Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Tunnustusta

| 4 Comments

Sain Emiliiltä tällaisen tunnustuksen. Kiitos!

A blog with substance -tunnustuskuva

Tunnustukseen kuuluisi, että pitäisi jakaa se eteenpäin kahdeksalle blogaajalle, mutta minä olen aina ollut huono näissä. Suosikkiblogini löytyvät kaikki blogrollistani tuossa oikeassa reunassa (siinä on tosin muitakin sivustoja kuin vain blogeja), suosittelen tutustumaan niihin. Mukana tietysti myös Emiliin mielenkiintoinen blogi – hän on proviisori, joka on ryhtynyt toimittajaksi. Yksi suosikkiblogeistani on englanninkielinen The Kafka Pandemic, joka käsittelee sitä, miten kafkamaisen absurdia lääke”tiede” voi pahimmillaan olla.

Tunnustukseen kuului, että pitää kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa. Koska tämä blogi käsittelee lääketiedettä, nämä eivät ole satunnaisia asioita, vaan liittyvät terveyteen sekä lääketiedekirjoittamiseeni. Jos haluat tietää enemmän minusta noin muuten, suosittelen lukemaan toista blogiani Maijan ilmestykset.

1. Kamalin ei-krooninen sairaus, jonka olen sairastanut, oli parainfluenssa syksyllä 2004. Olin viisi viikkoa kipeänä, josta kaksi viikkoa kovassa kuumeessa. Erittäin kivulias imusolmuketurvotus, hirveitä yskänkohtauksia, röörit täysin tukossa jne. Sain silmätulehduksen, poskiontelontulehduksen ja korvatulehduksen ja veikkaisin minulla olleen keuhkokuumeenkin, mutta olin silloin niin kipeä etten tajunnut.

2. Olen kirjoittanut sisustuslehteen artikkelin lääkärikeskuksesta, jossa kävin lääkärillä. Se oli hieman kummallista.

3. Liityin viime vuonna Suomen terveystoimittajiin. Siitä on ollut monenlaista hyötyä, mutta saamani postin määrä on moninkertaistunut, mikä on joskus aika rasittavaa. Tiedotteita, kutsuja ja muistutuksia kutsuista satelee kymmeniä viikossa sähköpostiin ja monet tahot lähettävät kutsujaan ja lehtiään minulle postitse tänne Hollantiin asti.

4. Olen kirjoittanut trilogian romaaneja, jotka käsittelevät vammaisuutta ja pitkäaikaissairauksia. Kahdessa ensimmäisessä “pääsairaus” on CFS/ME (tai ensimmäisessä vaihtoehtoisesti krooninen borrelioosi), kolmannessa, joka toivottavasti ilmestyy ensi vuonna, Ehlers-Danlosin oireyhtymä. Kirjoissa tulee vastaan myös esimerkiksi autismia, masennusta, syömishäiriöitä ja nivelpsoriaasia, jopa BIID.

5. Kirjoitin ensimmäisen lääketiedekirjani (CFS:n ja fibromyalgian hoito -kirjan ensimmäisen version) vahingossa. Siitä piti tulla pelkkä tulostettava esite!

6. Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjan idea tuli lomamatkalla Hollannissa heinäkuussa 2009. Rustailin mukana olleen lehtiön täyteen muistiinpanoja. Muutin Hollantiin syyskuussa 2010, jossa sitten itse kirjankin kirjoitin.

7. Aina kun saan lääketiedekirjan valmiiksi, lupaan pyhästi, ettei enää koskaan, sen verran rankka urakka se on. Sitten kuitenkin löydän itseni samasta suosta.

8. Minulta tulee toivottavasti ensi vuonna uusi lääketiedekirja. Kiinni mm. apurahoista sun muista.

P.S. Blogaustahti on nyt tällä hetkellä hieman hitaampaa, syynä pahentuneet terveysongelmat sekä uuden romaanin kirjoitustyö. (Kyllä, siinäkin käsitellään useita eri sairauksia – mihin sitä tiikeri raidoistaan pääsisi.)

4 Comments

  1. Hienoa Maija, odotan innolla uutta kirjaasi! Toivottavasti rahoitus onnistuu.
    Ja toivottavasti terveytesi lähtee pian taas parempaan suuntaan. Voimia!

  2. Ei tarvitse stressata. Odotamme kuitenkin sinun kirjoja ja teksteja innolla. Teet sellaista työtä mitä kovin moni muu ei osaisi tai jaksaisi. Keräät valtavan määrän tietoja ja niiden avulla jaksamme me “hankalat potilaat” uskoa tulevaisuuteen.

    Kämpa vidare!
    Marianne

Leave a Reply

Required fields are marked *.