Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Kielimuurit hoidon tiellä

| 0 comments

Asun Hollannissa, mutta hollannin kielen taitoni ei riitä siihen, että asioisin lääkärillä tai apteekissa hollanniksi. Englanniksi on varmempaa, että kumpikin osapuoli ymmärtää mistä on kyse, vaikka siinäkin voi toki sattua väärinkäsityksiä. Itselläni kieli on äidinkielen veroinen, mutta useimmilla muilla ei.

Onneksi hollantilainen lääkärini ja hammaslääkärini puhuvat hyvää englantia. Lähiapteekkini työntekijöillä englanti on usein “honglantia”, eli esimerkiksi ehkäisypillereihin he viittaavat termillä “anticonception”. Tässäkin tietysti hollannintaito auttaa. Labrahoitajan kanssa olen käyttänyt elekieltä ilmaistakseni, että minulta pitää ottaa verikokeet makuuasennossa.

Hammaslääkärini selitti minun kuulteni hammashoitajaopiskelijalleen, että “Englanniksi ei koskaan sanota, että ‘flush your mouth’. Eräs potilaana ollut brittiläinen herrasmies muistutti, että vessanpönttö huuhdellaan ‘flush’ ja suu huuhdellaan ‘rinse’.”

Käyn myös Brysselissä lääkärillä, jonka äidinkieli on ranska ja monien ranskankielisten tapaan hänen englannintaitonsa eivät ole priimat. Vastaanotolla tämä ei niin haittaa, koska voi tarvittaessa käyttää selventäviä sanoja, tarkentavia kysymyksiä ja elekieltä. Plus saan aina runsaasti potilasohjeita, jotka on kirjoitettu melko hyvällä englannilla. Sähköpostitse kommunikointi tuottaa kuitenkin suuria vaikeuksia.

Suomessakin monella on tullut ongelmia kielimuurin kanssa. Joko potilas tai lääkäri on maahanmuuttajataustainen – tai suomalainen, mutta äidinkielenä ruotsi tai saame. Moni kokee, ettei ulkomailta tulevan lääkärin suomen kieli ole aina täysin riittävää. Äidinkielenään ruotsia puhuva ystäväni ei aikoinaan saanut kognitiivista terapiaa, kun pääkaupunkiseudulta ei löytynyt vapaata ruotsinkielistä terapeuttia tältä alalta(!).

Toisaalta kommunikaatiokatkoksia voi tulla, vaikka molemmat puhuisivat samaa kieltä. Monesti lääkärit eivät kuuntele potilasta riittävän tarkasti, mutta lääkärikielikin voi tulla esteeksi. Jotkut lääkärit unohtavat, että potilas todennäköisesti ymmärtää termin nokkosihottuma paremmin kuin urtikaria. Toiset voivat jopa tietoisesti käyttää lääkärilatinaa, jotta selitykset olisivat vaikeampia ymmärtää.

Itsenikin on joskus lääketiedetekstejä kirjoittaessa vaikea arvioida, millaiset termit ovat tavallisille ihmisille tuttuja ja mitkä eivät. Toisaalta pitkäaikaissairailla on usein selvästi parempi lääketieteen sanavarasto kuin muilla ihmisillä.

Myös esimerkiksi lääkkeiden pakkausselosteet voivat olla vaikeaselkoisia. Brittiläinen kaverini jätti hänelle määrätyn lääkkeen ensin ottamatta, kun pakkausseloste varoitti haittavaikutuksena mahdollisesta anoreksiasta ja hän on kärsinyt syömishäiriöistä. Anoreksia tarkoittaa kuitenkin ruokahaluttomuutta, syömishäiriö on anorexia nervosa.

Voiko kieliongelmista olla koskaan hyötyä? Järjen mukaan ei, mutta ehkä joskus voi ollakin, jos ne pakottavat keskittymään kielenkäyttöön. Kun pitää kirjoittaessa vekslata suomenkielisen ja englannin/latinankielisen terminologian välissä, joutuu kiinnittämään enemmän huomiota ymmärrettävyyteen.

Itse olen parhaillaan kääntämässä suomalaislääkärin kirjoittamaa lyhyttä tekstiä englanniksi. Teksti alkoi tuntua aivan erilaiselta, kun sitä joutui miettimään kääntämisen kannalta eikä vain sen, ymmärsinkö itse sen sisällön.

Periaatteessa suomen kieltä ei-äidinkielen tasoisesti (mutta kuitenkin hyvin) puhuva lääkäri voisi kuunnella potilasta tarkemminkin kuin muut lääkärit. Vaan tapahtuuko näin käytännössä?

Onko sinulla kokemuksia kielimuurista lääkäreiden kanssa tai muuten sairautesi hoitoon liittyen?

Leave a Reply

Required fields are marked *.