Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Vanhemmiltaan viedyt

| 0 comments

Olen aiemmin twiitannut Justina Pelletierin tapauksesta. Eilen sitä käsiteltiin Dr. Phil -TV-ohjelmassa, joka nyt ei ole ehkä erityisen hyvämaineinen, mutta kuitenkin hyvin suosittu. Dr. Philhän oli ennen mukana Oprahissa ja sai sitten oman ohjelmansa. En ole tätä ohjelmaa tosin nähnyt.

Arvostetut lääkärit diagnosoivat Justinalla mitokondriosairauden. Toisessa sairaalassa tuuli kuitenkin kääntyi ja sen lääkärit tulivat siihen tulokseen, että vika onkin vain korvien välissä. Justina otettiin huostaan vanhemmiltaan helmikuussa 2013. Hoidolliselta kantilta erityisen inhottavaa on, että vanhempia kiellettiin hankkimasta toista mielipidettä muilta lääkäreiltä.

Tällaiset tapaukset eivät ole mitenkään poikkeuksellisia. Boston Globen jutun mukaan pelkästään tässä sairaalassa 18 kuukauden aikana oli viisi tapausta, jossa vanhemmat menettivät lapsensa huoltajuuden tai uhkasivat menettää sen vastaavassa tilanteessa.

Tanskan parlamentti käsittelee huomenna Karina Hansenin tapausta, joka sekin sai alkunsa helmikuussa 2013 ja josta marraskuussa kirjoitin. Karina suljettiin psykiatriseen pakkohoitoon, vaikka hänellä on vaikea neurologinen sairaus, ei psykiatrisia ongelmia. Kansainvälisten asiantuntijoiden lausuntoja ei kuunnella. Helmikuussa tilanne oli tämä. Karina Hansen on yhä tahdonvastaisessa pakkohoidossa,

Karina-blogauksessani mainitsin myös tunnetuimman CFS/ME:hen kuolleen Sophia Mirzan traagisen tapauksen. Sophia oli aikuinen, mutta joutui vasten tahtoaan psykiatriseen hoitoon, jonka seuraukset veivät hänen henkensä.

On olemassa sairaus nimeltä välillinen Münchausenin oireyhtymä (Münchausen by proxy), jossa esimerkiksi vanhemmat valehtelevat lapsensa olevan sairas tai saattavat sairastuttaa lapsensa esimerkiksi antamalla tälle salaa lääkkeitä. Karmea sairaus ja dokumentoidusti olemassa, mutta on myös monia tapauksia, joissa on epäilty Münchausenin oireyhtymä onkin ollut aivan oikea sairaus ja perheelle on jäänyt pysyvät traumat (tai jopa fyysisiä vaurioita) turhista epäilyistä.

Monet sairaudet ovat hankalia diagnosoida varmasti. Hyvin monessa sairaudessa osalla potilaista puuttuvat tyypilliset koelöydökset, jolloin diagnoosi täytyy tehdä osittain oireiden perusteella. Tämä ei tarkoita, että sairautta ei olisi olemassa.

Usein myös äidin ja lapsen, etenkin tyttären suhdetta välistä patologisoidaan. On täysin luonnollista, että vaikeasti sairaan lapsen äiti on erittäin huolissaan lapsestaan ja voi vaikuttaa jopa hysteeriseltä. Monesti etenkin yksinhuoltajaäidit saavat kuulla syytöksiä, että “pitävät lastaan sairaina” voidakseen elää “symbioottisessa suhteessa” tämän kanssa.

Ei myöskään ole tavatonta, että vanhempi on perehtynyt huolella lapsensa harvinaiseen sairauteen ja siten tietää siitä paljon enemmän kuin lääkäri, joka ei ole juuri tämän sairauden asiantuntija. Tässä ei ole mitään patologista tai epäilyttävää. Lääketiede on kuitenkin yhä hyvin seksististä (ja Freudinkin hömppäteoriat elävät yhä), mitä käsittelen kirjassanikin. Naisen/äidin luonnollinen käytös nähdään psykiatrisena häiriönä.

Münchausen by proxylle tyypillistä on se, että kun lapset joutuvat eroon sairautta ylläpitävästä vanhemmasta, he tulevat parempaan kuntoon. Näin ei ole käynyt Justinalle eikä Karinalle, jotka ovat paljon sairaampia kuin reilu vuosi sitten.

Leave a Reply

Required fields are marked *.