Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Kirja-arvostelu: Tavataan ensi viikolla

| 19 Comments

En ole koskaan voinut ymmärtää, miten psykoanalytiikkaa – tai mitään Freudin teorioita – voidaan yhä pitää merkityksellisinä, saati sitten tieteenä, sillä sen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Järkytyin pahasti saadessani tietää, että suomalaisista psykoterapeuteista noin 2/3 pohjaa terapiansa joko psykoanalyysiin tai psykodynamiikkaan (joka on pitkälle samaa, vaikka sohvat ja sikarit puuttuvatkin).

Olen kuitenkin halunnut perehtyä asiaan mahdollisimman hyvin, joten aloin lukea Richard Websterin erinomaisesti argumentoitua Why Freud Was Wrong -tiiliskiveä (josta luin osan jo Hankalaa potilasta kirjoittaessa). Luin myös Osmo Tammisalon kirjan Tavataan ensi viikolla – psykoanalyysin ja sen hoitovaikutusten kriittinen tarkastelu.

Tammisalon kirjasta toki puuttuu Freudin muiden sekoiluiden (kuten hysteria/neurastenia/konversiohäiriö, kuolemanvietti, infantiili seksuaalisuus jne) syvällisempi analyysi, koska ne menevät aiheen ulkopuolelle. Tässäkin kirjassa kyllä ruoditaan paljon esimerkiksi oidipuskompleksia, josta ei ole mitään näyttöä, sekä pohditaan myös itse Freudin persoonallisuutta sekä häneen liittynyttä, runsaasti itsemurhia aiheuttanutta henkilökulttia.

Tammisalon teos on aiheensa suhteen (ja kokoonsa nähden) varsin läpiluotaava, joskaan ei yhtä taitavasti kirjoitettu kuin Websterin. Tieteellisten tutkimusten ja kirjojen lisäksi Tammisalo on haastatellut monia asiantuntijoita sekä esimerkiksi kysellyt lisätietoja monien tutkimusten tekijöitä. Lainauksia on runsaasti,

Kirjassa perustellaan hyvin, miksi psykoanalyysi on pseudotieteellistä huuhaata – se perustuu Freudin joko spontaanisti tai potilaiden suggeroinnin avulla kehittämiin teorioihin, joita tämä tai kukaan muukaan ei ole koskaan todistanut (monia niistä ei edes voida falsifioida) ja joista monia hän alkoi itsekin viimeisinä vuosinaan epäillä.

Psykoanalyysi ja psykoanalyysiin perustuvat terapiat kyllä toimivat jossain määrin mielenterveysongelmien hoidossa, mutta ei ole näyttöä siitä, että ne toimisivat muita terapioita paremmin (joo, olen lukenut sen Kelan tutkimuksen). Kirjan toinen osa on omistettu kokonaan tälle aiheelle (ja sille, mitä psykoanalyysissa oikeasti tapahtuu).

Ennen näiden kahden kirjan lukemista olin sitä mieltä, että psykoanalytiikka on absurdiudessaan ja vaarallisuudessaan osapuilleen skientologian tasolla. Nyt ymmärrän, että se on kulttina kuitenkin paljon vaarallisempi, koska se otetaan vakavasti – jopa pelottavan monien suomalaisten yleislääkäreiden toimesta. Psykoanalyysi on hyvin kallista (koska sitä annetaan jopa vuosien ajan useita kertoja viikossa) ja psykologisesti vaativaa hoitoa, joka voi myös aiheuttaa merkittävää vahinkoa.

Freud-kirjoja lukiessa aina ällistyy, miten absurdeja ja kauheita asioita niistä löytyykään, ja sitten seuraavalla sivulla tulee vastaan jotain vielä sairaampaa. Koska tunsin jo Freudin sekoilut ja niiden seuraukset varsin hyvin, kirjan pelottavinta antia oli se, miten paljon Hesarissa on käsitelty myönteisesti psykoanalyysia – pelottavimpana esimerkkinä artikkeli, jossa psykoanalyytikko yhdisti lapsuuden ulostus- ja virtsaamiskokemukset aikuisiän rahankäyttöön.

Osmo Tammisalon kirjan kenties hyytävin kohta on jätetty viimeiselle sivulle ennen epilogia ja se on lainaus suomalaisesta tositapahtumiin perustuvasta kirjasta nimeltä Rakkauden kerjäläinen, kirjoittanut Hymy Kankaanpää.

“Tämä terapia on kaikista kohtaamistani valheista suurin. Olen antautunut valheen pauloihin lähes kolmen vuoden ajan, ja olen saattanut itseni kokonaan naurunalaiseksi. Uskoin, että hän on kiinnostunut asioistani ja elämästäni. Luulin löytäneeni hänessä sen, joka ymmärtää ongelmani. – – Hänen jokainen puheenvuoronsa näiden vuosien aikana on ollut valhetta ja silmänlumetta. Noina kolmena tuntina viikossa hän on keskittynyt manipuloimaan mieleeni sen kuvan, että hän olisi kiinnostunut ongelmistani. — Mutta minä olen hänelle vain rahan lähde – – Olen aikuinen, miten voin olla näin jymäytettävissä!”

(Minusta oli mielenkiintoista, että Yliopisto-lehdessä psykoanalyyttisesti suuntautunut psykoterapeutti Pertti Luukkonen arvioi Kankaanpään kirjan varsin positiivisesti, antaen ymmärtää, että se on koskettava, uraauurtava, mielenkiintoinen ja todenmukainen…)

19 Comments

  1. Itse otin opiskeluaikana ( ja myöhemmin potilaana) kipinät sinkoillen yhteen psykologian alan tohtoreitten kanssa juuri tästä (itse olen vain maisteri). Naurettavaa oli myös kuunnella väitteitä, että eri psykologian suuntauksia voidaan hyödyntää rinnakkain. Omasta mielestäni, kun pata ei voi olla yhtä aikaa musta ja valkoinen.

    Asiakkaana on aivan turha yrittää keskustella järkevästi psykiatrin kanssa, joka uskoo, että mitä kiivaammin potilas jonkin asiantilan kieltää, sitä varmemmin juuri se on totuus..

    Voi, sitä kärsimyksen määrää, minkä psykoanalyyttinen ajattelu on (esim. misogyniallaan, ihmiskäsityksen vääristämisellä ja kaiken mahdollisen patologisoimisella) aiheuttanut. Se kun on edelleen häkellyttävän syvälle imeytynyt länsimaiseen ajatteluun – terveydenhuoltoalasta puhumattakaan.

  2. Sattui silmiin tämäkin hyvä kirjoitus ennen kuin ehdin niistä muista hoito asioista CFS foorumille kirjoittaa. Tässä aiheeseen liittyvä poliittisesti epäkorrekti video joka paljastaa Freudista vaiettuja faktoja lisää ja vähän muutakin.

    http://www.youtube.com/watch?v=CuXIozVW5e4

  3. Eiköhän tuosta freudilaisesta dogmatiikasta ole päästy käytännön psykoterapiatyössä jo melkoisen matkan päähän. On – tietty – opettavaista penkoa psykiatrian historiaa (mm Jeffrey Masson Freudista ja psykoanalyysista) ja löytää rankkojakin esimerkkejä psykiatrian historiasta ja psykiatrian käytöstä vallan välikappaleena, myös ideologian palveluksessa kuten viimeksi reaalisosialismissa.

    Nykyaikaiset psykodynaamiset lähestymistavat, vaikkapa ratkaisukeskeinen terapia esimerkkinä, suuntautuu ensisijaisesti asiakkaan voimavarojen ja mahdollisuuksien avaamiseen, siis nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Aivan keskeistä on millainen ihmiskäsitys ja ihmiskuva terapeutilla tiedostamatta tai tiedostaen on.

    En halua enempää esitelmöidä, mutta itse terapiassa käyvänä minun on aika vaikea hyväksyä jotakin psykoanalyysin käsitteiden mustamaalausta; niin sanotun alitajuisen tai myyttisen (vielä-tiedostamattoman) alueen löytäminen oli kuin uuden mantereen vähittäistä havaitsemista. En ole lukenut O. Tammisalon kirjaa. Ilmeisesti siinä tuuletetaan tarpeellisesti pysähtyneisyyttä, lukkiutuneita ajatustapoja ja käytäntöjä. J. Massonin katson kuitenkin ensimmäisenä suomen kielelle käännettynä kritisoineen Freudin psykoanalyysia.
    Runsas Freud-elämänkerta löytyy suomeksi: Peter Gay: Freud. Ilmestynyt muistaakseni joskus 90-luvulla.

    • Alitajunta on toki niitä harvoja psykoanalytiikan konsepteja, joissa onkin selvästi järkeä (tosin ei niin pitkälle vietynä kuin vaikkapa Freud asian näki). Toisaalta Freud tuntuu ottaneen kunnian koko asian keksimisestä, vaikka niin ei missään nimessä ollut.

      Itse en ole ollut psykoterapiassa. Minulla on kuitenkin useita hyviä kavereita, jotka ovat olleet psykodynaamisessa terapiassa. Kaikkien kokemukset ovat olleet hyvin negatiivisia. Eräänkin terapeutti lähinnä kyseli tämän unista ja jokainen uni tarkoitti, että hän halusi harrastaa seksiä isänsä tai äitinsä kanssa.

      Eräs kaukaisempi tuttuni traumatisoitui psykoanalyysista ja puhuu siitä erittäin vihaiseen sävyyn hyvin usein, vielä 20 vuotta tapahtuneen jälkeen.

  4. Luepa, Maija, Jeffrey Massonin Freud ja totuus, alaotsakkeenaan Taistelu viettelyteoriasta.

  5. Mielestäni kaikenlaiseen psykoterapiaan liittyy väärinkäytön riski. Aloitin itse osittain Kelan rahoittaman terapian reilu vuosi sitten. Jotain vihjettä terapeuttini todellisista motiiveista sain kun hän alkoi tyrkyttämään kahta käyntiä viikossa yhden sijaan. Terapeuttini jopa kehoitti lainaamaan vanhemmiltani rahaa kun kerroin ettei taloudellinen tilanne salli sitä. Jo silloin jotkut ystäväni pitivät tätä huolestuttavana.
    Tänä vuonna taloudellinen tilanne heikkeni entisestään alkuvuoden jälkeen. Jouduin perumaan yhden ajan rahan puutteen vuoksi ja samalla kerroin lisäksi että käyntitiheyttä on vähennettävä joksikin aikaa. Kun päivä jolloin peruttu aika oli koitti sain useita soittoja ja viestejä terapeutiltani. Hän kehotti ottamaan lainaa (minulla oli ongelmia jo aiemmin ulosottoon menneiden velkojeni vuoksi ja olin maininnut tästä myös terapeutille), tihentämään käyntikertoja terapian nopeuttamiseksi tai hakemaan sosiaalitoimistosta rahaa. Silloin hälytyskellot soivat, koin etten voinut luottaa hänen päätösten pohjautuvan minun parhaaseen mahdolliseen hoitoon vaan olin ns. lypsylehmä.
    Juuri tässä terapeutin tulolähteenä olemisessa piilee riski. Kun psykiatrian poliklinikoilla pyritään pääsemään potilaasta jopa liian nopeasti eroon voi yksityisesti annettu terapia pohjautua haluun pitää potilas riippuvaisena hoidosta. Kyseessä on herkkä vuorovaikutussuhde joten ein sanominen voi olla liian vaikeaa muutenkin kiltteydestä kärsivälle potilaalle. Toinen ongelma on lyhyen tutustumisen perusteella tapahtuva sitoutuminen pitkäksi aikaa – Kelan osittain rahoittamissa yleensä ainakin vuodeksi. Ymmärrän että terapiatyö on luonteeltaan sellaista ettei terapeuttia voi vaihtaa kuin sukkia mutta potilas tai asiakas on suhteellisen turvaton jos kaikki ei hoidu kuten pitäisi. Asiakas on aina jonkin verran alisteisessa asemassa suhteessa terapeuttiin ja hoitavan tahon on helppo kääntää ongelmat asiakkaan syyksi psykologisoimalla.

  6. Kognitiivis-analyyttistä (Kat) suuntausta kyseinen psykoterapeutti edustaa.

  7. Olet ilmiöimäisen lahjakas, ilman erityistä tieteellistä koulutusta tai kokemusta sanot totuudeksi sitä mikä sinulle sopii, eikä siihen mahdu sellainen ajatus, että esimerkiksi terapeuttinen apu voi olla, ja onkin nykyisin hyvin monimuotoista.
    Freudin ajoista psykoterapeuttinen hoitotyö on muuttunut melko lailla ja siitä tietävät vain ne jotka ovat tämän hoitomuodon kautta joko: saaneet apua tai eivät ole saaneet apua. Jälkimmäiset ovat toivottavasti toipuneet pettymyksestään ja/tai saaneet apua jostain muualta. Tuo Jukolan Juhanin kommentti kannattaa lukea, ajatuksella.

    Oma ajattelusi näyttäisi perustuvan ja pohjautuvan epä-tieteelliselle tieteenharjoittamiselle, eli: pseudotieteilylle. Jokainen joka harjoittaa ammatikseen, mitä tahansa tiedettä, on tutkimustensa ja artikkeleidensa ja toimintansa kanssa koko ajan vertaisarvioinnin kohteena. Näin siksi, että tieteen teko edellyttää kriittistä arviointia sekä ammatillista etiikkaa. Ammatillinen etiikka liittyy useimpien muidenkin ammattien harjoittamiseen.

    Mitä enemmän tietää, sitä epävarmempi ehdottomista ”totuuksista” on. Tämä ei toteudu sinun tiedeharrastuksessasi, mutta kukaanhan ei kiellä sitä harjoittamasta, ellet aiheuta sillä todellista vahinkoa jollekulle ihmiselle.

    • Trollitkin alkavat sitten vähitellen löytää tämän blogin. Et kuitenkaan välittänyt trollata omalla nimelläsi – jännä juttu.

      “Jokainen joka harjoittaa ammatikseen, mitä tahansa tiedettä, on tutkimustensa ja artikkeleidensa ja toimintansa kanssa koko ajan vertaisarvioinnin kohteena.” Psykoanalyysi ei ole tiedettä, vaan huuhaata. Toki huuhaastakin julkaistaan vertaisarvioituja “tiedelehtiä” aina homeopatiasta lähtien, mutta se ei tee siitä tiedettä.

  8. Olen blogiasi lukiessa vaikuttunut valtavasta tiedon määrästä, jonka olet omaksunut. Kunpa kaikki lääketieteen opiskelijatkin olisivat yhtä tiedonhaluisia.
    Samalla olen myös hieman pettynyt, miten suhtaudut psykoterapiaan ja psykiatriseen puoleen. Opiskelin terveydenhoitoalalla 80-luvun lopulla ja muistan miten jo(?) silloin painotettiin, miten ihminen tulisi ottaa kokonaisuutena. (Tätä ovat painottaneet varmaankin jo antiikin ajan lääkärit.)

    Niputatko koko psykoterapian yhdeksi? Psykoanalyyttinen ja -dynaaminenkin suuntaus on tainnut ollut väistymässä jo aikoja sitten ja kognitiivinen terapia on kai nykyisin eniten käytössä. Psykologia ja psykiatria ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä hurjasti aivan kuten muukin tiede. Esim. Albert Ellis, yksi kognitiivisen psykologian kehittäjistä, piti Freudin psykoanalyysiä “hevonkukkuna” (“Freud was full of horseshit,” he liked to say, while neurosis, the central concept in the Freudian model of personality, was “just a high-class word for whining.” http://www.theguardian.com/news/2007/aug/11/guardianobituaries.usa )
    Suomeen Kognitiivisen psykoterapian yhdistys perustettiin 1977.

    Asiallinen tiedotus vähentää mystifiointia ja stigmatisointia. Esimerkkinä käyköön ruotsalainen päivälehti: http://gfx.svd-cdn.se/multimedia/archive/00535/Grenarna_p__terapit_535471a.pdf
    http://www.svd.se/nyheter/idagsidan/psykologi/grenarna-pa-terapitradet_3815557.svd
    http://www.svd.se/nyheter/idagsidan/kropp-och-halsa/tre-kvinnor-om-tvangssyndrom_7949450.svd
    http://blog.svd.se/idagbloggen/2013/03/05/%e2%80%9dtank-om-jag-hugger-ihjal-mitt-barn%e2%80%9d/
    http://www.svd.se/nyheter/idagsidan/psykologi/fokuserad-i-sin-egen-bubbla_5992853.svd Anna Kåver, Åsa Nilsonne (KBT kognitiv beteendeterapie, DBT dialektisk beteendeterapi, mindfulness, ACT)
    http://www.svd.se/nyheter/idagsidan/psykologi/nya-terapitrenden-oroar-psykologer_3613225.svd taitavat olla vähemmistöä nämä vikisijät

    • Kiitos kehuista. En suhtaudu mitenkään negatiivisesti psykoterapiaan yleisesti (vaikkakin vähemmän haltioituneesti kuin jotkut muut). Valitettava tosiasia on, että suurin osa Suomen psykoterapeuteista, noin 2/3 (olen itse terapeuttiluettelosta varmistanut, kun en uskonut ystäväni väitettä) edustaa psykoanalyyttista tai psykodynaamista koulukuntaa. Koska loppujen joukossa on myös esimerkiksi ratkaisukeskeisiä terapeutteja, edustaa kognitiivista psykoterapiaa alle kolmannes Suomen terapeuteista.

      En myöskään sinänsä suhtaudu psykiatriaan negatiivisesti (en ole esimerkiksi missään nimessä antipsykiatrisen ajattelutavan edustaja tai Szaszin linjoilla), ainoastaan tapaan, jolla sitä usein harjoitetaan. Suurimpia ongelmakohtia ovat mielestäni fyysisten sairauksien psykosomatisointi, se ettei riittävästi tutkita voisiko psyykkisen oireilun takana olla fyysinen syy (kuten usein on) ja nykyisten lääkkeiden huonous sekä liiallinen määrääminen. Erityisestihän olen kritisoinut neuroleptejä ja sitä, miten niitä määrätään holtittomasti ties mihin vaivoihin. Toki on ihmisiä, jotka eivät pärjää ilman, mutta heillekin saadaan toivottavasti lähitulevaisuudessa vähemmän haittoja aiheuttavia lääkkeitä.

      Siitä ei tietysti pääse mihinkään, että minulla on niin paljon erilaisia näkemyksiä, ettei kukaan voi olla kaiken suhteen kanssani samoilla linjoilla, se olisi jo sula mahdottomuus. :->

  9. Ongelma ei mielestäni todellakaan koske vain analyyttista puolta terapiakentästä. Yksikään elämässäni tapahtuneista traumaattisista ja vaikeista kokemuksista (joita on) ei vastaa vaikutukseltaan ja kivultaan sitä mitä ei-analyyttinen 3-vuotinen terapia jätti jälkeensä. Terapeutti keskeytti terapian viikon varoitusajalla, kesken rahoituskauden eikä sen jälkeenkään, kuukausien tai vaikkapa vuoden päästä, suostunut käymään läpi miksi näin teki, mitä tapahtui jne… Joku burn out- kenties ja sitä voi yrittää ymmärtää, mutta viimeista puolta vuotta ennen kuin tämän päätöksensä teki -se ymmärrys ei aivan poista tai sitä elämäntilannetta joka väistämättä hänen yllättävästä päätöksestään seurasi. Jälkikäteen voi ajatella, että ehkä osa tapahtuneista aivan viimeisen vuoden aikana olivat jo värittyneitä hänen oman uupumuksen tms. vuoksi ja ihmisiähän ne terapeutitkin ovat… mutta se miten se terapia oli rakennettu ja rakentui oli silti enemmän kuin pahoinpitelevää eikä sitä aivan selitetä pelkästään inhimillisyyden aiheuttamalla rajoittuneisuudella.

    • Ikävä kuulla tuollaisista kokemuksista. 🙁 Psykologisten ja psykiatristen hoitojen piirissä unohtuu usein, että kaikki sellainen hoito joka on tehokasta voi aiheuttaa huonossa tapauksessa myös harmia, joskus hyvin pahojakin haittoja. Hiljattain ilmestyneen tieteellisen artikkelin mukaan vain noin 20 %:ssa tällaisia hoitoja käsittelevistä tutkimusjulkaisuista raportoitiin myös haittavaikutuksista.

  10. “(Minusta oli mielenkiintoista, että Yliopisto-lehdessä psykoanalyyttisesti suuntautunut psykoterapeutti Pertti Luukkonen arvioi Kankaanpään kirjan varsin positiivisesti, antaen ymmärtää, että se on koskettava, uraauurtava, mielenkiintoinen ja todenmukainen…)”

    “Mielenkiintoista” positiivisellako tavalla?

  11. Kirjoituksessa oli ote Hymy Kankaanpään kirjasta Rakkauden kerjäläinen. Ote on hyytävä, mutta kun luette kirjan alusta loppuun ymmärrätte sen paremmin. Viesti kääntyy lähes päälaelleen. Pidin kovasti tästä valaisevasta, rehellisestä ja koskettavasta kirjasta.

Leave a Reply

Required fields are marked *.