Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Kilpirauhasen vajaatoiminta – helppo nakki?

| 0 comments

Kilpirauhasen vajaatoiminta on helppo sairaus hoitaa. Jos potilaalla on siihen viittaavia oireita, mitataan verestä TSH. Jos se on yli viiterajojen, mitataan myös varsinaiset kilpirauhashormonit. Jos ne ovat alle viitteiden, määrätään hoidoksi tyroksiinia, jonka annosta lisätään kunnes TSH laskee sopivan alas. Helppoa, eikö?

Valitettavasti se ei useinkaan mene aivan noin, vaan monessa kohtaa voidaan mennä pieleen. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta on kirjoitettu lukuisia kokonaisia kirjoja, joista olen lukenut useita. Näitä kirjoja ei missään nimessä ole kirjoitettu turhaan.

Mahdollisia kohtia, joissa voidaan mennä pieleen – yksikin näistä voi riittää hoidon epäonnistumiseen.

1) potilaalla on epätyypilliset vajaatoiminnan oireet – kilpirauhasarvoja ei mitata lainkaan

2) tyypilliset vajaatoiminnan oireet, mutta lääkäri syyttää esim. masennusta – kilpirauhasarvoja ei mitata lainkaan

3) TSH mitataan liian myöhään päivästä (todella monelle tutulle ei ole sanottu mitään siitä, että se pitäisi mitata melko aikaisin aamulla), jolloin se vaikuttaa harhaanjohtavasti normaalilta, joten lääkäri ei näe tarvetta hoitaa

4) TSH on kohonnut tai kilpirauhasarvot matalalla ja potilaalla vajaatoiminnan oireita, mutta arvot eivät mene viitearvojen ulkopuolelle, joten lääkäri ei näe tarvetta hoitaa

5) potilaalla oleva vajaatoiminnan tyyppi ei nosta TSH:ta tai arvot ovat juuri silloin normaalit, joten lääkäri ei näe tarvetta hoitaa

6) potilaalle määrätään lääkitys, mutta sitä säädetään ainoastaan testitulosten perusteella, ei oireiden – potilas jää vajaatoiminnalle

7) potilas ei voi hyvin, koska tarvitsisi toisen lääkkeen tyroksiinin rinnalle/sijasta

8) potilas ei voi hyvin, koska hänellä on muita terveysongelmia, jotka estävät kilpirauhashormonin optimaalisen toiminnan tai aiheuttavat siitä haittavaikutuksia (esim. hoitamaton lisämunuaisen vajaatoiminta tai alhainen ferritiini)

9) lääkitystä ei tarkisteta tilanteissa, joissa sen tarve todennäköisesti muuttuu, kuten talvi, kesähelteet, raskaus tai estrogeenihoidon aloittaminen/lopettaminen

10) potilaalle ei kerrota selkeästi seikoista, jotka vaikuttavat lääkityksen imeytymiseen tai tehoon, kuten ateriointi, kuitupitoinen ruoka, jotkut lääkkeet (etenkin PPI:t ja estrogeeni), jotkut lisäravinteet, mineraalilisät (etenkin kalsium ja rauta, mutta myös esimerkiksi magnesium), kahvi/tee ja se, että useat näistä voivat vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen jopa tunteja etukäteen/jälkikäteen otettuina.

11) potilas hyötyy kilpirauhashormonista, mutta kilpirauhasen vajaatoiminnan takana on hoidettavissa oleva ongelma (kuten D-vitamiinin puutos), joten lääkitystä ei todellisuudessa edes tarvittaisi

Kaikkia näitä tapahtuu jatkuvasti. Ja kyseessä on vain jäävuoren huippu asioista. Melko yleinen ongelma on myös se, että potilas saa vuosien tai vuosikymmenien jälkeen hypotyreoosinsa vihdoin hyvään hoitotasapainoon ja sitten joutuu muuttamaan eri puolelle Suomea, eikä uusi lääkäri suostu määräämään hyväksi havaittua lääkitystä. Minulle on tullut tällaisesta useita sähköposteja viime aikoina.

Suurin osa lääkäreistä, mukaan lukien suurin osa endokrinologeista, ei tunne kilpirauhasongelmia hyvin. Suomessa on monia lääkäreitä, jotka osaavat diagnosoida ja hoitaa kilpirauhasongelmia hyvin, mutta monet heistä eivät ole endokrinologeja.

Kukaan endokrinologeista joilla olen käynyt ei ole osannut hoitaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta useampi lääkäreistä joilla olen käynyt (lähinnä Suomen ulkopuolella) on perehtynyt siihen mittavasti, vaikka eivät olekaan koulutukseltaan endokrinologeja. He osaavat hoitaa potilaiden vointia, eivät vain numeroita paperilla.

Toisaalta hoidon onnistumisen kannalta on usein olennaisen tärkeää, että potilas tunnistaa vajaatoiminnan ja liikatoiminnan oireet ja voi näiden perusteella itse säätää lääkitystään.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on hyvin yleinen sairaus. Se voi aiheuttaa hyvin monen lääketieteen erikoisalan oireita, esimerkiksi psykiatrian, gynekologian, neurologian, gastroenterologian tai dermatologian piiriin kuuluvia. Siksikin lääkäreiden pitäisi perehtyä enemmän asiaan, eikä vain sanoa, että no tämä nyt on endokrinologien heiniä.

Leave a Reply

Required fields are marked *.