Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Potilas lihakimpaleena vartaassa

| 1 Comment

Katsoin hiljattain Inhimillisen tekijän huhtikuussa tulleen jakson Elämää kontrollien välillä, jossa oli kolme useamman kerran syövän sairastanutta. En ihan hirveästi pitänyt tästä jaksosta noin muuten, mutta siinä nousi esiin joitain tärkeitä juttuja.

Haastateltavat olivat pääpiirteissään sitä mieltä, että Suomessa saa hyvää syöpähoitoa. Yksi asia kuitenkin mätti: se, ettei henkistä tukea tuntunut löytyvän. Marja Rehn kuvaili lääkäreiden kohtelevan potilaita kuin “lihakimpaleina vartaassa, jota käännellään siinä pöydällä. “Olisipa Naistenklinikan syöpäosastolla puhuvia onkologeja, jotka puhuisivat mun kanssa, jotta voisin itse antaa suuremman panoksen oman tervehtymisen eteen”.

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, että mielestäni Suomessa ei panosteta riittävästi henkiseen tukeen tai muutenkaan muuhun kuin itse sairauden hoitoon (esim. kivun lievitys). Henkisen tuen tarjoaminen halutaan ulkoistaa esimerkiksi psykologeille ja terapeuteille, vaikka se on aina myös hoitavien lääkäreiden tehtävä. Kaikissa sairauksissa, mutta aivan erityisesti olemassaoloa uhkaavissa, kuten syöpä.

Hiljattain luin tunnetun lääkärin David G. Nathanin kirjan The Cancer Treatment Revolution: How Smart Drugs and Other New Therapies are Renewing Our Hope and Changing the Face of Medicine. Hengästyttävästä nimestään huolimatta kirja jaksoi jatkuvasti muistuttaa siitä, että yksilöllinen hoito ei tarkoita vain esimerkiksi syöpäkasvaimen personoitua hoitoa, vaan myös itse potilaan. Ihmisen.

Kirjassa oli tästä myös käytännön esimerkkejä. Esimerkiksi eräs kuvatuista kolmesta potilaasta sairastui rintasyöpään. Useampi hänen ystävättäristään oli kokenut rintasyöpähoidot ja näiden kokemusten takia hän pelkäsi erityisesti paklitakselin aiheuttamaa hermovauriota. Niinpä onkologi mietti huolella, miten saisi naisen parhaiten suostumaan paklitakseliin niin, että tämä tuntisi sen olevan oma valintansa, eikä painostuksen tulosta tai jopa kokonaan lääkärin hänelle määräämä pakko.

Tämän lääkärin näkemys oli juuri sama kuin syöpäpotilas Marja Rehnin: hoidettava haluaa kokea, että hänellä on sananvaltaa. Että hoidosta voi keskustella, eikä vain saa määräyksiä. Tämä on ihmiselle hyvin tärkeää. Se ei välttämättä vaikuta sairauden ennusteeseen, mutta se vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ja hyvinvointi on tärkeä osa terveyttä.

Ja toinen tärkeä asia on tunne siitä, että lääkäri välittää, että on hänelle oikea ihminen eikä vain henkilötunnus ja diagnoosikoodi.

Usein puhutaan siitä, että moni menee vaihtoehtoterapeuttien kuten homeopaattien tai energiahoitajien vastaanotolle siksi, että kokee heidän ottavan vastaan potilaansa kokonaisina ihmisinä, toisin kuin koululääkärit. Sen sijaan että tälle nyrpistellään, eivätkö koululääkäritkin voisi suhtautua potilaihinsa näin, eivätkä lihakimpaleina? (Toki tällaisia lääkäreitä onkin paljon, mutta ei läheskään tarpeeksi.)

One Comment

  1. Olen miettinyt samaa. että koululääketieteen iso ongelma on potilaisiin suhtautuminen ja osa vaihtoehtojen suosiosta selittyy inhmisellä hoito otteella.

Leave a Reply

Required fields are marked *.