Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Varoittava esimerkki lääkäreiden sosiaalisen median käytöstä

| 10 Comments

Suomessa lääkärit käyttävät vielä sosiaalista mediaa vähän, ainakaan muuta kuin Facebookia. Twitterissä on kourallinen lääkäreitä ja lääkäreiden blogeja vain muutama, nekin lähinnä anonyymeja.

Täällä Hollannissa tilanne on aivan erilainen: Twitteriä käyttää aktiivisesti ainakin satoja lääkäreitä. Esimerkiksi tällä listalla oli kirjoitushetkellä 431 hollantilaista yleislääkäriä.

Myös Yhdysvalloissa lääkäreiden somekäyttö on aivan eri lukemissa. Moni on tehnyt blogistaan tai Twitteristään itselleen brändin, kuten Kevin MD tai EndoGoddess. Lääketieteen konferensseja livetwiitataan hyvin ahkerasti. Monilla isoilla lehdillä on oma lääkäriblogi, mikä tietenkin edellyttää julkkishenkistä brändiä nimettömyyden sijaan.

Joskus kuitenkin yllättää, miten huonosti jotkut lääkärit tuntevat sosiaalista mediaa. Tai ehkä kyse on siitä, miten huonosti nämä lääkärit ovat perillä ihmisistä yleisesti. Mielestäni ei ole asiallista arvuutella Twitterissä, mikä esine seuraavan potilaan alapäähän on juuttunut.

Yhdysvalloissa on voimassa myös HIPAA-laki, joka rajoittaa sitä, miten lääkärit voivat potilaistaan kertoa – onhan vaitiolovelvollisuus ja yksityisyydensuoja toki Suomessakin. Vaikea silti kuvitella, että kukaan suomalaislääkäri munaisi yhtä törkeästi kuin reumatologi Larry Greenbaum.

Blogipostauksessaan Greenbaum paitsi kertoi iäkkäästä reumapotilaastaan niin paljon tietoja, että tämän tuntevat helposti tunnistaisivat tämän, haukkui tämän pataluhaksi siitä, että tämä kehtasi valittaa vaivoistaan ja kommentoida negatiivisesti entisiä lääkäreitään, naureskeli, että “jos muu ei tepsi, silloin pitää tutkia potilas” ja vieläpä antoi ymmärtää, että laskutti tämän sairasvakuutukselta korkeampaa taksaa, koska potilas oli niin ärsyttävä ja valitti liikaa.

Voin hyvin kuvitella suomalaisen lääkärin ajattelevan mielessään vastaavia asioita, mutta blogata siitä julkisesti, vieläpä oma naureskeleva kasvokuvansa tekstin vierellä?

10 Comments

  1. Varoittava esimerkki? Pikemminkin hieno ja mahtava! Juuri tällaisessahan sosiaalinen media on oikein mainio, eli bongaamaan epäkohteliaat, asiakkaitaan halveksivat ja ylihinnoittelevat tyypit niistä, jotka ovat asenteeltaan ja ammattitaidoltaan oikeasti hyviä.

    • Niin, no. Voihan sitä ajatella niinkin.

    • Ulospäin suuntautuneille ihmisille sosiaalinen media on mainio keino antaa itsestään hyvä kuva. Jopa parempi kuin olisi reilua. Yleislääkärin taitoihin toki kuuluu hyvä jutustelutaito, mutta erikoislääkärin kuuluu osata oma alansa. Jutustelu ei ole
      erikoislääkärin ydinosaamista.

      Sosiaalisessa mediassa on helppo kehua ja helppo mokata. On hyvä muistaa, mistä sosiaalinen media koostuu: ihmisistä ja heidän viesteistään. Kannattaa arvioida sitä siltä pohjalta.

      • Potilaiden kanssa kommunikoiminen on kyllä ihan jokaisen lääkärin perustaito, jota ilman ei diagnoosista tai hoidosta tule mitään. Sosiaalista mediaa ei ole pakko osata, mutta siinä tapauksessa sinne ei kannata tunkea ollenkaan.

  2. Turku 121212
    Ainutlaatuinen päivä, kirjoitettuna sen huomaa.

    Hei Maija

    Kiitos kirjoituksistasi, jotka koen henkilökohtaisena onnenpotkuna, kun ne löysin sattumalta jostain yleiseltä keskustelupalstalta. Olet ottanut härkää sarvista ja vääntänyt
    oikeasti sitä sieraimista niin, että polvilleen on päätynyt!
    Harva kanssasisar on tömäyttänyt minut pilvissä hiippailijan
    niin tukevasti maan kamaralle, kuin Sinä. Osut useimmiten
    juuri ydinkanavaan aiheeissasi. Itse olen hieman (?) liian
    vilkkaalla mielikuvituksella varustettu osatakseni saman.
    Lisäksi olen sellainen kuvaamasi ‘hankala potilas’, monioireinen
    joka kuitenkin koen, että lääkärit ne vasta hankalia ovat:
    miten sitä maallikko ja avun tarpeessa lääkäriin menevä
    voi tietää, miten mitäkin lääkäriä lähestyä saadakseen käynnillään hakemansa avun ja toivotun hyödyn?
    Ja kun kohdalle osuu vielä eri kulttuurista muuttanut venakko,
    jonka kielitaidossa monen vuodenkin Suomessa asumisen jälkeen on kovasti toivomisen varaa, on erittäin todennäköistä
    että viestit eivät kulje oikeisiin lokeroihin kummankaan aivoissa.
    Potilaan voikin toki olettaa olevan ‘tyhmä’ ja omia virheellisiä ennakkoluulojansa tarjoileva toljake, mutta mikä selittää sen, että virassa oleva ja kohtuullisella palkalla aikaansa kuluttava
    henkilö valkoinen takki päällä saa sellainen olla ja sitä ei saisi
    muka maallikko arvostella!?! Vain yksi esimerkki, tuore ja tarpeeksi harmillinen tapaus, omakohtainen, 10.12.12 koettu:
    Lääkäri soittaa. Kymmenes ‘sairaalabakteeri’-kasvutulos ja
    ärhäkkä tämän kalenterivuoden aikana kohdallani, jonka tuloksiin
    olin kyllä varautunut itse: taas arvausantibiootit, kun vain penisilliinien ja kefalosporee(ii)nien ja parin muun tri-alkuisen
    lääkkeen sopivuus listataan. Lääkäri kehoittaa minua noutamaan
    samalla, kun annan pikaCRP:n hoitajalle, penisilliinireseptin tai
    ‘kirjoitanko kefalosporeenia mieluummin, Anja?’ kysyy tuttavallisesti, onahan hän omalääkärini. Niin mukavaa kuin onkin, että lääkäri puhuttelee etunimellä, se ei paranna luottamustani häneen tässä tapauksessa, kun olen allerginen sekä penisilliinille, että kaikille sen johdannaisille ja kefalosporeiinille samoin. Maininta on papereissani, sähköisessä
    potilaskertomuksessani ja asiasta on puhuttu kasvokkain useammin kuin kerran.

    Kivuliaana sitä ei siedä mitään keljuilua, jollaiseksi otin tuon esityksensä – voin olla tietenkin väärässä, mutta hänellä on koko
    laaja lääkkeitten arsenaali ja miksi hänen pitää määrätä juuri
    näistä kahdesta lääkeryhmästä jompaa kumpaa, eikä kumpikaan
    ole potilaalle kuin pahimmillaan kuolemaksi.

    En muista nyt sen a-kirjimella alkavan allergisen reaktion nimeä,
    jonka olen kerran keskussairaalassa tiputuksessa penisilliinistä
    saanut ja menettänyt pari vuorokautta elämästäni muistamatta
    mitään sen shokin vietyä minut toisiin sfääreihin. Samoin on
    kerran käynyt, kun lääkäri määräsi minulle Voltaren-reumalääkettä tabletteina, vaikkei ole todettu reumaa vaan
    nivelrikko ja sain siitä lääkkeestä hallusinaatioita ja keskustelin
    viikon verran pienten vihreitten ukkojen kanssa, kunnes läheiseni
    tajusivat, että seuraavaksi tilataan ruumisauto, ellei lopeteta
    sen lääkkeen käyttöä. – Miten meitä opetetaan on tietenkin
    tärkeä asia, mutta miten meitä lääkitään on yhtä tärkeää.

    Kuulemani lääkärivitsi saa jonkun varmaan hekottamaan, mua
    se ei jostain syystä y h t ä ä n naurata minua:

    ”Tri A: Kuulitko, että se luulosairas rouva kuoli viime viikolla vastaanotolta kotiin päästyään? Kävi taas valittamassa
    niitä vakioita, muka pissaumpi tai lavantauti sopivat oireisiinsa
    – kävi minua neuvomassa.
    Lääkäri B: Kuulin. Mihin hän menehtyi?
    Tri A: Oli alkanut ne määräämäni lääkkeet ja ehtinyt ottaa vasta
    yhden.
    Lääkäri B: Onneksi ei enempää. Ei näy ruumiinavauksessa, oli
    senverran kookas ja obeesi. Lopultakin siitä päästiin!
    Kerran se kysyi minultakin, olenko lukutaitoinen, kun epähuomiossa olin määrännyt sille eturauhasvaivoihin
    tarkoitettua lääkettä, kun piti estrogeenipuikkoja kirjoittaa.
    Oli tullut vähän valvottua päivystyksiä ja edellinen miespotilas
    sai juuri sitä lääkettä ja tiedäthän, miten sitä voi toistaa
    saman reseptin tietokoneella, ellei poista sitä edellistä.
    Puhdas työtapaturma se oli ja eikös siltä eukolta oltu viety
    ajat sitten kaikki pelit ja vehkeet sisäpuolelta syöpäepäilyn
    vuoksi, mistä sen tietää, vaikka olisi hyvinkin miestenlääkkeestä hyötynyt–Mutta hyvä kun se kuoli kun aina oli arvostelemassa
    ja etsimässä virheitä lääkärien tekemisistä. Näissä paineissa
    sitä (kaksikko pyyhälsi ohitseni kulman taakse, enkä kuullut enempää viisauden kultaisia sanoja korkeasti koulutettujen
    huulilta)”

    Jos ovat siis miehet ja naiset eri planeetoilta, lääkärit ja
    hoidettavansa sitä ovat vielä enemmän.

    Luin jostain katalogista kerran, että olisi olemassa kirja, jossa
    neuvotaan nuorta lääkäriä, miten kohdata potilas. Vielä enemmän
    -potilaan näkökulmasta siis- olisi tarvetta kirjaselle, joka kertoisi,
    MITÄ missään nimessä ei pidä lääkärin vastaanotolla kertoa ja
    mistä AINAKIN oman turvallisuutensakin nimissä pitäisi osata
    vaieta ja varsinkin pitäisi neuvoa, miten p o t i l a s saavuttaa
    lääkärin silmissä ihmisen arvon, siis miten käyttäytymällä, mitä
    oireita ja miten ne kertomalla jne Ja olisi hyvä kertoa, millaisin
    äänenpainoin nuo seikat olisi hyvä tuoda esiin, että olisi lääkärin
    mielestä u s k o t t a v a saadakseen parhaan mahdollisen
    hoidon ja kohtelun osakseen.

    Voihan olla niinkin, että lääkäri onkin valelääkäri, kuten suomalisesta mediasta varmaan olet lukenut, tai ei lääkärin
    opintoja edes ikinä alkamaan päässyt eli maallikko siinä kun
    potilaskin. Onneksi tilastoituja huijareita on vielä kai vähän.

    Kaikkihan tietävät, että ei elämästä lopulta kukaan ole hengissä
    selvinnyt, mutta miten kivuliasta elämää itsekukin on suostuttava väärien diagnosien, riittämättömän kivunlievityksen
    ja turhan hoidon aloituksen lykkäämisen ns. jono-mekanismin
    ollessa maan tapa. Maan tavaksi pitäisi muodostua näillä
    tiedonsaannin vuosikymmenillä jo hiljalleen avoimuus asioissa,
    joiden salaaminen ei ole valtakunnan tai potilaan turvallisuuden
    vuoksi välttämätöntä. Suomessa vaietaan hiljaiseksi esim.
    lääketehtaitten suuri valta siihen, miten meitä hoidetaan ja
    millä keinoilla tai lääkkeillä. On muoti-ilmiö nykyisin määrätä
    kaikille kokonaiskolesterolin ollessa noin 5 hujakoissa, kolesterolilääkkeitä, vaikkei potilas ole ylipainoinen tai mikään
    muu tue sen lääkkeen tarpeellisuutta, kuin lääketehtaan toive
    saada paljon kaupaksi k.o. pillereitä. Nykyisin on myöskin
    hälyyttävästi meitä obeeseja naisia, joilla v o i s i olettaa olevan
    2.tyypin diabetes ulkoisen olemuksen vuoksi. Ja kas kummaa,
    sokeri pysyttelee sinnikkäästi vain siinä 6:ssa, ei hievahda ylös
    ei muutu, vaikka kuinka jätettäisiin virtsatieinfektiot hoitamatta,
    anginaoireisiin puuttumatta, niin, että tulehdus leviää protesoituihin polviin ja vaatii sitten jo luulääkärin lähetteen.

    Onhan selvää, että hoitamattomat tulehdukset nostavat aina
    myös sokeriarvoja, huonoja rasva-arvoja senkasta puhumattakaan, vaikka itselläni oli senkka vain alle 50, kun
    minulta oli poistettu suurentuneita sylkirauhasia leukani oikealta
    alapuolelta ‘toista kourallista viinirypälemäisiä rakkulakasvaimia’
    lausunnon mukaan. Sairastamani rauhastubi oli jo toinen siihenastisessa elämässäni(26 v): keuhkoissani oli alle kouluikäisenä varjostuma, johon jouduin syömään sitä inhoittavaa Bassia.-Ikäluokassani näitä tapauksia riittää, mutta
    siinä taas yksi tabu. Vaiettavaahan riittää.

    Mutta en suostu syömään diabeteslääkkeitä entisten myrkkyjen
    lisäksi ennen kuin ovat saaneet puolisoni veriarvot niillä määräämillään p a r e m m i k s i kuin minun rajoilla roikkuvat
    sokeriarvoni!

    On näet paha kokemus itselläni kolesterolilääkkeen uudelleen
    aloittamisesta: suvussani on kaikilla korkea kolesteroli perinnöllisenä isän puolelta. Söin koko 1990 luvun tehottomiksi
    osoittautuneita Zocor-lääkkeitä, joiden hintakin oli ihan hirmuinen, mutta oli vielä silloinen lääkevakuutukseni
    voimassa, joten en itse niitä maksanut lopulta. – Uunituore
    ja erittäin fiksuna pitämäni omalääkärini (ennen tätä nykyistä)
    osasi lukea minua niin hyvin, että olisi saanut minut menemään vaikka pyrstö edellä puuhun halutessaan. Niinpä aloin syödä v.
    2010 suosituksestaan kolesterolilääkkeitä, niitä atorvastatiineja
    tai mitä satiineita tai statiineita olivatkaan, sillä seurauksella,
    että jouduin ensiapuun loppujen lopuksi murtuneen nilkan vuoksi. Putosin kuin eno veneesä keskellä katua
    mennessäni ostoksille, ilman syytä tuosta vain, kuin jauhosäkki jalat alta. Kuljin ihmisten keskellä, eikä kukaan ehtinyt napata kynkästäni kiinni ja niin rojahdin vasemman vääntyneen jalkateräni päälle koko elopainollani.
    Ennakkoon oli ollut kyllä kuppien putoamista ilman näkyvää
    syytä , haparoivaa liikehdintää ja kiertohuimausta.
    Olin kertonut niistä oireista lääkärilleni, muttei hän osannut
    yhdistää sitä alkamaani kolesterolilääkitykseen. Uskalsipa
    väittää jopa, ettei sillä voinut olla mitään yhteyttä.
    Kun kaaduin odottamatta, ei siinä ollut kyseessä huimaustuntemus, vaan jonkinlainen ilmakuoppaan astuminen
    vähän samaan tapaan, kuin joutuisi aikakapseliin. Hämmästyin
    itse eniten, en ole hoiperteleva vanhus vielä ollut näihin asti!
    Kuitenkiin kesken kulun, hups.

    Lopetin saman tien kolesterolilääkkeen syönnin, mutta en kertonut sitä lääkärille, joka oli jo ehtinyt kovasti iloita, että
    kolesteroliarvoni oli saatu alle raja-arvojen ja se oli kuitenkin
    kumma kyllä ollut mitenkään vaikuttamatta sokeriarvoihini,
    ne olivat samoissa aina vain (olisiko niiden pitänyt kohota vai
    laskea, en saanut tietää, oletan, että teki väitöskirjaa
    nuorena kunnianhimoisena lääkärinä aiheesta)
    Kahvikupitkin rupesivat taas pysymään käsissä, huimaus meni
    menojaan, kolesteroliarvoni nousivat sitten, mutta minä itse
    aloin voida huomattavasti paremmin.

    Tuon tapauksen jälkeen alkoi varsinainen rasvakeskustelu
    Suomessa, minä en sitä suinkaan aikaansaanut, mutta lääkkeistä
    alettiin puhua ja niiden vaikutuksesta yli 65-vuotiaisiin jos on joku muu perussairaus, kuten kilpirauhasen huonosti tasapainotettava vajaatoiminta, liikatoiminta tai vuorotteleva
    mikä ei ole nykyään vissiin muodikasta sitä saattaakaan kunnon
    tasapainoon. Minä kuitenkin väitän kaiken kokeneena siitä
    sairaudesta, vaikka struumaleikkaus on vielä edessä, että
    hyvin tasapainossa pysyvä kilpirauhanen on elämän a ja o:
    16 vuotiaana sairastettu kilpirauhastulehdus on tehnyt minusta
    oireen mukaisen hoidon vaatijan, en osoitteenmukaista
    hoitoa hyväksy alkuunkaan, vaatetuksen perusteella tehdyt sosiaaliluokitukset ovat täysin perusteettomia, mutta valitettavan yleisiä ja haittaavat hyvää hoitosuhdetta siitäkin
    ON KOKEMUSTA. Ja vaivainen olen, kaiken kokeneena.

    Jos kilpirauhastani olisi viimeisen raskauden jälkeen seurattu
    tarkemmin, olisin säästynyt 40 kg ylipainolta, nivelrikon
    pahenemiselta, turvotuksilta, joita lääkittiin seurauksena kihti,
    kalkkisakkautumilta virtsateihin eli munuaiskiviltä, ja miltä muulta kaikelta olisinkaan säästynyt, jos olisin pitänyt
    tyttöaikaisen pääni olla menemättä lainkaan naimisiin ja
    lisääntymättä.- Terveyteni olisi ehkä paremmin säilynyt.
    Samoin mielenrauhani ja olisin säästynyt turhilta syyllisyydentunteilta, joita hyvin kärkkäästi kasataan potilaan
    kannettavaksi, kun lääkäri itse on epäpätevä tai vähintäänkin
    epävarma toimija.- Muutama lause tästä aiheesta:
    Sisätautipolin erikoistuva naislääkäri minulle:’Läskis sun
    lämpöä pitää.’, letkautti johon minä:´Varmaan voitte tuon
    tieteellisesti todistaa.’ kun podin reaktiivista niveotulehdusta,
    Kuume oli uuvuttava, jatkuva vaikka matalahko, lopulta oli¨kokeissa viitteitä borreliavasta-aineista’, mutta sen katsottiin olevan jo vuosien takaa, mutta osaltaan saattanut olla
    aiheuttamassa jonkun muun tekijän nyt laukaisemaa niveltulehduksen pahempaa vaihetta.” Jäin nivelkorjausjonoon
    16 vuodeksi ja 2008 leikattiin lopulta toinenkin polvi ja korjattiin
    jalat saman mittaisiksi. – Ne kaikki odotukset ja tutkimukset hoidotta ja lievityksettä jatkuvassa kuumeessa-
    mikä pahensi kovasti nivelrikkotuntemuksia turvonneissa polvissani ja aiheutti lähes järjen menetyksen lieviyksen puutteessa. Kun tri ei kyennyt mitään lievitystä minulle järjestämään, hän syyllisti minua? Todella epäeettistä. En päässyt
    omin avuin vuoteesta enkä takaisin, en rappuja pitkin alakertaan
    omakotitalossamme, vaan jouduin hiihtelemään iljanteista
    rinnettä ulkokautta suihkuun ja saunaan päästäkseni,
    mieheni tukemana. Kysyinkin harmistumiseni näyttäen, että onko tohtori kovasti ylpeä mollatessaan kipujen kaatamaa
    potilasta – eikö pieni empatia toimisi paremmin? Hieman nolona tunnusti, että on itsellään sama ikävä vaiva ja joutuu vain töissä
    roikkumaan. Kehoitti laihduttamaan( oli langanlaiha nainen itse)
    ja minä sanoin, etten tässä kunnossa jaksa edes yrittää.
    Sanoi myös, että tulehdustaipumukseni juontaa jo niistä
    tubitartunnoista ja miten minusta tuntui, että syyllisti niistäkin
    potilasta – olin varmaan syntymästäni basillin kantaja. Minkä sille
    itse voin ja miten olisin voinut välttyä sairastumasta? Se, että 2 vanhempaa lasta synnytin ilman, että tiesin sairastavani – tai minä tiesin jotain pahaa sairastaneeni, mutta lääkärit eivät sitä
    silloin vielä olleet toista kertaa todenneet-joten olen saattanut
    altistaa heidätkin ikäväkseni.
    En silti jaksa katua naimisiin menoani enää 50 v jälkeen enkä
    lastenkaan vuoksi jaksa enempää murhetta kantaa, vaikka olen
    heikon perimäni ehkä samalla siirtänyt. Poikia vääntämättä olisin
    e h k ä obesiteetilta välttynyt tai sitten en,

    Sen sijaan ketään ei kiinnosta TSH arvoni, jotka tekevät elämästä
    ikävää lievästi ilmaistuna, kun litovat samaan suuntaan kuin T4V, vaikka niitten mielestäni pitäisi karkoituua toisistaan hyvässä hoitotasapainossa.
    Siinä sitten olen muotitautien ‘diabetes ja korkea kolesteroli’
    -reseptikäsien armoilla, jään vaille kunnon tulehdushoitoja,
    kun olen se mikä olen, epämuodikas, epämiellyttävän näköinen ja turhan kyseleväinen. Tosi hankala potilas!

    Ja olen liian suulas, kun pääsen kirjoittamisen makuun.
    Pyydän monisanaista ja omakohtaista tilitystäni anteeksi,
    vaikken tietoisesti loukata tahtonut, kaikki oikeudet pidätetään
    (vai miten se nyt menikään)
    Anja alias Suometar16

    • Kiitos kommentista Anja! Saahan sitä kirjoittaa pitkästi, usein kirjoittaminen helpottaa, tai ainakin auttaa järjestelemään ajatuksia.

      Varmasti Suomesta löytyy paljon ihmisiä, joilla on ihan samanlaisia tuntemuksia ja syöty turhaan kolesterolilääkkeitä ja lihottu alihoidetun kilpirauhasen takia jne. Harva tosin on ihan sentään luunmurtumia statiinien takia saanut, kurja juttu. :-/ Lihasheikkous on kyllä sitäkin yleisempää. Anoppinikin sitä valitteli. Kehotin kokeilemaan, josko Q10 helpottaisi sitä.

      Harva lääkäri osaa kilpirauhasen vajaatoimintaa hoitaa, mutta onneksi nykyään Internetin aikakaudella useampi on löytänyt esimerkiksi Kilpirauhasfoorumin kautta kunnollisen lääkärin. Kyllä olisi omakin elämäni aika surkeaa, jos lääkärini TSH:n perusteella minua lääkitsisi.

  3. “Potilaiden kanssa kommunikoiminen on kyllä ihan jokaisen lääkärin perustaito, jota ilman ei diagnoosista tai hoidosta tule mitään.” Samaa mieltä! Toivottavasti kirjoitat tästä aiheesta joskus tutkimuksiin perustuvan tietokirjan 🙂

    • Kyllähän Hankalassa potilaassa puhutaan tutkimusten kera siitä, millaisia virheitä lääkärit tekevät potilaiden kanssa keskustellessaan. Käytöksen kultainen kirja se ei toki ole. :->

    • Samaa mieltä myös, sekä itsellä että lähipiirillä kokemuksia melkoisen kommunikointitaidottomista lääkäreistä.

      Aika törkeä tapaus tämä Greenbaum, eikö potilaan yksityisyydensuoja ole ihan perusasioita lääkärin työssä.

  4. Taisin ilmaista itseni huonosti. En suinkaan väitä, että lääkäri saa olla
    kommunikointikyvytön.

    Olen vain itse kurkkua myöten täynnä työmarkkinoiden vaatimusta
    joka paikkaan tunkeutuvaan sosiaalisuuteen ja tiimityöhön.
    Jotkut meistä vain ovat sellaisia, että tekevät työnsä
    paremmin rauhassa tai yksin.

    Lääkärin toki pitää osata kommunikoida sen verran, että saa
    selvää mikä potilasta vaivaa ja osaa kertoa, miten vaivaa
    olisi hänen mielestään viisasta hoitaa. Jos lääkäri on aivan
    toivoton, toivottavasti hän tajuaa pitää mukanansa
    supliikkihoitajan, joka toimii tulkkina.

Leave a Reply

Required fields are marked *.