myöskään ole varaa käydä yksityisellä lääkärillä.

    Nämä yksitysellä kierroksensa käyneet potilaat kyllä usein palaavat takaisin julkiseen terveydenhuoltoon rahan takia. Mutta sitä en väittäisi, että potilaat olisivat sen huonokuntoisempia mitä siellä yksityisellä käydessään (tietysti näitäkin tapauksia voi jonkin verran olla).

    Jos tällaisia “korjauksia” julkinen puoli kokee hoitavansa, niin sitten pitäisi kyllä miettiä niitä syitä, miksi ihmiset sinne yksityiselle puolelle hakeutuvat.

  3. Sellaisen jutun oikaisisin, että kyllä Polo on monille määrännyt myös lääkehappea, jota tilataan AGA:lta tai Woikoskelta ja joka on nestehappea tai pullohappea. (Itseasiassa sehän on ainoa, jota Polo voi määrätä. Rikastimen hankkiminen ei tarvitse mitään lääkärinmääräystä.) Ja nekin, jotka ovat hankkineet happirikastimen, ovat olleet tarkkoina siinä, että ne tuotto on 100%:n happea. Laitteet ovat siis käytännössä ihan samoja, joita käytetään esimerkiksi keuhkoahtaumapotilailla, ja kotihappihoito-ohjeissa rikastimet ja pullohappi ovat täysin toisiinsa rinnastettavissa olevia vaihtoehtoja. Myös AGA vuokraa matkarikastinta asiakkailleen ja lupaa sen toimivan aivan vastaavasti kuin pullohapen.
    Mutta, ei viiksillä happea hengitellessä käytännössä siitä ole haittoja näilläkään pitoisuuksilla tuota nenän kuivumista lukuunottamatta.

    • Happiviiksillä hengitettävän hapen määrä jää ymmärtääkseni reilusti alle puolen hengitysilmasta. Jos ihmiselle halutaan antaa sataprosenttista tai edes sitä lähentelevää pitoisuutta happea (mitä käytetään lähinnä akuuttihoidossa, sillä se voi aiheuttaa pysyviä vaurioita, katso esim. http://www.medscape.com/viewarticle/778505_3 ), pitää käyttää maskia. Olen ymmärtänyt, että kaikki Polon potilaat käyttävät, hapen lähteestä riippumatta, happiviiksiä, kuten yleensäkin tällaisessa hoidossa käytetään, myös keuhkoahtaumapotilailla.

      • Kyllä meistä monilla on käytössä myös maski. Aga ei kerro lääkehapen lääkeselosteessa muista haitoista kuin kuivuvista limakalvoista, riippumatta siitä millä happea hengitetään, joten jos muita haittoja on, ne ovat niin epätodennäköisiä, ettei niitä tarvitse edes ilmoittaa. Medscapeen ei pääse ilman tunnuksia mutta lähinnä happihoidon vaaralliset sivuvaikutukset (kuten glaukooma ja keuhkomuutokset) liittyvät painehappihoitoon. Mutta pointti joka tapauksessa oli, että yhtä lailla rikastin ja pullohappi on sataprosenttista.

  4. Äitini (terveyskeskuslääkäri) on valittanut usein, että yksityisellä puolella ei hoideta potilaita kokonaisvaltaisesti ja hoidetaan vain ‘helppoja’ potilaita, ne hankalat tulee sitten julkisen puolen ‘vaivoiksi’ (pomot painostaa hoitamaan kaikki potilaat 15 minuutissa, jolloin monivaivaisemmat potilaat sekoittavat loppupäivän aikataulun). Siinä taisi olla sellainen kuvio taustalla, että eräällä isolla kaupungilla on lääkäripula, joten osa palveluista on pakko ostaa yksityisiltä firmoilta – jotka eivät huoli kuin helposti määriteltäviä ja liukuhihnatyyliin hoidettavia potilaita, loput jää sitten kaupungin lääkärien kontolle. Eli vaikka näennäisesti saadaan ostamalla lisäapua, niin se ei käytännössä ihan toteudu ja yksityinen puoli näyttäytyy rahastajana. Eräs toinen lääkäri taas siirtyi yksityiseltä takaisin julkiselle, koska koki että siten pääsee lähemmäksi potilaita ja heihin suhtaudutaan inhimillisemmin… Kuitenkin on varmasti totta myös näiden lääkärien työpaikoilla, että ei tarjota budjetin ja tiukan aikataulun puitteissa hevillä erikoisdiagnooseja tai -hoitoja, vaan ne joutuu hakemaan yksityiseltä puolelta, jos vaan rahat saa kasaan. Olis kiva, jos kaikilla osapuolilla olis ensisijaisesti ihmisten terveys ja yhteiskunnan pitkän ajan etu mielessä, eikä raha…

    • Jännä miten eri ihmisten näkemykset julkisen ja yksityisen terveydenhoidon eroista vaihtelevat. Esim. eräs tuttu, joka on koulutukseltaan lääkäri mutta ei työskentele ko. ammatissa sanoi, ettei hän käy yksityisellä, koska siellä tutkitaan liikaa ja siten löytyy vaivoja, joita ei oikeasti tarvitsisi hoitaa. Oma kokemukseni Suomesta taas on, että kukaan yksityinen lääkäri ei tehnyt minulle mitään tai juuri mitään tutkimuksia, mutta julkisella niitä tehtiin aivan valtavasti…

  5. On tosiaan jännä miten eri käsityksiä ihmisillä on yksityinen vs. julkinen terveydenhuolto. Tosin, tähän ketjuun kirjoitetut käsitykset ovat juuri käsityksiä. Harva raportoi mitään omaa pitkää kokemusta, johon mielipiteensä pohjata.

    Uskon itse, että eri mielipiteiden taustalla on enemmän ideologisia syitä kuin selvää faktaa.

    Miksi emme voisi toimia kuten Ruotsissa: siellä potilas valitsee minne menee, yksityiselle vai julkiselle, ja potilas maksaa saman hinnan. Maakäräjät subventoi saman verran molempia. Ainakin Ruotsissa molemmat sektorit käsittääkseni voivat hyvin, ja kummallekin riittää potilaita.

    • Itse olen monesti kirjoittanut, että en sinänsä usko, että yksityisellä ja julkisella on merkittäviä eroja – se ero tulee lähinnä siitä, että yksityisellä voi valita lääkärinsä. Jos menee satunnaiselle lääkärille, tuskin saa mitään hyötyä yksityiseltä, paitsi että pääsee tietysti yleensä nopeammin. Esim. HYKSillä on poliklinikoita, joissa potilaan ottaa vastaan joka kerta eri lääkäri. Opetusta tämä voi edistää, mutta potilaan kannalta se on hyvin ongelmallista.

      Postauksen aiheena ollut Olli Polohan on ollut TAYSissa osastonylilääkärinä ja moni on siis käynyt hänellä myös julkisella puolella.

      Täällä Hollannissahan ei ole erikseen julkista ja yksityistä terveydenhuoltoa. Kaikilla on pakollinen yksityinen sairausvakuutus, joka korvaa useimmat hoidot, erikoislääkäreille tarvitsee toki lähetteen korvausta varten.

      • Nyt voin ainakin kertoa omasta kokemuksesta , siitä miten minä toimin.

        Oikea käsi tuli erittäin kipeäksi, pystyin pitämään sitä vain koukussa ja kantositeessä. Tk-lääkäri päätti konsultoida ylilääkäriä asiasta, mutta hoiotosuunnitelma jäi auki ja kuulisin siitä vasta maanantaina. Suunnitelma oli alkuun se, että seurataan käden tilaa ja aloitetaan kipulaastarihoito. Maanantaina sain kuulla, että lääkitykseni tarkistetaan farmaseutin kanssa ja sitä puretaan.

        Jo torstaina koin, että en saanut lääkäriä ymmärtämään, että kipu ei johdu pitkään jatkuneesta runsaasta kipulääkityksesta ja siihen tottumisesta. Lääkäri näki kyllä kuinka kipeä käsi oli ja sanoin lääkärille myös, että niskan hermojuurien aukoissa on niitä tukkivaa artroosia, mutta hän ei pitänyt sitä mahdollisena ongelmanan lähteenä.

        Minun oli pakko lähteä hakemaan apua Olli Pololta. Hän diagnosoi kliinisen tutkimuksen perusteella, että kättä vaivaa Complex regional pain syndrome (CRPS)/ hermokipu, jossa voi olla mukana hermovaurio ja joka tulee usein trauman seurauksena. Minun trauma on hermojuuriaujjojen artroosui. Hip hurraa Olli Polo ei olekaan yhden diagnoosin lääkäri, vaan hän on kunnon kliinikko ja hän kuunteli taas minua. Mitä hölynpölyä ne muut lääkärit hölisevät hänen tekimistä diagnooseista tai keinoista hoitaa potilaita. Kyllä me potilaat tiedämme, kuka on oikea lääkäri, joka osaa kuunnella ja hoitaa.

        Siinä kävi niin, että Olli Polo pelasti terveyskeskuksen vakavalta hoitovirheeltä ja kalliilta loppuelämän kestäviltä terapioilta, sillä jo Käypä hoito suositusten mukaan perusterveydenhuollossa tulisi tunnistaa hermokivun epäilys ja hoitaa sen lääkehoidolla, mikäli ei tarvita lisätutkimuksia eikä tarvitse leikata. Tämä kaikki jäi tekemättä, kun potilasta ei kuunneltu. Nyt on luottokorttivelkaa niin paljon, että seuraavaan eläkkeeseen saakka on pärjättävä 100 eurolla.

        Minä olen käyttänyt 10 vuotta tukikauluria niskan välilevyn ja nikamasairauksien vuoksi. Kyllä terv.kesk. tämän tiesi hyvin, sillä he ovat myöntäneet maksusitoumuksia mm. uuden tukikaulurin valmistamista varten. Terveyskeskus meni sieltä missä aita on matalin ettei tarvitse maksaa tutkimus- ja hoitokuluja. Terveyskeskuksen säästäminen tapahtui minun rahapussin kustannuksella, minulla on luottokortilla varaa enää 100e seuraavaan eläkkeeseen saakka. Minä olen ainakin velkaantunut, kun olen joutunut turvautumaan yksityiseen hoitoon toistuvasti ja toiminut niin, että saan oikean hoidon. Nyt minulla ei ole varaa ostaa vahvempia kipulääkkeitä, eika varaa mennä lääkäriin, sillä nukun kipujen takia vain 4h yössä ja odotan tutkimusaikoja, sillä EDS.n takia olen erikoissairaanhoidon asiakas. He käynnistivät heti tutkimukset, kun kuulivat minulta CRPS.sta.

  6. kuuntele potilasta eli tee kunnollista anamneesia

  7. moi.me käytiin pololla.saatiin tytölle cfs diagnoosi.sitä ennen 6v käytiin keskussairaalassa…eivät mitään diagnoosia tehneet,,,ei muka löytyny mitään.ehdotin cfs:ää 2013 kun olin vuosia ettinyt netistä et mikä tyttöö vaivaa…30 oiretta löytyi…olin vakuuttunut et se on toi…eivät uskoneet.sairastui sikapiikin jälkeen…terve tyttö…nyt ei pysty ees kouluun.polo on kyllä huippu lääkäri!!!!toivottavasti hoito nyt puree:)

  8. Moro.
    Mulla satoja lekurikohtaamisia ja kyllä privaatista saa joskus tarkempia diagnooseja mutta julkisessa kun hyvä säkä (oikea lääkäri) ko. vaivaan voi heittää todella hyvään hoitoputkeen. Mulle laittoivat Meikussa rintaonteloon proteesin jota pidän ihmeenä. Oln siitä ikuisesti kiitollinen näille huippulekureille ja hoitsuille.
    Diagnoosi, kuvantaminen, eri lääkärien konsultointi hoitosuunnitelmineen ja lääkemääräykset samalla keikalla. Toinen ja huonompi vaihtoeto on ulosheitto. Kun minulla iski akillesjännetedinosis leikkauksen jälkeen komplikatio ja tulehdus meinasi viedä koko klabbin, keskussairaala teki revisiot ja kun ei ollut jänneosaamista heittivät mut pihalle. Akillesjänne marinoitui infektiossa ja venyttyi. Sitten ilman akillesvastetta dallailin ja satku painoa niin alkoi polvi tuhoutua ja kantapää meni lytyyn ja selkä tosi kipeä.
    Siitä oman vakuutuksen tuvin Kurren Saken (Sakari Orava) pajalle Turkuun ja mestari Kurre taikoi mulle akillesvasteen joka kasvatti osan pohkeesta ja etusäärestä takaisin. Tosin ei alkuperäisiin mittoihin joilla voimailin pari vuosikymmentä mutta kuitenkin.
    Valitettavan usein privaatissa saa reseptin kouraan ja kiire on hirveä.
    Mulla on henkivakuutus jonka turvin olen hoidattanut itseäni yli kolmellakymmenellä tonnilla. Se on ollut vuodesta 90. kn otin sen urheiluvakuutukseksi. Ilman sitä en kävelisi ja tuskin olisinko hengissä ylipäätään.
    Mulla kova työtapaturma taustala ja sympaattinen hermosto voi seota pahasti erittän rankan lihastonus eoävireen takia. Mulla yksi kesä meni sympaticus hurjaan kuntoon ja valvoin kolme kuukautta mikropätkillä välillä psykoosia siirtäen.
    Menin keskussairaalan päivystykseen ja verenpaine 220/115 pulssi 110. ja olo hirveä. Ne katsoi sydänfilmin ja tämä hyytävän luotaantyöntävä hoitsu katsoi rukoukseni jälkeen sormenpäästä happisaturaation. Sit pihalle eikä lääkäriä missään. Ohjeena arvaamon ja nin teinkin. Vastassa nuori ulkomaalainen lääkäri joka määräsi kalsiuminestäjää ja ei puhunut mulle mitään.
    Tiedän että kun systolinen paine on yli 200. on paineet laskettava anestesialääkkeillä nopeasti. Aivovaltimon `paukahdusriski` eli rupturavaara on tosi. Mut heitettiin kylmästi ulos.
    Löysin tieni osteopaatille ja muutaman hoitokerran ja spesiaaliristiluuhoitojen jälkeen alkoi valoa näkyä. Virallinen lääketiede heivasi mut odottamaan kuolemaa. Olin silloin 52v.

Leave a Reply

Required fields are marked *.