Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Lisää nosebosta: pitääkö haittavaikutuksista kertoa?

| 0 comments

Tämä on toinen osa kahden blogipostauksen artikkelisarjassa, joka käsittelee noseboa eli kielteistä lumevaikutusta. Ensimmäinen osa täällä. Ensimmäisen osan tavoin suuri osa tiedoista perustuu hiljattain ilmestyneeseen katsausartikkeliin.

Nosebo on monella tapaa ongelmallinen juttu. Monet ihmiset ovat todella lääkekriittisiä ja saattavat jopa olettaa, että koska kaikilla lääkkeillä on jotain haittavaikutuksia, kaikilla lääkkeillä täytyy olla hänelle sivuvaikutuksia.

Lääkärit eivät monesti kerro paljoakaan puhu määräämiensä lääkkeiden haitoista. Pelätään, että potilas jättää lääkkeen ottamatta tai sivuvaikutusten mainitseminen vähintään saa tämän kuvittelemaan itselleen niitä, vaikka niitä ei tulisikaan.

Usein tämä kuitenkin johtaa siihen, ettei potilas saa lääkäriltä riittävää tietoa lääkkeen mahdollisista sivuvaikutuksista. Tarkoitus ei ole “huijata” ketään ottamaan lääkkeensä, vaan antaa realistista tietoa lääkkeen hyödyistä ja haitoista ilman kaunistelua tai pelottelua. Se vasta onkin haastavaa.

Potilaan luottamus lääkäriin voi kärsiä pahasti, jos runsaat sivuvaikutukset paljastuvat vasta pakkausselosteesta – tai vasta siinä vaiheessa, kun niitä alkaa ilmaantua, jos seloste jää lukematta.

Jotkut pakkausselosteessa mainitut sivuvaikutukset voivat jopa johtaa harhaan termistöä tuntematonta. Esimerkiksi termi “anoreksia” ei viittaa syömishäiriö anorexia nervosaan vaan ruokahaluttomuuteen. (Eräs tuttuni meinasi jättää uuden lääkkeensä ottamatta tämän nimenomaisen väärinkäsityksen takia.)

Aina pakkauksessa listatut haitat eivät  ole relevantteja potilaalle, jos esimerkiksi lääkkeen annostelu on merkittävästi pienempi kuin yleensä, käyttötarkoitus on erilainen tai potilas ei kuulu niihin ryhmiin, joilla lääkettä yleensä käytetään (joitain lääkkeitä on testattu lähinnä HIV-positiivisilla, vaikeasti sairailla tai vanhuksilla, mutta potilas voi olla suhteellisen terve nuori). Tästä olisi tärkeää puhua.

 Pim, kohta kärsit kivuista 

Ym. artikkelissa todetaan, että ihmiset ovat kaikkein vastaanottavaisimpia suggeroinnille “olemassaoloa uhkaavissa” tilanteissa, kuten ennen leikkausta, akuutin vaikean sairauden kohdalla tai onnettomuuden jälkeen: “ääritilanteissa ihmiset ovat usein luontaisessa transsitilassa”.

Artikkeli listaa myös kuusi tahatonta tapaa aikaansaada kielteistä suggerointia käytännön lääkärintyössä (mielestäni kohdat 2. ja 3. vaikuttavat melkeinpä samalta asialta…):

  • epävarmuuden lietsominen (“kokeillaanpa nyt vaikka tätä, jos se vaikka toimisi”)
  • jargon (“leikkelemme sinut nyt ohuisiin viipaleisiin” = kerroskuvaus)
  • epäselvä kielenkäyttö (“vaivutamme sinut nyt uneen, pian kaikki on ohi” ennen leikkausta)
  • kielteisten asioiden korostaminen (“se sattuu aina paljon”)
  • huomion kiinnittäminen (“tunnetko olosi pahoinvoivaksi?” heräämössä)
  • tehoton vähättely ja trivialisointi (“ei syytä huoleen”)

Entinen lääkärini Suomessa oli sitä mieltä, ettei potilaan kannata lääkettä, jota ei haluaisi ottaa. Negatiivinen asennoituminen todennäköisesti kumoaa lääkkeen mahdolliset hyödyt. (Tietysti esim. syöpäpotilaalla ei välttämättä ole vaihtoehtoja, jos haluaa pysyä hengissä, mutta tämä koski etenkin neurologisia ja psykiatrisia sairauksia).

Katsausartikkeli ehdottaa, että potilaalta kysytään, haluaako tämä kuulla lääkkeen sivuvaikutuksista huolimatta siitä, että tieto voi lisätä hänen todennäköisyyttään kokea niitä. Toisaalta kirjoittajissa heräsi kysymys, onko oikein olla kertomatta potilaalle vakavistakin sivuvaikutuksista, mikäli tämä niin erityisesti haluaa.

Artikkelin mukaan potilaan farmaseutilta saama valistus lääkehoidosta ja sen hyödyistä ja haitoista yleensä voi vähentää lääkkeen sivuvaikutuksia selvästi. Tieto ei siis pelkästään lisää tuskaa, vaan voi myös vähentää sitä.

Leave a Reply

Required fields are marked *.