Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Synteettiset vs. luontaiset vitamiinit

| 0 comments

Yleinen kiistakysymys on, ovatko synteettiset vitamiinit yhtä hyviä kuin ruoasta saatavat – vai voiko niistä olla jopa haittaa. Joskus näkee väitettävän jopa, että synteettinen C-vitamiini olisi huonoa tai jopa vahingollista, vaikka kyseessä on sama askorbiinihappo tai sen suola (suoloissa on se hyvä puoli, että ne ärsyttävät mahaa vähemmin).

Suuri osa “synteettisistä” vitamiineista valmistetaan bakteeri- tai hiivaviljelmillä, mikä ei paljoa eroa siitä, miten monia vitamiineja syntyy myös ruokaamme. Usein todetaan, että jos kyseessä on sama molekyyli, silloin on sama saadaanko se ruoasta vai pilleristä. Tämä on totta, mutta usein kyseessä nimenomaan ei ole sama molekyyli.

Hyvä esimerkki on folaatti. Käytännössä kaikissa monivitamiini, B-vitamiini- ja folaattipillereissä on foolihappoa, jota ei ole ruoassa. Osa ihmisistä ei geneettisistä syistä pysty muuntamaan sitä aktiiviseksi folaatiksi. On olemassa erilaisia tehokkaampia folaattivalmisteita, mutta ne ovat kalliimpia, eikä niitä välttämättä saa Suomesta (poikkeuksena levofoliinihappo, joka Suomessa on syöpähoitoihin käytettävä hyvin kallis reseptilääke).

Ruoan B12-vitamiini on metyyli-, adenosyyli- tai hydroksikobalamiinia. Pillereissä ja ruiskeissa puolestaan on tyypillisesti syanokobalamiinia. Vaihtoehtolääketieteen piireissä sillä joskus pelotellaan, sillä totta tosiaan, syano viittaa tässä syanidiin. (Metyylikobalamiinilla voidaan hoitaakin syanidimyrkytystä, sillä se sitoutuu syanidiin muuttuen vaarattomaksi syanokobalamiiniksi.)

Syanokobalamiinia käytetään kuitenkin päivässä vain mikrogrammoja, enintään milligrammoja, eikä ole mitään viitteitä siitä, että tällä olisi haittoja. Syanokobalamiini ei kuitenkaan välttämättä ole yhtä tehokasta kuin metyylikobalamiini tai adenosyylikobalamiini, koska kehon pitää ensin muuntaa se aktiiviseen muotoon. B12-vitamiinin puutokseen sillä on hyvä teho, mutta B12-vitamiinia käytetään myös muiden sairauksien hoidossa.

Oikeastaan kaikista B-ryhmän vitamiineista on olemassa useita erilaisia muotoja, joista toiset ovat tehokkaampia kuin toiset. Monia näistä muodoista ei tosin saa ruoasta ollenkaan tai vain hyvin rajallisesta määristä ruokia, kuten tohtori Tolosen Suomessa popularisoima benfotiamiini, tiamiinin eli B1-vitamiinin eräs muoto, jota luonnostaan saa vain sipuleista.

E-vitamiini on myös hyvä esimerkki. Nimi on yhteisnimitys useille eri tokoferoille ja tokotrienoleille, mutta lisäravinteiden E-vitamiini on lähes aina pelkkää alfatokoferolia. On esitetty, että E-vitamiinin joissain tutkimuksissa esiin tullut kuolleisuutta lisäävä vaikutus johtuisi siitä, että liiallinen alfatokoferolin käyttö laskee muiden, parempien (tai vähintään tärkeiden) E-vitamiinien pitoisuutta veressä.

Mineraalilisäravinteet kuten magnesium ja sinkki tuppaavat useimmissa valmisteissa olemaan huonosti imeytyvässä muodossa kuten oksidina. Paremmin imeytyisi aminohappokelaatti (kuten -aspartaatti) tai sitraatti. Useimmista ei ole haittaa väärässä muodossa nautittuna, vaikka imeytyminen voi jäädä vähäiseksi, mutta heikosti imeytyvät magnesiumin muodot ovat selvästi laksatiivisempia, eli vatsa voi mennä sekaisin.

Vaikka kyseessä olisi sama molekyyli, voi olla, että sen vaikutus riippuu myös muista aineista. Nykyään ovat muodissa esimerkiksi acerolasta ja camu camusta valmistetut luontaiset C-vitamiinit. Voi olla, että niiden mukana saatavat bioflavonoidit parantavat C-vitamiinin tehoa – tai ainakin niistä voi olla hyötyä muuten, vaikka todellinen synergia puuttuisikin.

Jotkut epäilevät, että tutkimuksissa havaittu beetakaroteenin syöpää lisäävä vaikutus tupakoitsijoilla olisi johtunut siitä, että pillereistä puuttui jokin olennainen aine, jota luonnolliset beetakaroteenin lähteet sisältävät. Tämä voisi olla esimerkiksi cis-beetakaroteeni, jota synteettinen beetakaroteeni ei yleensä sisällä. Trans-beetakaroteeni voi laskea tärkeän antioksidantin lykopeenin määrää. Hieman sama tilanne kuin E-vitamiinilla siis.

Moni on vaihtanut monivitamiinit superruokiin. Se varmaan onkin, tietysti valituista superruoista riippuen, usein ihan hyvä – joskin paljon kalliimpi – ratkaisu. Yksi parhaista luonnon “ravinnepommeista” on spirulina, jossa saattaa olla jopa B12-vitamiinia. Tutkimusnäyttö on tosin ristiriitaista sen suhteen, onko se ihmisellä aktiivista. Spirulinan runsas jodi- ja rautapitoisuus voi kuitenkin rajoittaa määriä, joita on fiksua käyttää.

Nokkosessa on runsaasti mm. kalsiumia, rautaa ja C-vitamiinia. Jo 4 g kuivattua nokkosta sisältää suunnilleen saman määrän kalsiumia kuin 2 dl maitoa, vaikka imeytynyt määrä ei välttämättä tietysti ole sama. Hampunsiemenistäkin voi jo ruokalusikallisen parin päiväannoksella saada merkittävän määrän useita tärkeitä vitamiineja, mineraaleja ja rasvahappoja.

Monien sairauksien hoidossa, ja joskus tavallista korkeamman yksilöllisen tarpeen täyttämiseen, vitamiineja kuitenkin tarvitaan myös tablettimuodossa. Selvää on kuitenkin, että kaikki vitamiinivalmisteet eivät ole yhtä hyviä.

Leave a Reply

Required fields are marked *.