Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Rationaalisuutta lääketieteen harjoittamiseen

| 0 comments

Lääketieteessä on vakiintunut käsite EBM, evidence-based medicine eli näyttöön perustuva lääketiede. “Näyttö” tarkoittaa siis yleensä laajamittaisia satunnaistettuja kaksoissokkotutkimuksia, joissa hoitoa on verrattu joko lumehoitoon tai yleisesti käytössä oleviin hoitomuotoihin. Esimerkiksi Käypä hoito -suositukset perustuvat pääpiirteissään EBM:ään, vaikka niissä suositellaankin varovasti myös joitain melko vähän tutkittuja hoitoja.

Käsitteessä on kuitenkin omat ongelmansa. Lääketiede ei yksinkertaisesti voi koskaan olla täysin objektiivista. Sitä ei voi redusoida kaavoihin kuten vaikkapa fysiikkaa tai matematiikkaa. Kliinisten tutkimusten tekeminen on myös erittäin kallista, puhutaan miljoonista euroista.

Paitsi että tutkimuksia tehdessä voi ihan suoranaisesti huijatakin, niitä vääristävät myös esimerkiksi rahoittavien tahojen intressit, julkaisuharha, tulosten tulkitseminen väärin, huonosti suunnitellut tutkimusasetelmat ja monet muut tekijät.

Tutkimuksessa käytetty annos voi olla liian pieni tai suuri, antotapa väärä ja ravintolisien kohdalla annettava valmiste väärässä muodossa tai huonolaatuinen. Monet tutkimukset ovat aivan liian lyhyitä, jolloin jotkut hoidot voivat vaikuttaa todellisuutta tehokkaammilta ja toiset tehottomammilta.

Usein tutkimuksiin valikoituu lievimmin sairaita, jos annettavaa hoitoa pidetään joko liian raskaana (esim. vahva kemoterapia) tai liian tehottomana (ravintolisä). Valtaosaan tutkimuksista ei pääse, jos sairastaa useampaa eri sairautta.

Usein tutkimusten sisältöä koostetaan meta-analyyseihin, joilla taas voi saada jotakuinkin sellaisia tuloksia kuin haluaa. Joissain meta-analyyseissä on käyty läpi satoja tutkimuksia ja hyväksytty mukaan vain muutamia. Ei ihme, että kahden vastakkaisen meta-analyysin tulokset voivat joskus olla päinvastaiset.

Usein suurin ongelma on kuitenkin se, ettei kaikkea ole vielä ehditty tutkia perinpohjaisesti. Moniin sairauksiin ei ole yhtään virallisesti hyväksyttyä lääkettä, kuten omani (CFS/ME), jota sairastaa noin 0,5 % ihmisistä (ironista kyllä siihen suositellaan joskus psykoterapiaa ja GET:tä eli porrastettua liikuntaa, suosituksia jotka perustuvat nimenomaan EBM:n “väärinkäyttöön”, ja GET voi olla hyvinkin vaarallista).

Käytännössä EBM:ää ja käypä hoito -suosituksia noudatetaan miten sattuu. Esim. HYKSin infektiopolilla CFS/ME:hen määrätään prednisonia, jolla on hurjat sivuvaikutukset. Siitä on tehty yksi tutkimus CFS/ME:ssä, jossa se ei osoittautunut lumelääkettä tehokkaammaksi. Selvästi turvallisemmasta pieniannoksisesta hydrokortisonista CFS/ME:ssä puolestaan on useita lupaavia tutkimuksia – mutta siihen HYKSin lääkärit eivät suostu koskemaankaan.

Itse kannatan jyrkkään EBM:ään jumiutumisen sijaan rationaalista lääketiedettä. Se huomioi sen, että ihmiset ovat yksilöitä, eikä lääketieteessä ole koskaan viimeistä totuutta. Vaikeasti sairasta ihmistä ei välttämättä lohduta, että tutkimuksissa on lupaava hoito, joka voi saada virallisen hyväksynnän jo 5 tai 10 vuoden kuluttua.

Ihmisillä on oikeus saada parasta mahdollista hoitoa nyt. Moniin sairauksiin on olemassa kymmeniä lupaavia hoitoja, joista ei ole vielä tuhansien ihmisten tutkimuksia, ainakaan juuri sen sairauden hoidossa, mutta niistä näyttää voivan olla paljon apua – ja ne tiedetään turvallisiksi. Jos hoidettava tila ei ole akuutisti vaarallinen, kokeilut kannattaisi aloittaa turvallisimmista hoidoista.

Prednisoni ei ole hyväksyttävä hoito CFS/ME:hen, koska hyödyistä ei ole näyttöä ja haitat ja riskit ovat valtavat. Useissa tutkimuksissa GET on pahentanut sairautta selvästi useammilla kuin helpottanut. Vaikkapa B12-vitamiinin hyödystä CFS/ME:ssä ei ole juuri tutkimuksia, mutta monissa maissa se on muodostunut yleiseksi hoidoksi, ja se on yksi kaikkein turvallisempia lääketieteen tuntemia aineita.

Pieniannoksinen naltreksoni on osoittautunut erittäin turvalliseksi ja monissa tutkimuksissa sen haittavaikutukset ovat olleet lumelääkkeen luokkaa tai jopa vähäisemmät. Silti monen suhteellisen vaarattómankin autoimmuunisairauden (esimerkiksi psoriaasin) hoito aloitetaan immunosuppressanteilla.

Masennuksen hoito olisi useimmiten fiksua aloittaa esimerkiksi omega-3-rasvoilla, aktiivisella folaatilla ja mahdollisuuksien mukaan liikunnalla ennemmin kuin lääkkeillä. Jos ravitsemushoidot eivät auta, sitten voidaan kokeilla lääkkeitä. Ärtyneeseen paksusuoleen kannattaisi kokeilla ruokavaliomuutoksia ja vaikkapa piparminttuöljykapseleita ennen trisyklisiä masennuslääkkeitä. (Toki molempien diagnoosien kohdalla pitäisi varmistaa, ettei takana ole esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaa, keliakiaa tai muuta hoidettavaa syytä!)

Monille lääkäreille tämäkin on aivan liian radikaalia.

Leave a Reply

Required fields are marked *.