Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Terveyttä matkailusta

| 0 comments

Luin viikonloppuna Diabetes-lehden numeroa 2/2014. Suomen terveystoimittajien jäsenenä saan ilmaiseksi monia terveyslehtiä ja Diabetes on minusta niistä parhaita.

Tämä numero oli erityisen mielenkiintoinen, sillä siinä käsiteltiin diabeteksen vaikutusta työhön ja matkailuun – asioita joita saattoi lehteä lukiessa miettiä myös muita sairauksia sairastavien kannalta. Erityisesti minua kiinnostivat kaksi diabeetikoiden matkailua käsittelevää artikkelia.

Toinen juttu koski dialyysipotilaiden tekemää ryhmämatkaa Kreetalle. Dialyysihoitohan on voimakkaasti elämänlaatua laskeva hoito monestakin syystä. Se on varsin raskasta, rajoittaa elämää ja vie paljon aikaa. Lääkkeitä saa syödä paljon erinäisine haittavaikutuksineen ja potilaat kärsivät niiden, itse hoidon ja itse munuaissairauden takia usein uupumuksesta ja muista oireista.

Kuopiolaista dialyysihoitaja Raija Malista harmitti, että potilaat eivät pystyneet matkustamaan. Hän järjesti dialyysissä käyville riittävän hyväkuntoisille potilaille aurinkoloman. Kreetalta löytyi Suomen tasoinen hoitopaikka, jossa osallistujat pystyivät saamaan hoitonsa, ja Kela korvasi osan(?). Matkan jälkeen munuaispotilaat olivat hyvin tyytyväisiä, ihmekö tuo. He varmasti jaksoivat mälsiä hoitojakin taas paremmin.

Matti Liikala puolestaan on kuusikymppinen kakkostyypin diabeetikko, joka käytti insuliinia ja kärsi masennuksesta. Tytär onnistui houkuttelemaan hänet Carriacoun saarelle Karibialle suojelemaan merikilpikonnien poikasia – ei mikään helppo tehtävä, sillä mies suhtautui varsin epäluuloisesti “viherpiiperoihin”.

Monen viikon matka teki miehelle terää. Hän nautti auringosta ja uusien ihmisten tapaamisesta, itsetunto kasvoi, mieliala kohosi ja paino putosi seitsemän kiloa. Aiemmin nirso mies tykästyi maittaviin kasvisruokiin. Matkan jälkeen hän pystyi jättämään insuliinin ja masennuslääkkeet pois.

Suhtaudun sinänsä hieman nihkeästi “inspiraatiotarinoihin”. Kaikki vammaiset tai sairaat eivät voi (eivätkä välttämättä halua) juosta maratoneja tai matkustaa Karibialle suojelemaan kilpikonnia, eikä tarvitsekaan. (Monella ei tietysti ole rahaakaan, vaikka halua ja voimia olisikin!)

Vaikeasti sairaalle vaikkapa kauppaan tai jopa vessaan pääseminen omin avuin voi olla iso saavutus, vaikka siitä ei lehdessä kirjoitetakaan. Monen kohdalla ympäristö, oli se sitten läheiset, kaukaisemmat tutut tai yhteiskunta, odottaa meiltä jatkuvasti asioita, joihin emme pysty.

Silti monella meistä on myös päänsisäisiä rajoja, niin sairailla kuin terveilläkin. Ja toisaalta myös yhteiskunta haluaa usein asettaa meille rajoja, että emme mene “rikki”, tai koska koetaan, että sairaiden, vammaisten tai vanhusten ei tarvitse päästä tekemään samoja asioita kuin terveet (tästä olen kirjoittanut useissa lehtijutuissa, kolumneissa ja muissa teksteissä).

Aiemmin moniin sairauksiin ja vaivoihin määrättiin hoidoksi vuodelepoa. Suurin osa näistä suosituksista on osoittautunut myöhemmin turhiksi, jopa haitallisiksi. Nykyään onneksi ymmärretään yhä paremmin, että ihmiset haluavat myös elää, ei vain pysyä hengissä. Yhä useampi syöpäpotilas ja muuten vakavasti sairas matkustelee.

Minuun syvän vaikutuksen tehnyt kanadalainen Beth, sairasti vuosia kuolemaan johtavaa autoimmuunisairautta ja oli jatkuvasti elvytettävänä ja ambulansseissa. Se ei estänyt häntä matkustamasta mm. Havaijille ja Japaniin happipulloineen ja elvytyslaitteineen. Hän osallistui jopa kävely/juoksukilpailuun (siis jaloin) oltuaan pyörätuolissa sairautensa takia pyörätuolissa useita vuosia.

Mikä oli pahinta, mitä Bethille olisi voinut käydä? Hän olisi voinut kuolla. Se tosin oli edessä muutenkin. Niin kuin toki meille muillekin.

Yhteiskunta kustantaa esimerkiksi joillekin masentuneille sadoilla euroilla kuussa psykoterapiaa. Entä jos parempi ratkaisu osalle heistä olisikin käyttää samat rahat vaikkapa matkoihin, huvipuistokäynteihin tai konsertteihin? Kuinka paljon yhteiskuntakin säästi rahaa, kun diabeetikkomies pystyi lopettamaan (edes joksikin aikaa) insuliinin ja psyykenlääkkeet?

Kaikilla meistä on oikeus hyvään elämään. Joillekin siihen auttaa matkailu, toisille jokin ihan muu. Pelkästä lääkepaketista se harvemmin löytyy.

Leave a Reply

Required fields are marked *.