Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Hormonit vaarallisia – vai hormonien pelko?

| 2 Comments

Hormonit pelottavat monia. Enkä nyt puhu vain urheilijoiden käyttämistä anabolisista steroideista tai lihassa olevista hormonijäämistä.

On monia sairauksia, joissa elimistöstä puuttuu jotain tärkeää hormonia ja se joudutaan korvaamaan. Tunnetuin esimerkki on tietysti ykköstyypin diabetes, jossa haiman insuliinintuotanto lakkaa ja elintärkeä insuliini pitää antaa pistoksena.

Vielä ykköstyypin diabetestäkin yleisempi on kilpirauhasen vajaatoiminta, jota hoidetaan kilpirauhashormoneilla (yleisimmin mutta ei aina tyroksiinilla). Moni potilas ei saa riittävän suurta hormoniannosta, koska lääkäri tuijottaa sokeasti laboratorioarvoja, eikä kiinnitä huomiota potilaan oireisiin, vaikka veriarvojen yhteys oireisiin vaihtelee voimakkaasti ihmisestä toiseen.

Selvistä vajaatoiminnan oireista kärsivä, kuten palelusta, hitaudesta ja hiustenlähdöstä kärsivä, voi saada kuulla, että laboratoriokokeiden mukaan itse asiassa syökin kilpirauhashormonia jo liikaa. Toiset eivät saa hoitoa lainkaan. Itse uskon, että hoitamaton/alihoidettu hypotyreoosi on merkittävä osasyy Suomen korkeisiin masennuslukuihin. Lieväkin hypotyreoosi on myös merkittävä sydänriski.

Tämä on yksi esimerkki hormonifobiasta. Jotkut lääkärit uskovat, että liikahoidettu (eli liikatoiminnaksi muutettu) vajaatoiminta voi oireettomanakin aiheuttaa osteoporoosia, vaikka käsitys on useita kertoja osoitettu vääräksi. Mielenkiintoista kyllä, mielialahäiriöiden (ilman hypotyreoosia) hoidossa on käytetty erittäin suuriakin annoksia kilpirauhashormonia (jopa 400 mcg tyroksiinia) ilman luuston haurastumista.

Eräällä kaverillani epäillään diabetes insipidusta, jota itsekin sairastan. Se ei siis liity sokeriaineenvaihduntaan vaan nestetasapainoon, se aiheuttaa kroonisen nestehukan, joka voi tietysti pahimmillaan olla hyvinkin vaarallinen. Hoitona käytetään synteettistä antidiureettista hormonia, desmopressiiniä.

Kaverini oli peloissaan lukenut desmopressiinin haittavaikutuksia (mm. jopa kuolemaan johtava aivoturvotus) – tuollaistako hän joutuisi käyttämään? Kerroin hänelle, että desmopressiinillä hoidetaan vuoteenkastelua ihmisillä, jotka eivät kärsi antidiureettisen hormonin puutoksesta. Tämän “yliannostelun” aiheuttamia haittoja ei voi verrata siihen, että ottaa hormonia puutoksen korjaamiseen, korvaushoitona.

Pienoannoksinen hydrokortisoni aiheuttaa pelkoa sekä lääkäreissä että potilaissa, vaikka se on sama aine kuin lisämunuaisten tuottama kortisoli, jonka puutos on ihmiselle hengenvaarallista. Lieväkin lisämunuaisen vajaatoiminta voi huonontaa elämänlaatua erittäin rajusti aiheuttamalla mm. heikotusta, alhaista verensokeria, huimausta ja lihas- ja nivelsärkyjä.

Pitkään käytettyjen suuriannoksisten glukokortikoidien kuten prednisonin haittavaikutukset ovatkin hurjia. Lihomista, diabetestä, lihasten surkastumista, ihon ohenemista, kaihia, nivelvaurioita… Näitä ei voi kuitenkaan yleistää koskemaan fysiologisilla annoksilla annettua hydrokortisonia.

Fysiologinen annos tarkoittaa annosta, joka vastaa elimistön normaalia tuotantoa. Normaalisti lisämunuaiset tuottavat noin 15-30 mg hydrokortisonia (joka vastaa noin 4-7,5 mg prednisonia) vuorokaudessa. Jos tuotanto on alentunut vaikkapa nollaan, silloin fysiologinen korvausannos on 15-30 mg.

Joillain hormoneilla voi olla haittavaikutuksia, vaikka hoidettaisiinkin niiden puutosta. Pienikin suun kautta annettu annos hydrokortisonia voi lisätä mahahaavan riskiä. Estrogeeni ja testosteroni suun kautta annettuna voivat nostaa maksa-arvoja (eivätkä estrogeenivalmisteet jäljittele naisen omia estrogeeneja, joita on useita erilaisia). Jotkut hormonit erittyvät pulsseina, jolloin niiden luontaista eritystä ei voi täysin jäljitellä sen paremmin tableteilla, pistoksilla kuin laastareillakaan.

Hormonikammo juontaa kuitenkin kuvitelmaan siitä, että hormonit ovat fysiologisinakin annoksina vaarallisia aineita ja niitä pitäisi viimeiseen asti välttää. Tämä huolimatta siitä, että jotkut hormonaaliset puutokset uhkaavat henkeä. Toiset heikentävät elämänlaatua niin merkittävästi (potilas voi olla jopa vuoteenoma), että mahdolliset riskit voivat olla potilaalle yhdentekeviä.

Lääkärin pitäisi hoitaa ihmisiä, ei numeroita. Hormonipuutosten kohdalla elämänlaatu on lähes aina, ehkä vaihdevuosien estrogeenikorvaushoitoa lukuunottamatta, kaikkein tärkein mittari siihen, onko jokin hoito kannattavaa.

2 Comments

  1. Kyllä tuo kortisonihoito voi olla ongelmallista ja niihin on syytä suhtautua vakavasti.

    Minulla hoidettiin lääkkeistä tullutta reaktiivista keuhkokuumetta vuosi Prednisonilla 20mg annoksesta laskevin annoksin.
    Sen vuoden aikana sain kaksi murtumaa ja kaksi hermovauriota. Lisäksi oli jkv psyykkisiä vaikutuksia ja selvät painon nousu.
    Vähän aikaa sitten oli Briteissä oikeudessa potilaan kuolema. Oli saanut kortisonihoitoa, leikattiin ja kortisonia ei silloin annettu. Toimittaja ei ollut kirjoittanut ulos, mutta kyseessä oli ihan tyypillinen Addisonin kriisi joka johti kuolemaan. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00992

    • Joo, kyllähän prednisonissa on tuollaisella annoksella selvät riskit, mutta moni lääkäri kuvittelee, että esim. 20 mg hydrokortisonia vuorokaudessa lisämunuaisten vajaatoimintaan on yhtä vaarallista kuin 20 mg prednisoniannos.

      Itse olen aikanaan syönyt puoli vuotta prednisonia. En saanut onneksi paljoakaan sivuvaikutuksia, paitsi kasvojen pyöristymistä yms. Epäilen kyllä lääkkeen alentaneen luun tiheyttä pysyvästi (en ole koskaan ollut DEXA-tutkimuksessa), mutta sitä olisi vaikea osoittaa, koska minulla voi olla muitakin sitä alentavia syitä.

      Pitkään pelotti myös osteonekroosi, kun kärsin erilaisista nivelkivuista vielä pitkään lääkkeen lopettamisen jälkeen. Niihin auttoi, jännä kyllä, glukosamiini. Tiedä sitten, mikä oli syynä ja onko siellä yhä jotain vaurioita vai ei.

Leave a Reply

Required fields are marked *.