Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Mistä apu tarkkaavaisuushäiriöön?

| 0 comments

New York Timesissä oli hiljattain juttu, jonka mukaan tarkkaavaisuushäiriön eli ADHD:n lääkkeiden vaikutus on hyvin lyhytaikainen. Ne auttavat kyllä kuukauden pari, mutta ei ole mitään näyttöä siitä, että apu olisi pidempiaikaista. Haitat sen sijaan eivät valitettavasti katoa mihinkään, ja lääkkeen lopettaessa oireet pahenevat, jolloin helposti ajatellaan että lääkkeestä oli hyötyä.

Tähän on tärkeä puuttua. Yksi asia josta puhutaan liian vähän on se, miten ihmiset noin yleisesti syövät lääkkeitä, joista ei ole apua, monet niinkin, että tietävät kyllä, ettei siitä ole apua. Luku on varmasti suuri, kenties yllättävänkin suuri.

Toiset syövät sellaisia lääkkeitä siksi, että eivät halua pahoittaa lääkärinsä mieltä, toiset toiveikkaina: jos se nyt vaikka kuitenkin auttaisi vähän ja ilman sitä olisin vieläkin huonommassa kunnossa. Paitsi turhia sivuvaikutuksia ja turhia kustannuksia, tästä seuraa myös paljon turhaa vaivaa.

Sitten on tietysti paljon muitakin eettisiä kysymyksiä, kuten onko oikein edes antaa vahvoja mieleen vaikuttavia lääkkeitä lapsille (ainakaan tilanteissa, joissa lapsella ei ole esimerkiksi vaikea mielisairaus kuten psykoosi). Yhdysvalloissa kolme miljoonaa lasta syö tarkkaavaisuushäiriöönsä lääkkeitä. Se on hurja lukema: lähes yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa on asukkaita.

Yhdysvalloissa pienillä lapsilla diagnosoidaan myös usein sellaisia sairauksia kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja tietysti niitä myös lääkitään. Kaksisuuntainen mielialahäiriö usein alkaa nuorella iällä, mutta moni epäilee, voiko diagnoosia mitenkään järkevästi antaa pikkulapselle. Ja eikö ylivilkkauskin ole tietynikäisten lasten normaali ominaisuus?

NYT:n artikkelin näkökanta on, että tarkkaavaisuushäiriö on enemmän psykologinen kuin neurologinen ongelma, joka johtuu usein huonosta perhetilanteesta tai vanhempien ongelmista. Varmasti joskus näinkin, mutta minusta on ongelmallista antaa ymmärtää, että vanhemmat olisivat aina syypää. Ei voi olla tulematta mieleen 1950-luku, jolloin autismista ja skitsofreniasta syytettiin “kylmiä äitejä”.

Artikkeli ei mainitse lainkaan sitä, että monissa tapauksissa “tarkkaavaisuushäiriön” takana on fyysinen, hoidettava sairaus, mistä puhutaan kirjassani (kannattaa ehdottomasti lukea myös tämä kirja-arvostelu ja mieluusti myös itse kirjakin, jos aihe kiinnostaa).

Usein lasten tarkkaavaisuushäiriöstä, ylivilkkaudesta ja levottomuudesta syytetään liikaa sokeria tai esimerkiksi lisäaineita. Toisinaan kyseessä on ruokayliherkkyys, joko lisäaineille tai ihan tavanomaisille ruoka-aineille.

Jos lastaan ruokkii lähinnä donitseilla ja ranskanperunoilla, kuten Yhdysvalloissa valitettavan monet, on syytä olla huolissaan myös siitä, millaisia ravitsemuksellisia puutoksia tällainen ruoka aiheuttaa. Jopa anemia voi sekoittua lasten käytöshäiriöihin.

Leave a Reply

Required fields are marked *.