Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Suomen ja Hollannin terveydenhuollon erot

| 8 Comments

Koska asun nykyään Hollannissa ja kritisoin kirjoissani (niin tietokirjoissa kuin romaaneissanikin) paljon Suomen terveydenhuoltoa, moni on kysynyt minulta, miten Suomen ja Hollannin terveydenhuolto eroavat toisistaan. Niinpä kirjoitin tällaisen yhteenvedon.

Tämä teksti perustuu siihen, että olen asunut Hollannissa nyt reilu kaksi vuotta, pariin Hollantia käsittelevään tietokirjaan, tiedotusvälineiden seuraamiseen sekä keskusteluihin pitkäaikaissairaiden tuttavieni, lääkäreiden ja erään tuntemani lääketieteen opiskelijan kanssa.

Koska kokemuspiirini on rajallinen, en voi taata, että kaikki tiedot ovat oikeita tai että mitään suuria eroja ei ole jäänyt mainitsematta. En ole ollut esimerkiksi sairaalassa potilaana (vain polilla), vaikka eräs lääkäri yrittikin minut sinne saada viikkokausiksi. Käsittelen tässä pääasiassa käytännön eroja potilaan näkökulmasta, en esimerkiksi budjettikysymyksiä, palkkausta jne.

En siis todellakaan väitä, että kaikki nämä erot olisivat Hollannin eduksi, mutta merkittävä osa kuitenkin on.

EDIT: Päivitetty syyskuussa 2016, asuttuani Hollannissa kuusi vuotta. Asiat eivät ole tässä ilmoitetun suhteen muuttuneet, mutta olen saanut paljon uutta tietoa eroavaisuuksista.

Tärkeimmät erot

  • Yksityistä tai julkista terveydenhuoltoa ei ole varsinaisesti olemassa. Kaiken hoidon maksaa yleensä pakollinen sairausvakuutus, erikoislääkärille vain lähetteellä. Erityisen kalliiden lääkäreiden palkkioista korvataan yleensä vain osa.
  • Pakollinen sairausvakuutus korvaa kokonaan myös käytännössä kaikki lääkkeet. (Paitsi masennuslääkkeitä ei enää jostain syystä, eikä e-pillereitä, eikä minun beetasalpaajaani…) Jokin omavastuu on, mutta se on vuosikohtainen, ei resepti/hakukertakohtainen.
  • Odotusajat ovat murto-osa Suomen vastaavista, niin yleislääkärille, erikoislääkärille kuin tutkimuksiinkin. Omalääkärille pääsee yleensä seuraavana päivänä, vaikka ei olisi kiire, tarvittaessa samanakin. Esim. pään magneettikuvaan jonotin Suomessa puoli vuotta, täällä 10 päivää.
  • Lääkärit tutkivat huolellisemmin, periaatteena on, ettei saa määrätä mitään (esim. masennuslääkkeitä) tekemättä huolellista tutkimusta.
  • Lääkäreitä kiinnostaa selvästi enemmän potilaan näkemys hoidosta. Esimerkiksi jos lääkärin mielestä lääke A olisi parempi kun B, mutta potilasta A epäilyttää, hän voi saada B:n.
  • Elämänlaatuun, toimintakykyyn ja psykososiaaliseen tukeen panostetaan selvästi enemmän (esim. saattohoito, apuvälineet, fysioterapia, kuntoutus, omaisten tukeminen, seksuaalisuus, sairaaloiden viihtyvyys, hammaslääkäripelko jne)

Paljon on toki myös pienempiä eroja:

Lääkärit

  • Yleislääkärin tyypillinen vastaanottoaika on 10 minuuttia (Suomessa ainakin ennen vähän enemmän?). Aikoja voi tarvittaessa varata useamman peräkkäin.
  • Jos tulee tarvetta lääkärille virka-aikojen ulkopuolella, soitetaan Huisartsenpostiin, josta saa päivystysvastaanottoajan. Yleensä tällainen järjestyy 30-60 minuutin kuluessa. Näin ei tarvitse istuskella päivystyksessä, vaan odotus tapahtuu kotona. Toki vaikeissa ja hyvin kiireellisissä tapauksissa on erikseen sairaalapäivystys.
  • Lääkäri on melko helppo saada kotiin, niin vastaanotolle, päivystyskäyntinä tai hammaslääkärikin, jos sille on tarvetta.
  • Lääkärit eivät yleensä käytä valkoisia takkeja vastaanotoilla, vaan normaaleja vaatteita.
  • Lääkäreiden käytös on yleensä muutenkin vähemmän virallista. Esimerkiksi useat lääkärit ovat kyselleet minulta kesälomasuunnitelmistani – ja kaksi on jopa puhunut omistaan.
  • Vaihtoehtolääkäreitä (jotka esimerkiksi painottavat ravitsemusta, hormoneja ja lisäravinteita) on selvästi enemmän, jostain syystä etenkin pienissä kylissä. Löytyy myös vaihtoehtoapteekkeja, -hammaslääkäreitä jne.
  • Lääkärien kanssa pääsee usein juttelemaan puhelimessa. Esimerkiksi pääsin puhumaan eräälle lääkärille, jonka vastaanotolle halusin, mutta hän suositteli, että menen ennnemmin toiselle lääkärille. Puhuin tämän kanssa puhelimessa ennen vastaanottoa. Myöhemmin vaihdoin kolmannelle lääkärille, jonka kanssa pääsin jälleen juttelemaan ennen käyntiä. Myös puhelinvastaanottoja käytetään paljon, mutta nämä olivat maksuttomia keskusteluita.
  • Osa oppilaista pääsee lääkikseen koulutodistuksella, osa arvalla (vaatii ilmeisesti kuitenkin jonkin lähtötason, että pääsee arpajaisiin?). Pääsykokeissa mitataan etenkin ongelmanratkaisutaitoja, ei ulkoa pänttäämistä.
  • Myös “terveyskeskuksen omaläkäriksi” pitää erikseen erikoistua ja tämä koulutus vie useamman vuoden.
  • Lääkärit mainostavat itseään paljon netissä ja heitä voi myös arvioida netissä. Lääkärit käyttävät myös paljon sosiaalista mediaa, ainakin Twitteriä.
  • Koska etäisyydet ovat lyhyempiä (ja joukkoliikenne toimii mainiosti pikkupaikkakunnillakin), on melko yleistä matkustaa toiselle paikkakunnalle lääkäriin, kuten itsekin teen. Joidenkin suosittujen lääkäreiden vastaanotto on aivan pikkukylässä.

Hoidot

  • Useimmat reseptilääkkeet ovat jonkin verran halvempia kuin Suomessa, jotkut todella paljonkin halvempia, esim. alle puolet Suomen hinnasta. Käytännössä tällä ei ole suurta merkitystä, koska vakuutus korvaa lähes kaikki lääkkeet.
  • Reseptit kirjoitetaan yleensä lääkärin lehtiöpaperille, joskus tulostetaan. Ei mitään leimoja! Resepti tulee kerralla tyhjäksi, eikä sitä saa itselleen sen jälkeen. Joissain apteekeissa reseptinsä voi uusia netin kautta.
  • On yleistä, että lääkettä kirjoitetaan alkuun vajaa paketti ja apteekki ottaa talteen pilleripurkista vaikka puolet(!). Näin ei tule paljoa lääkejätettä, jos lääke ei sovikaan.
  • Antibioottien määräämistä yritetään vähentää ja se onkin melko vähäistä. Esimerkiksi korvatulehdukseen niitä ei määrätä.
  • Haavojen hoito tapahtuu ihan eri valmisteilla kuin Suomessa. Tyypillinen aine niin tuoreeseen kuin pitkäkestoisempaankin haavaan on jodipitoinen Betadine, jota Suomessa ei käytännössä enää käytetä. Myös muut jodivalmisteet ovat yleisiä. Infektioihin saatetaan käyttää hopeasulfadiatsiinivoidetta.
  • Reseptivapaita valmisteita on enemmän. Reseptivapaita lääkkeitä saa myös kemikaliosta ja ruokakaupasta, kuten useimmissa(?) maissa. Kemikalioita on joka paikassa, ketjujakin taitaa olla puoli tusinaa. Toisaalta jotkut Suomessa reseptivapaat tuotteet (mm. ketokonatsolihilseshampoo!) vaativat reseptin.
  • Hoitojen haittavaikutuksiin ja kustannustehokkuuteen kiinnitetään enemmän huomiota. Esimerkiksi masennuslääkkeitä ei enä suositella lievään masennukseen ja jäykkäkouristusrokote annetaan aikuisille vain tarvittaessa, ei ennaltaehkäisevästi.
  • Apuvälineitä kuten pyörätuoleja, sähkömopoja ja kuulokojeita käytetään paljon enemmän.
  • Erilaiset vaihtoehtohoidot ovat varsin näkyvästi esillä. Homeopatia ja kiinalainen lääketiede ovat melko suosittuja. Aika moni vaihtoehtolääkäri käyttää kelaatiohoitoa etenkin sydänsairauksiin. Tavalliset lääkärit eivät kuitenkaan vaihtoehtohoitoja ehdota.
  • B12-vitamiini on kova juttu vaihtoehtolääkärien keskuudessa. Löytyy jopa siihen erikoistuneita lääkäreitä sekä järjestö.

Tutkimukset

  • Laboratorioita on käsittääkseni selvästi enemmän ja tarjolla olevien kokeiden määrä suurempi.
  • D-vitamiinin mittaaminen verestä näyttää olevan yleinen tutkimus, kuten kuuluukin.
  • Verikokeita pystytään jostain syystä ottamaan kerralla paljon useampia samasta pullosta, eli verta tarvitaan vähemmän.
  • Rakenteellisia ongelmia tunnutaan löytävän paremmin. (Ravasin Suomessa kymmenillä lääkäreillä, täältä minulta löydettiin ja hoidettiin reilussa vuodessa niskan retkahdusvamma sekä purentaongelma, joita kukaan ei ollut Suomessa noteerannut.)

Sairausvakuutus

  • Kaikki sairausvakuutukset maksavat reilu sata euroa kuussa, mutta omavastuut, korvausten määrät sun muut vaihtelevat. Pienituloiset saavat jotain tukea vakuutuksen hankkimiseen. Järjestelmä on kuitenkin muuttumassa tuloriippuvaiseksi.
  • Läheskään kaikki vakuutukset eivät korvaa hammashoitoa. Jotkut korvaavat hammashoidon, mutta eivät oikomishoitoa.
  • Vakuutukset voivat korvata monenlaisia asioita, esimerkiksi silmälasit yleensä korvataan. Korvauksen maksimimäärä voi tosin vaihdella 50-300 euron välillä.
  • Vakuutus korvaa osan ns. vaihtoehtohoidoista, toki vakuutuksesta riippuen.
  • “Pro-life-vakuutus” ei korvaa aborttia, eutanasiaa eikä sukupuolenkorjaushoitoa.

Muuta

  • Sairaalat ovat tyypillisesti arkkitehtuuriltaan suuria taloja, joiden sisällä on kadut ja “pienempiä taloja”. Näin ainakin useassa amsterdamilaissairaalassa. Sairaaloissa on usein monipuolisesti erilaisia palveluita, esimerkiksi ruokakauppa, kirjakauppa ja pyöräkorjaamo.
  • Jos sairaalaan mennään elektiiviseen leikkaukseen, lääkkeet haetaan itse apteekista ennen osastolle tuloa. Tämä on minusta vähän kummaa, syy kenties kustannustekninen (lääkkeet menevät vakuutukseen eikä ensin sairaalan piikkiin).
  • Lähes kaikki äidit synnyttävät kotonaan, paitsi riskisynnyttäjät. Vakuutus ei edes korvaa sairaalasynnytystä, ellei ole riskiryhmässä.
  • Äitiyslomat ovat selvästi lyhempiä, vain neljä kuukautta, josta kuukausi ennen synnytystä. Lähes kaikki naiset ovat osa-aikatyössä. Päiväkotihoitoa voi käsittääkseni useimmissa paikoissa ostaa varsin joustavasti, vaikkapa puoli päivää maanantaina, koko päivä keskiviikkoisin ja perjantaisin.
  • Eutanasia on melko tavallinen juttu, jonka valitsee noin pari prosenttia ihmisistä (tähän on laskettu vain aktiivinen eutanasia). Monissa sairaaloissa on eutanasiakonsultteja. Vakuutusoikeudellisesti eutanasia on luonnollinen kuolema perussairauteen. Käsittääkseni eutanasian voi kuitenkin saada myös ei-tappavaan sairauteen.
  • Erilaiset potilasjärjestöt ja sairauksiin keskittyvät hyväntekeväisyysjärjestöt ovat varsin näkyviä esim. ulkomainoksissa, järjestämällä tapahtumia jne. Jotkut vakuutukset jopa korvaavat potilasjärjestön jäsenyyden.

8 Comments

  1. Pitäisi varmaan SOTE-uudistuksen tekijät passittaa sinne Hollantiin opintomatkalle.

    Verikokeiden ottajana kommentoin tuota verikoeosuutta. Kyllä Suomessakin parista putkesta (ei pullosta) saisi testattua vaikka mitä, mutta monesti vähänkään epätavallisempia tutkimuksia varten näytteitä pitää lähettää eri laboratorioihin. Joka labraa varten on kätevää olla oma putkensa. Jos käyttämäsi terveysasema lähetttää näytteet suureen laboratorioon, voidaan näytemäärästä tinkiä.

    Suurimmassa osassa laboratoriotutkimuksia tarvittava näytemäärä on muutamia kymmeniä mikrolitroja plasmaa tai seerumia. Suositus silti on tavallisesti 1-2 millilitraa. Tämä johtuu siitä, että tällainen näyte voidaan yleensä työntää suoraan analysaattoriin, pienen näytemäärän kanssa usein joutuu tekemään käsityötä, mikä on hidasta.

    • Joo, tiedän ettei sitä verta todellisuudessa tarvita kovin paljoa, mutta käytännössä määrä tuntuu olevan lähes pullo per tutkimus. Täällä olen ollut kahdessa tai kolmessa laboratoriossa testeissä ja se on aina ollut tosi pieni suhteessa testien määrään. Suomessa minusta otettiin kerran 25 putkea verta Meilahden sairaalassa, joka kuitenkin lienee yhteydessä aika isoon laboratorioon? “Ennätysmääristä” on tosin jo aikaa, olivat 2005-2006, joten ehkä nykyään pärjättäisiin vähemmällä.

      Erikoisemmalta tuntuu se, että omien havaintojeni mukaan hollantilaiset pistävät paremmin kuin suomalaiset. En siis ole “vaikeasuoninen” eikä Suomessakaan ole ollut ongelmia, mutta täällä verikokeet ovat tuntuneet vähemmän ja muutenkin sujuneet paremmin (jopa ne kerrat, kun pistäjänä on ollut lääkäri, ei hoitaja…). En tiedä voisiko kyseessä olla erilainen neula tms?.

      • Laboratoriossa on monta analysaattoria. Jos samaa putkea pitää kierrättää useassa eri laitteessa, virheen todennäköisyys kasvaa. Tämä voidaan tietenkin välttää laboratorion sisäisellä logistiikalla: näyte jaetaan osiin jo vastaanottovaiheessa. Ehkäpä siellä Hollannissa ajatellaan asiaa enemmän potilaan kuin laboratorion kannalta.

        Kyseessä voi olla erilainen neula. Itse ainakin käytän aina siipineulaa, jos otan kahta putkea enempää. Siipineulan letkun ansiosta neula ei liiku putkea vaihtaessa. Ainakin omassa labrassani kuitenkin vanhemmanmallinen holkkisysteemi on suuremmassa suosiossa. Toisaalta kiputuntemukset ovat voineet vähentyä itsestäänkin.

        • voisiko putkia olla kerrallaan peräkkäin näytteenotossa ja veri valuisi putken läpi alimpaan putkeen tai neula joka jakaisi verta usempaan putkeen kerralla. Minulle kipu tulee lähinnä siitä neulasta ei niinkään putken vaihtamisesta.Suomessa on tosi ikävää ettei paniikkihäiriöisiä noteerata mitenkään,esim piikkikammoisiakaan.

  2. Hei! Löysin tämän kirjoituksesi etsiessäni ratkaisua Suomen kilpirauhaspotilaiden ongelmaan, oikeaan hoitoon. Voisitko ottaa minuun yhteyttä? En siis edusta mitään yhteisöä/yhdistystä vaan ihan itseäni potilaana 🙂

  3. Hei,

    asutko vielä Hollannissa? Jos, niin missäpäin? Minun suomalainen lapseni, ja nyt myös ihkatuore lapsenlapseni =) hollantilaisen isänsä kanssa asuvat Hollannissa. Olisin kiinnostunut kuulemaan lapsen arkipäivästä ja äiteyttä suomalaisen naisen näkökulmasta.

    • Asun Amsterdamissa, mutta en tiedä mistä päättelit, että minulla olisi lapsia, ei ole. Myöskään kenelläkään ystävälläni täällä ei ole lapsia, joten en ole paras ihminen vastaamaan kysymykseesi. Muuten minulta voi kyllä kysyä Hollannissa asumisesta.

      Siitä olen täysin vakuuttunut, että Hollanti on paljon parempi maa lapsen kasvattamiseen kuin Suomi.

Leave a Reply

Required fields are marked *.