Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Kuumeilua Sunnuntaisuomalaisessa ja Iltalehdessä

| 0 comments

Minusta oli koko sivun juttu eilisen Sunnuntaisuomalaisessa, joka on useiden suurten sanomalehtien yhteinen sunnuntailiite. Juttu käsittelee erityisesti sairastamistani (CFS/ME ja sen aiheuttama aivolisäkkeen vajaatoiminta) ja kokemuksiani Suomen terveydenhuollosta, jonkin verran myös kirjojani.

Jopa Iltalehti mainitsi jutun jonkin aikaa etusivullaan, täkynä pikkujutussa 12 vuotta kestänyt kuumeeni. Juttu oli parhaimmillaan päivän kolmanneksi luetuin. Ilmeisesti krooninen kuume kiinnostaa, joten siitä on tulossa postaus myöhemmin tällä viikolla.

Tuota Sunnuntaisuomalaisen artikkelia ei ole luettavissa verkossa (ellei sitten jonkin sanomalehden maksullisessa näköislehdessä), mutta esimerkiksi Karjalaisen sivuilla on siitä hyvin lyhyt versio.

Tarkennukseksi on syytä mainita, että minun sairautenihan ei ole erityisen harvinainen (yleisyys noin 0,5 % eli selvästi esim. MS-tautia yleisempi), eikä mainittu Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjani käsittele niinkään harvinaisia vaan huonosti tunnettuja sairauksia, joista suurin osa on varsin yleisiä. (Vaikka noista saa sen kuvan, että olisin itse sanonut sen käsittelevän nimenomaan harvinaisia sairauksia, näin ei kuitenkaan ole asia.)

Leave a Reply

Required fields are marked *.