Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Asuuko psoriasis kurkussa?

| 1 Comment

Tänään vietetään maailman psoriasispäivää. Psoriasis eli tuttavallisemmin psori on hyvin yleinen autoimmuunisairaus, jota sairastaa jopa useampi prosentti ihmisistä. Sitä pidetään lähinnä hilseilevänä ihosairautena, mutta autoimmuunisairauksille tyypillisesti siihen liittyy voimakas systeeminen tulehdusreaktio. Tästä syystä se lisää esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien riskiä. Psoriin voi liittyä myös niveltulehdusta, jolloin puhutaan nivelpsoriasiksesta.

Psoriasikseen käytetään monenlaisia hoitoja. Lievempään sairauteen lähinnä ulkoisia hoitoja, kuten kortisonivoiteita ja D-vitamiinijohdannaisia sekä valohoitoja, vaikeampiin muotoihin myös sisäisesti otettavia lääkkeitä, kuten biologisia lääkkeitä ja solunsalpaajia, eli immunosuppressantteja. Kuten muissakin autoimmuunisairauksissa, pieniannoksisella naltreksonilla on monesti saatu hyviä tuloksia, vaikka se onkin enemmänkin immunostimulantti ja siten immunosuppressantteja selvästi turvallisempi.

Psoariasikseen on runsaasti muitakin hoitoja, vaikka osasta on vielä vähän tutkimusnäyttöä. Kalaöljystä on kohtuudella tutkimuksia, niin suun kautta, suonensisäisesti kuin paikallisestikin käytettynä. Voiteina/geeleinä on saatu alustavasti lupaavia tuloksia mm. kapsaisiinilla, niasiiniamidilla (B3-vitamiini), lakritsiuutteella ja kofeiinilla. On esitetty, että runsas suolan saanti voisi lisätä psoriasiksen riskiä ja pahentaa sitä, mutta tämä perustuu toistaiseksi vain eläintutkimukseen.

Psoriasiksen mahdolliseksi syiksi on esitetty useita erilaisia infektioita. Yksi näistä on mahahaavaa aiheuttava helikobakteri ja eräässä tutkimuksessa helikobakteerin häätöhoidosta oli apua. Myös etenkin selkärankareumaan ja alustavasti myös nivelreumaan yhdistetyt suun bakteerit on yhdistetty nivelpsoriasikseen. Antibioottien käytöstä psoriasiksen hoitona on muutamia tutkimuksia, mutta monilla antibiooteillahan on myös tulehdusta lievittävää vaikutusta.

Eräs mielenkiintoisimpia teorioita psoriasiksen syistä on ollut tutkittavana vasta muutamia vuosia. Sen mukaan psoriasispotilailla on selvästi terveitä enemmän kurkkukipua ja siksi sairauden syyksi on esitetty kenties streptokokki-infektion seurauksena nielussa pesiviä tulehdussoluja.

Tässä on erityisen mielenkiintoista se, että kun olen kertonut tästä usealle tuntemalleni psoriaatikolle, kaikki ovat sanoneet suunnilleen “Eikä! Minun sairauteni puhkesi angiinan jälkeen!” tai “Minulla on ollut paljon angiinoita”. Otos on ollut pieni, muutamia ihmisiä, mutta kaikki ovat pitäneet teoriaa hyvin uskottavana ja omaan kokemukseensa sopivana.

Psoriasista onkin hoidettu nielurisojen poistolla. Sillä on saatu hyviä tuloksia, vaikka tutkimukset ovatkin toistaiseksi olleet pieniä ja alustavia. Lisää lienee tulossa.

Pian ilmestyvässä kirjassani Uusia hoitoja autoimmuunisairauksiin esitellään monia kymmeniä erilaisia hoitoja psoriasikseen, niin lääkkeitä, lisäravinteita, valohoitojen tehoa parantavia aineita, paikallishoitoja kuin muitakin. Siinä on myös lisää tutkimusviitteitä joistain tässä mainituista hoidoista. Siinä käsitellään päänahan psoriasista, kynsipsoriasista, pisarapsoriasista, palmoplantaarista pustuloosia, nivelpsoriasista ja muita erilaisia psorityyppejä.

One Comment

  1. Pingback: Psoriasis vaikuttaa elämänlaatuun jopa enemmän kuin syöpä | HealthBerry Terveysblogi

Leave a Reply

Required fields are marked *.