Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

Neuroleptit – nykyajan ihmelääkkeet

| 71 Comments

Nykyajan yleislääkkeitä löytyy oikeastaan kolmesta eri kategoriasta: masennuslääkkeet, epilepsialääkkeet ja neuroleptit eli psykoosilääkkeet. Niitä määrätään paitsi varsinaiseen käyttötarkoitukseensa, myös esimerkiksi masennukseen (siis muitakin noista kuin masennuslääkkeitä), ahdistukseen, univaikeuksiin, krooniseen kipuun ja etenkin potilaille, joilla on useampia näistä oireista. Niitä määrätään hyvin usein myös vanhuksille, vaikka tutkimusten mukaan niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kaikilla noista lääkeryhmistä voi olla melko paljon sivuvaikutuksia, mutta erityisen ongelmallisia ovat neuroleptit. En voi ymmärtää, miten nykyään niin moni lääkäri kokee asianmukaiseksi määrätä neuroleptiä uneen kokeilematta ensin jotain fiksumpia vaihtoehtoja (kuten melatoniinia).

Neuroleptien sivuvaikutuksiin kuuluvat, lääkkeestä ja ihmisestä riippuen, mm. väsymys, keskittymisvaikeudet, lihominen ja seksuaaliset vaikeudet. Nämä oireet voivat olla hyvinkin vaikeita. Ne voivat lisätä diabetesriskiä sekä aiheuttaa pahimmillaan pysyviä liikehäiriöitä (uudemmat psykoosilääkkeet onneksi harvemmin, mutta riski on edelleen olemassa). Harvoin ne voivat aiheuttaa jopa hengenvaarallisen malignin neuroleptioireyhtymän.

Yleisimmät “yleislääkkeet” neuroleptien joukosta ovat risperidoni (Risperdal), ketiapiini (Seroquel, Ketipinor) ja olantsapiini (Zyprexa). Risperidonilla ei yleensä ole pienillä annoksilla sietämättömiä sivuvaikutuksia, mutta ketiapiini on monelle todellinen nuijanukutus.

Nihkeimmin suhtaudun olantsapiiniin, sillä se aiheuttaa hyvin usein hurjaa, jopa kymmenien kilojen lihomista. Vaikkei lihoisikaan, diabetesriski voi silti kohota. Tunnen useita, jotka ovat saaneet neurolepteistä diabeteksen.

Kyllä, olantsapiiniä on tutkittu varsin moneen vaivaan. Fibromyalgiastakin löytyy useita tutkimuksia ja Yhdysvalloissa se on hyväksytty hoitoresistentin masennuksen hoitoon. Mutta silti mietin, kuinka moni lääkäri olisi valmis määräämään Zyprexaa vaikkapa itselleen? Jos potilas lihoo 20-30 kiloa, se on eri asia kuin lihoisi saman verran itse.

Skitsofreniassa, muissa psykooseissa ja kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä neuroleptit voivat olla välttämättömiä, mutta psykoosikin johtuu usein hoidettavasta elimellisestä sairaudesta, joka on jäänyt diagnosoimatta, kuten kirjassani selvitän. Jos lääkitys on välttämätön, silloinkin on väliä sillä, mikä lääke valitaan.

Tuoreen tutkimuksen mukaan neuroleptin vaihtaminen aripipratsoliin (Abilify) tai tsiprasidoniin (Zeldox) auttaisi monia potilaita, joilla psykoosilääkitys on nostanut painoa tai kolesterolia. Itse psyyken sairaus ei tästä pahene, vaan jopa päinvastoin.

Aripipratsolissa ja tsiprasidonissa on vain yksi haittapuoli: hinta. Ne maksavat jopa pari euroa kappaleelta, Abilify jopa yli viisi euroa (auts). Sama koskee sertindolia (Serdolect), joka sekin on haittojensa puolesta selvästi yleisemmin käytettyjä “kiltimpi” psykoosilääke.

Elämänlaadulla on kuitenkin myös arvo, puhumattakaan siitä, paljonko esim. 30 kilon lihominen lisää ihmisen terveydenhuollon kustannuksia. Väärä neurolepti voi myös huonontaa työkykyä tai viedä sen kokonaan. Monet näistä ihmisistä eivät välttämättä edes tarvitsisi koko lääkettä.

71 Comments

  1. Komppaan välittömästi; ainakin meikäläiselle on tyrkytetty kaikkea mahdollista neuroleptipuolelta. Pahimpana nimenomaan ketiapiini, josta (onneksi kokeilin vain puolikkaalla) seurasi lähes 2 vrk:n sietämätön tolkuttomuus, sumeus, ajatusten takertelu ja muuta mukavaa. Eikä se edes auttanut unettomuuteen tai kipuihin. Että psykoosilääkettä täällä kovin helposti kyllä tarjotaan! Olen kieltäytynyt nyt järjestelmällisesti enää lisäkokeiluista – en halua olla tajuttomana ja tiedostamattomana paria päivää “vain kokeilun vuoksi”. Koska olen muutenkin herkkä eräille lääkkeille, tiedän aika tarkkaan mitä voin ottaa ja mitä en.

    Muuten hassua, että melatoniinia pitää aivan erikseen ymmärtää ruikuttaa eivätkä kaikki lääkärit sitä edes määrää. Eivät myöskään nukahtamis- tai unilääkettä. Kyllä suosiossa ovat kaikenlaiset masennuslääkitykseen perustuvat kemikaalit, vaikka niiden haittavaikutuksista ei vielä (pitkässä, jatkuvassa käytössä) edes ole riittävästi tietoa. Sen verran kuitenkin, että joistakin masennuslääkkeistä vierottautumista ovat em. käyttäjät verranneet huumevieroitukseen -> oireet ovat kuulemma melkoisen rajut!

    • Sitä melatoniinivastaisuutta on kyllä vaikea tajuta. Eräs hyvä ystäväni oli mennyt lääkäriin ja pyytänyt, että saisi reseptin melatoniinin. Hän oli käyttänyt sitä aiemmin ja tiesi, että se auttaa hänellä. Lääkäri kieltäytyi ja määräsi hänelle neuroleptiä.

      Monet lääkärit jostain syystä ajattelevat, että melatoniini on tehotonta. Ei sekään saisi olla syy olla määräämättä sitä (vaikka ei edes ole totta). Heikkotehoinen ja turvallinen on aina parempi tapa aloittaa kuin tehokkaampi ja vähemmän turvallinen, varsinkin kun unitropeissa saa kuitenkin aina jonkin verran lumevaikutustakin.

      Lääkärivalaan pitäisi sisällyttää kategorinen imperatiivi: määrää toisille vain sellaista, mitä olisit valmis popsimaan itsekin. 😛

      • Tutkipa uudelleen, uusi tutkimus väittää että melatoniini on yhteydessä syöpään.

        • Melatoniinista ja syövästä on satoja tutkimuksia, useimmat tosin in vitro. Lähes kaikissa sillä on todettu syöpää estäviä vaikutuksia. Toki monella aineella voi olla kummankinlaisia vaikutuksia, riippuen olosuhteista, annoksesta ja syöpätyypeistä.

    • Kun minulle ehdotettiin ketiapiinia, kieltäydyin alustavasti mutta sanoin harkitsevani. Tuntien googlauksen jälkeen päätin kokeilla. Ensimmäisinä päivinä oli hieman etäinen olo. Sen jälkeen en ole huomannut sivuvaikutuksia.

      Pieninä annoksina ketiapiini salpaa pääsääntöisesti H1-reseptoreja, eli dopamiinireseptorit kavereineen jätetään rauhaan. Ja pitoisuuksia on joka lähtöön. “Puolikas” voi olla vähimmillään 12,5 mg ja enimmillään 200 mg. Minulla on mennyt 25 mg jo vuosia.

      Minulle melatoniinista ei ollut mitään hyötyä. Ainoa vaikutus oli paha lihaskipu ja jäykkyys parina ensimmäisenä päivänä. Ketiapiini on toistaiseksi ainoa, joka on auttanut ylläpitämään 24-tuntista vuorokausirytmiä.

      Mutta joka tapauksessa, olen samaa mieltä: psyykelääkkeitä ei pitäisi määrätä rutiininomaisesti. Yleensä jää potilaan tehtäväksi selvittää indikaatiot ja haittavaikutukset, ja että onko tarjotulle lääkkeelle parempia vaihtoehtoja. Jos kerrot haluavasi jättää pois tehottomaksi osoittautuneen lääkkeen, tulee haukut niskaan.

      • Hyvä, jos lääkkeestä on apua. Ja tuo on tärkeä pointti minkä mainitset: mahdollisten sivuvaikutusten selvittäminen jää potilaan tehtäväksi. Minulle on määrätty todella vahvoja ja vaarallisia lääkkeitä ilman halaistua sanaa sivuvaikutuksista. Ehkä lääkäri pelkää, että potilas ei uskalla syödä lääkettä, jos kuulee sen haitoista. Tällöin ehkä kannattaisi miettiä, ollaanko määräämässä ihan oikeaa lääkettä.

        Ja tuo myös, että jos ei suostu jotain lääkettä kokeilemaan, tai kokee, ettei se auta tai siitä on enemmän haittaa, saa usein haukut, vaikka kaiken hoidon pitäisi olla vapaaehtoista.

        • Erityisen hauska pointti tässä kategoriassa on nuorisopsykiatrian ala ja siellä voimissaan oleva tapa ilmoittaa, että alat syödä tätä lääkettä nyt, tai vaihtoehtona suljemme sinut osastolle.

          • Kaipa tuota tehdään aikuisillekin?

          • Minulle on sanottu täsmälleen samalla lailla viime vuoden joulukuussa PHHKs:n psykiatri an avohodossa hoitavan lääkäri taholta. Jouduin viime toukokuussa pakkohoitoon mennessäni Päijät-Hämeen keskussairaalaan hakemaan antibioottia virtsatietulehdukseen. Minulla oli aikaisemmin ollut masennusta ja univaikeuksia ja jo tuolloin oli todettu, että neuroleptit ovat pahinta myrkkyä mitä minull voi antaa. Koskaan ennen pakkohoitoon ja pakkoneuroleptien syöttöä en ollut halunnut kuolla.
            Pakkohoidossa minulle pakkosyötettiin (tai aluksi annettiin injektiona kun en suostunut suyömään) neuroleptejä huolimatta siitä että sanoin että oloni on kestämätön. Ainoa keino jolla selvisin elossa oli kun parin viikon jälkeen tajysin että minun on tehtävä kaikkeni teeskennelläkseni että lääkitys parantaa oloani ja olla kaikesta hoitohenkilökunnan kanssa samas mieltä.
            Pois päästyäni olin shokissa ja meni 2kk ennen kuin ymmärsin lopettaa Olatsepiinin. Sen jälkeen kokeiltiin avohoidossa vielä kuutta muuta neuroleptiä jotka pahensivat oloani. Sen jälkeen kieltäydyin syömästä yhtään neuroleptiä johon lääkäri totesi että siinä tapauksesta odotetaan että menen niin huonoon kuntoon että minut määrätään pakkohoitoon ja ppakkosyötetään neuroleptejä.
            Siitä lähtien olen joka päivä harkinnut itseni tappamista mutta apua en voi edes pyytää. Lihoin kuukaudessa 20kg jonka jälkeen olen hävennyt itseäni nn paljon ettei minulla ole lainkaan sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Ei ole edes vaatteita joihin pukeutua ja rahatilanteenikin kärsi huomattavasti ja huononee koko ajan.
            Neuroleptit aiheuttavat minulle halun kuolla ja vaikean itsetuhoisuuden mutta vaikka olen sen satoja kertoja sanonut en saa muuta lääkettä. Taistelen joka päivä selvitäkseni elossa kunnes neuroleptien aiheuttama totaalisen elämänhalun menetys toivoakseni helpottaa.

  2. Pirkkikselle sen verran, että olen kokeillut läpi lähes kaikki SSRI- ja SNRI-lääkkeet eikä mikään sopinut. Todellakin määrättyjä annoksia ja riittävän pitkän aikaa. Ainut, mikä ei heti käynyt lainkaan oli Ketipinor ja toinen – Lyrica (ilmeisesti aika ylättäen). Eli kumpikin aiheuttaa parin päivän tokkuran ja äärimmäiset sivuoireet.

    Muuten en siis ole lääkekielteinen ja jos jotakin ehdotetaan, selvitän millaisesta valmisteesta on kyse. Mutta en suostu enää noin vain koekaniiniksi… Tähän asti lääkkeet on määrätty nimittäin tyyliin “kokeillaan nyt tätäkin sitten vielä…” ja toisinaan on ehdotettu “osta 200 mg ibuprofeiinia / parasetamolia – kyllä sen nyt pitäisi riittää”. Tuota(kaan) ohjetta en noudata 🙂

    Hyvä, jos Ketipinor sopii! Aina erinomaista, jos määrätty lääke käy. Jos ei, sitten onkin ikävämpää…

    • Lyrica on kyllä siitä erikoinen lääke, että minun havaintojeni mukaan se aiheuttaa ihmisille todella paljon enemmän sivuvaikutuksia, kuin mitä tutkimukset tai pakkausseloste antavat ymmärtää. Koska se on melkoinen “yleislääke” nykyään, tiedän varmaan kymmeniä ihmisiä, jotka ovat sitä kokeilleet. Muutamaa se on auttanutkin todella paljon, muutamaa vähän vähemmän, mutta suuri osa on saanut tosi hurjia sivuvaikutuksia. Kaksi on jopa joutunut sairaalan päivystykseen niiden takia.

      Joskus sivuvaikutukset ovat alkaneet vasta viiveellä ja silloin niitä on ollut vaikea tunnistaa lääkkeen aiheuttamiksi, esim. kahdella kaverillani voimakas itsetuhoisuus (eivät olleet normaalisti masentuneita), joka katosi kokonaan lääkkeen lopettamisen jälkeen…

      CureTogetherin tutkimuksessahan fibromyalgiapotilaat olivat sitä mieltä, että Lyricasta oli enemmän haittaa kuin hyötyä, vaikka se on Yhdysvalloissa virallisesti hyväksytty fibromyalgian hoidoksi.

  3. Täyttä paskaa koko postaus. Psykiatria on määrätietoista ihmisten murhaamista ja jokaikinen psykiatri pitäisi kiduttaa hengiltä. Ei ole olemassa mielensairauksia sairauksina niinkuin psykiatria ne määrittelee. Kaikki psykiatriset lääkkeet ovat myrkyllisiä, koska ne vaan peittää oireet blokkaamalla reseptoreita ja potilas on HUONOMMASSA KUNNOSSA ja usein KUOLEE jos lopettaa lääkkeet. Sen sijaan pitäisi käyttää muita kuin myrkyllisiä SSRI-stimulantteja: kahvia, histamiinia, psilocybin sieniä, adrenergisiä stimulantteja, GABA antagonisteja lisäämään GABA-reseptoreja, verenpaineenkohotuslääkkeitä lisäämään verenpainetta vähentäviä geenejä jne.

    Lisäksi kirjoittaja valehtelee poskettomasti ja on selkeästi samalla 5-vuotiaan lapsen tasolla hitleri-psykiatrien kanssa. Seroquel on ehkä järkevin lääke paskimmista vaikkakin se voi aiheuttaa sydämentykytyksiä. Abilify ja Serdolect ovat taas täyttä myrkkyä. Jotkin ainoastaan GABA-nergiseen järjestelmään vaikuttavat lääkkeet lyhyessä käytössä voivat olla järkeviä, mutta miksi käyttää niitäkään kun voi käyttää ei SSRI-stimulantteja tai parempia lääkkeitä jotka vähentävät aivojen neurokemiallista aktiivisuutta ilman oireiden blokkaamista tai stimulaatiota, mutta tämäkin on turhaa koska oikeissa mielen sairauksissa ei ole mitään ongelmaa aivoissa tai kehossa joten ei ole tarvetta millekään kehoon tai keskushermostoon vaikuttavalle hoidolle.

    Eli suoraan sanottuna: kirjoitus on samaa täyttä törkeää valehtelua ja psykiatrisen massamurhaamisjärjestelmän pönkittämistä. Psykiatrit ovat yhteiskunnan mätämunia ja pissapäitä jotka haluavat tehdä ihmisistä sairaita. Koko terveydenhoitojärjestelmä pitäisi lakkauttaa koska se pitää hengissä sairaita eli lapsia ja tapattaa terveitä aikuisia (Up is Down!).

    http://www.youtube.com/watch?v=gvdBSSUviys

    • Harkitsin, julkaisenko tämän kommentin, koska en pidä ajatuksesta, että puhutaan kenenkään kiduttamisesta hengiltä. No, kenenkään yksittäisen ihmisen nimeä ei sentään mainittu. Siinä oli myös runsaasti väitteitä, jotka eivät pidä paikkansa, sekä väitteitä, joissa ei ollut mitään tolkkua. Menköön tämän kerran, mutta huomautan, että jatkossa en välttämättä hyväksy tämän tasoisia alatyylisiä kommentteja.

      Kuulisin kyllä mielelläni, miksi mielestäsi Seroquel on parempi lääke kuin vaikkapa Abilify?

    • Ois hieno tietää mistä Teuvo on valmistunut ja oppinut kaiken tän. Oliko ihan lääketieteellinen koulutus ja professorintutkinto tehty – vai Kannabiskompanian musta-tuntuu tutkinto suoritettuna?

      Senverran siellä huudettiin väkeviä aina hitlereistä ja taikasienistä lähtien, että lähinnä aiheutti naurahduksia, kun herätti mielenkiintoa.

      • Tuen täysin Teuvoa ja olen valmistunut tradenomiksi Lahden ammattikorkeakoulusta sekä kauppatieteiden maisteriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

        Esittäisin saman kysymyksen Sarkasmille.

    • Täysin samaa mieltä. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa joista ylin kauppatieteiden maisterin tutkinto. Olen ollut 15v vaativissa töissä ja maksanut reilusti veroja. Silti yhteiskunta kohtelee minua näin. Ainoa selitys jonka minä keksin on että ärsytin kohdalleni sattunutta lääkäriä joka oli sadisti kuten suurin osa lääkäreistä on ja etenkin psykiatrit.

  4. Vuonna 2003 alkoi Seroquel Prolong -lääkitys. Ensi alkuun tunne päässä kuin lobotomialeikkauksessa (oletan),mutta en saanut vaihdetuksi lääkettä ja niin on kulunut 10 vuotta enkä enää kykene löytämään lääkkeestä muuta kritiikinaihetta kuin ilmeisen painon lisääntymisen n.100 kg:sta 135 kg:aan. Olen aiheellisesti hyvin huolestunut tästä “sivuvaikutuksesta”, ynnä II-luokan diabeteksestä sekä uniapneasta, johon on CPAP-laite,
    Painon pudottamista pidän liki mahdottomana, kiitos Seroquelin.
    Tunnen kanssavaeltajia, joilla sama kuvio. Mielelläni lukisin kommenttisi.

    • Neuroleptien aiheuttama lihominen ja diabetesriski ovat iso ongelma. Eikö lääkärisi suostunut kokeilemaan muuta lääkettä, vai eivätkö muut lääkkeet sopineet? Suostuisikohan lääkärisi itse syömään Seroquelia, jos saisi vastaavat sivuvaikutukset…

      • Ilmeisesti ne muut lääkkeet ovat niitä kalliita, joista edellä on keskustelua eli vaikka painonnousu ja II-luokan diabetes on lääkärin tiedossa, Seroquel jatkuu…Olisihan se inhimillistä jos lääkäri pohtisi asiaa “omalla kohdallaan”, niin millainen olisi hänen tärkeysjärjestyksensä.
        Mitä mieltä olet kaksisuuntaisen mielialahäiriön pysyvyydestä? Onko sairauden kroonisuus myytti, jolla saadaan jatkuva lääkitys “oikeutetuksi”?

        • Se on hyvä kysymys. Uskoisin, että kaksisuuntainen mielialahäiriö vaatii useimmissa tapauksissa mielialantasaajalääkityksen, mutta masennuslääkkeistä on todennäköisesti enemmän haittaa eikä neuroleptejä yleensä tarvita.

          On monia lupaavia ei-lääkkeellisiä/ei-psyykenlääkehoitomuotoja, kuten omega-3-rasvahapot, kromoterapia, kilpirauhashormonit ja asetyylikysteiini, joista kerrotaan Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjassani ja vielä paljon seikkaperäisemmin PsychEducation.org-sivustolla. Litiumorotaatti vaikuttaa lupaavalta ja paremmin siedetyltä kuin lääkelitium, vaikka tutkimuksia siitä ei ole.

          Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat luopuneet lääkkeistään ja pärjäävät OK pelkillä elämäntapamuutoksilla. Ja tiedän myös ihmisiä, ainakin kolme tulee heti mieleen, jotka ovat saaneet väärän kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin, niinkin erilaisista syistä kuin epilepsia ja päihdeongelma (joka aiheutti mielialan ailahtelua).

          Mutta hyvin moni niitä lääkkeitä oikeasti tarvitsee ja niiden jättämisellä pois voi olla vakavat seuraukset (taloudelliset, parisuhteelle jne) ja sairaus voi jopa pahentua pysyvästi (ns. kindling).

  5. Jostain syystä lääkärit kokevat neuroleptit turvallisempana kuin bentsot, luultavasti lääkekoukkua pelätään liikaa muiden sivuvaikutusten kustannuksella. Kuitenkin kaikista neurolepteistä on mahdollisuus saada vakavia haittavaikutuksia, kouristusriskin kasvamisesta sydänongelmiin. Kukaan ei tiedä varmaksi mitä esimerkiksi ketiapiinin pitkäaikaiskäytöstä seuraa.
    Unettomuuden Käypä hoito – suosituksessa kehoitetaan käyttämään neuroleptejä vain psykoosipotilaiden uniongelmiin. Kuitenkin yhä useammat yleislääkäritkin tarjoavat uniongelmiin standardiratkaisuna niitä. Ihmettelen kun eräs lääkäri tarjosi äidilleni tätä ihmelääkettä unettomuuteen mutta Atarax (väsyttävä antihistamiini, käytetään ahdistukseen ja univaikeuksiin) oli tohtorin mielestä niin vaarallinen ettei sitä uskaltanut määrätä. Jokainen voi googlata Ataraxin ja esimerkiksi ketiapiinin sivuvaikutukset ja verrata niitä keskenään. Kyseistä lääkettä on tarjolla lapsillekin siirappina.
    Olen huomannut että joillakin lääkäreillä on suorastaan pelokas suhtautuminen bentsoihin, erityisesti tämä koskee nuorempaa lääkärikuntaa. Ymmärrän hyvin riskit, eivätkä bentsot sovi kaikille. Jotenkin on siitä huolimatta on nurinkurista olettaa neuroleptien olevan joka paikan ratkaisu. Tarvittaessa käytettynä bentso voi olla todella hyvä lääke. Viime syksynä Hesarin mielipidesivuille kirjoitti paniikkihäiriöistä kärsivä nuori mies joka oli käynyt läpi kaikki masennuslääkkeet. Ainoa apu hänelle olivat rauhoittavat lääkkeet joita hän ajoittain tarvitsi. Tämä nuori kaveri kertoi lääkäreiden suhtautumisen olevan häneen kuin narkkariin. Myöhemmin toinen mielipidekirjoitus kertoi että paniikkikohtauksen saaneelle ei aina uskalleta antaa edes akuutissa tilanteessa päivystyksessä yhtäkään rauhoittavaa vaan saatetaan leimata lääkkeiden väärinkäyttäjäksi joka on tullut hakemaan vartavasten tätä yhtä nappia.
    Itse olen kärsinyt paniikkihäiriöstä teinistä lähtien. Masennuslääkkeillä olen saanut kohtauksia vähenemään mutta silti saan ajoittain pahoja kohtauksia joissa tunnen koko minuuden hajoavan ja olevani täysin kykenemätön hallitsemaan itseäni. Siinä tilanteessa bentso on toiminut todellisena pelastajana. Jos tätä lääkettä ei olisi eristäytyisin todennäköisesti täysin tällaisen kohtauksen jälkeen, en uskaltaisi jatkaa normaalia elämää.
    Tarkoituksenani ei ole väittää bentsojen olevan aina ratkaisu. Jos joku kärsii voimakkkaasta ahdistuksesta tulisi sitä kuitenkin edes harkita hoitovaihtoehtona. Myös silloin tällöin ilmenevässä unettomuudessa unilääke voisi olla neuroleptiä turvallisempi ratkaisu.

    • Aikoinaan, kun melatoniini oli vielär reseptilääke, eräs kaverini meni lääkäriin ja kertoi, että melatoniini on aiemmin auttanut häntä uniongelmissa, voisiko hän saada siihen uuden reseptin. Lääkäri määräsi neuroleptiä.

      Bentsojen ja neuroleptien vertaaminen on vaikea juttu. Neuroleptien kohdalla sivuvaikutukset ja haitat ovat aika lailla arvoitus, siis mitä yksittäinen potilas saa. Jotkut eivät saa mitään. Bentsoissa taas ne pystytään selvästi paremmin ennakoimaan. Toisaalta bentsojen päivittäinen pitkäaikaiskäyttö (tietyillä poikkeuksilla, esim. pieniannoksinen klonatsepaami) johtaa lähes varmasti ongelmiin, jotka voivat olla pysyviä vielä lääkkeen lopettamisen jälkeen. Eli “halutaanko” sitten “sivuvaikutusarpajaiset” vai ennakoitavat “varmat” haitat.

      Ajoittainen käyttö esimerkiksi paniikkihäiriön hoitona on tietysti eri juttu, vaikka toivon, että useammat kokeilisivat ensin muita ratkaisuja, ennen kuin päädytään bentsoihin. Lisäravinnepuoleltakin voi saada yllättävän tehokkaan avun, esim. L-teaniini ja inositoli. Itse kärsin aikoinaan pahasta paniikkihäiriöstä (josta pääsin kokonaan eroon tässä kertomallani niksillä: http://www.hankalapotilas.net/2013/03/lapinakyva-suihkuverho-ja-muita-kotikonsteja-sairauksiin/ ) ja käytin siihen kava kavaa, joka valitettavasti taitaa Suomessa olla nykyään lääkelistalla. Siinä on tietysti jonkinasteinen maksariski, jos on tietynlaiset geenit, minulla ei onneksi ole. Hyvin se toimi, erittäin nopeasti ja ilman haittoja. Inositolista turvallisemmaksi aineeksi taas on vaikea päästä.

      Itse kokeilin pieniannoksista klonatsepaamia uupumuksen hoitoon pari kuukautta sitten (se on yleinen hoito CFS:ään, jota jotkut käyttävät vuosiakin ongelmitta), mutta se ei valitettavasti auttanut.

  6. Hoidossa on aina punnittava riskit suhteessa hyötyihin ja sairauden vakavuuteen. Ongelmana onkin ettei bentsojen kohdalla aina osata tätä tehdä vaan lääkäri panikoi.

    Valvira ohjeistaa bentsojen kohdalla varovaisuuteen ja lyhytaikaiseen käyttöön. Kuitenkin ohjeistuksessa mainitaan seuravaa jonka lääkärit helposti unohtavat: “Vaikka bentsodiatsepiineja ei nykyisen hoitokäytännön mukaan suositella käytettäväksi pitkäaikaisesti ja suuria määriä, tällainen käyttö voi yksittäistapauksessa olla lääketieteellisesti perusteltua. Joillakin potilailla vaikeat ahdistuneisuusoireet jatkuvat vuosikausia, ja he tarvitsevat fyysisen riippuvuuden kehittymisestä huolimatta pitkäaikaista ja säännöllistä lääkehoitoa. Kaikilla potilailla bentsodiatsepiineja ei voida vaihtaa sellaisiin lääkkeisiin, jotka eivät aiheuta riippuvuutta.”

    Neurolepteillä hoidetaan varsinaisen käyttöaiheensa lisäksi myös unettomuutta ja ahdistuneisuutta. (Hurjimpana juttuna olen kuullut ketiapiiniä määrättävän pienellä annokselle tarvittaessa otettavaksi bentsojen tapaan) Miksi esimerkiksi ketiapiiniin liittyvä diabetesriski ja huomattavakin painonnousu on helpompi hyväksyä kuin bentsojen käytön mahdolliset ongelmat? Minulle on kokeiltu ahdistuksen hoitoon neuroleptejä enkä koe itselleni hoidon aikana kehittynyttä parkinsonismia mitenkään kevyenä haittavaikutuksena. En myöskään usko etteikö myös paljon parjatuilla bentsoilla mahdollisia kognitiivisia haittoja esiintyisi myös neuroleptejä säännöllisesti käytettävillä, eräällä ystävälläni neurologi on siihen suuntaan viitannut. Eikä toleranssin kehittyminenkään ole neuroleptien kohdalla unen apuna käytettäessä mitenkään mahdotonta. Elimistö tottuu neuroleptiin eikä lääkkeen “sivuvaikutuksena” tuleva haluttu uneliaisuus tule enää samalla annoksella.

    Ajan takaa kaikella tällä sitä että bentson käyttö vakaan harkinnan jälkeen ei olisi mörkö. Bentsoissa on haittansa mutta joskus on hyväksyttävä ne haitat kun hyöty on niitä suurempi. Neuroleptejä määrätään vasemmalla kädellä harkitsematta muita vaihtoehtoja vaikka potilas todella kärsisi sivuoireista. Tässä mielessä tilanne ei kuulosta järkevältä. Toki neurolepteissä hyödyt voivat painaa puntarissa haittoja enemmän esimerkiksi psykooseissa – silloinkin olisi kuunneltava potilasta ja mietittävä lääkkeen vaihtoa ongelmien tullessa. Usein ei kuunnella ja se on yhtenä syynä heikkoon hoitomyöntyvyyteen.

    • Niin neuroleptit kuin bentodiatsepiinit ovat aivan tolkuttoman hirveitä lääkkeitä joita meidän ei toivottavasti tarvitse kauaa enää katsella. Neuroleptit ovat yksinkertaisesti saatanasta’ eikä niitä pitäisi mielestäni todellakaan käyttää säännöllisesti kenenkään kohdalla. Ainoastaan hätätapauksissa joissa ihminen on selkeästi psykoosissa (ogelmaksi jää enää kertakaikkiaan säälittävä ja objektiivisuuden puutteen mahdollistaman mielivaltaisuuden ansiosta jopa hyväksikäytetty diagnostiikkamme) ja vaaraksi itselleen tai muille hyväksyisin hyvin lyhytaikaisen psykoosikuurin. Joudumme kuitenkin odottamaan vielä että keksivät mistä nämä niin kutsutut psyykensairaudet oikeasti johtuvat ja kuinka niitä tulisi lääkitä.

      Bentsodiatsepiinit taasen… mitä kaikkea niistä voisikaan sanoa. Harva lääkeaineryhmä yltää sellaiseen maineeseen että saa kansankielessä oman terminsä à la “rauhoittavat”. Näiltä pikku paholaisilta massoja oikeasti pitäisikin suojella, koska edes lääkärit eivät ymmärrä kuinka vahingollisia nämä lääkkeet ihmiselle oikeasti ovatkaan, eivät ymmärrä sitä riippuvuuden todellista astetta (googletelkaa englanniksi niin löydätte useita bentsokoukussa olleita ex-heroinisteja jotka vakuuttavat bentsojen lopettamisen olleen vaikeampaa), vieroitusoireiden vakavuutta (jotkut sanovat etteivät ole koskaan palanneet 100% entiselleen) tai kuinka käsittämättömän säälittävä ‘väärinkäyttöpotentiaaliä’ näillä lääkkeillä onkaan. Toki niillä saa pään sekaisin siinä missä neurolepteilläkin, mutta mitään euforioita niistä et saa. Toki jos olet esimerkiksi ahdistunut, saattaa tämän edellä mainitun vaivan helpottuminen kohottaa mielialaa, mutta se tekee bentsodiatsepiineistä yhtä euforisoivia kuin buranasta kun nauttijalla on päänsärky tai hammaskipuja.

      Psykiatria on illuusio, psykiatrit myyvät valheita, SSRI-lääkkeet ovat onnistuneet joissakin tutkimuksissa osoittautumaan jopa plaseboa vähemmän (sic) tehokkaiksi masennuslääkkeenä. Ilman valheita ei voi kuitenkaan hoitaa, joten ihmiset, mitä te toivoisitte mieluummin, psykiatrisen instituution joka valehtelee niin uskottavasti kuin se osaa vai maailman joka myöntää ettei se tiedä mistä psykoosit, masennukset ym johtuvat (tai kuinka aivot ylipäänsä toimivat) eikä osaa tarjota mitään apua? Toimisiko plasebohoito jotenkin paremmin sellaisessa maailmassa? Kaikelle sille valehtelulle on syynsä, ja valhe toimii parhaiten silloin kun sen kertoja uskoo siihen itse. Se on kuitenkin fakta, että me emme tiedä vielä kuinka aivot toimivat ja neurotieteet ovat aivan lapsenkengissä. Jopa vallitseva “teoria” välittäjäaineiden imbalansseista mielenhäiriöiden kuten masennuksen aiheuttajana on vailla asianmukaisia todisteita ja tutkimuksia joissa selkeä kausaliteetti voitaisiin todeta.

      Mutta tosiaan, kokeilkaapas kysäistä semmoista lääkettä kuin klonidiini (catapresan) ashdistukseen ja/tai nukkumiseen mikäli siihen tarvitsisitte jotain bentsodiatsepiinien kaltaista mutta vähemmän vaarallista. Tutkikaa kyseistä lääkeainetta ensin internetin välityksellä, mutta olen vakuuttunut että tämä vanha verenpainelääke (jota käytetään nykyään vaikka ja mihin) on paljon pienempi paha kuin bentsodiatsepiinit.

  7. Vielä piti sanomani että bentsoja tarvitseva leimataan usein väärinkäyttäjäksi. Toki tällä lääkeaineryhmällä on väärinkäyttöpotentiaali, mutta se ei saisi estää oikeasti apua tarvitsevan hoitoa. Ehkä vaikeaa ahdistusta ei ajatella niin invalidisoivaksi kuin kipua mutta voimakas ahdistus on kuoleman vakavaa.

  8. Bentsot etc. muut rauhoittavat pannaan kokonaan, lääkärit lääketehtaiden juoksupoikia.

    • Bentsoilla on ihan hyviäkin käyttötarkoituksia, esim. status epilepticus, jotkut lihasjäykkyystilat ja lääketieteelliset operaatiot. Nämä taitavat kuitenkin muodostaa aika pienen osan käytöstä.

  9. Olen omassa pienessä päässäni pohdiskellut lääkkeitä / lääkitystä, hoitomyöntyvyyttä / kielteisyyttä. Toisiin ihmisiin vertaileminen sekä peilaaminen syövät sisäisesti ; toisilla tuota, toisilla tätä. Psyykkisissä tiloissa usein sairaudentunnottomuus, hyvänä puolena sairaudentunto. Psyykeen lääkkeissä, varsinkin neuroleptilääkityksessä todella vakavia haittavaikutuksia. Olisivatko lääkärit itse valmiita syömään itse vastaavia lääkkeitä tiedostaessaan sivuvaikutukset ? Tunne-elämän keskukset kapeutuvat sekä rappeuttavat johdonmukaista ajattelua sekä toiminnallista puolta. Elämänilon kadotessa lääkkeet eivät tuo sitä takaisin, mikä on onnellisuuden / ilon määritelmä ?
    Loputon koekaniinina oleminen on epämielekästä, itsemääräämisoikeuden määritelmä. Sopeutumattomuus sekä joustavuuden puute rassaa suunnattomasti, vie voimavaroja mielekkäältä ja rationaaliselta toiminnalta.
    Mielialahäiriöissä sekä mielen sairauksissa usein pettymysten sietokyky alentunut, seurauksena vetäytyminen vuorovaikutussuhteista. Vaikea olla huolettomana, jatkuva huolestuneisuus.

  10. Mulla on diagnoosit 1- ja 2-tyypin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sekä niiden sekamuotoisista jaksoista.
    Ilman lääkkeitä olisin mielentuskan takia tehnyt itsemurhan, kuten monet muutkin 2-suuntaisesta sairastavat. 20 % meistä tappaa itsensä.
    Jos joku väittää selviävänsä tämän mieltä raastavan sairauden kanssa ilman lääkkeitä, niin hän on maniassa, psykoosissa, käyttää huumeita, runsaasti alkoholia tai ei hyväksy sairastavansa mielensairautta.
    Lopulta masentunut ja sekamuotoisesta jaksosta kärsivä hakeutuu lääkäriin.
    Lääkehoidon löytäminen on kaksisuuntaisessa usein vaikeaa.
    Kun lopulta kohtuullisesti toimiva lääkitys löytyy, niin ainakin minä olen joutunut hyväksymään sivuvaikutukset.
    Lääkkeinäni ovat epilepsialääkkeet, antipsykootit ja bentsot enkä lääkehoidosta huolimatta en ole oireeton. Nyt aloitan Zeldox kokeilun, jos se auttaisi talven masennuksen ja sekamuotoisuuden yli.
    Olen kokeillut luontaistuotteita, melatoniinia jne., mutta ei niistä ole apua.
    Hyviä ja terveitä päiviä kaikille.

    • Kaksisuuntainen mielialahäiriö on tosi kurja sairaus, oma edesmennyt äitini sairasti sitä. Myös hän oli yrittänyt itsemurhaa, vaikka lopulta kuolikin muuhun. Siitä olen hieman eri mieltä, että _kukaan_ kaksisuuntaista sairastava ei pärjää ilman lääkkeitä, vaikka he varmasti ovatkin selvä vähemmistö. Joillekin apu löytyy ei-perinteisistä lääkkeistä, kuten kalsiumsalpaaja tai T3-kilpirauhashormoni.

      Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja erilaiset psykoottiset häiriöt ovat niitä harvoja tiloja, joissa neuroleptejä usein tarvitaan, enkä sitä kritisoi. Lähipiirissänikin useampi ihminen on joutunut niihin turvautumaan. Eräs hyvistä ystävistäni söi haloperidolia Touretten syndroomaan parikymmentä vuotta, mutta pystyi nyt lopettamaan lääkkeen ilman, että oireet tulivat takaisin (aiemmin se ei onnistunut).

      Ongelma on siinä, kun neuroleptejä aletaan käyttää esimerkiksi ahdistus- tai unilääkkeinä ilman, että ollaan ensin kokeiltu kymmeniä muita vähemmän haitallisia hoitovaihtoehtoja, ja kun neuroleptejä aletaan määrätä “hoitoresistenttiin masennukseen” ilman että selvitetään, olisiko masennuksen takana jokin hoidettavissa oleva syy, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tai B12-vitamiinin tai folaatin puutos.

  11. Hei Maija!
    Kuten kirjoitit, niin masennuksen hoitoon voi löytyä muitakin vaistoehtoja kuin ssri- (masennus) lääkkeet. Yleislääkäreitä ei ikävä kyllä ole koulutettu muihin kuin lääketieteen keinoihin masennuksen hoidossa eli resepti käteen ja ulos.
    Minullakin on ollut masennusjaksoja 35-vuotta, ensimmäinen armeijassa.
    Ennen vuotta 2005 ei työterveyslääkärit eikä psykologit osanneet diagnosoida sairauteni kokonaisuutta eli kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Näin ollen lääkitys oli väärä ja vei ns. ojasta-allikkoon ja elämäni oli välillä kaaottista.
    Mainitsemasi kilpirauhasen toiminta jäi minullakin aina yleislääkärikäynneillä testaamatta.

    Lääkkeiden hankalia sivuvaikutuksia esiintyy muidenkin, kuten esim. sydänsairauksien hoidossa. Osa on samanlaisia kuin esim. neurolepteissa ja bentsoissa.
    Epilepsiassa esiintyy myös hankalia neurolepteihin verrattavia sivuoireita, joita lääkkeitä vaihtamalla pyritään minimoimaan.
    SUmma summarum…. Meidän ei tarvitse tyytyä niihin lääkityksen vaihtoehtoihin, joita me joudumme käyttämään, vaan voimme keskustella hoitavan tahon kanssa muista vaihtoehdoista.
    Hyviä ja terveitä päiviä kaikille.

    • Monet lääkärit eivät tunnu ymmärtävän, kuinka pahasti lääkkeiden sivuvaikutukset voivat häiritä elämää. Esim. kaverillani on epilepsia, eikä lääkäri suostu kokeilemaan hänelle mitään muuta lääkettä, vaikka käytössä oleva lääke aiheuttaa hänelle väsymystä ja kognitiivisia vaikeuksia. (Kyse ei ole siitä, että muita vaihtoehtoja ei olisi tai että ne olisi hänellä kontraindisoitu.) Suututtaa moinen.

      Neurolepteissä on se ero moniin muihin lääkkeisiin verrattuna, että niiden haittavaikutukset voivat jäädä pysyviksi, vaikka lääkkeen lopettaisi. Tosin erittäin harvoissa tapauksissa myös SSRI:t voivat tehdä samaa. Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjassani käsitellään SSRI:en harvinaisia pysyviä haittavaikutuksia, joihin lukeutuvat ainakin neurolepteistä tuttu tardiivi dyskinesia sekä seksuaaliset haittavaikutukset, jotka eivät katoa edes lääkityksen lopettamisen jälkeen.

  12. Nykyajan meininki on sitä että pyritään kehittämään ns. käypälääkityksiä eri mielenterveysongelmiin. Se onkin hyvä juttu, jos siis tiedetään minkälaisesta ongelmasta on edes kyse.

    Benzodiatsepiinit on minusta hyviä lääkkeitä. Ne toimivat hyvin, palauttaa todella henkisesti uupuneelle takaisin työkyvyn ja ylipäätänsä kun joku ihminen on ajanut itsensä aivan pohjalle (missä mietitään jo itsemurhaa), oikeastaan vain nämä lääkkeet auttaavat jo ovat todellisia käypälääkkeitä.

    Täydellistä lääkettä ei ole olemassakaan. SSRI:t ja neuroleptit on pyritty kehittämään sellaisiksi ettei ne koukuttaisi eivätkä toisi vieroitusoireita. Eli siis “täydellisiä” lääkkeitä.

    Tässä kohtaa pitäisi jo ihmisellä alkaa hälytyskellot soimaan päässä. Miten sellainen voi olla edes mahdollista? Jonkinlainen apua tuova ilopilleri joka ei kuitenkaan ole huumausaineen kaltainen kuin rauhoittavat. Pistää ekana miettimään että mitähän ne sitten on ne haitat? Liian hyvää ollakseen totta.

    Rauhoittavat lääkkeet kyllä koukuttaa, toleranssit kasvaa mutta niiden avulla vaikeassa elämäntilanteessa oleva ihminen voi päästä takaisin jaloilleen ja järjestämään elämänsä uudelleen. Jos näin onnekkaasti käy, lääkkeet voidaan pikkuhiljaa ajaa alas vuoden mittaisella pudotuksella.

    Toki vieroitusoireita silti tulee jos on pitkäänkin joutunut syömään ja isojakin määriä, mutta se nyt vaan on niin että ei ole olemassakaan ilmaista apua. Se koukku ja vieroitusoireet nyt vaan sattuu olemaan sen asian HINTA, minkä joutuu maksamaan siitä hyvästä avusta jonka nämä lääkkeet tuo.

    Benzothan eivät jätä aivoihin minkäänlaista pysyvää jälkeä. Se mitä ne tekee, on että ne laittaa aivokemiat ja keskushermoston toiminnan aivan uusiksi. Se on noin parin vuoden mittainen prosessi että pönttö pelaa taas normaalisti. Mutta ei tule tardiivia dyskeniaa, impotenssia, ylipainoa tai ties mitä… (jotka taitaa jäädä vielä pysyviksi näillä muilla).

    Valitettavasti kaikki vaan ei tajua minkälaisen lääkkeen kanssa ovat tekemisissä. Monestakin tulee sekakäyttäjä kun alkoa hulautellaan perään niin johan tuli vielä parempi olo. Jos joku on joskus sanonut että viina on viisasten juoma, niin benzoista vois sanoa että niiden käyttö on kellosepän työtä, tarkkaa puuhaa.

    Kun lekuri määrää jollekin potilaalle neuroleptiä, eikä oikein edes tiedetä mistä vaivasta on kyse, niin kyllä siinä vaiheessa voitaisiin antaa ihan niitä pampuloita. Katsokaas, mikäli jonkin tila pahenee niin pahaksi että joutuisi silti mielisairaalaan (ettei siis pamitkaan enää auta), siellä kyllä diagnoosi selviää ja varmaan tulee ne neuroleptit. Nehän ne vasta onkin “rauhoittavia”. Oli minkälainen benzokoukku alla tahansa, riittävästi leptiä vaan niin johan hävis benzokoukku.

    Eli siis mieluummin näin päin että ekaks kokeillaan rauhoittavilla ja sitten viimeisenä keinona neurolepteillä, ei toisinpäin kuten nykyjään tehdään.

    Lopuksi kuitenkin sanon että pois markkinoilta nämä kaikista pahimmat myrkyt eli neuroleptit ja SSRI:t ja käypälääkkeiksi rauhoittavat lääkkeet.

    Mielisairaat on asia erikseen.

  13. Kiitos, että on vielä isäntämiehen järkeä, joka on lääkäreiltä koulutuksella poistettu.
    On hyvin sanottu, että käyttäisivätkö itse neurolepteja-ei varmasti. Vanhusten hoidossa nämä myrkyt on sopivia- avuton asiakas ei itse ymmärrä ja se pannaan tsombiksi että on helppo hoitaa ja mahdollisesti lyhyempi aika kuin ilman neurolepteja.
    JM

  14. Moi.

    Itse olen käyttänyt ketiapiinia noin 12 vuotta.Annostus on 500mg päivässä. Ei ole paino kasvanut.2 tyypin diabetes tullut ja sydämen rytmihäiriöitä. Toki jo ennen kyseisen lääkkeen käyttöä oli jo alkava diabetes.

    Lääke on ollut minulle hyvä ja etenkin unilääkkeenä toiminut hyvin. Tiedä noista haittavaikutuksista onko ne lääkkeen peruja vai vain elämäntavoista ja sukurasitteesta kiinni. No ainakin saa nukuttua hyvin ja tasaa maanista vaihetta ja kykenee käymään töissä. Ketiapiini ei itselleni ole aiheuttanut mitään päiväväsymystä eikä outoja tuntemuksia.

  15. Itselle määrättiin jokunen vuosi sitte melatoniinia unihäiriöihin eikä oikeestaan toiminu oikeen mitenkään. Vuosi sitte kävin adhd testeissä missä puhuin univaikeuksista mutta en sitten siihen pyytäny lääkitystä koska mulla tämä häiriö on vain muutaman kerran vuodessa viikon-parin jaksoissa. Jonkun ajan päästä postista kilahti mirtazapin 15mg resepti ja kun tilaisuus tuli niin kokeilin yhden pillerin ja yö oli tosi ahdistava ja epätodellinen eikä unikaan meinannu tulla kunnolla. No soitin sitten lääkärille ja sanoin että haluaisin vaihtaa lääkityksen ihan tavalliseen nukahtamislääkkeeseen esim.tenox,imovan jne… mutta lääkäri sano että ei voi määrätä mulle nukahtamislääkkeitä mutta suositteli mulle kuitenki vaihtoehdoks ketipinor lääkettä? Tuntuu kyl siltä että nämä psykolekurit vääntää väkisin ihmisistä mielenvammasia? Roskakoriin joutais koko sakki!

    • Nukahtamislääkkeitähän ei saisi käyttää pitkiä aikoja kerrallaan, mutta sinun tapauksessasi ne voisivat olla toimiva vaihtoehto, jos unettomuus on vain ajoittaista.

      Millä annoksella/annoksilla kokeilit melatoniinia? Sopiva annos on yksilöllinen ja vaihtelee paljon.

      Oletko tutustunut uudempaan postaukseeni reseptivapaista unipillereistä? http://www.hankalapotilas.net/2014/05/vaihtoehtoja-5-htplle/

      • Tuo on jännä asenne myös, että nukahtamis- ja unilääkkeitä ei saisi käyttää pitkään tai että ne aina ja ehdottomasti ovat turmioksi. Muistetaanhan se, että me ollaan yksilöitä. Äitini (72 v.) , äidinäitini (96 v.) ja äitini täti (99 v.) ovat kaikki käyttäneet parikymppisestä asti unilääkkeitä ja ovat kaikki normaalipainoisia ja unettomuutta lukuunottamatta terveitä. Käytössä ovat olleet niin bentsot, nukahtamislääkkeet, neuroleptit kuin ties mitkä 1950-luvun myrkyt.

        Meillä on ilmeisesti sukuvikana krooninen unettomuus, johon ei auta mikään kotikonsti eikä rohdosvalmiste. Minuakin on uniklinikalla pidetty monta päivää putkeen, kun ei voitu tutkia, koska en nukkunut kolmeen vuorokauteen. Sen jälkeen antoivat unilääkkeen, pelkäsivät kai, että joudun psykoosiin. Ikinä ei ole nuo tutkimukset onnistuneet ja koko aikuisikäni olen nukkunut sairaalloisen huonosti, jos olen yrittänyt nukkua ilman lääkkeitä. En käytä päihteitä, kahvia, teetä enkä treenaa raskaasti enkä koskaan treenaa iltaisin. Kaikki unihygienia on kunnossa jne.

        Olen syönyt 25 v. putkeen erilaisia komboja uni-, nukahtamis- ja rauhoittavia lääkkeitä mm. Zopinox, Tenox, Diapam, Doxal, Azona jne. Melatoniinista ei minulle ole koskaan ollut apua. Olen normaalipainoinen, veriarvoni ovat hyvät, motoriikka toimii ja kognitiivisissa kyvyissä ei pitäisi olla puutteita, olen tupla-tohtori ja työskentelen tutkijana. Ainoa keksimäni syy unettomuuteen on ylivilkkaat aivot: aina ajatus raksuttaa uusia, kiinnostavia tutkimuskohteita. En silti ole mitenkään maaninen tai ylivilkas, vaan täysin tasapainoinen henkisesti. En ole masentunut enkä ahdistunut (bentsot on määrätty minulle aina pelkästään unettomuuteen). En vain nuku. Olen hyväksynyt sen, että unettomuus on ikään kuin vamma, josta kärsin. Kuin amputoitu jalka.

        En keksi kerta kaikkiaan mitään huomautettavaa lääkkeistäni. Sen sijaan unettomuusaika oli hirveää. Unettomuuden hoito on ollut minulle pelastus. Ymmärrän, että joillain muilla ihmisillä eivät nämä kys. lääkkeet toimi tai ne eivät heille sovi. Niin, ikää minulla on 47 v. ja olen nainen, mikäli se jotakuta kiinnostaa. Vertailun vuoksi: pillereitä kammonnut ja niistä kieltäytynyt, erittäin huonouninen veljeni kuoli alle nelikymppisenä, ylipainoisena kehäraakkina. Unettomuuskin voi tappaa.

        • Kiitos mielenkiintoisesta kommentista, Hansku. Niin, kaikkiin sääntöihin on yleensä poikkeuksia. Oma tilanteesi ei ole kaikkein tyypillisimmästä päästä, kuten varmasti itsekin tiedät.

          Kommenttisi perusteella minulle tulee sellainen fiilis, että onkohan varmasti nyt kaikki mahdollinen tutkittu. Mainitset unitutkimukset ja muut, mutta etenkin tilanteen todennäköinen perinnöllisyys herättää kysymyksen, että asiaa pitäisi selvitellä ihan pidemmän kautta, meinaan siis ihan paperia aiheesta, perimän läpikäymistä sun muuta.

          Esimerkiksi unitutkija, dosentti Olli Polo ja varmasti moni muukin unitutkija olisi varmasti hyvin kiinnostunut tästä tapauksesta. Voi olla että sinua on joku tunnettukin lääkäri jo tutkinut, mutta tuttavieni kokemusten mukaan Suomen tunnetuimmillakin unilääkäreillä on hyvin erilaiset lähestymistavat ja Polon salapoliisitaidoista olen selvästi eniten vakuuttunut.

          Lisäksi mietin sitä, mitä kaikkia lääkkeitä olet kokeillut mainitsemiesi lääkeryhmien lisäksi. Uneenhan on paljon muitakin lääkkeitä kuin unilääkkeet – mm. epilepsialääkkeitä, masennuslääkkeitä (monia erilaisia), antihistamiineja, kolinergisia lääkkeitä, NMDA-antagonisteja ja lihasrelaksantteja jne, useita kymmeniä erilaisia lääkkeitä. Kaikilla voi toki olla erilaisia haittoja, mutta monien lääkeryhmien etuna on se, että teho pysyy paremmin pitkäaikaiskäytössä eikä riippuvuutta synny.

          Itse kärsin samalla lailla “ylivilkkaista aivoista”. Minullakin on ollut pienestä pitäen ongelmia unen kanssa, valvoin kokonaisia öitä jo alle kouluikäisenä ja tunnistan oikein hyvin nuo “ylivilkkaat aivot”. Minusta se ei kuitenkaan ole selitys, vaan oikea selitys on se, mikä saa aivot käymään niin ylikierroksilla, että uni ei tule ollenkaan. Aina, eikä vain erityisissä stressitilanteissa.

          Melatoniinia aloin käyttää vuonna 2007 ja se on minulla onneksi toiminut. Itsessään sekään ei riitä, vaan tarvitsen nukahtamiseen myös kortisonia, tai nukun alle tunnin yössä. Mikään labrakoe ei tätä kertoisi – minulla on lisämunuaisen vajaatoiminta (=kortisolin puutos), mutta vallalla oleva näkemys on, että kortisoni piristää ja sitä nimenomaan pitää välttää iltaisin. Oma kokemukseni on päinvastainen ja Polo on törmännyt kai muihinkin tapauksiin. Päivisinkin jos en ota tarpeeksi kortisonia, ajatukseni jäävät helposti “luuppaamaan”.

          Voisiko tämä olla sinun ongelmasi? En tiedä. Itse en kuitenkaan usko perinteiseen näkemykseen, että “kaikki testit on tehty” = mikään fyysinen ei ole vialla. Jos suvussasi kukaan ei ole saanut kunnolla nukuttua, siihen on pakko olla fysiologinen syy. Voiko nykylääketiete löytää sen ja korjata sen, sitä en tiedä, mutta se, että sitä ei ole vielä löydetty, ei minusta todista mitään.

          Jos lääkkeistä ei ole sinulle mitään haittaa ja ne toimivat, hyvä niin. Esim. Z-lääkkeisiin voi liittyä hieman kohonnut syövän (etenkin ihosyövän) ja infektioiden riski, mutta ehdottomasti se on turvallisempi vaihtoehto kuin krooninen unettomuus, jolla on monia haittoja. Kirjoissanikin käsitellään sitä, miten se esim. lisää tulehdussytokiini IL-6:n tuotantoa.

          • Vastaus tulee kovin myöhään kommenttiisi nähden: olen ollut kiireinen.

            Olen ollut mainitsemasi Olli Polon tutkittavana. Minulle on myös tehty erittäin laajat geenitestit, sillä merkillinen unettomuustaipumukseni ilmeisesti herätti kiinnostuksen myös parissa muussa, hyvin arvostetussa lääkärissä, joiden nimiä en tässä mainitse. Voin vakuuttaa, että minut on kolmen yliopistosairaalan ja kahden yksityisklinikan (toinen Antioksidanttiklinikka) voimin tutkittu niin perusteellisesti, että kaikki mahdolliset elimelliset sairaudet on kyllä suljettu pois. Kiinnostavaa tutkimuksissa oli ainoastaan se, että kaikki veriarvoni, myös elimistön vitamiini- ja mineraalipitoisuudet sekä pH, ovat ihanteelliset ja että olen harvinaisen terve ikäisekseni. Silti en nuku.

            Minulle on vuosien varrella kokeiltu unettomuuteen myös väsyttäviä antihistamiineja ainakin kolmea eri laatua (eivät toimi), epilepsialääkkeitä (ei mitään apua) ja kaikenlaisia muita valmisteita, joita en edes enää muista. Mistään ei ole ollut mitään apua paitsi mainitsemistani psyykelääkkeistä. SSRI-lääkkeitä tai vastaavia en ole koskaan käyttänyt mutta nehän eivät unettomuuteen tehoakaan.

            Tilanteeni nyt vain sattuu olemaan poikkeuksellinen, kuten mainitsitkin, mutta ei ainutlaatuinen. En suostu kantamaan syyllisyyttä enkä leimaa otsassani siksi, että kärsin vakavasta unettomuudesta, johon auttavat vain lääkkeet. Miksi kokisin syyllisyyttä, kun voin kaikin puolin muuten hyvin?

            Haluan muuten kiittää mainiosta blogistasi ja erityisesti kirjastasi Hankala potilas vai hankala sairaus. Tunnen monia harvinaista sairautta potevia ja olen todella iloinen, että olet kirjallasi ajanut harvinaisista sairauksista kärsivien asiaa!

            Jossain määrin pidän myös omaa kummallista unettomuuttani harvinaisena sairautena, joten siksi alunperin eksyin blogiisi 🙂 Ainakin tilani on muiden mielestä harvinainen, sillä lääkkeiden käyttöni kauhistelusta ei meinaa tulla loppua, jos asiasta jollekin joskus kerron tai jos joku esimerkiksi kyläilyreissulla huomaa, millaisen tablettimäärän nappaan illalla nukkumaan mennessäni.

            Tarvitsemani lääkemäärät muuten vaihtelevat jonkin verran: joskus tarvitaan yhdistelmiä, joskus riittää pari lääkettä. Samoin käytetty annos vaihtelee. Välillä puolikaskin tabletti auttaa, välillä menee isompia määriä. Kaikkea tätä säätelen itse tarpeen mukaan. Hyvin on sujunut.

            Kirjoitin kokemuksiani aiheesta lähinnä siksi, että olen unettomuuden yhteydessä törmännyt aivan valtavaan syyllistämiseen, jonka koin joskus nuorempana jopa ahdistavaksi. Nyt asia ei minua enää haittaa. Toivon silti, ettei kukaan muu unettomuudesta kärsivä joutuisi kokemaan enää nykyaikana suuria ennakkoluuloja ja syyllistämistä.

  16. Ketipinor on saatanasta. Antaahan se aluksi hyvän unen mutta pilaa todellakin seuraavan päivän. Olen joutunut rouhimaan sitä Voxran kaverina, keskivaikea masennus jota kesti n 10 vuotta.

    Onhan se älytöntä että aamulla joutuu ottamaan laillistettua vauhtia ja illalla rauhoittavaa että saa nukuttua.

    Katkaisin Ketipinorin kylmiltään kyllästyttyäni siihen että päivät meni koomassa iltapäivän kahvitaukoon saakka. Viikon verran meni niin että uni tuli muutaman tunnin pätkissä mutta sitten helpotti. Enää en tuota myrkkyä suuhuni pistä.

    Tällä vuosituhannella on tullut ravattua lääkärissä milloin mistäkin syystä. Vain yksi lääkäri on sanonut lääkkeitä pyytäessä suoraan EI ja tarjonnut järkevää vaihtoehtoa, ruinasin hiirikäteen kortisonipiikkiä ja doc käski aloittaa painoharjoittelun uudelleen.. Kaikki muut kirjoittavat sitä mitä viitsii, kehtaa ja osaa pyytää. Jos itse olisin lekuri ja voisin puolitarpeettomia douppeja tyrkyttämällä tienata ilmaisia KOULUTUSMATKOJA tms niin saattaisihan siinä olla Hippopotamuksen vala katkolla…

  17. Kumma että mä olen ihan virkeä päivisin vaikka aika iso annos illalla ketiapiinia eikä mitään sivuoireita ole tullut. Kuten mainitsin niin olen todella pitkään käyttänyt kyseistä lääkettä. Veriarvot ja kolesteroolikin on nyt normaalilla tasolla kun vain syö oikein ja harrastaa liikuntaa. Tuo ketiapiini on mainio lääke minulle….toisille se ei sovi.

    • Hyvä juttu, jos se sinulle sopii. Eihän se kaikille aiheuta päiväväsymystä tai muita sivuoireita, vaikka huomattavan suurelle osalle ihmisistä kyllä.

      En tosin ole vakuuttunut, voiko ihminen aina luotettavasti arvioida omaa vireystilaansa. Vrt. tutkimukset, joissa koehenkilöt ovat pienen alkoholimäärän jälkeen sitä mieltä, että pystyvät ajamaan autoa ongelmitta, mutta kuitenkin tarkemmassa tutkimuksessa refleksit osoittautuvat hidastuneiksi.

      • Minulla ketiapiini lisännyt elämänlaatua 100% SSRI lääkkeen ohella mutta ilmeisesti väärin sammutettu kun en pysty luotettavasti arvioimaan etten nykyään enää ole kuolemanväsynyt jokaisen työpäivän jälkeen.

        Se että on tullut käteen paskat kortit, asian kanssa pitää vaan elää. Onko se, että uhriutuu ja syyttää omasta tilastaan lääkäreiden salaliittoa kovinkin toimiva coping strategia, nimim. epätietoinen.

        • Hienoa, että olet saanut lääkkeestä apua, eikä sillä ilmeisesti ole sinulle ainakaan merkittäviä haittavaikutuksia. Toki osa saa apua, ei sitä myytäisi jos se olisi kaikille huono lääke.

          Neurolepteissä on tosin se ongelma, että huonolla tuurilla pysyvät pitkäaikaisvaikutukset (kuten tardiivi dyskinesia tai kakkostyypin diabetes) alkavat vaivata vasta pidempään jatkuneen käytön jälkeen.

  18. Itselläni alkoi lääkkeiden popsiminen 1994 kun runsaan alkoholin käytön takia vaivuin masennukseen (tätä yhteyttä en tajunnut silloin). Sain YTHS:n psykiatrilta sitalopraamia. Kiva lääke: kahden viikon päästä tuli euforia, kiva, kiva huh hah hei, surut paina ei. Seinän tuijottattaminenkin oli mielenkiintoista. Lopetin kahden kuukauden päästä ja menin AA:han. Paljon terveempi vaihtoehto.
    AA jäi ja alkoholi palasi elämääni ja hyvin meni vuoteen -99 jolloin alkoholin ja bentsojen yliannostuksen takia heräsin TYKS:an kriisiosastolta. Fluoksetiinia, Klooriprotikseenihydrokloridia, levomepromatsiinia ja risperidonia. Sairaalahoidossa myös tarvittaessa 50 mg oxamiinia ja illalla lisäksi Tematsepaami.
    Sairaalahoidon jälkeen jäi fluoksetiini ja risperidoni. Sairaalahoidon aikana alkoivat pakkoajatukset jotka liittyivät erilaisiin onnettomuuksiin; syynä lääkkeet.
    Alkoholin osuutta en voi liiaksi korostaa. Se toki poistaa pakkoajatukset mutta ajavat ainakin minut maniaan tai masennukseen. Useiden sairaalajaksojen ja erilaisten lääke cocktailien jälkeen minulla todettiin psykoosin jälkeen sairaalassa kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkkeekksi Sertraliini (pakkoajatuksiin ja masikseen) ja maniaan Olanzapin, unilääkkeksi levomepromatsiini. Yleiseen ahdisutkseen Klooridiatsepoksidia (joka muuten on vanhin tunnettu pami ja metaboloituu diatsepaamiksi osittain). Jossain vaiheessa kokeiltiin Buspironia ja Pregabaliinia mutta klooridiatsepoksi osoittautui minun tilanteessa parhaaksi.
    No lääke cocktailin seurauksena tylsistyin ja kaikki jäi. Ei panettanut ja seurustelusuhteeni karituivat kaikki. Lihoin 10 kg. Pakkoajatukset eivät lähteneet mihinkään. Alkoholi auttoi. Tätä vuodesta -94 vuoden 2014 kevääseen jolloin tunsin oloni olevan sellainen että lääkkeitä on turha syödä. Jätin lääkkeet (paitsi levomepromatsiinin ja klooridiatsepoksin) ja siirryin vitamiineihin, säännölliseen syömiseen ja jätin alkoholin pois ja aloin taas AA:ssa. Mitä tapahtui? Paino putosi 12 kg, ei maniaa, ei masista ja mikä ihmeellisintä pakkoajatukset poistuivat.
    Mitä jäi: Ei paneta vieläkään ja pelkään sen olevan pysyvä sivuvaikutus lääkkeistä joita popsin 20 vuotta.
    En muuten tahallani käyttänyt lääkkeiden kauppanimiä vaan niiden tieteellistä nimiä jotta en mainostaisi.
    Levomepromatsiinia menee iltaisin 25 mg ja klooridiatsepoksia 10 mg tarvittaessa yleiseen v****seen.
    Nää lääkkeet ei lihota ja klooridiatsepoksiakin menee silloin tällöin jolloin ei voi tulla riippuvaiseksi.

    • Minulla on pari tuttua, joilla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö tai muu vastaava vakava psyyken sairaus, mutta päihteiden käytön lopettaminen on ratkaissut ongelmat. Aika hurjia lääkecocktaileja sinä olet välillä syönyt, onneksi nyt paljon vähemmän.

  19. Hei Maija!

    Haluan kertoa minun tilanneni. Syön yli 1 vuosi myös 25 mg Ketipinor. Syön lisää Venlafaxin 150 mg. koska ahdistus ja Tuorette Syndromi. Masennuslääke on hyvä heti. Mutta ketipinor haluan loppua. Minun lääkäri kertoi samma, mutta myös minä pitää alkaa “puolio” 12.5 mg. Mutta Suomessa saan vain 25 mg ja en voi puolittaa sen! Yritin se jo, ei toimii. Mitä minun lääkäri ajateli? Syö puoli… kaikkin pitää tapuhtua hiidasti… Mutta miten?!? Mietin jo, että ottaa vasaran laittamaan sen pieni :).
    Olen saksalainen, ja tietän että Saksassa ja muu massa on “pieni” määrä tämä lääke-aine. 12.5 ja pienempi. Mutta asun nyt Suomessa. Suomessa on erilainen tilanne. Ja en haluan syön sen kokko elämänissä, jos ei ole välttämätön. Luulen se ei ole. Mietin mitä vaarallinen voisi tapahtuu jos minä loppun syödä sen joululomalla.
    Yritin pari kerran ilman, ja aina en voi nukku. Siksi syön sen heti tai seuravaan yö taas. Mutta mitä vahva on tämä “cold turkey” oikein? Ja kuinka kauan se kestää, että minä voi nukkua hyvin myös ilman tämä aine? 25mg ei ole tosi suuri määrä… Mutta kaikki lääkärit varoittavat aina etukäteen.

    • Mitä tarkoitat, että et voi puolittaa lääkettä? Hajoaako pilleri pieniksi palasiksi? Apteekista saa pillereiden puolittamiseen tarkoitettuja välineitä, joiden pitäisi toimia paremmin kuin veitsi. Tiedän kyllä Suomessa asuvia ihmisiä, jotka ottavat 12,5 mg annosta ketiapiinia. Ehkä he käyttävät eri lääkevalmistetta? On monia erinimisiä lääkkeitä, jotka kaikki sisältävät ketiapiinia, esim. Ketipinor ja Seroquel ovat sama lääke ja muitakin on. Ehkä voisit kysyä apteekista, olisiko joku muu ketiapiinivalmiste heidän mielestään helpompi puolittaa.

      • Katos kun pitkävaikuitteisia pillereitä ei saa mennä puolittaa. Siinä on kalvo sitä varten pinnalla että se hitaasti sit vaikuttaa masussa. Jos sen rikkoo niin vaikutus tulee heti sieltä rikotulta alueelta ja se ei ole tarkoitus. Menee pilleri hukkaan. tms muita oireita.

  20. Jokaisen, jolle on määrätty neurolepteja kaksisuuntaisen hoitoon, kannattaisi ensin kokeilla lopettaa kofeiinin käyttö. Kokonaan ja kaikissa muodoissa (kahvi, tee (myös vihreä tee), kolajuomat, suklaa, kaakao, energiajuomat, myös monet kuumelääkkeet ja jotkut vitamiinit (tuoteseloste kertoo, onko tuotteessa kofeiinia)).

    Kansainvälisissä tutkimuksissa on saatu selkeää näyttöä kofeiinin haittavaikutuksista mielialaan ja keskushermostoon. Itse asiassa kofeiini on hermomyrkky. Tosin ainakin Suomessa niistä puhuminen on tabu. Jos ehdotat semmoista teoriaa lääkärille, hän todennäköisesti pitää sinua vainoharhaisena ja psykoosilääkitys tulee, että heilahtaa. Pubmedistä löytyy tietoa englanniksi.

    Tiedän kuitenkin kokemuksesta, sekä omasta että muiden, että useat mielen sairaudet parantuvat KOKONAAN kofeiinin lopettamisen myötä. Mm. masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja erilaiset ahdistuneisuus- ja ylivilkkaushäiriöt. Kofeiinin vierotusoireet ovat kauheat, jos ja kun käytön lopettaa ns. seinään ja jos on käyttänyt kofeiinituotteita esim. 15-20 vuotta. Ahdistus, epätodellinen olo, vatsavaivat, kuolemanpelko, klaustrofobia, hikoilu, palelukohtaukset ym. voivat jatkua jopa 4-6 kk. Lihaskivut, pääkivut ja muut fyysiset oireet jopa pidempään. Mutta kun käytön on lopettanut niin huomaa että on yhtäkkiä se “oma itsensä” joka oli joskus parikymppisenä, ennenkuin kahvin juominen alkoi.

    Lisäksi kofeiini väsyttää pitkäaikaiskäytössä todella pahasti, nimenomaan aiheuttaa kroonista uupumusta. Tästäkin olen itse (ja muutamat muut myös) päässyt kokonaan eroon kofeiinin lopettamisen jälkeen. Energiatasot palaavat ja unirytmi alkaa korjaantua. Lopettamisen täytyy tosin olla totaalinen. Muuten siitä ei ole hyötyä.

    Toki jos mieluummin myrkyttää itseään neurolepteillä ym. (ja jatkaa itsensä myrkyttämistä kofeiinilla), niin se on oma valinta. Suosittelisin kuitenkin vahvasti kokeilemaan. Itse pääsin eroon 8 vuoden psyyk.lääkekierteestä lopettamalla kofeiinin. Unirytmi on ainoa asia, joka minulla ei parantunut enää täysin normaaliksi. Sen palautuminen tosin voi viedä jopa vuosia joten en ole sen suhteen menettänyt toivoani vielä.

    Älkää kritiikittä suostuko psykiatrien koekaniineiksi.

    • Tarkennettaakoon vielä epäselvyyksien välttämiseksi, että tämän kommentin on kirjoittanut blogin lukija, ei blogia ylläpitävä Maija eli minä. Oma mielipiteeni ei ole näin radikaali, mutta suosittelen kyllä ihan kaikkia kokeilemaan olla ilman kofeiinia ja aivan erityisesti ahdistushäiriöitä sairastavia.

      (Pahoittelen, etten ole ehtinyt vastata vielä sähköpostiisi, minulle on tullut viime aikoina valtavasti sähköpostia ja niitä on päässyt kertymään, vielä kun olen nyt matkoilla.)

      • Muutin nimimerkkini muotoon MaijaV niin ei sekoitu blogistin nimimerkkiin niin herkästi 🙂

        En itsekään ollut kofeiinin suhteen näin radikaalilla linjalla ennenkuin kuulin kahden ystäväni kokemuksia asiasta. Heidän innoittamanaan luin myös kirjan Caffeine Blues: Wake Up to the Hidden Dangers of America’s #1 Drug.

        Päätin kokeille sitten kofeiinin täydellistä lopettamista. Vieroitusoireet olivat kuitenkin niin karmeat, että kuuden viikon jälkeen otin kofeiinin takaisin käyttöön hyvin pieninä annoksina ja muutaman viikon jälkeen kokeilin lopettamista uudelleen. Silloin vieroitusoireet olivat siedettävämmät, vaikkakin edelleen hurjat, vaikka käytössäni oli mielialaoireideni vuoksi tuolloin bentsot (diapam). Nyt ei ole mitään lääkkeitä. Myös autoimmuunisairauteni (hypotyreoosi ja lähes kaikki allergiat) ovat parantuneet. Lopettamisesta on nyt 8 kk.

        En suosittelisi kyllä ns. seinään lopettamista kenellekään, jos kofeiinia on käyttänyt paljon. Kannattaa vähentää ensin asteittain. Yhtäkkinen lopettaminen saattaa olla jopa vaarallista: esim. verenpaine saattaa heitellä rajusti tms.

        • Tuo havaitsemasi kofeiinin vaikutus autoimmuunisairauksiin on mielenkiintoinen. Voisikohan se välittyä adenosiinireseptorien kautta? Kofeiini salpaa näitä reseptoreja ja joidenkin alustavien tutkimusten mukaan adenosiinireseptorien aktivointi vähentää tulehdusta autoimmuunisairauksissa.

          Itse en ole havainnut eroa voinnissani käytänkö kofeiinia pieniä määriä vai en, mutta nykyään vältän sitä hypoglykemian takia.

          Aikoinaan kirjoitin kofeiinista useamman artikkelin, mm. Kunto & Terveys -lehteen. Luin silloin pari kirjaakin aiheesta ja tietysti monia tieteellisiä artikkeleita.

  21. Tuli tässä mieleen nuo luonnon tarjoamat lääkkeet. Eli onko monikaan kokeillut esim. kannabista , sieniä ja mitä niitä on. Olisi kiinnostavaa lukea myös näistä aineista apua tai epä-apua saaneiden kommentteja. Muuten tämä sivu on tosi kiva ja valaistusta antava koskapa puuttuu ääri-trollit ja muutenkin homma menee asiallisena. Itse olen hyvin varuillani kaikesta kemiallisesta painostuksesta jota lääkärit harrastavat, siis luonnonmukaiset kiinnostaa mutta kokemusta ei ole.

    • Joitain kannabispohjaisia aineitahan, lähinnä CBD:tä, tutkitaan tällä hetkellä psykoosilääkkeinä. Psykedeelisillä aineillahan on yleensä lähinnä psykooseja provosoivaa vaikutusta eikä niitä suositella vakavista mielenterveysongelmista kärsiville.

  22. Löysin tänne tuon suosituimpien kirjoitusten listalta ja ajattelin kirjoittaa pari riviä, joihin ei tarvitse sen kummemmin vastata. Kärsin muutamia vuosia sitten lähes totaalisesta monen kuukauden (primaarisesta) unettomuudesta, kaikkia mahdollisia lääkkeitä kokeiltiin. Lopulta apu löytyi Zyprexasta, jota olen käyttänyt nyt 10 vuotta 2 mg annoksella, eli siis pienimmän mahdollisen tabletin leikkaan neljään osaan. Ihan alussa hieman suuremmalla annoksella lihoin 13 kg (tosin normaalipainon rajoissa), mutta sen jälkeen en ole huomannut mitään haittavaikutuksia. En tiedä missä olisin ilman Zyprexaa – joskaan tämä ei ole mikään varaukseton suositus. 🙂

  23. Hyvä Maija,
    Minulla on hankala sairaus. 🙁 Olen käyttänyt Risperdal lääkettä vuodesta 1995 vuoteen 2002 asti 4 mg päivässä ja vuodesta 2002 tähän päivään asti 5 mg päivässä. Olen käyttänyt Zoloft lääkettä vuodesta 1995 aina vuoteen 2009 asti ja vuodesta 2010 Sitalopraamia 20 mg tai 10 mg tähän päivään asti. Olen käyttänyt Oxamin eli sedatiivia vuodesta 1993 15 mg tabletin kerran tai kaksi päivässä, eli noin 400 tablettia vuodessa tähän päivään asti. Olen monta kertaa vähentänyt Risperdal lääkettä 0,5 mg, eli olen käyttänyt 4,5 mg Risperdalia päivässä monta viikkoa tai jopa pari kuukautta ja joka kerta minulle tulee huonompi olo muutaman viikon kuluttua. Olo parenee viikon kuluessa, kun olen taas nostanut Risperdal annoksen 5 mg. Olen ollut ilman serotoniini selektiivistä masennuslääkettä koko vuoden 2009, mutta se oli huono vuosi, meinasi jäädä kylvöt ja puinnit tekemättä 🙁 Olen ollut ilman sedatiiveja välillä kokonaisen kuukauden. Minulla ei ole psykoosia,en näe tai kuule olemattomia, minulla ei ole erityiskorvattavuutta mihinkään lääkkeeseen, ei maanis-depressiivisyyttä, ei paniikkihäiriötä, ei pitäisi olla persoonallisuushäiriötä, ei masennusta, mikä sairaus minulla sitten on? Sairasloma on kirjoitettu joskus aikoinaan vakavan masennuksen diagnoosilla. Minä väsyn helposti vai onko parempi sanoa, että uuvun, minulla on paha olo melkein puolet päivästä, minä jännitän helposti ja häpeän myöskin helposti. Saan lihakset todella helposti kipeiksi kuntosalilla. Olen ollut sairaalahoidossa 4 kertaa ahdistuksen takia 90-luvulla. Pitkä sokeri on normaali ilman lääkitystä, mutta paastoverensokeri on 6,9. Olen käynyt 6:lla eri terapeutilla psykoterapiassa yhteensä 15 vuotta. En ole eläkkeellä. Näistä terapioista ei ole ollut minulle muuta hyötyä kuin supportiivinen eli tukea antava hyöty, mutta supportiivinen hyöty on ollut tärkeä. Itse uskon, että ainoa terapia mikä voisi minua auttaa olisi primaariterapian tapainen syvä tunneterapia. Primääriterapia on Arthur Janovin kehittämä syvä tunneterapia.
    Ps. olet muuten kaunis nainen Maija 🙂

  24. Etsin tietoa risperidonin yhteyttä herpekseen. Aloitin kyseisen lääkkeen viikko sitten ja tänään herätessä huulessani herpes. Maailmalla ihmiset kirjoittavat saaneensa alapään herpekseen risperidonista. Onko kellään omakohtaista kokemusta aiheesta.

    Bipo2 ja kymmenien lääkkeiden kiertokoululainen.

  25. Ainakin itselläni suosittelemastasi Abilfysta tuli ihan helvetillisen paha olo tuntui, että järki lähtee. tuli lihasten pakkoliikkeitä ja pohjattoman syvä ahdistus. rintaa kramppasi niin, että happi ei kulkenut. nopealla suppolääkityksellä tajuttomuus ja mahdollinen hengenlähtö saatiin estettyä.En suosittelisi kenenllekään. työssäni näen jatkuvasti Abilyfy vieroituksia ihan täyttä maanpäällistä helvettiä potilaille. samoin tietysti ovat neurolepti yms psyykelääkkeiden vieroitukset. parkinsonismia aiheutttavat potilaille ja lihomista. aina kun valittavat mitä vain vaivaa lääkäri tyrkyttää annoksen lisäämistä, ihan järkyttäävää, potilaiden olo vain heikkenee, mutta muuta keinoa ei harkitakaan.

  26. Uniongelmiin ja ahdistukseen määrätään jo monissa EU-maissa kannabinoidipohjaisia lääkkeitä, joiden riippuvuutta aiheuttava riski on erittäin pieni. Erityisesti kannabidioli on osoittautunut toimivaksi. Suomessa on periaatteessa näitä lääkkeitä saatavilla erikoislupamenettelyllä, mutta harva lääkäri niitä uskaltaa kirjoittaa. Jos haluaa kannabislääkehoitoa on parasta muuttaa vaikka Espanjaan tai Hollantiin…..

  27. “Skitsofreniassa, muissa psykooseissa ja kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä neuroleptit voivat olla välttämättömiä, mutta psykoosikin johtuu usein hoidettavasta elimellisestä sairaudesta, joka on jäänyt diagnosoimatta, kuten kirjassani selvitän. Jos lääkitys on välttämätön, silloinkin on väliä sillä, mikä lääke valitaan.”

    Neuroleptien teho etenkin pitkäaikaiskäytössä on ainakin psykoosisairauksien osalta vähintäänkin kyseenalainen. On lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan ilman lääkitystä elävät skitsofreenikot(!) ovat jopa toimintakykyisiä kuin lääkityksellä elävät, lievempää psykoosisairautta sairastavat potilaat. Ne eivät ole ihmelääkkeitä muualla kuin lääkeyhtiöiden mainosesitteissä ja psykiatrien narsistisessa, oman tieteenalan tutkimusjulkaisuja salailevassa julkisessa diskurssissa. Mikä on tiede joka salaa vuosikymmenien aikana kerääntyneen kumuloituneen datan siitä, että “ihmelääkkeet” nimeltä neuroleptit ovat paitsi vaarallisia, myös lisäävät ja kroonistavat sairauksia, joita niiden pitäisi hoitaa? Edes lyhyellä aikavälillä ne eivät tehoa läheskään kaikkiin potilaisiin ja niiden haittavaikutukset ovat usein hengenvaarallisia. Esimerkiksi placebokontrolloituja tutkimuksia koskeneen Leuch et. al (2009) meta-analyysin mukaan toisen sukupolven antispykooteista hyötyi 41% ja placebosta 24%. Tämä tarkoittaa, että placeboon verrattuna lääkkeistä hyötyi 17 % koehenkilöistä eli yksi kuudesta ja viisi kuudesta joko sai haittavaikutuksia tai ei hyötynyt lääkkeestä. Usein placebo-kontrolloiduta tutkimuksia vääristää lisäksi koeastelma, jossa käytetään vain lääkittyjä ja placebo-ryhmään sijoitettuja lääkityksen vieroitusoireista kärsiviä. Tällöin niiden teho ei välttämättä kerro täysin objektiivisesti sitä, miten ne tehoavat potilaisiin, jotka eivät ole käyttäneet lääkitystä koskaan. Ja kun tiedetään että nämä lääkkeet voivat aiheuttaa vakavia sivuoireita, miksi niitä lähes pakkosyötetään jokaiselle psykoosisairaalle potilaalle? Kyseessä on pikemminkin ihmisoikeusrikos, ei ihmelääke. Kyseistä hoitomuotoa voidaan verrata lobotomiaan, sillä se pitkään käytettynä vaurioitaa aivoja jopa peruuttamattomasti. Esimerkiksi erään makakiapinoilla tehdyn tutkimuksen mukaan antipsykootit surkastuttivat aivoja 10% puolesssatoista vuodessa. Myös lobotomiaa pidettiin aikanaan edistyksellisenä hoitomuotona ja sen kehittäjä sai jopa lääketieteen Nobel-palkinnon. Neurolepteistä kehitetty kaunis edistysmyytti ei näin ollen mitenkään erotu psykiatrian historiassa, jossa erilaisia aivoja vaurioittavia kidutusmuotoja insuliinikoomasta sähköshokkiin ja lobotomiaan ollaan pidetty mullistavina hoitoina. Seuraavassa on lista pitkäaikaistutkimuksista, joista ei koskaan pidetä meteliä julkisuudessa. Syykin on aivan ilmeinen:

    1. Rappaportin (1978) tutkimus, jonka mukaan kolmen vuoden jälkeen klooripromatsiinilla hoidetuista potilaista 78% joutui sairaalaan uusiutuneen psykoosin johdosta, ilman lääkitystä olleista vain 8 %.
    2.Harrow et. alin (2014) 20 vuotta kestänyt tutkimus, jonka mukaan ei-lääkityistä skitsofreniapotilaista noin viidesosa tai alle kärsi psykoosioireista 4,5-20 vuoden jälkeen diagnoosistaan, kun taas lääkityistä potilaista psykoosioireista kärsi jatkuvasti yli puolet (78-54 %) samaisella ajanjaksolla. Lääkityillä potilailla psykoosioireet olivat myös huomattavan paljon vaikeampia ja pitkäkestoisempia. http://www.mentalhealthexcellence.org/wp-content/uploads/2013/08/HarrowJobePsychMedMarch2014.pdf
    3. Moilasen (2013) tekemä tutkimus, jonka mukaan ei-lääkityt skitsofreenikot olivat todennäköisemmin toipuneet psykoosista (60 % vs. 20 %), todennäköisemmin töissä (63 %-39%) ja vain 13 % heistä oli työkyvyttömyyseläkkeellä. Lääkityistä taas 50% oli työkyvyttömiä.
    4. Wilsin (2013) tekemä pitkäaikaistutkimus, jonka mukaan 10 vuoden seurantajaksolla ei-lääkityt potilaat olivat vähemmän psykoottisia ja kaksi kertaa todennäköisemmin töissä.

    Usein neuroleptien liikakäyttöä kritisoivat korostavatkin, että niiden riskit ovat niin suuria, että niitä tulisi käyttää vain vaikeiden mielisairauksien hoitoon. Suurin osa pitkäaikaistutkimuksista antaa kuitenkin olettaa, että lääkitys ei suojaa edes psykoosien uusiutumiselta vaan pikemminkin kroonistaa psykoosioireita.

  28. Masennus on pilannut elämäni

  29. Haluaisin kuolla, koska minulla ei ole mitään elämänhalua jäljellä ja tämä on ihan turhaa koko elämä. Ja se on vielä neurolepteillä pilattu

Leave a Reply

Required fields are marked *.