Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

May 13, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Kuolleilla bakteereilla sairauksien kimppuun

Olen kirjoittanut ennenkin William Coleysta, joka keksi 1800-luvun lopussa hoitaa syöpää bakteeritoksiineilla, eli kuolleilla bakteereilla, jotka stimuloivat immuunijärjestelmää, ns. Coleyn toksiinit. Kyseessä oli siis epäspesifi immunoterapia, joka joissain tapauksissa näytti parantavan jopa levinneen syövän. Muut, “modernimmat” syöpähoidot kuten sädehoito kuitenkin syrjäyttivät sen.

Bakteeritoksiineilla (Coleyn, mutta myös esimerkiksi E. coli -toksiini ja lavantautirokote) hoidettiin 1900-luvun alkupuolella myös aivokuppaa, johon arsenikkiyhdiste Salvarsan, joka tehosi muuhun syfilikseen, ei tepsinyt. Kuten Coleyn toksiineissa, hoidon tehon uskottiin perustuvan pitkälti sen nostamaan kuumeeseen.

Coleyn toksiinit kehitettiin Yhdysvalloissa ja niitä tai vastaavia bakteeritoksiinihoitoja saa yhä muutamasta paikasta siellä. Erityisen suosittuja ne olivat Saksassa, josta niitä sai aiemmin apteekista Vaccineurin-nimellä muutamalla saksanmarkalla, kunnes tuotanto loppui vuonna 1991. Saksassa on kuitenkin yhä muutamia klinikoita, joista hoitoa saa.

Saksassa on myynnissä yhä useita muita kuolleista bakteereista valmistettuja mielenkiintoisia immunostimulantteja. Suomessakin jotkut lääkärit suosittelevat potilailleen suoliston hoitoon ja immuunijärjestelmän stimulointiin saksalaista Symbioflor-tuotesarjaa, johon kuuluu Symbioflor, Symbioflor 2 ja ProSymbioflor. Näistä Symbioflorit sisältävät eläviä bakteereja, mutta 2:ssa on myös lyysattua eli kuollutta E. colia ja ProSymbioflor sisältää lyysattua E. colia ja enterokokkia.

Osa Symbioflor-valmisteista on siis probiootteja, ja osa niiden käyttäjistä luulee käyttävänsä nimenomaan probiootteja, mutta osa sisältää vain kuolleita bakteereja. Tällaisia valmisteita on kutsuttu mm. promukooteiksi ja immunobiooteiksi. (On sinänsä huvittavaa, että probiooteista on pitkään epäilty, voivatko ne toimia ollenkaan, jos bakteerit eivät selviä hengissä tai kuolevat pian elimistössä…)

Muitakin tällaisia reseptivapaita ravintolisiä on. Immuno-LP20 sisältää tapettua Lactobacillus plantarum L-137 -maitohappobakteerikantaa ja nimensä mukaisesti sen luvataan tehostavan immuunijärjestelmän toimintaa. Russian Choice Immune/Del-Immune sisältää toista lyysattua maitohappobakteeria, Lactobacillus rhamnosusta ja moni vannoo sen nimiin etenkin flunssan torjunnassa jatkuvasti käytettynä ensioireiden iskiessä. (Itselleni meni Russian Choicesta vatsa ihan sekaisin, mikä nettikommenttien perusteella on harvinaista.)

Törmäsin muutama kuukausi sitten Saksassa suosittuun lääkkeeseen nimeltä Colibiogen, jota saa oraaliliuoksena ja pistoksina, molemmat reseptivapaita. Se sisältää lyysattua E. colia joidenkin Symbioflor-tuotteiden tapaan, vaikka kanta lieneekin eri. Sen indikaationa ovat mm. reuma, jotkut ihosairaudet ja tulehdukselliset suolistosairaudet.

Minulla on ollut hyviä kokemuksia immunostimulanteista CFS/ME:n hoidossa ja useita tutkimuksiakin löytyy eräästä bakteeriperäisestä epäspesifistä immunostimulantista, nimittäin stafylokokkirokotteesta. Mycobacterium vaccae -rokotteesta CFS/ME:n hoidossa puolestaan on patentti. Niinpä tilasin kokeeksi Colibiogen-pistoksia.

Ensimmäisestä pistoksesta ei tapahtunut mitään. Toisesta iski erittäin kuumeinen olo, päänsärkyä, lieviä vatsavaivoja ja lievää pahoinvointia. Pakkausseloste ei tuntenut kuumetta sivuvaikutuksena ollenkaan, mutta en yllättynyt, onhan kyseessä kuitenkin immunostimulantti ja ne nostavat minulla usein kuumetta. Vointi parani useaksi päiväksi.

Muutama myöhempikin piikki aiheutti kuumeista oloa, välillä myös lievää päänsärkyä, ja yhdestä tuli jostain syystä vellovia pahoinvoinnin aaltoja. Oli kuitenkin hieman satunnaista, miten paljon haittavaikutuksia tuli, vähän, paljon vai ei ollenkaan, ja myös piikeistä saatu hyöty vaihteli ja vähitellen tuntui lakkaavan.

Tänä keväänä olen kokeillut stafylokokkirokotetta, joka ei valitettavasti ole se, jolla on tehty useita isohkoja tutkimuksia – sen valmistus on lopetettu. Väitetysti aiempi rokote olisi selvästi tehokkaampaa siksi, että siinä on myös hyvin immunogeenistä stafylokokkibakteerin soluseinää, vaikka se onkin nimeltään stafylokokkitoksoidi. Tilasin ensin adsorboimatonta (adjuvantitonta) rokotetta, jonka piti olla niin mietoa, ettei sillä ole haittavaikutuksia, mutta ei juuri tehoakaan.

No, minulla kyllä seurasi tästäkin kuumetta ja hyvin kuumeisen kipeää oloa, jalka kipeytyi niin paljon, että oli vaikea kävellä. Mutta olo parani 2. ja 3. piikistä selvästi noin viikoksi (etenkin kävelykyky), lisäksi myös sen jälkeen rokote auttoi selvästi rasituksen aiheuttamaan silmäkipuun, kylmyyden nostamaan kuumeeseen ja oudosti vähensi kilpirauhaslääkityksen tarvettakin.

Tietysti on hyvä kysymys, mikä on rokote ja mikä on epäspesifi immunostimulantti. Joidenkin mielestä stafylokokkirokotteen teho olisi hyvä CFS/ME:ssä siksi, että taustalla olisi stafylokokki-infektio. Mykobakteereita meillä tuskin sentään on, tai myöskään mielenterveysongelmaisilla, jotka saattaisivat myös hyötyä M. vaccaesta.

Jotkut ovat epäilleet, että Colibiogen auttaisi Crohnin tautiin ja haavaiseen paksusuolentulehdukseen siksi, että niissä on taustalla/pahentamassa E. coli. Itse hieman epäilen, mahtaako tuo ulostebakteeri kuitenkaan aiheuttaa atooppista ihoa, polymorfista valoihottumaa tai reumasairauksia, vaikka eihän se toki mahdotonta ole.

Uro-Vaxom on E. colin aiheuttamiin virtsatieinfektioihin tarkoitettu keskieurooppalainen lääke, jossa on kuollutta E. colia. Sitä voisi pitää oraalisena rokotteena.

Broncho-Vaxom on vastaava tuote hengitystieinfektioiden ehkäisyyn. Siinä on lysaatteja monesta eri yleisestä poskiontelontulehdusta, korvatulehdusta, keuhkoputkentulehdusta ja keuhkokuumetta aiheuttavasta bakteerista, kuten Haemophilus influenzae, Streptococcus pneumoniae (pneumokokki), Klebsiella pneumoniae, Staphylococcus aureus ja Neisseria catarrhalis (ei meningokokkia). Sveitsistä sitä saa ilman reseptiä, Saksassa se on reseptilääke.

Ihosairauksiinkin löytyy lyysattuja bakteerivalmisteita. Pyolysin on Saksassa suosittu ja edullinen voide haavainfektioihin, ja moni vannoo sen nimeen myös finnivoiteena. Siihen on tapettu monia haavainfektioissa esiintyviä bakteereja, kuten Staphylococcus aureus, Streptococcus pyogenes ja Pseudomonas aeruginosa. Omat immuunipuutokseni altistavat S. aureukselle, joten tilasin varalle Pyolysinia. Finneihin en ole havainnut siitä apua.

Lipikar-ihovoide sisältää Vitreoscilla filiformis -bakteeria ja on tarkoitettu atooppisen ihon hoitoon.

(Tämä blogikirjoitus on hieman keskeneräinen eikä sisällä läheskään niin paljoa viitteitä tai muita linkkejä kuin olisin halunnut, mutta totesin, että siitä on enemmän hyötyä tällaisena julkaistuna kuin että hylkään sen kovalevylleni ikuisiksi ajoiksi, kuten usealle tähän blogiin tarkoitetulle tekstille on käynyt.)

April 24, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Kirja-arvostelu: When Breath Becomes Air

Olen lukenut melko paljon muistelmia, lääkärien muistelmia, aiemmin yhden neurokirurginkin muistelmat. Paul Kalanithin When Breath Becomes Air erottui silti niin edukseen, että sain siitä jopa eksistentiaalisen kriisin (stafylokokkirokotteen aiheuttamalla sytokiiniflunssalla lieni myös tekemistä sen kanssa, mutta kuitenkin).

Kalanithi ei koskaan halunnut lääkäriksi, vaikka hänen intialaissyntyisessä perheessään useita lääkäreitä olikin. Hän meni opiskelemaan kirjallisuutta Stanfordin yliopistoon, koska halusi ymmärtää ihmistä, ihmisyyttä ja moraalia. Sitten hänelle tuli sellainen olo, että vaikka hän rakasti kirjallisuutta, lääkäriksi opiskelu olisi sittenkin parempi reitti.

Kalanithi päätti erikoistua opinnoissaan neurokirurgiksi. Opiskeluaikanaan hän tapasi sisätautilääkäriksi erikoistuvan Lucyn, josta tuli hänen vaimonsa.

Neurokirurgin työ ei ole vain leikkelyä, vaikka sekin on toki olennaista. Siinä on olennaista tietää, milloin leikata tai ei, ja tehdä se päätös. Vielä olennaisempaa on kyetä kommunikoimaan potilaan ja tämän omaisten kanssa. Aivoja koskee erilainen koskemattomuus kuin muuta ihmiskehossa. Niinpä tieto vaikkapa kaikkein hyvänlaatuisimmastakin aivokasvaimesta on potilaalle järkyttävä.

Kalanithin lääkärinopintojen kuvaus on jo itsessään niin mielenkiintoista, että sitä lukisi helposti kirjan verran. Kuvailu tihkuu ihmisyyttä ja empatiaa, haavoittuvuutta. Edes kokenut anatomian professori ei ole täysin immuuni ruumiinavauksien aiheuttamille tunteille. Lucy-vaimo purskahtaa itkuun opiskelleessaan EKG-käyriä ja tajutessaan, että kyseisen käyrän tuottanut ihminen on kuollut.

Kalanithin parhaimmillaan henkeäsalpaavat virkkeet korostavat tätä pysäyttävästi. Muutama esimerkki, ensimmäisenä ruumiinavauksia käsittelevän pitkän pätkän loppupuolelta:

“Meanwhile, I could not help but stare at the shifting elbows that, with each medical hypothesis and vocabulary lesson, rolled over this covered head. I thought: Prosopagnosia is a neurological disorder wherein one loses the ability to see faces.”

Tai tämä riipaiseva kuvaus alkoholistin kuolemasta, jonka voisi lukea ilkeilynä, ellei kyse olisi sitä ympäröivästä kontekstista.

An alcoholic, his blood no longer able to clot, who bled to death into his joints and under his skin. Every day, the bruises would spread. Before he became delirious, he looked up at me and said, “It’s not fair—I’ve been diluting my drinks with water.”

Tämä lainaus on melkein pelkkää Tolstoita, mutta hieno silti.

I feared I was on the way to becoming Tolstoy’s stereotype of a doctor, preoccupied with empty formalism, focused on the rote treatment of disease—and utterly missing the larger human significance. (“Doctors came to see her singly and in consultation, talked much in French, German, and Latin, blamed one another, and prescribed a great variety of medicines for all the diseases known to them, but the simple idea never occurred to any of them that they could not know the disease Natasha was suffering from.”)

Ennen valmistumistaan Kalanithi alkaa kuitenkin kärsiä voimakkaista selkäkivuista ja laihtuu. Hänelle tulee mieleen levinnyt syöpä, mutta se tuntuu kolmikymppisellä järjettömältä ajatukselta. Kalanithin voimat hupenevat ja kymmenen tunnin leikkauksia tekevä mies on yhtäkkiä melkein vuodepotilas. Valitettavasti diagnoosi on tosiaan levinnyt keuhkosyöpä, vaikka hän ei ole koskaan tupakoinut. Melkoinen käänteinen lottovoitto.

Kalanithin syöpälääkäri huoltaa myös tämän mieltä ja on sitä mieltä, että Kalanithi voi palata takaisin töihin tai olla menemättä, mutta hänen pitää valita se sillä perusteella, mikä on tärkeää. Nainen ei kuitenkaan suostu antamaan elinaikaennusteita, eikä Kalanithi osaa päättää, kun ei tiedä onko hänellä aikaa vai ei.

Täsmälääke näyttää toimivan, ja Kalanithi palaa töihin. Kymmenen elinvuotta ei ole enää täysin mahdoton ajatus. Jossain vaiheessa lääke kuitenkin lakkaa toimimasta. Silloin hän päättää keskittyä kirjan kirjoittamiseen sekä hankkia lapsen, vaikka tietää ettei näe tämän kasvavan aikuiseksi jos ollenkaan. Hän ehtii sentään nauttia tyttärestään ennen kuin kuolema tulee lopulta erittäin äkisti.

Tämä kohta tuntui kovin ajankohtaiselta, koska minulle läheinen hammaslääkärini menehtyi hiljattain keuhkosyöpään niin, että teki vielä töitä muutama päivä ennen kuolemaansa. (Äitini kuolema keuhkosyöpään oli sen sijaan paljon hitaampi.)

Upeasti kirjoitettu kirja, joka ei kerro siitä, että vakava sairaus saa ihmisessä aikaan oivalluksia. Kalanithillä riitti kauniita ja viisaita ajatuksia jo kauan ennen sairastumistaan. Sairastuttuaan hän ymmärtää kuitenkin lisää.

“How little do doctors understand the hells through which we put patients.”

April 9, 2017
by Maija Haavisto
2 Comments

Lisäfaktaa Long Playn juttuun sikainfluenssarokotteen haitoista

Luin mielenkiinnolla uuden Long Playn jutun, joka käsittelee Pandemrix-sikainfluenssarokotteeseen yhdistettyjä sairauksia, narkolepsian lisäksi CFS/ME, PANS ja POTS, joiden kohdalla yhteyttä ei ole virallisesti vahvistettu, ja niitä sairastavien potilaiden sekä heidän vanhempiensa karua kohtelua Suomen terveydenhuollossa. (Myös HPV-rokotteen mahdollisia haittavaikutuksia sivutaan.)

Juttu on toki itselleni läheinen, koska sairastan CFS/ME:tä, vaikka se ei liity minulla mitenkään rokotteisiin, ja siten iso osa asiasta on tuttua – paljon uuttakin mielenkiintoista toki oli. Loppu tässä tekstistä on pitkälti omaa analyysiani ja asiaani paitsi silloin kuin viittaan juttuun, ei siis referaattia artikkelista.

Minusta juttu olisi kaivannut kuitenkin enemmän lääketieteellistä taustoitusta. Mitä ovat CFS/ME, PANS ja POTS – jutun kirjoittaja Meri Valkama on kirjoittanut CFS/ME:stä useita juttuja Suomen Kuvalehteen, mutta ei voi olettaa, että LP-lukija olisi lukenut nämä tai edes tietäisi niistä.

Jos juttu käsittelee näitä sairauksia, pitäisi kirjoittaa myös sitä, mitä nämä sairaudet ovat. Toisin kuin lähes kaikissa medioissa, Long Playlla ei ole jutuissa käytännössä pituusrajoja, vaan ne ovat tyypillisesti kymmeniä sivuja pitkiä. Tässä vain hyvin lyhyet tiivistelmät sairauksista:

CFS/ME eli krooninen väsymysoireyhtymä eli myalginen enkefalomyeliitti on yleensä äkillisesti alkava neurologinen sairaus, joka on esiintynyt kymmeninä epidemioina ympäri maailman ja siihen on tutkimuksissa yhdistetty useita eri viruksia. Mahdollisia oireita on kymmenittäin, mutta CFS/ME:n patognominen eli tyyppioire on PEM eli rasituksen jälkeinen voinnin suhteeton romahtaminen. Psykiatrisia oireita ei yleensä juuri ole, joskus masennusta ja ahdistusta.

CFS/ME voi vaikeimmillaan johtaa täyteen invaliditeettiin tai jopa kuolemaan. Toisin kuin jutussa haastateltu “asiantuntija” väittää, CFS/ME:lle löytyy useat hyvät diagnostiset kriteerit.

PANS eli pediatric acute-onset neuropsychiatric syndrome on lapsilla esiintyvä sairaus, jossa on neurologisten oireiden lisäksi vakavia psykiatrisia oireita, esimerkiksi pakko-oireisen häiriön (OCD) kaltaisia. Myös esimerkiksi pakkoliikkeitä ja muita tic-oireita esiintyy.

PANS:ssa huomiotaherättävää on se, että oireet alkavat usein erittäin äkillisesti, täysin tyhjästä – niin kuin CFS/ME:ssä, jossa täysin terve ihminen voi joutua tunneissa pysyvästi petipotilaaksi. Erittäin harva pitkäaikaissairaus alkaa kuin sormia napsauttamalla.

POTS eli posturaalinen ortostaattinen takykardiaoireyhtymä on sairaus, jossa syke nousee poikkeavan paljon pystyyn noustessa ja heikentää vointia. Jotkut joutuvat tästä syystä pyörätuoliin. Siinä on usein myös paljon muita oireita ja sitä voi olla vaikea erottaa CFS/ME:stä. Usein ne esiintyvätkin yhdessä.

LP-artikkelista voi saada kuvan, että POTS olisi jotenkin kiistanalainen sairaus, vaikka se ei ole. Se kuuluu kardiologien hoidettavaksi, mutta Suomessa kardiologit tuntevat sitä yleensä huonosti.

(POTS:n epigeneettisistä syntymekanismeista julkaistiin juuri hyvin mielenkiintoinen tieteellinen artikkeli, mutta POTSia on useaa eri tyyppiä ja tuo koskenee vain yhtä niistä.)

LP:n artikkeli vahvisti käsitystäni siitä, että Pandemrix näyttää laukaisevan joskus monimutkaisia oirekuvia, joissa ei ole selvää, mikä diagnoosi pitäisi antaa. Esimerkiksi artikkelissa ja ilmeisesti aiemmin Ylellä esiintynyt hyvin vaikeaa narkolepsiaa sairastava “Miio”, jolla on taantumista ja äärimmäistä invaliditeettia, ei vastaa yleistä käsitystä narkolepsiasta. SK:n jutussa CFS/ME-potilaana aikoinaan esitelty Peppi on sittemmin saanut PANS- ja POTS-diagnoosit, myöhemmin autoimmuunin enkefaliitin diagnoosin.

Tällaiset sekamuotoiset oirekuvat ovat sekä inhimillisesti järkyttäviä, että myös hankalia dokumentoida, tilastoida ja luokitella juridisesti, tietysti myös hoidon kannalta. Esimerkiksi PANSiin näyttää auttavan IVIG eli immunoglobuliinihoito, kuten CFS/ME:henkin (käytännössä sitä ei saa kumpaankaan julkisella, vaikka HYKSin infektiopoli hoiti IVIG:llä ennen CFS/ME-potilaita). Narkolepsiassa siitä ei useimmissa tutkimuksissa ole havaittu juuri hyötyä.

Sekä PANS että narkolepsia on yhdistetty myös streptokokki-infektioihin. Alun perin ajateltiin, että kaikki PANS-tapaukset johtuivat streptokokista ja sitä kutsuttiin nimellä PANDAS, pediatric autoimmune neuropsychiatric disorders associated with streptococcal infections. Tämän olisi voinut mainita artikkelissa.

Kolmas sekä influenssaan että streptokokkiin yhdistetty neurologinen sairaus on “unitauti” encephalitis lethargica. Esimerkiksi Miion sairaus toi mieleeni tämän espanjantautiepidemian aikana esiintyneen vaikean komplikaation.

Paljon mielenkiintoisia faktoja jää mainitsematta, kuten että Hanna Nohynek myönsi Iltalehdelle joulukuussa 2012, että H1N1-rokote saattoi laukaista Suomessa CFS/ME:tä, kuten Ruotsissa oli raportoitu. Myöhemmin Nohynek muutti kantaansa, kun epidemiologista näyttöä ei löytynyt. THL:ssä oltiin kuitenkin alkuun avoimia ajatukselle.

Olisin mielelläni nähnyt jutussa myös enemmän taustoitusta rokotteiden haittavaikutuksille ylipäänsä, sille että kaikilla rokotteilla, kuten kaikilla lääkkeillä, on harvinaisia haittavaikutuksia ja harvoin jotain ikävämpääkin, kuten ensimmäisten poliorokotteiden kanssa kävi. Jutussa maalaillaan aika pahaenteistä kuvaa nimenomaan tästä rokotteesta ja siitä, millaiset seikat johtivat sen epäonnisiin vaikutuksiin (esim. korruptio) – vaikka vastaavia tuloksia on tullut muillakin tavoin.

Myös sikainfluenssaepidemiaa vähätellään: sehän oli lopulta paljon vähemmän tappava kuin pelättiin. Onneksi! Tässäkin unohtuu kuitenkin mainita, että vaikka kausi-influenssa tappaa joka vuosi paljon ihmisiä, ne ovat enimmäkseen vanhuksia. Sikainfluenssa tappoi ja vammautti suhteettoman paljon nuoria. On varmasti useimpien mielestä eri asia, jos 100 huonokuntoista vanhusta kuolee influenssaan kuin jos 100 perustervettä 0-40-vuotiasta kuolee.

H1N1-rokote auttoi myös vähentämään tehohoitoon joutuneita potilaita. Monissa sairaaloissa esim. ECMO-hoitopaikat olivat kriittisen vähissä ja esim. jo 20 % suurempi sairastuvuus olisi voinut lisätä kuolleisuutta suhteessa paljon enemmän, koska kaikkia vaikeimmin sairastuneita ei olisi voinut hoitaa riittävän intensiivisesti.

Rokotteen hyöty/haittasuhde näyttäytyy toki hyvin erilaisina sille, joka vammautui rokotteesta tai sille, joka vammautui itse sikainfluenssasta, inhimillisiä tragedioita molemmat.

Joka tapauksessa Meri Valkamalta hyvä juttu, jossa mielenkiintoista tutkivaa journalismia, mutta lääketiedekirjoittajana kaipasin enemmän tätä puolta ja uskon, että en ole siinä ainoa.

P.S. Jos kuvittelee, että rokotteet ovat lääketehtaille hyvä bisnes, suosittelen lukemaan Paul A. Offitin kirjan The Cutter Incident: How America’s First Polio Vaccine Led to the Growing Vaccine Crisis ja Seth Mnookinin Panic Virus: The True Story Behind the Vaccine-Autism Controversy.

April 1, 2017
by Maija Haavisto
2 Comments

Tuoteuutuus minulta

Markkinoilla on paljon erilaisia vitamiinivesiä, eksoottisia marjoja ja hedelmiä sisältäviä mehuja ja muita terveysjuomia. Yhteistä niille kuitenkin on se, että vaikuttavia aineita on usein vähän, eikä monista varmasti voi tulla mitään havaittavaa terveydellistä vaikutusta, paitsi lumevaikutus.

Vuosia minua on suostuteltu lanseeraamaan oma superruokasarja ja viimein suostuin siihen – yhdellä ehdolla. Halusin että tuotteet olisivat aidosti hyvänmakuisia, ja lisäksi niillä pitäisi olla selvästi ja yksiselitteisesti havaittavia fyysisiä vaikutuksia, ei mitään lumetta.

Tämä on nyt toteutettu, ja tänään tulee myyntiin Finibus-sarjan ensimmäiset kolme kausimakua, jotka kaikki sisältävät paljon erilaisia terveellisiä ainesosia, kuten avokadoa, lehtikaalia, villivihanneksia ja suosikkisuperfoodiani skanmarjaa, kaikki luonnonmukaisesti kasvatettuja.

Sarjan erikoisuus on tietenkin sen uraauurtava vaikutus: jokainen maku on tarkoitettu helppoon ja biodynaamiseen kotieutanasiaan. Kinder-munan makuinen juoma sisältää näsiää, nyhtömämmin makuisessa juomassa on valkoista kärpässientä ja kevätuhri-maussa syysmyrkkyliljaa, kaikki tietenkin puhtaassa Suomen luonnossa ilman torjunta-aineita kasvaneita ja käsin poimittuja.

Voit siis unohtaa Big Pharman kavalat kemikaalit ja nostaa flavonoidipitoisen luomumaljan kuin Sokrates aikoinaan.

Myynnissä Vuononmuuri-ekokaupoissa ja suurimmissa ruokakaupoissa. Tuotteita myydään vain 18 vuotta täyttäneille. 90 kiloa painavammille suositellaan kahta annosta pettymysten välttämiseksi. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja.

March 23, 2017
by Maija Haavisto
1 Comment

Essuren haitat puhuttavat

Blogin lukija Susanna on kirjoittanut seuraavan vierasblogauksen Essure-sterilointimenetelmän haitoista, kiitos! Minä blogin pitäjänä en välttämättä ole samaa mieltä jokaisesta väitteestä, joka Vieraskynä-postauksissa esitetään, mutta toisaalta en julkaise mitään, minkä kanssa en ole samoilla linjoilla tai luota kirjoittajan tietämykseen asiasta.

Kaikilla lääketieteellisillä hoidoilla, samoin kuin ehkäisymenetelmillä, on omat haittavaikutuksensa. Joidenkin kohdalla haitat ovat kuitenkin yleisempiä ja/tai vakavampia kuin annetaan ymmärtää ja kohtuuttoman yleisiä/vakavia suhteessa hoidon hyötyihin tai välttämättömyyteen. Olen Susannan kanssa samaa mieltä siitä, että Essure kuuluu näihin.

Blogiin voi lähettää vieraskirjoituksia joko enemmän faktapohjaisina teksteinä tai perustuen pelkästään omiin kokemuksiin esimerkiksi jostain sairaudesta tai sen hoidosta.

Essuren haitat puhuttavat

Essure on naisten sterilisaatiomenetelmä, jossa munatorviin asennetaan mikroimplantit. Implantin ympärille alkaa kasvaa arpikudosta, joka tukkii munatorven. Essurea on käytetty Suomessa vuodesta 2003 alkaen ja se on nykyään naisille yleisimmin tarjottu sterilisaatiomenetelmä, koska se on sekä nopea että halpa: leikkausta ei tarvita vaan asennus onnistuu poliklinikalla.

Menetelmän edullisuus ja helppous asettuvat kuitenkin kyseenalaiseen valoon, kun tarkastellaan Essuren pitkäaikaisvaikutuksia. Essuresta on tehty Suomessa lyhyessä ajassa yli 50 haittailmoitusta Valviraan. Maailmanlaajuisesti haittailmoituksia on tehty tuhansia, ja Essuren ongelmista raportoivien naisten määrä kasvaa jatkuvasti (1). Essuren poistaminen ei olekaan enää mikään yksinkertainen toimenpide, vaan poisto vaatii aina leikkauksen, useimmiten munatorvien ja koko kohdun poistamisen.

Essuren haittavaikutuksista yleisimpiä ovat mm. seuraavat: lantion alueen kiputilat, ovulaatiokivut, runsaat ja pitkäkestoiset kuukautisvuodot, kovat kuukautiskivut, yhdyntäkivut, voimakas turvotus erityisesti vatsan alueella (ns. e-belly), hiustenlähtö, ihottumat, nivel- ja lihaskivut, painonnousu, jatkuva päänsärky, voimakas väsymys, lihasten puutuminen ja pistely sekä tuntohäiriöt, ja maku- ja hajuaistin muutokset. Myös hammasongelmista ja autoimmuunisairauksista on raportoitu.

Essuresta kärsivillä naisilla on epäilty virheellisesti mm. CFS:ää ja fibromyalgiaa. Joillain naisilla osa Essuren aiheuttamista haitoista jää pysyviksi. Essure ei myöskään ole 100-prosenttisen varma sterilisaatiomenetelmä. Itse asiassa Essuren ehkäisyteho on jopa heikompi kuin kondomin. Maailmalla onkin syntynyt lukuisia Essure-vauvoja (e-baby). (1)

Essure-implanttien haittavaikutuksiin voidaan lukea myös se, että implantit eivät välttämättä pysy paikoillaan vaan ne voivat lähteä kulkeutumaan muualle elimistöön, esimerkiksi vatsaan tai suolistoon (2). Tämä vaikeuttaa huomattavasti Essuren poistoa.

Essuren toimintamekanismi vaikuttaa tarkemmin katsottuna epäilyttävältä. Essure-implantti on metallinen kierre, jonka ympärillä on polymeerikuiduista (PET-kuituja) valmistettu pinnoite. Essure sisältää nikkeliä, mikä voi jo yksinään olla ongelma nikkeliallergikoille. Suomessa ei kuitenkaan suoriteta nikkeliallergiatestausta ennen Essuren asennusta.

PET-kuidut aiheuttavat elimistössä arpikudoksen muodostumisen Essure-implantin ympärille. Arpikudos muodostuu, kun PET-kuitu kehittää ympärilleen tulehdusreaktion. Tämä tulehdusreaktio pysyy Essuren valmistajan mukaan paikallisena, siis ainoastaan munatorvessa, mutta naisten kokemat voimakkaat sivuvaikutukset antavat ymmärtää, että näin ei ole asian laita. Suurin osa naisista on päässyt vaikeista oireistaan eroon sen jälkeen, kun Essure-implantit on poistettu. PET-kuidut ovat toksiineja, jotka eivät kuulu ihmisen elimistöön (3).

Essuren valmistaja Bayer on julkisuudessa myöntänyt joitain Essureen liitettyjä ongelmia. Se on mm. vahvistanut Essuren yhteyden kohonneeseen autoimmuunisairauksien riskiin (4) ja myöntänyt, että Essuren raskautta ehkäisevää tehoa on liioiteltu (5).

Yhdysvalloissa on vireillä laaja joukkokanne Essuren haittojen vuoksi (6), samoin Ranskassa (7). Hiljattain Brasilia veti Essuren pois markkinoilta sen haittavaikutusten vuoksi (8).

Suomessa hiljaisuus Essuren haitoista kuitenkin jatkuu. Essuren sivuvaikutuksista kärsivien naisten ongelmia vähätellään ja heidät leimataan psyykkisesti sairaiksi. Essuren poistoa ei ole helppo julkisen sairaanhoidon kautta saada, koska virallisen mantran mukaan ”Essure ei aiheuta ongelmia”.

Essuren turvallisuutta selvitetään parhaillaan mm. Euroopan unionissa. Yhdysvalloissa selvitystä tekee FDA. Yhdysvalloissa Essureen on vuonna 2016 saatu Black Box Warning eli eräänlainen varoitusteksti, jonka tarkoitus on varoittaa potilasta potentiaalisista haitoista (9).

Suomessa ei Essuresta tehdä omaa tutkimusta, mutta Valvira ottaa vastaan Essureen liittyviä haittailmoituksia. Essuren vaaroista tiedottaminen on pitkälti potilaiden vertaistukiryhmien varassa. Suurin ryhmä on Facebookissa toimiva englanninkielinen Essure Problems, jossa on yli 32000 jäsentä.

Myös suomenkielinen Essure Problems -ryhmä löytyy Facebookista, samoin joitain pienempiä vertaistukiryhmiä kuten Essun Pulinaboxi. Erinomainen suomenkielinen verkkosivu Essuren haitoista löytyy osoitteesta http://stopessure.weebly.com .

Olen itse käynyt läpi Essuren sivuvaikutukset ja kohdunpoiston. Joillain naisilla sivuvaikutukset ilmenevät melkein heti Essuren asennuksen jälkeen, jolloin ongelmat on ehkä melko helppo yhdistää Essureen. Minulla sivuvaikutukset kuitenkin alkoivat vähitellen, enkä osannut yhdistää ongelmiani Essureen ennen kuin useita vuosia implanttien asennuksen jälkeen.

Vaikeimmat sivuvaikutukseni olivat hyvin voimakas uupumus ja kovat lihas- ja nivelkivut sekä turvotus. Kärsin myös hiustenlähdöstä ja vaikeista vuotohäiriöistä. Oireideni syyksi epäiltiin mm. reumaa, fibromyalgiaa, SLE:tä ja CFS:ää, mutta mikään diagnoosi ei tuntunut sopivan oireisiini.

Kuulin Essuresta sattumalta, ja kaikki oireet sopivat minuun. Pääsin kohdunpoistoon ja koin lähes ihmeparantumisen: kaikki oireeni jäivät leikkauspöydälle. Olin menettänyt jopa työkykyni pariksi vuodeksi vaikeiden oireideni takia, mutta muutama kuukausi kohdunpoiston jälkeen pystyin aloittamaan jälleen työt. On kohtuutonta, että Essuren vaaroja vähätellään, vaikka moni nainen menettää sen vuoksi sekä terveytensä että työkykynsä.

March 9, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Pikakelattu hoitopolku

Löysin muutama viikko sitten rinnastani pienen patin. Varasin ajan amsterdamilaiselta omalääkäriltäni ja sain sen kaksi päivää myöhemmin. Nopeamminkin olisi varmaan päässyt, jos olisi ollut hätäinen. Mukava nuori naislääkäri (tai käsittääkseni nurse practitioner tms) tutki minut, kirjoitti lähetteen ja kertoi, että voin mennä sen kanssa rintaykyhmyille tarkoitetulle walk-in-polille (eli ei ajanvarausta), joka on kävelymatkan päässä olevassa keskussairaalassa. Sepä sattui kätevästi.

Seuraavana aamupäivänä menin tälle polille, otin eväät ja läppärin ja ties mitä mukaan varautuen pitkään odotusaikaan. 15 minuutin päästä tuli kutsu lääkärille. Hänen tutkittuaan minut odotin 20 minuuttia päästäkseni radiologian polille varsinaisiin tutkimuksiin.

Kun röntgenhoitaja oli tehnyt mammografian, radiologi katsoi kuvat välittömästi ja teki ultraäänen. Hän totesi, että sen perusteella ei epäilyksen häivää, vaaraton, ei tarvitse tehdä biopsiaa. Jos olisin tarvinnut biopsian, hän olisi tehnyt sen heti, ja olisin saanut senkin tulokset odottaessa!

Syöpähän ei ole minuuteista tai päivistäkään kiinni, mutta ihmisten mielenrauha on, se on tuossa takana. Itse en missään vaiheessa ollut kovin ahdistunut, mutta tilanne olisi varmasti ollut hyvin eri, jos olisi sukurasitetta tai olisin vaikka yli 50-vuotias.

Odotushuoneessa katselin itkuista naista, mietin että hän on ehkä saanut huonoja uutisia. Ilmeisesti häneltä oli vain otettu biopsia (veikkaisin), ja siksi hän oli huolissaan. Hän meni nimittäin lääkärin huoneeseen ja tuli sieltä jo minuutin päästä pois, eli uutiset olivat selvästi hyviä. Mutta hän ahdistui pahasti jo tuossa tunnin odotuksessa, entä jos hän olisi joutunut odottamaan kaksi viikkoa.

Pari kuukautta myöhemmin päädyin hänen vastaanotolleen uudestaan, kun epäilin vyöruusua – ei onneksi ollut. Silloin pääsin kahdessa minuutissa tsekattavaksi, kun mainitsin epäilystäni, ja oli perjantai-iltapäivä. Hän kysyi patista ja sanoin, että oli hyvänlaatuinen. “Hieno juttu. Arvelin, että ei se mitään ole, mutta olin kuitenkin vähän huolissani.”

February 24, 2017
by Maija Haavisto
1 Comment

Kirja-arvostelu: Never Bet Against Occam

Hematologi Lawrence B. Afrinin Never Bet Against Occam: Mast Cell Activation Disease and the Modern Epidemics of Chronic Illness and Medical Complexity on kirja, joka tuo mieleen Travell & Simonsin Myofascial Pain and Dysfunctionin ja Jay Goldsteinin Betrayal by the Brainin – ne kaikki olisivat mullistaneet lääketieteen, jos niitä luettaisiin laajemmin. (Toki ensinmainittu on melko tunnettu, teos mutta se pitäisi olla jokaisen lääkärin kirjahyllyssä.)

Syöttösolutaudista eli MCAS:sta on eräs blogin lukija vieraskynäillyt artikkelin, joten selitän perusteista vain sen verran, että syöttösolut ovat allergioihin kytkeytyviä valkosoluja, jotka erittävät monia eri aineita histamiinista hepariiniin. Niiden liiallinen aktivoituminen (yleensä geneettisestä syystä) on hyvin yleinen ongelma, joka voi aiheuttaa hyvin monenlaisia oireita riippuen siitä, mitä aineita ne erittävät ja missä elimistön osassa. Oireet voivat olla jopa keskenään päinvastaisia eri potilailla tai samalla potilaalla eri aikana.

Usein oirekuva muistuttaa CFS/ME:tä, mutta mitä bisarreimmat oireet ovat mahdollisia. Osalla on “perinteisiä” allergiaoireita kuten kutinaa ja tukkoisuutta, mutta ei läheskään kaikilla.

Tyypillistä on, että syöttösolutautia sairastava on oireillut lapsesta asti, mutta oireet ovat pahentuneet portaittain stressin tai esim. fyysisen trauman takia (tämä kolahti, koska itsellänihän stressi aiheuttaa pysyviä elinvaurioita, joiden syyksi aloin epäillä syöttösoluja hieman ennen kirjan lukemista). Oireet voivat esiintyä myös voimakkaan kohtauksittaisesti.

Kirja on aika erilainen kuin ajattelin ja voi kenties jollekin potilaalle olla pettymyskin. Siinä on nimittäin alussa satoja sivuja hyvin yksityiskohtaisia potilaskuvauksia, joissa listataan oireet, historiat, ammatit, tehdyt tutkimukset, kokeillut hoidot yms. Tämä on ehkä enemmän lääkärille tarkoitettua materiaalia, vaikka itse lääketiedekirjoittajana tykkäsinkin siitä paljon. Hieman kuitenkin olisi voinut lyhentää epäolennaisia asioita.

Koska Afrin on hematologi, hänelle tulee etenkin hematologisia mysteeripotilaita. Syöttösolutauti on aiheuttanut hänen potilailleen niin liiallista kuin liian vähäistäkin valkosolujen, punasolujen tai verihiutaleiden tuotantoa, niin hyperkoagulaatiota kuin verenvuototaipumusta. Yleistä on ettei rauta imeydy millään ilveellä ja eräällä naisella oli magnesiumtasot nollassa.

Muitakin oireita, joita aiempi teksti blogissani ei mainitse, listataan paljon. Hyvin yleinen on Afrinin mukaan “valevirtsatieinfektiot”, eli oireet jäljittelevät täysin virtsatietulehdusta: jopa kuumetta ja verivirtsaisuutta voi esiintyä. Viljelyt ovat kuitenkin puhtaat. Interstitiellistä kystiitistä puhutaan toki paljon, sitähän moni lääkäri on pitänyt jo pitkään syöttösolutautina.

Yllättävän monella hampaat reikiintyvät poikkeuksellisen paljon, vaikka niitä hoidettaisiin kuinka hyvin. Jotkut ovat lihoneet kymmeniä kiloja vuodessa ilman selkeää syytä. Harvinaisempia oireita ovat esimerkiksi kouristuskohtaukset, kuulon heikkeneminen, osteoporoosi ja osteogenesis imperfectan kaltaiset oireet sekä osteoskleroosi. Monen oireet muistuttavat neuroendokriinisiä kasvaimia kuten karsinoomaa. Muitakin syöpäepäilyjä usein on.

Afrin tutkii potilaansa äärimmäisen huolella, vaikka monia on tutkittu eri lääkäreiden luona vuosikausia. Hän mittaa verestä tai virtsasta mm. tryptaasia, katekolamiinien ja histamiinin metaboliitteja ja kromograniinia. Hän lähettää kuvantamistutkimuksiin, vatsatähystyksiin ja ottaa luuydinnäytteitä. Nämä kaksi jälkimmäistä erikoisvärjätään syöttösolujen havaitsemiseksi.

Toki Yhdysvalloissa potilaita tutkitaan muutenkin yleensä enemmän ja turhankin paljon, osittain syynä se, että jos jotain jää havaitsematta, luvassa on oikeusjuttu. Afrin ei pelkää oikeusjuttuja, vaan haluaa saada potilaansa parempaan kuntoon. Hän haluaa olla myös varma siitä, ettei selitä mitään syöttösoluilla, jos potilaalla olisi jokin muu patologia.

Eli Afrin poissulkee kaikin mahdollisin tavoin muut aiheuttajat oireille. Yleensä niitä on jo yritetty tuloksetta hoitaa vallitsevan paradigman mukaan, esim. refluksia protonipumpun estäjillä ja hyperkoagulaatiota verenohennuslääkkeillä. Syöttösoluteorian puolesta puhuu myös se, että yleensä Afrinin hoidot auttavat. Joillain jo antihistamiini (H1 + H2), usein isolla annoksella, tai aspiriini voi normalisoida kokonaan vuosikymmeniä kestäneet oireet, joiden kohdalla sen ei pitäisi olla mahdollista.

On hyvin yksilöllistä, mikä syöttösolulääke tai lääkkeiden yhdistelmä ja millä annoksella kullekin toimii tai ylipäänsä sopii. Blogissani mainitun allergialääketyyppisten hoitomuotojen lisäksi Afrin käyttää myös esimerkiksi tulehduskipulääke selekoksibia ja bentsodiatsepiineja (yleensä pieniannoksista loratsepaamia; syöttösolujen pinnalla on bentsodiatsepiinireseptoreita) ja antihistamiinivaikutteista masennuslääke doksepiiniä. Natriumkromoglikaattia hän ei pidä kovin merkittävänä lääkkeenä, pitkälti sen hankalan annostelun takia.

Jotkut saavat apua kannabinoideista, joiden reseptoreja löytyy syöttösoluista. Joskus tarvitaan syöpälääkkeitä, kuten hydroksiureaa, imatinibiä tai dasatinibiä (ensimmäinen on solunsalpaaja, kaksi viimeistä ovat hyvin siedettyjä tyrosiikinaasinestäjiä). Osalla oireet ovat helpottaneet jo alle vuorokaudessa. Toisaalta muutamalle epäonniselle potilaalle hän ei ole vielä onnistunut löytämään hyviä hoitoja.

Afrinin mukaan jos jokin lääke ei sovi tai auta, eri lääke samasta ryhmästä (esimerkiksi eri antihistamiini tai eri bentsodiatsepiini) voi auttaa. Toisilla ongelma ovat pillereiden lisäaineet ja eri merkkinen tai apteekin valmistama muoto voi olla paremmin siedetty.

Afrin uskoo, että monissa eri sairauksissa on ainakin joskus syöttösolukomponentti, joka voi koskea myös täysin geneettisiä sairauksia, kuten paroksysmaalinen yöllinen hemoglobinuria tai sirppisoluanemia. Joillain sirppisoluanemiaa sairastavilla esiintyy poikkeuksellisen paljon ja vakavia sirppisolukriisejä ja Afrin uskoo tämän johtuvan syöttösoluista (tästä hän on julkaissutkin).

Afrin epäilee, että hyvin monien autoimmuunisairauksien takana on ainakin osan ajasta MCAS. Dercumin taudissakin hän epäilee syöttösolupatologiaa. Hän uskoo, että MCAS voi johtaa jopa syöpään, etenkin leukemiaan ja multippelimyeloomaan.

Mielenkiintoista on, että Afrin teorisoi kirjassaan, että Ehlers-Danlosin syndrooman kolmostyyppi eli yliliikkuva muoto olisikin sairaus, jossa kollageenigeenien sijaan (kun niistä ei mutaatioita ole onnistuttu löytämään) vikaa onkin jossain syöttösolujen erittämässä aineessa, joka myös “haurastuttaa” sidekudosta.

Samoihin aikoihin kun kirja julkaistiin, myös tämä aine löytyi, nimittäin liiallinen tryptaasi ainakin osalla hypermobiileista EDS-potilaista, kuten blogasin jokin aika sitten. Afrinin mukaan tryptaasi on kuitenkin vain harvoin koholla potilailla, joilla on MCAS eli syöttösolujen liiallista aktivaatiota eikä varsinainen mastosytoosi. Mutta ovatko hänen viitearvonsa liian lepsut? Vai voivatko useat eri syöttösolujen erittämät aineet aiheuttaa eri EDS-muotoja? (Elastaasi?)

Kirjan loppupuolella on hämmentävä osuus itsesyttymisestä (spontaneous combustion). Eräs Afrinin potilas oli kokenut useamman episodin, jossa tämä ylikuumeni niin pahasti, että alkoi “savuttaa”. Eräälle tapaukselle oli kymmeniä silminnäkijöitä, jotka havaitsivat savun. Afrinilla on yksityiskohtainen ja hänen omien laskelmiensa mukaan biologisesti täysin uskottava teoria siitä, että osa itsesyttymisistä johtaisi UCP-10:n toimintahäiriöstä, joka johtaisi solujen ylikuumentumiseen.

Kirjan loppu hieman lässähtää, sillä siinä on erittäin pitkä sanasto, jossa kirjan kannalta vain vähän relevantteja asioita (kuten lääkkeitä joita syöttösolupotilas voi saada ennen diagnoosia) selitetään välillä pitkällisesti. Suurimman osan tästä tilasta olisin mieluummin nähnyt käytettävän vaikkapa hoitojen lisäesittelyyn. Toisaalta sanastosta löytyy tietoa, jota ei ole muualla kirjassa, esimerkiksi lääkkeistä joita on käsitelty muuallakin.

Sanastosta löytyy myös valtaosa kirjan virheistä ja outouksista. Afrinin kuvaus epigenetiikasta on hieman erikoinen ja keskittyy DNA:n metylaatioon. Syproheptadiinia hän kuvaa vain ykkössukupolven antihistamiiniksi, vaikka sillä on monia erilaisia vaikutuksia. Metoklopramidille hän kuvaa myös antihistamiinivaikutuksen, mitä en onnistu löytämään kirjallisuudesta. Räikein virhe on skopolamiinin väittäminen antihistamiiniksi (auts).

Kirjan päättää lista kaikista sairauksista, joille Afrin epäilee syöttösolujen osallisuutta etiologiassa ainakin osassa tapauksia. Niitä ei ole aivan vähän, tosin moni on harvinainen. Listalta löytyy mm. fosfolipidivasta-aineoireyhtymä, aplastinen anemia, ADHD, kaksisuuntainen mielialahäiriö, CIDP, CRPS, divertikuliitti, dystonia, essentielli treemori, gastropareesi, hidradenitis suppurativa, hyperemesis gravidarum (erittäin voimakas raskauspahoinvointi), keskenmenot ja obstruktiivinen uniapnea ei-lihavilla.

Afrinin kirja tarjoaa hyvän esimerkin myös lääkärin työstä yleisesti. Kuka tahansa lääkäri ei voi tarjota yhtä laajaa tutkimusvalikoimaa tai määrätä kaikkia näitä lääkkeitä, mutta kaikki lääkärit voivat kuunnella potilastaan. Afrin muistuttaa siitä, että potilas voi esimerkiksi sanoa oireiden alkaneen neljä vuotta sitten, vaikka olisi ollut (muilla tavoin) kipeä koko elämänsä, tai jättää mainisematta oireita kun kukaan aiempi lääkäri ei ole osannut tehdä niille mitään tai on leimannut niiden takia potilaan psyykkisesti sairaaksi.

Kirjasta paistaa läpi vahva empatia ja halu auttaa muita, se on Afrinia ajava voima eikä niinkään tehdä mullistavaa tiedettä ja saada sillä nimeä itselleen (vaikka hän onkin julkaissutkin paljon). Hän ei leuhki saavutuksillaan tai mollaa muita, vaan kertoo avoimesti myös omista epäonnistumisistaan. Ja kun eräs vakkaripotilas kuolee, Afrin kirjoittaa “I will always miss her” – ehkä lainauksena kuulostaa kornilta, mutta kirjassa uskottavalta ja aidolta.

January 24, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Kofeiini, K-vitamiini ja sinkki: näin kirjoitat kehnon toksikologisen artikkelin

Lääkärilehdessä julkaistiin muutama päivä sitten tapaussarja lisäravinteiden vakavista haitoista, joka uutisoitiin useissa medioissa. Itse artikkelista puuttui kuitenkin runsaasti olennaista tietoa, enkä ymmärrä miten se saatettiin julkaista tällaisenaan.

Ensimmäinen esitelty tapaus oli potilas, joka kärsi rabdomyolyysista, hengenvaarallisesta lihasten hajoamisesta, joka voi aiheuttaa munuaisvaurioita. Miehelle jäi pysyvä lievä munuaisten vajaatoiminta. Oireiden syy ei aluksi ollut selvää.

Lopulta, viidentenä tehohoitopäivänä, omaiset kertoivat sängyn alta löytyneestä rasvanpolttovalmistepurkista. Potilas oli ilmeisesti ottanut purkillisen eli 60 kapselia Ripped Hardcore -nimistä valmistetta sairaalaan tuloa edeltävänä iltana. […] Yhdessä kapselissa on kofeiinia 293 mg. Potilaan yhdessä illassa saama kofeiinimäärä oli yhteensä 17 580 mg.

Tuo on jo reilusti tappava kofeiiniannos, eli ei siis ihme, että potilaalle oli käydä huonosti. Mutta mistä lääkärit päättelivät, että hän tosiaan otti koko purkillisen edellisenä päivänä? Näin on voinut käydä, mutta myönsikö potilas sen vai pääteltiinkö se jostain muusta?

60 pilleriä yhdessä illassa on ilmiselvä itsemurhayritys. Miksi sitä ei eksplisiittisesti kirjoiteta jutussa? Minusta on erikoista puhua “lisäravinteiden haitoista” tällaisessa tilanteessa. Yli puolet pienempi määrä parasetamolipillereitä olisi ollut hengenvaarallinen. (Siitä olen samaa mieltä, että 293 mg kofeiinia sisältäviä pillereitä ei todellakaan pitäisi olla myynnissä.)

Tapaussarjan toinen potilas sai vakavan K-vitamiinin puutoksen, joka johti verenvuotokomplikaatioihin. Monet mahdolliset syyt suljettiin pois, ja todennäköiseksi syyksi osoittautui joko kaksi kuukautta aiemmin kolmen viikon ajan käytetty ginsenguute tai kaksi viikkoa ennen oireita päättynyt “detox-kuuri” MethodDraine Detox -valmisteella.

Valmisteet ja niiden käyttöön liittyvä pahoinvointi ja syömättömyys olivat mahdollisesti syynä K-vitamiinivajaukseen. Oletettavasti detox-kuuri johti vakavaan suolistobakteerikannan häiriöön, mikä vähensi menakinonin (K2-vitamiinin) tuotantoa.

Tämä on koko loppupäätelmä. Mitään sen tarkempaa arviota ei esitetä. Liittyikö pahoinvointiin siis oksentelua? Laihtuiko potilas merkittävästi, mistä voisi päätellä miten paha ongelma ruokahaluttomuus (ja mahdollinen oksentelu) olivat?

MethodDraine sisältää monia eri yrttiainesosia. Artikkeli ei yritä miettiä, voisiko jokin yksittäinen ainesosa olla puutoksen takana. Tämä on yleensä tapana tieteellisissä artikkeleissa, joissa käsitellään vastaavien yrttivalmisteiden sisältöä.

Itselleni tuli mieleen MethodDrainen ainesosaluettelosta, että siinä on salisylaattipitoisia yrttejä, etenkin mesiangervo. Salisylaatit voivat aiheuttaa K-vitamiinin puutosta ja jotkut ihmiset ovat tälle vaikutukselle herkempiä. Valmisteen sisältävällä rakkolevällä on vaikutuksia veren hyytymiseen.

Ginseng on joissain tutkimuksissa vaikuttanut varfariini-verenohennuslääkkeen tehoon. Tämän ei ole katsottu johtuvan vaikutuksista K-vitamiiniin, mutta itselläni heräsi kysymys, olisiko tämä kuitenkin mahdollista. Ginsengkuurista on kuitenkin jo aikaa, joten siksi epäilisin itse MethodDrainen sisältämiä salisylaatteja.

“Puhdistuskuurien” käyttö laihduttamiseen on hölynpölyä (vaikka näemmä se voi toimia, jos käyttäjää etoo tarpeeksi…), mutta olisi olennaista tietää, mitkä ainesosat niissä ovat haitallisia ja mitkä vain turhia.

Viimeisessä tapauksessa perusterve nuorehko mies sai sepsiksen agranulosytoosin seurauksena (=valkosolujen tuotanto luuytimessä oli lähes nollassa). Syvä bakteeri-infektio vaati antibioottien lisäksi useita leikkauksia. Agranulosytoosi voi olla joidenkin infektioiden ja lääkkeiden aiheuttama komplikaatio, mutta potilaalta ei löytynyt muita mahdollisia aiheuttajia kuin sinkki

[…] potilas kertoi, että hän oli usean edeltävän kuukauden ajan käyttänyt sinkkiä sisältäviä luontaistuotevalmisteita kuntosaliharjoittelunsa tehon ja siitä palautumisen parantamiseksi. Täsmällinen sinkin määrä jäi kuitenkin epäselväksi.

Sinkkiyliannostuksen (ja sen aiheuttaman kuparin puutoksen) on tosiaan kuvattu aiheuttaneen harvoin agranulosytoosia, mutta ko. kohta herätti enemmän kysymyksiä kun antoi vastauksia. Miksi täsmällinen sinkin annos jäi epäselväksi?

Jos potilas ei tiedä käyttämäänsä annosta, silloin tutkijan tehtävä on tehdä salapoliisityötä. Onko potilaalla purkki yhä tallessa? Jos ei, muistaako tämä merkin? Purkin värin? Kapseli, tabletti vai imeskelytabletti? Ostettu Prismasta vai tilattu netistä? Oliko sinkki kuntoilijoiden suosimaa ZMA:ta vai jotain muuta muotoa?

On kaksi olennaista asiaa, jotka olisi varmasti saatu selville ja ehkä saatiinkin, mutta ei kirjattu ainakaan artikkeliin. Ottiko potilas sinkkiä yhden pillerin päivässä vai enemmän? Oliko kyseessä kenties massiivinen yliannostus? Jos kyseessä oli pieni sinkkiannos, sekin pitäisi tietää, jos harvinaisissa tapauksissa jo se voisi lamata luuydintä.

Lisäksi olennainen tieto on, käyttikö potilas muita lisäravinteita kuin sinkkiä. En ole koskaan kuullut kuntoilijasta, joka olisi käyttänyt vain sinkkiä kuntosaliharjoittelun tukena, eikä esimerkiksi aminohappoja, kreatiinia ja ties mitä sen lisäksi. Kyseessä saattaisi olla yhteisvaikutus. Lisäksi joissain valmisteissa (monivitamiini, laihdutusvalmiste, flunssapilleri) voi olla mukana myös sinkkiä, joten potilas oli saattanut tajuamattaan ottaa useita sinkkipitoisia ravintolisiä samaan aikaan.

Jos kyseessä oli potilaan mukaan ja tarkempien selvittelyiden mukaan vain yksi päivittäinen pilleri, eikä muita sinkkiä sisältäviä tuotteita, olisi olennaista selvittää, ettei pillerissä ollut valmistusvirhettä. Esimerkiksi useat kirjallisuudessa kuvatut D-vitamiinimyrkytykset ovat johtuneet valmisteista, joissa on ollut moninkertainen määrä luvattuun verrattuna.

Täyttä varmuutta sinkin osuudesta luuydinlamassa ei saatu, koska osa kuparinpuutoksen mittareista oli normaaleja ja “Plasman sinkkipitoisuutta taas ei pystytty määrittämään, sillä verinäyte oli otettu väärään putkeen.” Lisäksi potilaalla ei ilmeisesti ollut muita sinkin yliannostuksen oireita – niistä tosin mainittiin vain, että perifeeristä neuropatiaa ei ollut. Oliko potilaalla heterotsygoottinen Wilsonin tauti tai muu selitys? Sitäkään emme saa koskaan tietää.

On syytä korostaa, että vaikka minusta mediassa lisäravinteiden haittoja usein liioitellaan, pidän tärkeänä, että vakavat haittavaikutukset raportoidaan – kunnolla ja asianmukaisesti, eikä vähän sinnepäin. Olen lukenut paljon erilaisia toksikologisia haittaraportteja ravintolisistä (esim. Herbalife) tiedelehdistä ja ne ovat yleensä paljon huolellisemmin raportoituja. Tämän artikkelin kirjoittajissa oli “kliinisen farmakologian ja lääkehoidon erikoislääkäri”, joten ammattitaitoa pitäisi riittää.

Ensi kerralla paremmin?

January 17, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Brittien varoittava esimerkki

Brittien NHS on tunnettu perinteisesti hyvänä julkisen terveydenhuollon järjestelmänä. Viime vuosina kaikki on kuitenkin muuttunut, kun maassa on alettu ajaa alas sosiaaliturvaa ja hyvinvointivaltiota.

Sairaus- ja vammaistukien alasajosta sekä Brittien vammaisten tilanteesta muuten olen kirjoittanut enemmän toisessa blogissani, johon arvostelin hiljattain myös Cannesin Kultaisen palmun voittaneen I, Daniel Blake -elokuvan, joka käsittelee mahdotonta selviämistä byrokratiaviidakossa perustoimeentulon saamiseksi.

Lyhyt tiivistelmä: vammaistukien saaminen on tehty erittäin vaikeaksi, varsinkin jos sairastaa muuta kuin vaikeita liikuntarajoitteita aiheuttavaa sairautta, esimerkiksi mielen sairautta tai kuten fiktiivinen Daniel Blake, sydänsairautta. Hakijat arvioi omituisen pistesysteemin perusteella ulkopuolinen Atos-yritys, jonka työntekijöillä ei ole lääketieteellistä koulutusta.

Lisäksi media on onnistunut aivopesemään ihmiset siihen ajatukseen, että lähes kaikki vammaiset ovat oikeasti huijareita/pummeja (scrounger), jotka vain nostavat valtavia rahasummia lomaillakseen valtion piikkiin. (Myös NHS:n työntekijät on leimattu laiskoiksi ja rahanahneiksi!)

Suomessa aiheesta ei ole puhuttu käytännössä lainkaan, mitä nyt tietysti I, Daniel Blakesta on uutisoitu jotain sen kilpailumenestyksen myötä. NHS:n kurja tilanne nousi sentään hiljattain Suomen uutisiin, kun levisi tieto siitä, että Brittien Punainen Risti antaa katastrofiapua lukuisissa NHS:n sairaaloissa resurssipulan takia. Pulaa ei ole vain työvoimasta, vaan myös konkreettisista sairaalasängyistä. Näin on esimerkiksi lasten tehohoidossa.

Päivystyksissä on jonotettu hoitoa jopa kolme vuorokautta. Ihmiset voivat joutua odottamaan 40 minuuttia jo pelkkää kiireellistä ambulanssia, vaikka tavoite on viisi minuuttia.

Ei tule mieleenkään, että Suomessa peruttaisiin syöpäleikkauksia, ainakaan yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta, resurssipulan takia. Mutta miten paljon parempi Suomen tilanne on tällä hetkellä? Päivystysten odotusajat voivat nousta todella pitkiksi. Minusta tuntikausien jonotukset päivystyksessä eivät ole hyvää hoitoa. Ei-päivystyshoitoon jonotetaan Suomessa kuukausia, joissain kunnissa jopa terveyskeskuslääkäreillekin.

Vuonna 2010 jonotin Helsingissä viisi kuukautta sisätautilääkärille, vaikka lähete oli kirjoitettu endokrinologille. Sisätautipolilla sain “yllättäen” kuulla, että minun pitäisi mennä endokrinologille, ei sisätautilääkärille.

Amsterdamilaisessa lähisairaalassani sisätautipolin jonotusaika on viisi päivää kiireettömille potilaille. Kiireettömän aivojen MRI:n sain täällä 10 päivässä, Suomessa odotin kuusi kuukautta. Hiljattain pääsin tutkimuksiin ilman ajanvarausta ollenkaan, kävelemällä sairaalaan sisään, tästä lisää myöhemmin.

Joissain kunnissa on meneillään kokeiluja, joilla yritetään lyhentää jonoja. Esimerkiksi fysioterapeutille voi päästä ilman lääkäriä tai pienille vaivoille on oma hoitopolkunsa. Nämä ovat toki hyviä ideoita, joiden soisi leviävän laajemmalle, mutta tuskin ongelma ratkeaa kokonaan näillä. Ratkeaako se soteuudistuksella? Tuskin.

En halua, että Suomi joutuu samaan tilanteeseen kuin Iso-Britannia. Pahasti kuitenkin pelkään, että sille tielle ollaan matkalla. Suomen tilanne näyttää myös paperilla kauniimmalta kuin on. Olen mm. kuullut eri puolilta Suomea, että joissain terveyskeskuksissa on todella vaikea päästä edes läpi puhelimessa. Jos kukaan ei vastaa puheluun, ei aikaa saa ollenkaan eikä näy myöskään tilastoissa.

Ne joilla on rahaa, menevät Suomessakin usein yksityiselle. Se että “on rahaa” ei kuitenkaan tarkoita, että on varaa. Monella pienituloisella se on pois ruoasta tai muusta välttämättömästä.

January 1, 2017
by Maija Haavisto
4 Comments

SK:ssa juttuni roskatieteen vallasta CFS/ME-hoitosuosituksissa

Artikkelini CFS/ME:n hoitoa käsittelevästä surullisenkuuluisasta PACE-tutkimuksesta, josta olen blogannut useita kertoja, julkaistiin tänään Suomen Kuvalehden verkkoversiossa. Noin laajan skaalan tiedehuijaus, joka on vaikuttanut suomalaistenkin potilaiden saamaan hoitoon, selvästi kiinnostaa ihmisiä, koska juttua on luettu ja jaettu paljon.

Toivon, että lukijat jakaisivat sitä erityisesti terveydenhuollon ammattilaisille ja viranomaistahoille, koska tämän huijauksen seuraukset pitää korjata mahdollisimman pian. PACE on aiheuttanut valtavasti inhimillistä kärsimystä, ja moni on PACE:en liittymättäkin vammautunut pysyvästi sen takia, ettei terveydenhuollossa ymmärretä, miten liiallinen rasitus vaikuttaa CFS/ME-potilaan elimistöön. Mukaan lukien paras ystäväni.