Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

May 17, 2013
by Maija Haavisto
0 comments

Angelina Jolien rinnanpoisto puhuttaa

Angelina Jolie nostatti kohun kertoessaan muutama päivä sitten leikkauttaneensa molemmat rintansa pois. Hänen äitinsä kuoli rintasyöpään ja hän sai myöhemmin kuulla, että hänellä oleva BRCA1-geenimuoto nosti hänen arvioidun elinaikaisen rintasyöpäriskinsä jopa 87 prosenttiin.

Symbolisesti rankka veto ja toki myös henkilökohtaisesti iso ja varmasti raskas valinta. Hienoa, että Angelina päätti kertoa asiasta julkisuudessa. Monelle on uusi tieto, että tällainen geeni on olemassa. Että jonkin syövän riski voi muuten täysin terveellä ihmisellä olla reilusti yli 50 %.

Päivää ennen tätä uutista juttelin erään haastateltavani kanssa BRCA-aiheesta, miltä tuntuisi saada kuulla kantavansa tätä geenimuotoa. Hän sanoi, että haluaisi tietää, koska silloin tietäisi käydä tiheämmin rintasyöpäseulonnoissa, jolloin syöpä löytyisi riittävän aikaisin.

Olen aiemminkin kirjoittanut rintasyöpäseulontojen ongelmallisuudesta ja tulossa on vielä joskus pidempi teksti. Ongelma on kuitenkin se, että aggressiivinen syöpä usein leviää jo ennen kuin se näkyy mammografiassa.

BRCA1-mutaatioiden aiheuttamat rintasyövät ovat usein aggressiivisia kolmoisnegatiivisia syöpiä (joihin hormonihoidot eivät tehoa), jotka ilmaantuvat varhain. BRCA2-mutaatiot aiheuttavat syöpää yleensä vasta vaihdevuosien jälkeen ja hormonihoitojen teho on parempi.

Jos saa tietää kantavansa BRCA1- tai BRCA2-geenimuotoa, joihin liittyy yli 50 prosentin syöpäriski, rintojen poistaminen on rationaalinen valinta, vaikka ei täysin syöpäriskiä eliminoikaan.

Moni poistattaa myös munasarjat, koska niissäkin on iso syöpäriski ja munasarjasyöpää on vielä vaikeampi havaita. Toisaalta munasarjojen poistoon liittyy selvästi enemmän terveysvaikutuksia kuin rintoihin, eikä sekään estä täysin syöpää, sillä vastaavaa kudosta on myös vatsakalvolla.

Myös ennaltaehkäisevä lääkitys vähentää rintasyöpäriskiä, mutta siihen liittyy omat riskinsä ja haittavaikutuksensa.

Angelina Jolie otti poistettujen rintojen tilalle implantit. Tämä voi vaikuttaa siihen, miten hyvin mahdollinen myöhempi syöpä jäämäkudoksessa voidaan kuvantamistutkimuksilla havaita. Valinta on kuitenkin hänen ja hän on varmasti tietoinen riskistä. Ymmärrän myös heitä, jotka päättävät olla poistamatta rintojaan.

BRCA1 ja BRCA2 eivät ole vain naisten murhe, sillä ne lisäävät rintasyöpäriskiä myös miehillä, vaikka se on selvästi naisia alhaisempi, koska rintasyöpä on muutenkin miehillä harvinainen. Ne voivat lisätä myös eturauhas-, suolisto- ja haimasyövän, melanooman, lymfooman ja leukemian riskiä.

Jos suvussasi on ollut paljon rinta- tai munasarjasyöpää tai yksikin sukulaisesi on sairastanut nuorena rintasyövän, kannattaa harkita geenitestausta. En ole varma, kuinka herkästi se tehdään Suomessa. 23andMe:ssä voi testata perimänsä vain 99 dollarin hintaan. Toisaalta tämä testi ei löydä aivan kaikkia BRCA-mutaatioita, eikä se muutenkaan ole 100 prosentin luotettava. Mahdollinen positiivinen tulos on ehdottomasti syytä varmentaa lisätutkimuksilla.

Suurin osa rintasyövistä ei kuitenkaan aiheudu näistä mutaatioista, joten vaikka suvussasi olisi ollut rintasyöpää, ei kannata vielä panikoida. On muitakin mutaatioita, jotka lisäävät syöpäriskiä ja toisaalta rintasyöpä on hyvin yleinen väestössä muutenkin.

Lasten testaamista ei suositella, mutta BRCA-mutaatiot voivat selvästi lisätä varhaisen rintasyövän kehittymistä ehkäisypillerien käytön aikaisin aloittaneilla naisilla, joten periaatteessa teini-ikäisten tyttöjen testaaminen voi olla perusteltua, jos suvussa on syöpää tai vanhempi on positiivinen (myöhempi e-pillerien käyttö laskee kuitenkin voimakkaasti munasarjasyövän riskiä).

Nämä ovat aina hankalia kysymyksiä ja siksi onkin perinnöllisyysneuvojia, joiden kanssa asiasta voi keskustella.

May 14, 2013
by Maija Haavisto
0 comments

Miten sairauteen saa reagoida?

Kirjoitin muutama kuukausi sitten siitä, miten uudessa DSM-5-diagnoosikäsikirjassa luodaan uusi psykosomaattinen diagnoosi ihmisille, joilla on yksikin fyysinen oire ja siitä poikkeuksellisen paljon ahdistusta. Miten määritellään, mikä on “poikkeuksellisen paljon ahdistusta”?

Ihmisiä on hyvin erilaisia ja reagointiin vaikuttaa myös paitsi oma persoona, myös henkilöhistoria. Jos vaikkapa perheenjäsen on kuollut tiettyyn syöpään, on aika luonnollista, että vastaavat oireet herättävät epäilyn samasta syövästä (vaikka se ei olisikaan perinnöllinen). Myös siinä on suurta vaihtelua, kuinka häiritseväksi tietynlainen oire koetaan.

Elämää pahasti haittaavat pitkäaikaissairaudet nostavat usein tunteet pintaan. Esimerkiksi eräs tuttuni kärsii vaikeista immuunijärjestelmän toimintahäiriöistä (joista on selvää näyttöä verikokeissa). Lääkärit kohtelevat häntä usein tylysti ja hän on tästä syystä useita kertoja purskahtanut itkuun vastaanotolla, minkä seurauksena hänen oireensa on leimattu psykiatrisiksi, vaikka koetulokset ovat tiedossa.

Liiallinen huolestuminen ja tunteilu johtaa monesti sekä lääkärin että maallikon ajattelemaan, että oireet ovat keksittyjä, psykiatrisia, psykosomaattisia tai vähintään liioiteltuja. Erityisessä riskiryhmässä ovat naiset, jotka edelleen yleisesti nähdään lääkärin vastaanotolla “hysteerisinä”. (Tästä aiheesta on hyviä kirjojakin: Complaints and Disorders: The Sexual Politics of Sickness. Suosittelen myös kirjaa Preventing Misdiagnosis of Women: A Guide to Physical Disorders That Have Psychiatric Symptoms.)

Toisaalta liian reagoinnin tuomittavuus on myös osa suomalaista kulttuuria. Terveydenhuolto on seksisististä yleisesti länsimaissa (ja varmaan muuallakin), mutta Suomessa käyttäytymisnormit esimerkiksi temperamentin suhteen ovat tiukemmat kuin monessa paikassa.

Liian vähäinen reaktiokaan ei silti käy laatuun. “La belle indifférence” tarkoittaa sitä, että potilas ei ole riittävän huolestunut omista oireistaan. Perinteisesti se on yhdistetty konversiohäiriöön, freudilaiseen pseudotieteelliseen “diagnoosiin”, jossa potilaan sisäiset konfliktit aiheuttavat “symbolisia” oireita. Katsausartikkeli ei kuitenkaan löytänyt mitään viitteitä siitä, että tämä piittaamattomuus yhdistyisi “funktionaalisiin” oireisiin (orgaanisten sijasta).

Kipupotilailla on erityisen hankalaa. Monella lääkärillä on esimerkiksi käsitys siitä, että jos kipu on riittävän voimakasta, ihminen hikoilee, kiemurtelee tuskissaan, ei pysty keskustelemaan jne. Niinpä potilaan väite siitä, että tämän kivun aste on 8/10 voi kuulostaa absurdilta liioittelulta, kenties tavalta saada vahvoja narkoottisia kipulääkkeitä. Moni pitkäaikaissairas on kuitenkin vuosien myötä suhteellisesti tottunut hyvin voimakkaaseenkin kipuun.

Milloinkohan lääkärit oppivat, että eri ihmiset reagoivat samaankin sairauteen hyvin eri lailla ja myös esimerkiksi sairauden kesto vaikuttaa siihen, miten ihminen siihen suhtautuu?

(Tähän aiheeseen liittyen on tulossa myös jatkopostaus.)

May 8, 2013
by Maija Haavisto
0 comments

Kirja-arvostelu: A Commotion in the Blood

Stephen S. Hallin A Commotion in the Blood: Life, Death, and the Immune System on kirja syövän immunoterapiasta. Se alkaa hätkähdyttävällä kuvauksella potilaasta, jonka syöpäkasvaimien täyttämä maksa leikataan irti kehosta, siihen pumpataan TNF-alfa-sytokiinia, TNF-alfa huuhdellaan pois ja maksa ommellaan takaisin kiinni. Aika radikaali veto.

TNF-alfa nähdään nykyään lähinnä pahiksena, jonka tuotantoa yritetään vähentää mm. autoimmuunisairauksissa. Se sai kuitenkin nimensä sanoista tumor necrosis factor. Ja syöpäsoluja se kyllä tappaakin. Valitettavasti se on myös hyvin toksista, minkä takia turvallisinta on käyttää sitä paikallisesti.

TNF-alfalla kasvaimet “sulivat pois” lähes välittömästi. Paikallishoidon ongelmana oli tietysti se, että se ei vaikuttanut muualla elimistössä oleviin (mikro)metastaaseihin. Yleensä syöpä palasikin pian.

Sama ongelma oli useimmissa kirjassa esitellyissä immunoterapioissa, joihin kuuluvat mm. sytokiinit IL-2, IL-12 ja interferonit, LAK-solut ja erilaiset syöpärokotteet. Ne olivat joko liian toksisia ja/tai eläinkokeissa tai varhaisissa ihmistutkimuksissa todistettuja ihmeparanemisia ei saatu toteutumaan muutamaa onnekasta poikkeusta (tai harvinaista syöpätyyppiä) lukuunottamatta. Parin kokeellisen hoidon kohdalla kynnyskysymykseksi nousi kuusinumeroinen hintalappu.

Tai no, yksi poikkeus oli. Kirjan ensimmäiset noin sata sivua kertovat William Coleystä, jonka bakteeritoksiinit oikeastaan saivat alkuun koko syövän immunoterapian. Ei Coleykään saanut läheskään kaikkia parannettua, mutta huomattavan osan levinneistä syövistä kyllä. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Varsin vaikuttava saavutus, kun samoihin lukuihin ei päästä vieläkään. (Myönnän, että hankin tämän kirjan lähinnä Coley-fanitukseni takia, vaikka syövän immunoterapia kiinnostaa muutenkin.)

A Commotion in the Blood on samaan aikaan journalistinen ja lääketieteellinen, syvällinen ja varsin selkokielinen. Suurimman osan ajasta se on erittäin mielenkiintoinen, tosin välillä tulee vastaan pätkiä tylsiä historiallisia kuriositeetteja (esim. jauhetaan pitkään jonkin laboratorion työilmapiiristä). Suomalaisesta näkökulmasta löytyy kiinnostavaa tarinointia Kari Cantellin interferonilaboratoriosta Mannerheimintiellä.

Kirja on julkaistu vuonna 1994, joten väistämättä se on vanhentunut. Toisaalta se ei yritäkään olla immunoterapian atlas tai käyttöopas, vaan journalistinen historiikki. Se hiukan harmitti, että naltreksonia tai muita opioidijärjestelmää hyödyntäviä immunostimulantteja ei mainittu sanallakaan, vaikka aiheesta on tutkimuksia 80-luvulta asti. Kirja tosin keskittyy biologisiin immunostimulantteihin, joihin naltreksoni ei lukeudu.

Kirjaa voi suositella kaikille, joita syövän immunoterapia kiinnostaa tai muuten lääketieteellisistä historiikeista pitäville. Sen löytää edullisesti vaikkapa AbeBooksista, josta hankin oman kappaleeni.

May 4, 2013
by Maija Haavisto
0 comments

Helikobakteeri tulehdussairauksien takana?

Joskus kauan sitten – itse asiassa vain muutamia vuosikymmeniä sitten – uskottiin, että stressi ja ruokavalio aiheuttavat mahahaavan. Kun australialaiset tutkijat esittivät syyksi bakteeria, tiedeyhteisö suhtautui epäileväisesti. Mikä voisi elää mahalaukun happoliemessä?

Toinen Helicobacter pylorin löytäjistä, Barry Marshall, jopa joi itse bakteerilitkua osoittaakseen yhteyden mahahaavaan. Jo viikkoa myöhemmin hänen mahalaukkunsa oli pahasti tulehtunut. Myöhemmin tutkijat saivat löydöksestään Nobelin palkinnonkin. Se mursi myös tietyn paradigman ja sen jälkeen infektioita on alettu hanakammin etsiä (ja löytää) erilaisten kroonisten sairauksien taustalta.

Pitkään ajateltiin, että helikobakteeri aiheuttaa vain gastriittia eli mahakatarria, mahahaavaa, mahasyöpää ja kenties epämääräisiä ruoansulatuskanavan oireita, tästä vielä kiistellään. Yli puolella maailman ihmisistä on helikobakteeri. Monilla se on täysin oireeton ja voi jopa suojata joiltakin sairauksilta.

Viime vuosina helikobakteeria on alettu kuitenkin yhä enemmän yhdistää myös ruoansulatuskanavan ulkopuolisiin oireisiin, vaikka useimmat yhteydet ovat kiistanalaisia. Ensimmäisenä vahvistui yhteys idiopaattiseen trombosyyttiseen purppuraan (ITP), joka on autoimmuunisairaus.

Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjassa mainitsen myös seuraavat epäillyt yhteydet: krooninen nokkosihottuma, ruusufinni ja jotkut muut ihosairaudet, silmänpainetauti, kilpirauhassairaudet ja Alzheimerin tauti. Kirjan kirjoittamisen jälkeen on kuitenkin tullut monia uusia tutkimuksia. Esimerkiksi helikon yhteydestä psoriaasiin on julkaistu useita artikkeleita, vaikka aihe onkin yhä kiistanalainen.

Hiljattain julkaistiin taas yksi artikkeli Helicobacter pylorin yhteydestä fibromyalgiaan. Tämä artikkeli luettelee myös migreenin, nivelreuman, Sjögrenin syndrooman, Behçetin taudin ja sydän- ja verisuonitaudit. Lisäksi voisi mainita Raynaudin taudin (valkosormisuuden) ja keuhkosyövän. Mahdollisia syitä on monia, mutta tulehdusreaktiolla lienee osuutensa.

Esimerkiksi ITP on hyvin harvinainen sairaus, mutta jotkut listatuista sairauksista ovat kaikkea muuta. Jos helikobakteeri tosiaan voi lisätä edes osan niistä riskiä, pitäisikö se seuloa kaikilta? Puhumattakaan niistä, joilla ko. sairauksia jo on. Jotkut tutkijat ovat väittäneet, että helikobakteerin häätöhoito voi esimerkiksi helpottaa Alzheimerin tautia.

Muutaman vuoden sisällä tiedämme epäilemättä tästäkin aiheesta paljon lisää.

April 30, 2013
by Maija Haavisto
0 comments

Tuntematon Sjögren

Oletko koskaan kuullut Sjögrenin syndroomasta? Ei ihme, jos et ole, tai et ainakaan tiedä tarkalleen, mitä se tarkoittaa. Harva tuntee Sjögreniä, vaikka arviosta riippuen tätä oireyhtymää sairastaa jopa pari prosenttia ihmisistä – mikään harvinainen vaiva se ei siis ole.

Sjögrenin syndrooma on autoimmuunisairaus, jossa autoimmuunihyökkäys kohdistuu sylkirauhasiin ja muihin vastaaviin rauhasiin. Niinpä sen tyypillisin oire on limakalvojen, kuten suun ja silmien kuivuminen. Se voi kuitenkin aiheuttaa monia muitakin oireita, jatkuvista keuhkoputkentulehduksista nivelkipuihin, musertavaan uupumukseen, masennukseen ja neurologisiin oireisiin.

Lääkärille Sjögrenin pitäisi olla helppo tunnistaa, mutta käytännössä se ei sitä ole. Tutkimusten mukaan diagnoosin saaminen vie keskimäärin jopa seitsemän vuotta. Sjögren voi sekoittua esimerkiksi CFS/ME:hen, nivelreumaan, SLE:hen ja jopa MS-tautiin.

Varsinkin jos limakalvojen kuivuus iskee vähitellen, ihminen ei välttämättä tiedosta sitä. Hän saattaa kyllä kiinnittää huomiota siihen että janottaa jatkuvasti, tuntuu kuin kurkussa olisi pala, ääni käheytyy, näkö sumenee, ihokin kuivuu ja poskiontelot tulehtuvat jatkuvasti, hampaatkin reikiintyvät, mutta ei osaa yhdistää näitä oireita uupumiseen, eikä osaa lääkärikään.

Uupumuksesta on helppo syyttää masennusta, varsinkin jos sitäkin on, tai vaikka ei olisikaan. Monet lääkkeetkin aiheuttavat suun kuivumista. Emättimen kuivuminen, jos siitä nyt kehtaa edes mainita lääkärille, menee keski-ikäisellä helposti vaihdevuosien piikkiin, Sjögren kun usein iskee nimenomaan keski-iässä.

Sjögrenin syndrooma on hyvä esimerkki siitä, että saadakseen oikean diagnoosin lääkärille pitäisi kertoa ihan kaikki oireet – ja lääkärin pitäisi myös kuunnella tarkasti ja osaa laskea 1 + 1, eikä hoitaa oireita erikseen. (Tietysti vaaditaan myös diagnostiset tutkimukset, mutta niihin ei päädytä, ellei lääkäri osaa epäillä sairautta.)

Yksi syy, miksi Sjögren olisi tärkeä tunnistaa on se, että se lisää imusolmukesyövän riskin jopa 40-kertaiseksi, sitä todennäköisemmin mitä vaikea-asteisempi sairaus on. Non-Hodgkinin lymfooma on valitettavasti osunut kohdalle useammallekin Sjögreniä sairastavalle tutulle.

Sjögrenin syndroomaa hoidetaan yleensä immunosuppressanteilla sekä erilaisilla lääkkeillä ja paikallishoidoilla, jotka helpottavat limakalvojen kuivumista. Pieniannoksinen naltreksoni ja asetyylikysteiini vaikuttavat lupaavilta hoidoilta ja joistain ravintolisistäkin voi olla apua.

Syksyllä ilmestyvässä kirjassani autoimmuunisairauksien hoidosta kerrotaan paljon muitakin hoitomuotoja (toki Sjögreniä käsitellään myös Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjassa).

Kuiva iho, kuivasilmäisyys, äänen käheys, uupumus, masennus ja nivelkivut voivat toki johtua myös esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

April 27, 2013
by Maija Haavisto
0 comments

FDA pureskelee CFS/ME:tä

Eilen ja toissapäivänä FDA järjesti netissäkin livenä lähetetyn tapaamisen, jonka aiheena oli CFS/ME eli krooninen väsymysoireyhtymä. Toissapäivänä keskityttiin ihmisten kokemuksiin ja oireisiin, eilen käsittelyssä olivat hoidot ja niiden tutkiminen.

Erityisen vaikutuksen teki Stanfordin professori, herpesviruksia tutkinut Jose Montoya, joka puhui viruksien osuudesta CFS/ME:ssä ja vaati, että sairaudelle pitää saada valtavat monien miljoonien dollareiden tutkimusmäärärahat, niin kuin AIDSille aikoinaan. Hän mainitsi myös esimerkiksi sen, että joillain potilailla on HHV-6:n kromosomaalista integraatiota.

Paneeli oli suhteellisen yksimielinen siitä, että immunomodulaattorit ovat tärkein hoito CFS/ME:hen. Monia muitakin hoitoja mainittiin, esimerkiksi antiviraalit, ortostaattisen intoleranssin lääkkeet ja vasopressiini, mutta ei nootrooppeja, jotka jäävät vähälle huomiolle poikkeuksetta. CFS/ME:tä hoitavat lääkärit – ja suurin osa muista lääkäreistä – ei tunnu edes tuntevan tätä tärkeää ja erittäin hyvin siedettyä lääkeryhmää.

Surullisenkuuluisa PACE-tutkimus, joka väitti osoittavansa, että liikunta on hyväksi CFS/ME:ssä, lytättiin täysin, aivan syystä. (Kannattaa tutustua myös Tom Kindlonin kirjoituksiin siitä, miksi liikunta on erittäin vahingollista CFS/ME-potilaille.)

Keskustelua herätti esimerkiksi se, miten potilaat jaetaan alaryhmiin (jotta hoitojen teho näkyy selvemmin). Sairauden keston mukaan? Ehdotettiin myös “autonomista” ja “immuuniryhmää”, mikä on aika lähellä professori Olli Polon ehdottamaa jaottelua EDS-CFS/ME:hen ja infektio-CFS/ME:hen.

Mitä muuttujia pitäisi mitata esimerkiksi hoitojen tehon seuraamiseksi? Liikuntatestaus (etenkin VO2max) on objektiivista, mutta onko se eettistä? (Pahimmillaan se vie kuukausiksi tai jopa pysyvästi huonompaan kuntoon, kuten ystävälleni kävi Suomessa.)

Mitä biomarkkereita pitäisi seurata? Luontaisten tappajasolujen heikko toiminta on tietysti tärkeä poikkeavuus, joka on tunnettu jo parikymmentä vuotta, ja siitä puhuttiinkin paljon. Japanissahan joskus CFS/ME tunnettiin jopa nimellä “low natural killer cell syndrome”.

Esiin nostettiin myös selvä luokkajako. 95 % eräänkin ison tutkimuksen potilaista oli valkoihoisia ja kunnon hoitoa saavat käytännössä vain erittäin varakkaat (tai joilla on todella hyvä vakuutus – käytännössä sama asia). Esimerkiksi käytännössä kaikki antiviraalit, kasvuhormoni, Ampligen ja immunoglobuliini ovat erittäin kalliita.

Samahan se on Suomessakin. Kolme tuntemaani ihmistä on käyttänyt kymmeniä tuhansia euroja rahaa antiviraaleihin ja immunomodulaattoreihin. On käytetty säästöt, vanhempien säästöt, myyty auto, otettu lainaa… Kaksi on matkustanut toiseen maahan, yksi jopa toiseen maanosaan saadakseen hoitoa.

Toisilla ei ole varaa edes mennä lääkäriin.

Ironista, kun joskus puhuttiin “juppiflunssasta”, vaikka CFS/ME:tä esiintyy paljon kehitysmaissakin. Sairaus iskee säälimättä sosiaaliluokasta riippumatta, mutta vain “jupeilla” on varaa parhaisiin hoitoihin. Onneksi LDN sentään on edullista.

Nimeen FDA ei vieläkään ota kantaa, krooninen väsymysoireyhtymä vai myalginen enkefalomyeliitti. Toiset ovat tyytyväisiä, toiset eivät.

April 24, 2013
by Maija Haavisto
0 comments

Kaksi kätevää tietopakettia lisäravinteista

Olen löytänyt viime aikoina kaksi hyvää sivustoa lisäravinteista. Examine.com muistuttaa vähän Wikipediaa, ja on samaan tapaan vapaaehtoisten ryhmätyönä tekemä, mutta tarjoaa selvästi enemmän tieteellistä tietoa ja yleensä selkeästi ja johdonmukaisesti jäsenneltynä, tietysti lähdeviitteiden kera. Teksteistä on myös tiivistelmät.

Examine.com on suunnattu lähinnä urheilijoille, joten tarjolla on tietoa lähinnä kuntoilijoiden käyttämistä lisäravinteista, mutta hyvin laajalti, ei tosiaan pelkkää heraa ja kreatiinia. Mukana on esimerkiksi Sophora flavescens, jota itse tällä hetkellä käytän ja josta on hyvin vaikea löytää tietoa. (Sivustolta löytyi siitä eräs mielenkiintoinen tutkimus, jota en PubMedistä löytänyt).

Supplement-Geek.com keskittyy yksittäisten aineiden sijasta lähinnä lisäravinteisiin, joissa on useampia ainesosia, kuten erilaiset laihdutusvalmisteet ja nivelrikon hoitoon tarkoitetut luontaistuotteet. Painopiste on tietysti amerikkalainen, eikä monia valmisteita Suomesta saakaan.

Toisaalta myös yksittäisiä ainesosia on puntaroitu ja monet valmisteet ovat varsin samanlaisia kuin Suomessa myytävät. Sivua pitävä liikuntafysiologi Joe Cannon on neutraalin kriittinen ja hyvin seikkaperäinen. Tutkimusten koluamisen hän lisäksi tekee kaikenlaista salapoliisityötä ja mm. soittelee valmistajille lisätietojen perässä.

Supplement-Geekiin mielenkiintoisen lisän tuovat lukijoiden kommentit, joita useimmissa postauksissa on satoja. Tietysti kommentteja lukiessa kannattaa muistaa, että seassa on – kuten yleensä – myös esimerkiksi verkostomarkkinoijien lähettämiä ja muuten kaupallisesti motivoituneita kehuja.

Jos sinua kiinnostaa jokin Suomessa myytävä valmiste, kommentoi tähän, niin voin koettaa blogata siitä. Yksi mistä minulta kysytään usein on Regulat-entsyymijuoma, mutta valitettavasti siitä, tai vastavista valmisteista, on vaikea löytää mitään tutkimuksia tai ylipäänsä muuta tietoa kuin mainospuheita.

April 17, 2013
by Maija Haavisto
2 Comments

Kuinka lääkeyhtiöt huijaavat

Jos maailmassa on kaksi erityistä asiantuntijaa ihmisten huijaamisessa, niin lääkeyhtiöt ja mainostoimistot. Se tuskin tulee kenellekään erityisenä uutisena.

En sinänsä pidä hirveästi yleisestä “Big Pharman” parjaamisesta, useammastakin syystä. Lääkeyhtiöt valmistavat kuitenkin erittäin tärkeitä tuotteita – monet toki paskoja, mutta toiset pelastavat ihmishenkiä ja toiset muuten vaan ihmisten elämiä. Ja toisaalta kaikki yritykset pyrkivät maksimoimaan voittonsa. Sitä kutsutaan kapitalismiksi, ei se ole mikään lääketeollisuuden erityisominaisuus.

Lääkeyhtiöistä tekee erityisen se, miten ne onnistuvat vääristelemään esimerkiksi tutkimustuloksia omiin käyttötarkoituksiinsa. Asia erikseen (joka ei kuulu tähän blogipostaukseen) on se, miten paljon tutkimuksissa voi huijata ihan jo kysymyksen asetteluilla (jonka voi tehdä jälkikäteen) ja valikoivalla julkaisemisella, ilman mitään huijaus-huijausta (kuten datan vääristelyä).

Mutta valmiillakin tutkimustuloksilla voi huijata paljon. Se on tullut hyvin esille, koska saan erittäin paljon terveyteen ja lääketieteeseen liittyviä tiedotteita, niin sähköpostissa kuin etanapostissakin (yhdestä toisestakin blogasin hiljattain. Monet spämmilehdet tupsahtavat luukusta joka kuukausi.

Olen myös tehnyt lääketiedekääntäjän töitä, eli kääntänyt esimerkiksi lääkeyhtiöiden promomateriaaleja. Enimmäkseen tietysti lääkäreille tarkoitettuja, sillä Suomessahan reseptilääkkeiden mainonta kuluttajille on kielletty. Näissä tuli hyvin usein vastaan tilanteita, joissa näki selvästi tutkimustuloksia vääristeltävän. Esimerkkinä väärien päätetapahtumien käyttö (esim. lääke laskee veriarvoa X määrän Y, mutta ei mainita, ettei se vähennä esimerkiksi sairaalapäiviä tai kuolleisuutta).

Joskus tiedotteissa kyllä huijataankin. Muutama viikko sain Astra Zenecalta tiedotteen, jossa kerrottiin näin:

“Keuhkoahtaumataudista on nopeasti tulossa yksi maailman vakavimmista terveysongelmista, sillä sen aiheuttamien kuolemien ennustetaan lisääntyvän 30 % seuraavan 10 vuoden aikana2. Tällöin keuhkoahtaumatauti olisi maailman kolmanneksi yleisin kuolinsyy.4 Keuhkoahtaumatautiin kuolee jo nyt vuosittain enemmän ihmisiä kuin syöpään.5

Tämä ei tietenkään ole totta. Keuhkoahtaumaan kuolee maailmassa, hieman arviosta riippuen, noin puolet syöpäkuolemien määrästä. Viitatun WHO:n taulukon perusteella voisikin luulla, että keuhkoahtauma on syöpiä yleisempi kuolinsyy – koska syövät on tilastoitu tyypin mukaan, ei yhtenä kokonaisuutena.

Paha sanoa, onko tässä tapahtunut tahaton, erittäin nolo lapsus, vai tahallaan levitetty väärää tietoa. Vastausta kun en ole saanut oikaisupyyntööni, jonka lähetin jo useita viikkoja sitten.

April 12, 2013
by Maija Haavisto
0 comments

Tulehdus lievittyy bromelaiinilla

Joskus tunnen itseni papukaijaksi, joka aina jonkun telottua itsensä alkaa hokea “kokeile bromelaiinia”. Jos henkilö uskaltautuu kokeilemaan, usein parin päivän päästä saa kuulla “Miten se voikin toimia niin hyvin?” (ja ehkä siihen liittyy implikoitu kysymys: miksei kukaan ole kertonut minulle aikaisemmin?).

Tämä ei ole mainos – minulla vain sattuu olemaan erittäin positiivisia kokemuksia siitä, samoin kuin usealla kaverillani, oli sillä sitten lääkitty venähtänyttä nilkkaa, nivelpussintulehdusta tai rannekanavaoireyhtymää. Olen pari kirjaa ja graduakin pelastanut, kun bromelaiinin avulla kirjoittajan piinaava rasitusvamma on helpottanut.

Bromelaiini on ananaksesta valmistettava proteolyyttinen eli proteiinia sulattava entsyymi, jolla on voimakasta inflammaatiota eli tulehdusta lievittävää ja immunomodulatorista vaikutusta. Sitä myydään lisäravinteena, joskin suomalaisissa valmisteissa kuten Ananas Strong sitä on usein valitettavan vähän. Joskus näkee suositeltavan ananasmehun juomista, mutta bromelaiinia on eniten kuitenkin ananaksen varressa (ja mehun pastörointi taitaa tuhota sen).

Yksi bromelaiinin tärkeimpiä käyttötarkoituksia on akuutti ja krooninen poskiontelontulehdus. Kroonisesta löytyy useita tutkimuksia, myös yksi satunnaistettu kaksoissokkotutkimus, mutta ne ovat lähes kaikki 1960-luvulta. Akuutista on yksi uudempi tutkimus.

Bromelaiinia käytetään usein nivelreuman hoidossa, mutta ainoa tutkimus(?) on tehty vuonna 1964. Nivelrikossa on tehty useita tutkimuksia, tosin näyttö on ollut jossain määrin ristiriitaista.

Bromelaiinilla on hoidettu haavaista paksusuolentulehdusta, mutta siitä on vain eläintutkimuksia ja kahden potilaan tapaussarja. Lupuksesta ei ole tutkimuksia, mutta eräs tutkija ehdottaa bromelaiinia SLE:n hoidoksi.

Bromelaiini saattaa parantaa antibioottien tehoa, tosin tästä ei ole selvää näyttöä. Sitä on käytetty myös lyhentämään parantumisaikaa viisaudenhampaan poiston jälkeen. Sillä on syövän kasvua hillitsevää vaikutusta ja se voi estää etenkin etäpesäkkeiden muodostumista.

Bromelaiinia on käytetty myös laihdutusvalmisteena, mutta en ole kovin vakuuttunut sen tehosta tässä käytössä.

Suosittelen bromelaiinia, jos joutuu rehkimään fyysisesti paljon enemmän kuin yleensä, esimerkiksi muutossa tai käy työkavereiden kanssa harrastamassa jotain liikunnallisempaa, kuin mitä yleensä puuhaa. Itselläni se on ollut mainio apu, kun haluan sairaudestani huolimatta pelata Wiillä urheilupelejä.

Em. käytössä bromelaiini on ylivoimaisesti tehokkainta etukäteen otettuna. Vammoja on toki vaikea ennakoida, mutta esimerkiksi muuttohommissa tai Wiin peluussa suosittelen ottamaan sitä pari tuntia ennen urakan alkua. Näin rasituksenjälkeinen lihaskipu vältetään usein kokonaan.

Bromelaiini kannattaa ottaa tyhjään vatsaan (tai ainakin ilman proteiinia), sillä muuten osa sen tehosta menee hukkaan ruoansulatusentsyyminä.

Sopiva annos bromelaiinia on 500 – 1 000 mg päivässä (bromelaiinia, ei ananaksen varsijauhetta). 250 mg voi auttaa, mutta esimerkiksi joidenkin tuotteiden sisältämä 125 mg on liian vähän (ellei ota useampaa kapselia/tablettia). Suuremmat annokset ovat saattaneet aiheuttaa joillain sydämentykytystä.

Bromelaiinilla ei yleensä ole sivuvaikutuksia (pl. edellämainittu). Joskus se voi aiheuttaa vatsavaivoja, mutta sama pätee käytännössä kaikkiin lisäravinteisiin ja lääkkeisiin. Kenelläkään tutullani tätä ei ole esiintynyt.

Bromelaiini voi vaikuttaa veren hyytymiseen. On siis syytä keskustella lääkärin kanssa, jos sinulla on sen puolen ongelmia tai käytät esimerkiksi verenohennuslääkkeitä. Mahahaavasta kärsivän ei todennäköisesti ole hyvä käyttää bromelaiinia.

Bromelaiini ei välttämättä sovi ananakselle allergisille. He voivat halutessaan kokeilla jotain muuta proteolyyttistä entsyymiä kuten papaiini, serrapeptaasi tai nattokinaasi, joilla on samankaltaisia vaikutuksia, mutta ne ovat yleensä selvästi kalliimpia.

April 9, 2013
by Maija Haavisto
0 comments

Homemusiikkia korvillesi

Musiikkitalossa on kosteusongelmia, kirjoitti Helsingin Sanomat tänään. “‘Pikkujuttu’, sanoo rakennuttajan edustaja.” Kuinka ollakaan.

Miten hemmetissä pari vuotta vanhassa rakennuksessa, joka maksoi pökerryttävät noin 150 miljoonaa euroa, voi olla kosteusongelmia?

Varmaan siksi, että Suomessa on hyväksyttävää rakentaa vähän niin ja näin. Kosteusvaurioita ja homeongelmia ei edelleenkään oteta vakavasti. Pahimmillaan niille suorastaan nauretaan.

Kaverini asuessa HOASilla asunnossa oli näkyvää hometta. Kävi ilmi, että yksi edellisistä asukkaista joutui homeen takia sairaalaan. HOAS ratkaisi ongelman hankkimalla uudet asukkaat.

Kaverini on nykyään täysin vuoteenoma. Siitä ei voi syyttää pelkkää hometta, koska hän oli sairastunut jo sitä ennen, mutta ei voi myöskään sanoa, että sillä ei olisi ollut mitään osuutta.

Homeesta kärsivien, kuten pitkäaikaissairaiden yleensäkin, oireita vähätellään, heille nauretaan ja oireiden syytetään olevan korvien välissä – vaikka pupillit olisivat näkyvästi erikokoiset tai yskiessä tulisi verta. Heitä savustetaan ulos työpaikoilta ja sairauskorvaukset jäävät usein saamatta.

Suomi on täynnä homekoteja, homekouluja ja hometyöpaikkoja. Pian, ehkä jo nyt, myös homemusiikkitalo.

Home sweet home!