Hankala potilas vai hankala sairaus



Kirja ja terveysblogi huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista

September 11, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Terveysoppia 120 vuoden takaa

Aiemmin julkaisin parhaita paloja perimästäni Osv. Strengin mainiosta teoksesta Bakteerit (1906). Nyt vuorossa on Ihmisruumiin rakennuksen pääpiirteet, vanha kansakoulun oppikirja, vuodelta 1897, eli 120 vuoden takaa.

Iso osa kirjan sisällöstä on perusanatomiaa, joka ei juuri ole vanhentunut, ehkä terminologiaa lukuunottamatta. Joistain kirjan terveyskäsityksistä ja -neuvoista voidaan nykyään olla hieman eri mieltä.

“Käytännössäkin on jo moniaalla selvästi saatu kokea, miten suuressa määrässä terveyssääntöjen osittainenkin noudattaminen voi vähentää tautien valtaa, lieventää kurjuutta ja enentää sekä yksityisten että koko kansojen elinvoimaa.”

“Erityisenä kirjan ansiona pidän juovutusjuomien vaikutuksen selvittämiselle suodun huomattavan sijan.” (esipuheesta)

“Ihmisen ruumis on niinkuin rakennus, joka on kokoonpantu monenlaatuisista eri osista.”

“Luut antaa ryhtiä, välittää liikuntoa, suojelevat arkoja paikkoja” (Tämä ei ole itse kirjasta, vaan lyijykynällä tehty lukijan muistiinpano.)

“Ruumiillinen työ, semminkin ulkoilmassa, synnyttää voimia ja terveyttä. Maanmies, joka otsansa hiessä työskentelee ulkona pellolla, niityllä tai metsässä, on tavallisesti ruumiinrakennukseltaan luja ja kestävä.”

“Löytyy eräitä aineita, joita ruumiimme välttämättömästi tarvitsee ravinnokseen. Nämä aineet ovat munanvalkois-aine, rasva, tärkkelys, sokuri, vesi ja muutamat kivennäissuolat.”

“Kuorittua meijerimaitoa usein halveksitaan ja moni luulee, ett’ei se kelpaa ihmiravinnoksi. Tämä on kuitenkin suuri erehdys.”

“Maustimet vaikuttavat elvyttävästi ruoansulatukseen ja ovat siltä kannalta suureksi hyödyksi.”

“Maustimien käytössä ei saa liioitella. Liian väkevillä maustimilla höystetty ruoka pilaa ruoansulatus-elimet ja synnyttää vatsatauteja.”

“Tavallisimmat suomessa käytetyt juovutusjuomat ovat viina, punssi, olut ja erilaiset viinit. Kaikki sisältävät ne suuremmassa tai pienemmässä määrässä spriitä eli alkohoolia.”

“Sydämen liikkeet kiihtyvät alkohoolista ylen määrin. Sydän tulee täten yhä enemmän rasitetuksi. Viimein se väsyy ja juomari kuolee sydänhalvaukseen.”

“Lapset nielevät joskus luumunkiviä ja muita kovia esineitä. Tämä on sangen vaarallista, sillä jos sellainen esine menee madontapaiseen lisäkkeeseen, niin se ei enää pääsekään kulkemaan eteenpäin. Tuo pieni suoli tulehtuu ja moni ihminen on siihen tautiin heittänyt henkensä.”

“Veren sulkuaineena älköön koskaan käytettäkö hämähäkin verkkoa, pihkaa, nuuskaa tai muuta sellaista, sillä siten voipi haavaan helposti tulla myrkkyaineita.” (Nykyään pihkasalvaa haavojen hoitoon saa apteekkituotteena.)

“Moni ihminen sairastaa heikkoutta ja verettömyyttä senvuoksi, ett’ei hän ole tottunut hengittämään tarpeeksi syvään.”

“Tomut ja rikat ovat joka päivä laastavat pois lattialta, eritenkin nurkista ja huonekalujen alta, joihin paikkoihin tomua helposti kokoontuu.” (Kuinka moni meistä tekee näin?)

“Kulkutaudit eli tarttuvat taudit ovat saaneet nimensä siitä, että ne tarttuvat tautimyrkystä, joka ulkoapäin tulee ihmisen ruumiiseen.”

“Lyhytnäköisen mykiö on liian mykevä ja hän tarvitsee sen vuoksi vastapainoksi ontevia silmälaseja.”

“Jos hermosto pitemmän ajan kuluessa ylen määrin tulee rasitetuksi, niin se väsyy ja ihminen tulee heikkohermoiseksi.”

August 19, 2017
by Maija Haavisto
3 Comments

Oletko laiska? Tuskin.

Laiskuus lasketaan seitsemän kuolemansynnin joukkoon. Erittäin työkeskeisissä yhteiskunnissa kuten Suomi sitä on pidetty aina yhtenä suurimmista paheista myös maallisista näkökulmista. Työn on katsottu olevan elämän tarkoitus ja keskipiste. Suomen kielestä löytyy paljon synonyymejä laiskuudelle, verbeistä esimerkiksi olla jouten, laiskottaa, velttoilla, vetelehtiä ja lorvailla. Puhutaan laiskamadosta ja lorvikatarrista.

Jos saa kuulla olevansa laiska, se sattuu. Se on ehkä yksi syy, miksi moni ajattelee itse olevansa laiska. Jos nimittää itseään laiskaksi, sattuu vähemmän kuulla se muilta. Jotkut taas saavat kuulla sitä muilta niin paljon, että he alkavat uskoa siihen itsekin.

Miten tämä liittyy blogin aiheeseen? Siten että moni yhdistää sairauden ja laiskuuden, koska moniin pitkäaikaissairauksiin liittyy alentunut kyky tehdä asioita, esimerkiksi uupumuksen tai kivun takia.

Joskus tätä tehdään järjestelmällisesti ja tahallisella propagandaperspektiivillä. Toisessa blogissani olen kirjoittanut useita tekstejä (ja pari lehtijuttua Tukilinjaan) siitä, miten Britanniassa media järjestelmällisesti leimaa vammaistukia saavat pummeiksi ja laiskureiksi. Tämä on johtanut valtavaan määrään vammaisiin kohdistuvia viharikoksia.

Minäkin sain ennen sairauteni takia monesti kuulla olevani laiska. Nyt tusina julkaistuja kirjoja myöhemmin sitä kuulee enää harvoin. Kenenkään ei tietenkään tarvitse kirjoittaa kirjoja todistaakseen, että ei ole laiska.

Olen tavannut elämässäni paljon ihmisiä, jotka ovat pitäneet itseään laiskoina. Laiskoja ihmisiä olen tavannut äärimmäisen vähän.

Suurin osa laiskoina itseään pitävistä sairastaa omuien havaintojeni mukaan jotain pitkäaikaissairautta, joko enemmän kehoon vaikuttavaa tai esimerkiksi masennusta tai AD(H)D:tä. Useimmat pitkäaikaissairaudet aiheuttavat uupumusta tai väsymystä, oli kyseessä sitten nivelreuma, suolistosairaus, vuorokausirytmin häiriö tai vaikkapa krooninen poskiontelontulehdus. Vaikka diagnoosi löytyisi, aina ihminen ei itse tiedosta uupumusta, koska hän on jo niin tottunut heikentyneeseen toimintakykyyn.

Masennus aiheuttaa tyypillisesti vetämättömyyttä, ja siihen toisaalta liittyvät myös itsesyytökset, häpeän tunteet ja huono itsetunto. Monilla Asperger-ihmisillä on rajoittuneet voimavarat sekä rasituksen- ja stressinsieto. ADHD:hen puolestaan kuuluu usein ennemmin aloitekyvyttömyys kuin sinänsä huono keskittymiskyky. Se ei tee ihmisestä laiskaa.

ADD/ADHD sotkee aivojen aloitteellisuutta ja motivaatiota säätelevät dopamiinijärjestelmät. Esimerkiksi ihminen haluaa kovasti ulkomaille, mutta passi on vanhentunut. Uuden passin hankkiminen tuskin on kenenkään mielipuuhaa, ja moni saattaa sitä lykätä. Tavallinen ihminen menee kuitenkin hakemaan passin, koska ulkomaanmatka toimii tehokkaana motivaattorina. ADHD-ihminen ei välttämättä onnistu passinhaussa, mikä muille tuntuu tietysti kummalliselta. Miten niin et pysty? Sen kun menet, ei ole niin vaikeaa. Sitten pääset rannalle lekottelemaan.

Eräs kaverini sairastaa masennusta ja synnynnäistä sidekudossairautta. Hän on viettänyt vuosia tekemättä oikein yhtään mitään, ei mitään varsinaisia harrastuksiakaan. Hän on ollut vakuuttunut, että on laiska, koska ei esimerkiksi saa harrastettua liikuntaa – sidekudossairauden oireiden takia. Sitten hän sai kilpirauhaslääkityksen ja innostui heti useasta eri luovasta harrastuksesta. Laiskuus on luonteenpiirre tai ihmisen ominaisuus, paraniko se hormonikorvaushoidolla? Tuskin.

Osa ihmisistä ei ole sairaita, mutta kokee silti syyllisyyttä “laiskuudestaan”, vaikka tekevät paljon asioita. Usein tähän tuntuu olevan syynä liian vaativat vanhemmat, joiden mielestä ei ole koskaan tehnyt tarpeeksi, vaikka olisi tehnyt mitä.

Epäilen, että moni terve tai melkein terve saattaa elää hyvin urapainotteista ja kiireen täyttämää elämää alitajuisesti sen takia, että voi todistella, itselleen tai muille, ettei ole laiska. Lapsuuden alemmuuskompleksit voivat pysyä mukana vielä aikuisenakin.

Mistä sitten voi tietää, onko laiska? Laiskuus on nähdäkseni pitkälle synnynnäinen tai ainakin hyvin pitkäkestoinen ominaisuus (tosin niin ovat jotkut sairaudet/ominaisuudetkin, kuten ADHD, Asperger tai Ehlers-Danlosin syndrooma). Jos olet “muuttunut” laiskaksi tai “laiskuutesi” vaihtelee rajusti päivästä tai vuodenajasta toiseen tai muuten kausittain, tuskin olet laiska.

Jos olet masentunut, työuupunut tai pitkäaikaissairas, eivätkä voimasi riitä kaikkeen, mitä sinun pitäisi muiden mielestä pystyä tekemään, se ei tee sinusta laiskaa. Masentuneen on tietysti vaikea olla armollinen itselleen, se kuuluu sairauden luonteeseen.

Esimerkiksi monet CFS/ME:tä sairastavat saavat jatkuvasti kuulla olevansa laiskoja, vaikka ovat ennen sairastumistaan olleet hyvin aktiivisia, monet urheilijoita tai hyvin fyysistä työtä tekeviä. Mm. sairaanhoitajia on paljon (laiskan ammatti?). CFS/ME alkaa tyypillisesti erittäin äkillisesti, aiemmin täysin terve ihminen voi joutua pysyvästi vuodepotilaaksi yhdessä päivässä. Melkoinen laiskamato, kun muuttaa koko ihmisen persoonan kuin salama kirkkaalta taivaalta?

Kaikki eivät tiedosta olevansa sairaita. Jos on lapsesta asti ollut fyysisesti uupunut tai neurologisista syistä aloitekyvytön, sitä voi olla vaikea tunnistaa, koska ei ole kokenut mitään muuta.

Tällaiset ihmiset usein turhautuvat siihen, että eivät jaksa pysyä muiden tahdissa, eivät jaksa liikkua, opiskella tai tehdä töitä, vaikka yrittävät, vaikka haluaisivat. He kokevat jatkuvia riittämättömyyden tunteita. Jo ala-aste voi uuvuttaa. He päättelevät olevansa laiskoja, koska se on selitysmalli, jonka jo lapsi tuntee.

Voimien vähäisyys, aloitekyvyttömyys tai muut esteet (kuten ahdistus, kipu, huono keskittymiskyky, lihasheikkous, nivelten jäykkyys tai huimaus) töiden tekemiseen tai arkipäiväisten asioiden suorittamiseen eivät tee kenestäkään laiskaa eivätkä ne ole moraalisia kysymyksiä, vaan lääketieteellisiä ja käytännön ongelmia.

Onko olemassa asiaa nimeltä laiskuus, joka tarkoittaa ihan vain sitä, ettei huvita? Varmasti, mutta omien havaintojeni mukaan se on harvinaista, selvästi harvinaisempaa kuin itsensä kuvitteleminen laiskaksi. Eikä muiden laiskaksi nimittely ei ole koskaan auttanut mihinkään, sillä saa vain toiselle aikaan pahan mielen ja syyllisyyttä, pahimmillaan mielenterveysongelmia ja pahasti vääristyneen minäkuvan.

July 30, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Kirja-arvostelu: How We Can Halt The Cipro & Levaquin Catastrophe

Fluorokinolonit ovat ryhmä laajakirjoisia antibiootteja, jonka tunnetuimpia jäseniä ovat siprofloksasiini (Cipro/Ciproxin), norfloksasiini ja levofloksasiini (Tavanic). Kaikilla lääkkeillä on toki haittavaikutuksia, mutta fluorokinoloneilla niitä on erityisen paljon, mitä käsitellään myös kirjassani Hankala potilas vai hankala sairaus.

Jay S. Cohen on lääkkeiden haittavaikutuksiin erikoistunut lääkäri, joka on julkaissut aiheesta useita tieteellisiä artikkeleita. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjan How We Can Halt The Cipro & Levaquin Catastrophe: The Worst Medication Disaster In U.S. History. Nimi on dramaattine, kuten Yhdysvalloissa kuuluu olla, mutta tämä ei todellakaan ole mikään “Big Pharman” vastainen teos, vaan asiallinen ja kiihkoton tiedekirja, jossa käsitellään fluorokinolonien vakavia haittavaikutuksia.

Fluorokinolonit on yhdistetty etenkin jännevaurioihin, kuten akillesjänteen repeämä, joita voi tulla vielä jopa kuusi kuukautta lääkekuurin lopettamisen jälkeen. Tämä on riski etenkin urheilijoilla, mutta joissain tapauksissa jänteet ovat revenneet ilman mitään rasitusta.

Huonommin tunnettua on, että ne voivat aiheuttaa erittäin invalidisoivia pysyviä neurologisia haittavaikutuksia, pahimmillaan jopa vain yhden pillerin jälkeen. Tätä kutsutaan usein nimellä “floxing”, floksaus. Itsekin tunnen pyörätuoliin yhden pillerin takia joutuneen miehen. Oireisiin voi kuulua neuropatiaa eli hermovaurioita, lihas- ja nivelkipuja, rajua sydämentykytystä, näköhäiriöitä, huimausta, unettomuutta, ahdistusta, epileptisiä kohtauksia ja jopa hallusinaatioita ja psykooseja.

Erityisen suuri riski fluorokinolonit ovat, jos niiden kanssa käytetään samaan aikaan tulehduskipulääkkeitä tai kortisonia. Kortisonin käyttö lisää jänteiden repeämisen riskiä myös sen jälkeen, kun fluorokinolonikuuri on jo loppunut. Myös iäkkäillä riskit ovat suuremmat. Cohen huomauttaa, että tämä ei todellakaan tarkoita, että nuoremilla fluorokinolonit olisivat vaarattomia, vaikka jotkut lääkärit ovat asian näin tulkinneet.

On esitetty monia eri mekanismeja, joilla fluorokinolonit voivat aiheuttaa vaurioita. Yksi kirjassa lainattu tutkimus jopa osoitti, että ne voivat muodostaa DNA-addukteja eli sitoutua DNA:han.

Kirjassa otetaan esille useita tutkimuksia, joiden mukaan fluorokinolonit häiritsevät magnesiumin aineenvaihduntaa. Myös monet niiden haittavaikutuksista sopivat magnesiumin puutokseen. Cohen uskookin, että magnesiumin käyttö yhdessä fluorokinolonikuurin aikana voisi hyvinkin ehkäistä haittavaikutukset. Magnesiumia ei saa tosin ottaa samaan aikaan kuin lääkettä, vaan välissä pitää olla useita tunteja, ettei sen imeytyminen häiriinny.

Epäselvempää on, voiko magnesium auttaa, jos vaurioita on jo syntynyt. Yksittäisellä potilaalla vointi helpotti selvästi, kun tämä sai pian oireiden alettua suonensisäisen magnesiuminfuusion, koska oireet sekoitettiin pitkittyneeseen migreeniin.

Eläintutkimuksessa E-vitamiini ehkäisi fluorokinolonien aiheuttamia sidekudosvaurioita. E-vitamiinin ja magnesiumin yhdistelmä oli tehokkaampi kuin kumpikaan erikseen. Alustavien eläintutkimusten perusteella näyttää siltä, että myös sinkki voisi ehkäistä – ja jopa korjata – fluorokinolonien aiheuttamia sidekudosvaurioita.

Myös lisäravinteena ja reseptivapaana lääkkeenä myytävä asetyylikysteiini, jolla on mm. antioksidanttivaikutusta, näyttää vähentävän fluorokinolonien haittoja – ja tutkimuksen mukaan se ei häiritse niiden tehoa millään lailla. Tässä on siis jo neljä ravintolisää, jotka alustavien tutkimusten perusteella näyttävät ehkäisevän fluorokinolonien haittoja ja kenties osa voi myös korjata niitä.

Monet kirjan hoitosuosituksista ovat yleispäteviä, kuten kurkumiinin ja frankinsensin käyttö tulehduksen lievittämiseksi. Cohen mainitsee alfalipoiinihapon neuropatioiden hoitona, mikä on toki jo vakiintunut hoito. Valitettavasti hänen samaan tarkoitukseen suosittelemansa B-vitamiinijohdannainen benfotiamiini on käsittäkseni nykyään Suomessa lääkelistalla.

Cohen uskoo, että koska monien potilaiden yksi pääoireista on uupumus, CFS/ME:n ja fibromyalgian hoidossa käytetyt mitokondriolisäravinteet kuten ubikinoni/koentsyymi Q10, D-riboosi sekä uudemmat ja vähemmän tutkitut PQQ ja niasiiniamidiribosidi (B3-vitamiinin eli niasiinin johdannainen) voisivat auttaa.

Eräs potilas sai oireisiin apua matalaoksalaattisesta ruokavaliosta.

Kirjassa on myös hyviä yleispäteviä vinkkejä esimerkiksi lääkkeiden käyttöön. Antibiootit täytyy aina käyttää riittävän suurella annoksella, jotta niistä on apua, mutta useimmat muut lääkkeet voi aloittaa niin pienellä annoksella, kuin lääkemuoto mahdollistaa. Esimerkiksi moni vakavan lääkehaitan saanut potilas suhtautuu erittäin kielteisesti psyykenlääkkeisiin, mutta niitä voi kokeilla alkuun aivan pikkuriikkisellä annoksella ja nostaa annosta vähitellen. Joskus jo yllättävän pieni annos voi auttaa, eikä “normaalia” annosta edes tarvita.

Cohen toivoo, että lääkärit kuuntelisivat potilaitaan ja ottaisivat nämä vakavasti. Hän toivoo myös, että fluorokinoloneja käytettäisiin vain pakkotilanteissa, kuten henkeä uhkaavissa infektioissa. Nykyään niitä määrätään jopa epäiltyihin virtsatie- ja eturauhastulehduksiin, eli jopa tilanteissa, joissa antibioottia ei välttämättä tarvittaisi lainkaan.

Jos fluorokinolonia on pakko käyttää, silloin pitäisi tehdä kaikki haittojen välttämiseksi, eli käyttää ym. lisäravinteita, välttää urheilua, kortisonia ja tulehduskipulääkkeitä.

July 6, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Mystiset ja vähemmän mystiset epidemiat

Tiedätkö, mikä sairaus esiintyi useina hyvin dokumentoituina epidemioina eri puolilla Yhdysvaltoja, Kanadaa, Eurooppaa, Afrikkaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia vuosina 1934-1990 * ja tunnettiin mm. nimillä epätyypillinen polio ja epideeminen neuromyastenia?

Myös nimiä Iceland disease, Akureyri disease ja Royal Free disease käytettiin kenties tunnetuimpien epidemiakohteiden, pienen islantilaiskaupungin ja lontoolaissairaalan mukaan. Akureyrissä sairastui lähemmäs 500, Royal Free -sairaalassa lähes 300.

(* Kanadalainen pitkän linjan asiantuntija Byron Hyde on parin viime vuoden sisällä raportoinut tutkimustyönsä perusteella uskovansa, että Tukholmassa oli epidemia jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Suomestakin varmaan löytyisi epidemioita 1900-luvun alkupuolelta, jos joku lähtisi selvittämään vanhoja arkistoja…)

1950-luvulla sairaus sai nimen benigni eli hyvänlaatuinen myalginen enkefalomyeliitti, lihaskipuja aiheuttava aivojen ja selkäytimen tulehdustila. “Benigni” viittasi siihen, ettei se johtanut kuolemaan. Myöhemmin benigni tippui nimestä pois kun ymmärrettiin, että sairaus itse asiassa oli joskus tappava, ja muutenkin kaikkea muuta kuin “hyvänlaatuinen”. (ME ei ihan aina aiheuta lihaskipuja, esimerkiksi itse en niistä juuri koskaan kärsi.)

1980-luvulla oli tunnettu epidemia Incline Villagessa Tahoejärven rannalla Nevadassa, jota CDC yritti kaikin keinoin hyssytellä. Kun vaientaminen ei onnistunut, sairaus päätettiin nimetä uudelleen, vaikka ME oli siinä vaiheessa ollut jo vuosikymmeniä vakiintunut termi. Yhtäkkiä taudin nimi olikin chronic fatigue syndrome (CFS) eli krooninen väsymysoireyhtymä.

Jännä, miten epideemisestä neuromyasteniasta saatiin krooninen väsymysoireyhtymä. Nimen valitettava harmittoman kuuloisuus ei toki missään nimessä ollut sattumaa.

Epidemioista voi lukea lisää mm. Hillary Johnsonin erinomaisesta tutkivan journalismin taidonnäytteestä nimeltä Osler’s Web, sekä Byron Hyden toimittamasta kirjasta The Clinical and Scientific Basis of ME/CFS. Jälkimmäinen tiiliskivi on jaossa netissä ilmaiseksi. Virallisen jakelusivun linkki ei tosin enää toimi, tämä Dropbox-linkki kyllä. Tältä sivulta löytyy tiivis lista.

Hyden kirjassa on satoja sivuja tieteellisiä artikkeleita, useimmat vertaisarvioiduissa tiedelehdissä aikoinaan julkaistua dokumentaatiota näistä epidemioista, niiden oireista, potilailta tehdyistä fysiologisista löydöksistä (mm. immunologiset löydökset, SPECT-kuvantaminen, ENMG, ja lihasbiopsiat) sekä muista epidemioiden piirteistä.

Molempien kirjojen johtopäätös lukuisten eri faktojen perusteella on, että epidemiat olivat enteroviruksen aiheuttamia. Itämisaika (5-10 vuorokautta) ja muut tekijät sopivat, ja lisäksi enteroviruksia on löydetty tutkimuksissa CFS/ME-potilaiden suolistosta, ulosteista ja lihasbiopsioista.

On tavattu myös useita epidemioita, joissa on esiintynyt sekaisin CFS/ME:tä ja poliota. Useilla epidemioissa CFS/ME:hen sairastuneilla on ollut kontakti poliopotilaaseen. Poliovirushan kuuluu myös enteroviruksiin.

Tällä hetkellä on liikkeellä myös enterovirus 68:aa, joka voi aiheuttaa polion kaltaisen pysyvän halvaantumisen tai lihasheikkouden, vaikka se ei ole poliovirus. Ainakin osan CFS/ME-epidemioista on aiheuttanut enteroviruksiin kuuluva Coxsackie B3 -virus.

Islannissa tehtiin myös mielenkiintoinen havainto, että “[…] approximately 5 children fell ill with Parkinson’s diseaseas an apparent result of the Akureyri epidemic. These children eventually died of Parkinson’s disease.” (Lähde: Hyden ym. kirja, s. 29.)

Tästä päästäänkin monessa mediassa käsiteltyyn suomalaiseen lasten epidemiaan, jossa on todettu niin CFS/ME:tä, hyvin samankaltaista autonomisen hermoston sairautta POTSia sekä enemmän psykiatrisia oireita aiheuttavaa PANSia. Tätä tutkii etenkin professori ja unitutkija Markku Partinen ja tekeillä on nyt myös virallinen viranomaisselvitys. En usko, että kovin moni tosissaan luottaa virallisen selvityksen selvittävän yhtään mitään.

Lasten sairauksien aiheuttajiksi on epäilty monia erilaisia tekijöitä: sisäilmaongelmia, rokotteita (ainakin Pandemrix-sikainfluenssarokote, käsittääkseni myös HPV-rokote) ja erilaisia infektioita. Blogaajat ovat ehdottaneet syyksi jopa älylaitteiden käyttöä, mikä itselleni kuulostaa jotakuinkin kaikkein vähiten uskottavalta syyltä – tai yhtä vähän uskottavalta kuin eräiden puoskareiden väitteet, että kyseessä on jonkinlainen joukkohysteria.

Itse en ole missään määrin varma, että kyseessä edes on nimenomaan epidemia. CFS/ME on nykyään endeeminen sairaus, jota sairastaa todennäköisesti noin puoli prosenttia väestöstä, eli siis yli 25 000 suomalaista. Joukossa on myös tuhansia lapsia. Britanniassa CFS/ME:n on todettu olevan yleisin lasten pitkien koulupoissaolojen syy.

Ei siis ole mitenkään mahdotonta, että samassa koulussa tai samalla luokallakin olisi useampi tapaus ihan sporadista CFS/ME:tä, ilman että kyseessä on epidemia. Tietysti jos tapauksia alkaa kertyä enemmän (en ole varma miten paljon niitä on samoissa paikoissa, mutta joku kommentoija varmaan osaa kertoa), se herättää kysymyksen aidosta epidemiasta.

Mutta jos kyseessä on aito epidemia, onko se todella mystinen sellainen? Vai kuitenkin vain sellainen hyvin dokumentoitu enterovirusperäinen epidemia, joita on tavattu viimeiset 80 vuotta, mahdollisesti kauemminkin.

Jos joku haluaa oikeasti ymmärtää Suomen mahdollista epidemiaa, nämä kaksi kirjaa pitäisi ehdottomasti lukea. Luetaanko ne viranomaistahoilla, jotka selvityksen tekevät? Tuskin.

June 20, 2017
by Maija Haavisto
3 Comments

Sydänoireita ruoasta

Tiesitkö, että ruokakin voi aiheuttaa sydänoireita? Siis ihan välittömästi, muutenkin kuin ravinnon yhteydellä sepelvaltimotautiin, jossa oireet ilmaantuvat vasta vuosien kuluttua. Tässä esittelen kaksi syömiseen liittyvää, Suomessa käytännössä tuntematonta oireyhtymää, joista toinen on yleensä vaaraton, toinen voi johtaa jopa sydänkohtaukseen.

Jo 1940-luvulla tunnistetussa Roemheldin oireyhtymässä ruoansulatuskanavassa kulkeva ruoka ärsyttää mekaanisesti (painetuntemuksen kautta) vagushermoa. Vagushermo on tärkeä autonomisen hermoston säätelijä, joka vaikuttaa hyvin moniin asioihin elimistössä, mm. sydämen sykkeeseen.

Roemheldin oireyhtymä aiheuttaa siten sydämen ja autonomisen hermoston oireita. Siihen voi liittyä voimattomuutta, huonovointisuutta, ahdistusta, huimausta, pahoinvointia, kuumotusta ja hengenahdistusta.

Oireet voivat sekoittua hypoglykemiaan tai kohonneen verensokerin oireisiin. Syömisen aiheuttama väsymys ei ole normaalia (vaikka monet näin kuvittelevat!), ja yleensä syy on verensokerissa, mutta muitakin mahdollisuuksia, Roemheldin lisäksi esimerkiksi ruokayliherkkyydet.

Roemheldissä kyseessä ei ole allergia eikä ruokayliherkkyys, mutta usein suoliston kaasunmuodostus laukaisee oireet, eli kaikki ilmavaivoja aiheuttavat ruoka-aineet voivat herkällä aiheuttaa niitä. Myös sappirakon toimintahäiriöt voivat johtaa Roemheld-oireisiin.

Roemheldin diagnoosi tehdään poissulkemalla muut mahdolliset syyt oireisiin, esimerkiksi sydänperäiset. Hoitona käytetään mm. alfa- ja beetasalpaajia, happosalpaajia ja joskus epilepsialääkkeitä. Oireita aiheuttavien ruokien välttelykin voi riittää.

Kounisin oireyhtymä on tila, jossa ruoka- tai muu allergia (usein etenkin jokin antibiootti) aiheuttaa rasitusrintakipua (angina pectoris) ja jopa sydäninfarktin. Myös ruoasta saatu suuri histamiiniannos voi ilmeisesti aiheuttaa sen. Histamiinia sisältävät paljon etenkin fermentoidut ja säilötyt ruoat, kuten hapanmaitotuotteet ja juustot, lihajalosteet, musta tee, suklaa, viini, etikka ja soijakastike.

Suomessa jännittävästi Google ei löydä haulla Kounisin oireyhtymä (tai myöskään Kounisin syndrooma) mitään muuta kuin useiden lääkkeiden pakkausselosteita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Kounisin oireyhtymä on yleisesti hyväksytty, vaikkakin huonosti tunnettu sairaus, joka useiden asiantuntijoiden mukaan ei ole harvinainen, se vain jää diagnosoimatta.

Kounisin oireyhtymä liittyy mitä ilmeisimmin syöttösolutauteihin, joista tässä blogissa on kirjoitettu aiemmin. Sairaus jaetaan kolmeen eri vaikeusasteeseen. Lievemmissä muodoissa pelkkä allergian hoito (kuten antihistamiinit ja steroidit) voi auttaa, vaikeammissa tarvitaan myös sydäninfarktin normaalia hoitoa.

May 31, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Bakteerioppia 111 vuoden takaa

Perin hiljattain kaksi ihastuttavaa vanhaa taskukokoista lääketieteen kirjaa. Tässä blogipostauksessa lainaan subjektiivisesti parhaita paloja Osv. Strengin kirjasta Bakteerit (1906). Joskus lähitulevaisuudessa tutustumme vielä vanhempaan teokseen Ihmisruumiin rakennuksen pääpiirteet (1897).

“Kyllä jo muinaisaikoina joskus kummitteli se ajatus, että pienet elävät olennot voivat tunkea ihmisten sisälle siellä synnyttäen tauteja, ja uudemmalla ajalla, seitsemännellätoista ja kahdeksannellatoista vuosisadalla kehittyikin jonkinlainen “pathologia animata”, eli oppi pikkueläinten synnyttämistä tautimuodoista. Useimmissa taudeissa niitä luultiin löytyneen, noita pikku eläimiä, “matoja”, joilla muka oli aivan omituiset lepo- ja syöntiajat, minkä mukaan taudit sitten ulkonaisesti muuttelehtivat, milloin aikaansaaden kuumetta, milloin ei, j. n. e.”

“Bakteeriopin puolustajat taas huomauttivat, että samoinkuin esim. kitkerä ja imelä mandeli kyllä ovat toistensa näköiset, mutta ominaisuuksiltaan aivan erilaiset, samoin voi myös bakteereja olla ominaisuuksiltaan erilaisia, vaikk’eivät ne ulkonäöltään mikroskoopillakaan katsottuina niin suuresti aina eroa toisistaan.”

“Voidakseen paremmin seurata eri lajisten bakteerien ominaisuuksia ja eroavaisuuksia, on ruvettu bakteereita viljelemään niinkuin muitakin kasveja.”

“Siihen aikaan, kun bakterioloogiset tutkimusmetoodit vielä olivat kapaloissaan kehittymättöminä, luultiin että yksityisen bakteerin ulkomuoto ei ollut pysyväisesti sama, vaan hyvin vaihteleva, milloin pyöreä, milloin soikea j. n.e.”

“Kaikissa bakteereissa, olivat ne minkä muotoisia tahansa, voidaan huomata n. k. kuori ja sisus. Kuori voi joskus olla suhteellisesti paksu, useimmiten se on sisukseen verrattuna ohut. Sisus on vaihteleva, milloin tasainen, milloin lokeroinen. Sen muodostavat erilaiset munanvalkuaisaineet. Mitään varsinaisia solutumia samoin kuin muissa eläin ja kasvisoluissa ei bakteereissa löydy. Useilla bakteerilajeilla on sisuksessa n. k. itiömuodostukset, joista toisessa paikassa puhutaan enemmän.”

“Bakteerit ovat välimuotoja kasvien ja eläinten välillä, sanotaan usein. Ne ovat leviä lähinnä, sanovat toiset; toiset taas lukevat ne likinnä sieniin kuuluviksi, toiset taas n. k. flagellatti-eläimiin.”

“Jos tahdomme asettua kehitysopin kannalle ja hakea alkuperäisintä elinmuotoa, josta sitten muut elävät olennot maan päällä olisivat kehittyneet, niin epäilemättä johtuvat tutkijan askeleet näiden kummallisten pikku olentojen luo. ”

“Mainitsimme jo edellisessä, että monet muutkin seikat ovat heidän kehityksellensä tärkeät. Sellainen seikka suuresta merkityksestä on, paitsi ravintoaineen laatua, myös sen kemiallinen reaktsiooni.

Mekaaniset liikkeet sitä vastoin näyttävät vaikuttavan jonkun verran enemmän muutamiin bakteereihin. Siten esim. kiivas heiluttaminen vaikuttaa kuolettavasti heinäbasilliin.”

“Tärkeimpiä tällaisia antiseptisiä yhdistyksiä ovat, paitsi happi, chlori, jodi, elohopea-yhdistykset, esim. sublimaatti, joka on elohopeasuola ja hyvin voimakas myrkky baklteereja vastaan, hopeasuolat, niistä etenkin hopeanitraatti eli helvetinkivi, karboolihappo, lysooli, jodoformi, orthoformi j. n. e.”

“Erittäin vaikuttavia ovat ruumiin puolesta taistelevat valkoiset verisolut, joita suurissa määrin tulvii paikalle. Kumpi puolue voittaa, siitä riippuu tietysti taudin kohtalo, supistuuko se vain pieneksi märkäpaiseeksi vai pääseekö se leviämään ympäri koko ruumista tuhoa ja surmaa tuottaen. ”

“Kenellä keuhkot esim. kylmettymisen kautta ovat heikentyneet, hänessä keuhkokuumeen kaksiosainen bakteeri alkaa kehittyä ja turmelustyötään tehdä.”

“Muutamassa tunnissa voi siihen sairastunut lapsi kuolla sen kautta että kurkkumätäbakteerien aikaansaama tulehdus tukehuttaa lapsen; ilma ei pääse pikkulapsen ahtaan kurkun läpi enää kulkemaan ja ellei silloin heti saada sopivaa lääkärinapua, niin on miltei uskomattoman lyhyessä ajassa lapsen henki mennyt.”

“V. 1891 keksi saksalainen Pfeiffer influentsan synnyttäjän. Se on hyvin ohut sauvamainen bakteeri sekin, noin 1/1000 millimetriä pitkä, pienin kaikista tunnetuista ihmisille vahingollisista bakteereista.” (Maijan lisäys: pitkään luultiin, että influenssan aiheuttaa bakteeri Bacillus influenzae, joka nykyään tunnetaan nimellä Hemophilus influenzae. Nykyään tiedämme influenssan olevan virustauti.)

“Makkaramyrkytyksen bakteeri, b. botulinus. Useinhan sattuu, että pilaantuneen lihan tai makkaran syötyään ihminen sairastuu ankaraan vatsatautiin, kovaan vatsuriin. Tämä voi olla n. k. b. botulinuksen synnyttämä.”

Mielenkiintoista kirjassa oli, että jo epäiltiin suolistossa olevan hyödyllisiä bakteereita, vaikka sen tarkempaa tietoa asiasta ei ollut. Ehkä asia on sinänsä aika itsestäänselvä, että ei siellä olisi valtavaa bakteerimassaa, ellei siitä olisi jotain hyötyä.

Opin kirjasta myös niin vanhentuneen sanan, ettei sitä löytynyt Googlesta lainkaan(!). Pöhötysrutto näyttää olevan vanha nimitys kaasukuoliolle, joidenkin Clostridium-bakteerien aiheuttamalle karmivalle infektiolle.

Mitä tällä kaikella on tekemistä pitkäaikaissairauksien kanssa? No, onhan tämä ehkä enemmän hupimateriaalia kuin yleensä tässä blogissa nähdään (vaikka huumoriakin täällä on useaan otteeseen tavattu, myös historiallisessa kontekstissa), mutta lisäksi voi miettiä, miltä nykyiset lääketieteelliset kirjoitukset kuulostavat sadan vuoden päästä.

On myös hyvä muistaa, miten paljon lääketiede on kehittynyt 111 vuodessa. Bakteeriopin ymmärtämys oli ihan kohtalaisella tolalla myös tuolloin, mutta sairauksille ei voinut tehdä useimmissa tapauksissa juuri muuta kuin yrittää ehkäistä niitä. Kurkkumätä, lavantauti, tuberkuloosi yms tappoivat yhä valtavasti ihmisiä.

May 13, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Kuolleilla bakteereilla sairauksien kimppuun

Olen kirjoittanut ennenkin William Coleysta, joka keksi 1800-luvun lopussa hoitaa syöpää bakteeritoksiineilla, eli kuolleilla bakteereilla, jotka stimuloivat immuunijärjestelmää, ns. Coleyn toksiinit. Kyseessä oli siis epäspesifi immunoterapia, joka joissain tapauksissa näytti parantavan jopa levinneen syövän. Muut, “modernimmat” syöpähoidot kuten sädehoito kuitenkin syrjäyttivät sen.

Bakteeritoksiineilla (Coleyn, mutta myös esimerkiksi E. coli -toksiini ja lavantautirokote) hoidettiin 1900-luvun alkupuolella myös aivokuppaa, johon arsenikkiyhdiste Salvarsan, joka tehosi muuhun syfilikseen, ei tepsinyt. Kuten Coleyn toksiineissa, hoidon tehon uskottiin perustuvan pitkälti sen nostamaan kuumeeseen.

Coleyn toksiinit kehitettiin Yhdysvalloissa ja niitä tai vastaavia bakteeritoksiinihoitoja saa yhä muutamasta paikasta siellä. Erityisen suosittuja ne olivat Saksassa, josta niitä sai aiemmin apteekista Vaccineurin-nimellä muutamalla saksanmarkalla, kunnes tuotanto loppui vuonna 1991. Saksassa on kuitenkin yhä muutamia klinikoita, joista hoitoa saa.

Saksassa on myynnissä yhä useita muita kuolleista bakteereista valmistettuja mielenkiintoisia immunostimulantteja. Suomessakin jotkut lääkärit suosittelevat potilailleen suoliston hoitoon ja immuunijärjestelmän stimulointiin saksalaista Symbioflor-tuotesarjaa, johon kuuluu Symbioflor, Symbioflor 2 ja ProSymbioflor. Näistä Symbioflorit sisältävät eläviä bakteereja, mutta 2:ssa on myös lyysattua eli kuollutta E. colia ja ProSymbioflor sisältää lyysattua E. colia ja enterokokkia.

Osa Symbioflor-valmisteista on siis probiootteja, ja osa niiden käyttäjistä luulee käyttävänsä nimenomaan probiootteja, mutta osa sisältää vain kuolleita bakteereja. Tällaisia valmisteita on kutsuttu mm. promukooteiksi ja immunobiooteiksi. (On sinänsä huvittavaa, että probiooteista on pitkään epäilty, voivatko ne toimia ollenkaan, jos bakteerit eivät selviä hengissä tai kuolevat pian elimistössä…)

Muitakin tällaisia reseptivapaita ravintolisiä on. Immuno-LP20 sisältää tapettua Lactobacillus plantarum L-137 -maitohappobakteerikantaa ja nimensä mukaisesti sen luvataan tehostavan immuunijärjestelmän toimintaa. Russian Choice Immune/Del-Immune sisältää toista lyysattua maitohappobakteeria, Lactobacillus rhamnosusta ja moni vannoo sen nimiin etenkin flunssan torjunnassa jatkuvasti käytettynä ensioireiden iskiessä. (Itselleni meni Russian Choicesta vatsa ihan sekaisin, mikä nettikommenttien perusteella on harvinaista.)

Törmäsin muutama kuukausi sitten Saksassa suosittuun lääkkeeseen nimeltä Colibiogen, jota saa oraaliliuoksena ja pistoksina, molemmat reseptivapaita. Se sisältää lyysattua E. colia joidenkin Symbioflor-tuotteiden tapaan, vaikka kanta lieneekin eri. Sen indikaationa ovat mm. reuma, jotkut ihosairaudet ja tulehdukselliset suolistosairaudet.

Minulla on ollut hyviä kokemuksia immunostimulanteista CFS/ME:n hoidossa ja useita tutkimuksiakin löytyy eräästä bakteeriperäisestä epäspesifistä immunostimulantista, nimittäin stafylokokkirokotteesta. Mycobacterium vaccae -rokotteesta CFS/ME:n hoidossa puolestaan on patentti. Niinpä tilasin kokeeksi Colibiogen-pistoksia.

Ensimmäisestä pistoksesta ei tapahtunut mitään. Toisesta iski erittäin kuumeinen olo, päänsärkyä, lieviä vatsavaivoja ja lievää pahoinvointia. Pakkausseloste ei tuntenut kuumetta sivuvaikutuksena ollenkaan, mutta en yllättynyt, onhan kyseessä kuitenkin immunostimulantti ja ne nostavat minulla usein kuumetta. Vointi parani useaksi päiväksi.

Muutama myöhempikin piikki aiheutti kuumeista oloa, välillä myös lievää päänsärkyä, ja yhdestä tuli jostain syystä vellovia pahoinvoinnin aaltoja. Oli kuitenkin hieman satunnaista, miten paljon haittavaikutuksia tuli, vähän, paljon vai ei ollenkaan, ja myös piikeistä saatu hyöty vaihteli ja vähitellen tuntui lakkaavan.

Tänä keväänä olen kokeillut stafylokokkirokotetta, joka ei valitettavasti ole se, jolla on tehty useita isohkoja tutkimuksia – sen valmistus on lopetettu. Väitetysti aiempi rokote olisi selvästi tehokkaampaa siksi, että siinä on myös hyvin immunogeenistä stafylokokkibakteerin soluseinää, vaikka se onkin nimeltään stafylokokkitoksoidi. Tilasin ensin adsorboimatonta (adjuvantitonta) rokotetta, jonka piti olla niin mietoa, ettei sillä ole haittavaikutuksia, mutta ei juuri tehoakaan.

No, minulla kyllä seurasi tästäkin kuumetta ja hyvin kuumeisen kipeää oloa, jalka kipeytyi niin paljon, että oli vaikea kävellä. Mutta olo parani 2. ja 3. piikistä selvästi noin viikoksi (etenkin kävelykyky), lisäksi myös sen jälkeen rokote auttoi selvästi rasituksen aiheuttamaan silmäkipuun, kylmyyden nostamaan kuumeeseen ja oudosti vähensi kilpirauhaslääkityksen tarvettakin.

Tietysti on hyvä kysymys, mikä on rokote ja mikä on epäspesifi immunostimulantti. Joidenkin mielestä stafylokokkirokotteen teho olisi hyvä CFS/ME:ssä siksi, että taustalla olisi stafylokokki-infektio. Mykobakteereita meillä tuskin sentään on, tai myöskään mielenterveysongelmaisilla, jotka saattaisivat myös hyötyä M. vaccaesta.

Jotkut ovat epäilleet, että Colibiogen auttaisi Crohnin tautiin ja haavaiseen paksusuolentulehdukseen siksi, että niissä on taustalla/pahentamassa E. coli. Itse hieman epäilen, mahtaako tuo ulostebakteeri kuitenkaan aiheuttaa atooppista ihoa, polymorfista valoihottumaa tai reumasairauksia, vaikka eihän se toki mahdotonta ole.

Uro-Vaxom on E. colin aiheuttamiin virtsatieinfektioihin tarkoitettu keskieurooppalainen lääke, jossa on kuollutta E. colia. Sitä voisi pitää oraalisena rokotteena.

Broncho-Vaxom on vastaava tuote hengitystieinfektioiden ehkäisyyn. Siinä on lysaatteja monesta eri yleisestä poskiontelontulehdusta, korvatulehdusta, keuhkoputkentulehdusta ja keuhkokuumetta aiheuttavasta bakteerista, kuten Haemophilus influenzae, Streptococcus pneumoniae (pneumokokki), Klebsiella pneumoniae, Staphylococcus aureus ja Neisseria catarrhalis (ei meningokokkia). Sveitsistä sitä saa ilman reseptiä, Saksassa se on reseptilääke.

Ihosairauksiinkin löytyy lyysattuja bakteerivalmisteita. Pyolysin on Saksassa suosittu ja edullinen voide haavainfektioihin, ja moni vannoo sen nimeen myös finnivoiteena. Siihen on tapettu monia haavainfektioissa esiintyviä bakteereja, kuten Staphylococcus aureus, Streptococcus pyogenes ja Pseudomonas aeruginosa. Omat immuunipuutokseni altistavat S. aureukselle, joten tilasin varalle Pyolysinia. Finneihin en ole havainnut siitä apua.

Lipikar-ihovoide sisältää Vitreoscilla filiformis -bakteeria ja on tarkoitettu atooppisen ihon hoitoon.

(Tämä blogikirjoitus on hieman keskeneräinen eikä sisällä läheskään niin paljoa viitteitä tai muita linkkejä kuin olisin halunnut, mutta totesin, että siitä on enemmän hyötyä tällaisena julkaistuna kuin että hylkään sen kovalevylleni ikuisiksi ajoiksi, kuten usealle tähän blogiin tarkoitetulle tekstille on käynyt.)

April 24, 2017
by Maija Haavisto
0 comments

Kirja-arvostelu: When Breath Becomes Air

Olen lukenut melko paljon muistelmia, lääkärien muistelmia, aiemmin yhden neurokirurginkin muistelmat. Paul Kalanithin When Breath Becomes Air erottui silti niin edukseen, että sain siitä jopa eksistentiaalisen kriisin (stafylokokkirokotteen aiheuttamalla sytokiiniflunssalla lieni myös tekemistä sen kanssa, mutta kuitenkin).

Kalanithi ei koskaan halunnut lääkäriksi, vaikka hänen intialaissyntyisessä perheessään useita lääkäreitä olikin. Hän meni opiskelemaan kirjallisuutta Stanfordin yliopistoon, koska halusi ymmärtää ihmistä, ihmisyyttä ja moraalia. Sitten hänelle tuli sellainen olo, että vaikka hän rakasti kirjallisuutta, lääkäriksi opiskelu olisi sittenkin parempi reitti.

Kalanithi päätti erikoistua opinnoissaan neurokirurgiksi. Opiskeluaikanaan hän tapasi sisätautilääkäriksi erikoistuvan Lucyn, josta tuli hänen vaimonsa.

Neurokirurgin työ ei ole vain leikkelyä, vaikka sekin on toki olennaista. Siinä on olennaista tietää, milloin leikata tai ei, ja tehdä se päätös. Vielä olennaisempaa on kyetä kommunikoimaan potilaan ja tämän omaisten kanssa. Aivoja koskee erilainen koskemattomuus kuin muuta ihmiskehossa. Niinpä tieto vaikkapa kaikkein hyvänlaatuisimmastakin aivokasvaimesta on potilaalle järkyttävä.

Kalanithin lääkärinopintojen kuvaus on jo itsessään niin mielenkiintoista, että sitä lukisi helposti kirjan verran. Kuvailu tihkuu ihmisyyttä ja empatiaa, haavoittuvuutta. Edes kokenut anatomian professori ei ole täysin immuuni ruumiinavauksien aiheuttamille tunteille. Lucy-vaimo purskahtaa itkuun opiskelleessaan EKG-käyriä ja tajutessaan, että kyseisen käyrän tuottanut ihminen on kuollut.

Kalanithin parhaimmillaan henkeäsalpaavat virkkeet korostavat tätä pysäyttävästi. Muutama esimerkki, ensimmäisenä ruumiinavauksia käsittelevän pitkän pätkän loppupuolelta:

“Meanwhile, I could not help but stare at the shifting elbows that, with each medical hypothesis and vocabulary lesson, rolled over this covered head. I thought: Prosopagnosia is a neurological disorder wherein one loses the ability to see faces.”

Tai tämä riipaiseva kuvaus alkoholistin kuolemasta, jonka voisi lukea ilkeilynä, ellei kyse olisi sitä ympäröivästä kontekstista.

An alcoholic, his blood no longer able to clot, who bled to death into his joints and under his skin. Every day, the bruises would spread. Before he became delirious, he looked up at me and said, “It’s not fair—I’ve been diluting my drinks with water.”

Tämä lainaus on melkein pelkkää Tolstoita, mutta hieno silti.

I feared I was on the way to becoming Tolstoy’s stereotype of a doctor, preoccupied with empty formalism, focused on the rote treatment of disease—and utterly missing the larger human significance. (“Doctors came to see her singly and in consultation, talked much in French, German, and Latin, blamed one another, and prescribed a great variety of medicines for all the diseases known to them, but the simple idea never occurred to any of them that they could not know the disease Natasha was suffering from.”)

Ennen valmistumistaan Kalanithi alkaa kuitenkin kärsiä voimakkaista selkäkivuista ja laihtuu. Hänelle tulee mieleen levinnyt syöpä, mutta se tuntuu kolmikymppisellä järjettömältä ajatukselta. Kalanithin voimat hupenevat ja kymmenen tunnin leikkauksia tekevä mies on yhtäkkiä melkein vuodepotilas. Valitettavasti diagnoosi on tosiaan levinnyt keuhkosyöpä, vaikka hän ei ole koskaan tupakoinut. Melkoinen käänteinen lottovoitto.

Kalanithin syöpälääkäri huoltaa myös tämän mieltä ja on sitä mieltä, että Kalanithi voi palata takaisin töihin tai olla menemättä, mutta hänen pitää valita se sillä perusteella, mikä on tärkeää. Nainen ei kuitenkaan suostu antamaan elinaikaennusteita, eikä Kalanithi osaa päättää, kun ei tiedä onko hänellä aikaa vai ei.

Täsmälääke näyttää toimivan, ja Kalanithi palaa töihin. Kymmenen elinvuotta ei ole enää täysin mahdoton ajatus. Jossain vaiheessa lääke kuitenkin lakkaa toimimasta. Silloin hän päättää keskittyä kirjan kirjoittamiseen sekä hankkia lapsen, vaikka tietää ettei näe tämän kasvavan aikuiseksi jos ollenkaan. Hän ehtii sentään nauttia tyttärestään ennen kuin kuolema tulee lopulta erittäin äkisti.

Tämä kohta tuntui kovin ajankohtaiselta, koska minulle läheinen hammaslääkärini menehtyi hiljattain keuhkosyöpään niin, että teki vielä töitä muutama päivä ennen kuolemaansa. (Äitini kuolema keuhkosyöpään oli sen sijaan paljon hitaampi.)

Upeasti kirjoitettu kirja, joka ei kerro siitä, että vakava sairaus saa ihmisessä aikaan oivalluksia. Kalanithillä riitti kauniita ja viisaita ajatuksia jo kauan ennen sairastumistaan. Sairastuttuaan hän ymmärtää kuitenkin lisää.

“How little do doctors understand the hells through which we put patients.”

April 9, 2017
by Maija Haavisto
3 Comments

Lisäfaktaa Long Playn juttuun sikainfluenssarokotteen haitoista

Luin mielenkiinnolla uuden Long Playn jutun, joka käsittelee Pandemrix-sikainfluenssarokotteeseen yhdistettyjä sairauksia, narkolepsian lisäksi CFS/ME, PANS ja POTS, joiden kohdalla yhteyttä ei ole virallisesti vahvistettu, ja niitä sairastavien potilaiden sekä heidän vanhempiensa karua kohtelua Suomen terveydenhuollossa. (Myös HPV-rokotteen mahdollisia haittavaikutuksia sivutaan.)

Juttu on toki itselleni läheinen, koska sairastan CFS/ME:tä, vaikka se ei liity minulla mitenkään rokotteisiin, ja siten iso osa asiasta on tuttua – paljon uuttakin mielenkiintoista toki oli. Loppu tässä tekstistä on pitkälti omaa analyysiani ja asiaani paitsi silloin kuin viittaan juttuun, ei siis referaattia artikkelista.

Minusta juttu olisi kaivannut kuitenkin enemmän lääketieteellistä taustoitusta. Mitä ovat CFS/ME, PANS ja POTS – jutun kirjoittaja Meri Valkama on kirjoittanut CFS/ME:stä useita juttuja Suomen Kuvalehteen, mutta ei voi olettaa, että LP-lukija olisi lukenut nämä tai edes tietäisi niistä.

Jos juttu käsittelee näitä sairauksia, pitäisi kirjoittaa myös sitä, mitä nämä sairaudet ovat. Toisin kuin lähes kaikissa medioissa, Long Playlla ei ole jutuissa käytännössä pituusrajoja, vaan ne ovat tyypillisesti kymmeniä sivuja pitkiä. Tässä vain hyvin lyhyet tiivistelmät sairauksista:

CFS/ME eli krooninen väsymysoireyhtymä eli myalginen enkefalomyeliitti on yleensä äkillisesti alkava neurologinen sairaus, joka on esiintynyt kymmeninä epidemioina ympäri maailman ja siihen on tutkimuksissa yhdistetty useita eri viruksia. Mahdollisia oireita on kymmenittäin, mutta CFS/ME:n patognominen eli tyyppioire on PEM eli rasituksen jälkeinen voinnin suhteeton romahtaminen. Psykiatrisia oireita ei yleensä juuri ole, joskus masennusta ja ahdistusta.

CFS/ME voi vaikeimmillaan johtaa täyteen invaliditeettiin tai jopa kuolemaan. Toisin kuin jutussa haastateltu “asiantuntija” väittää, CFS/ME:lle löytyy useat hyvät diagnostiset kriteerit.

PANS eli pediatric acute-onset neuropsychiatric syndrome on lapsilla esiintyvä sairaus, jossa on neurologisten oireiden lisäksi vakavia psykiatrisia oireita, esimerkiksi pakko-oireisen häiriön (OCD) kaltaisia. Myös esimerkiksi pakkoliikkeitä ja muita tic-oireita esiintyy.

PANS:ssa huomiotaherättävää on se, että oireet alkavat usein erittäin äkillisesti, täysin tyhjästä – niin kuin CFS/ME:ssä, jossa täysin terve ihminen voi joutua tunneissa pysyvästi petipotilaaksi. Erittäin harva pitkäaikaissairaus alkaa kuin sormia napsauttamalla.

POTS eli posturaalinen ortostaattinen takykardiaoireyhtymä on sairaus, jossa syke nousee poikkeavan paljon pystyyn noustessa ja heikentää vointia. Jotkut joutuvat tästä syystä pyörätuoliin. Siinä on usein myös paljon muita oireita ja sitä voi olla vaikea erottaa CFS/ME:stä. Usein ne esiintyvätkin yhdessä.

LP-artikkelista voi saada kuvan, että POTS olisi jotenkin kiistanalainen sairaus, vaikka se ei ole. Se kuuluu kardiologien hoidettavaksi, mutta Suomessa kardiologit tuntevat sitä yleensä huonosti.

(POTS:n epigeneettisistä syntymekanismeista julkaistiin juuri hyvin mielenkiintoinen tieteellinen artikkeli, mutta POTSia on useaa eri tyyppiä ja tuo koskenee vain yhtä niistä.)

LP:n artikkeli vahvisti käsitystäni siitä, että Pandemrix näyttää laukaisevan joskus monimutkaisia oirekuvia, joissa ei ole selvää, mikä diagnoosi pitäisi antaa. Esimerkiksi artikkelissa ja ilmeisesti aiemmin Ylellä esiintynyt hyvin vaikeaa narkolepsiaa sairastava “Miio”, jolla on taantumista ja äärimmäistä invaliditeettia, ei vastaa yleistä käsitystä narkolepsiasta. SK:n jutussa CFS/ME-potilaana aikoinaan esitelty Peppi on sittemmin saanut PANS- ja POTS-diagnoosit, myöhemmin autoimmuunin enkefaliitin diagnoosin.

Tällaiset sekamuotoiset oirekuvat ovat sekä inhimillisesti järkyttäviä, että myös hankalia dokumentoida, tilastoida ja luokitella juridisesti, tietysti myös hoidon kannalta. Esimerkiksi PANSiin näyttää auttavan IVIG eli immunoglobuliinihoito, kuten CFS/ME:henkin (käytännössä sitä ei saa kumpaankaan julkisella, vaikka HYKSin infektiopoli hoiti IVIG:llä ennen CFS/ME-potilaita). Narkolepsiassa siitä ei useimmissa tutkimuksissa ole havaittu juuri hyötyä.

Sekä PANS että narkolepsia on yhdistetty myös streptokokki-infektioihin. Alun perin ajateltiin, että kaikki PANS-tapaukset johtuivat streptokokista ja sitä kutsuttiin nimellä PANDAS, pediatric autoimmune neuropsychiatric disorders associated with streptococcal infections. Tämän olisi voinut mainita artikkelissa.

Kolmas sekä influenssaan että streptokokkiin yhdistetty neurologinen sairaus on “unitauti” encephalitis lethargica. Esimerkiksi Miion sairaus toi mieleeni tämän espanjantautiepidemian aikana esiintyneen vaikean komplikaation.

Paljon mielenkiintoisia faktoja jää mainitsematta, kuten että Hanna Nohynek myönsi Iltalehdelle joulukuussa 2012, että H1N1-rokote saattoi laukaista Suomessa CFS/ME:tä, kuten Ruotsissa oli raportoitu. Myöhemmin Nohynek muutti kantaansa, kun epidemiologista näyttöä ei löytynyt. THL:ssä oltiin kuitenkin alkuun avoimia ajatukselle.

Olisin mielelläni nähnyt jutussa myös enemmän taustoitusta rokotteiden haittavaikutuksille ylipäänsä, sille että kaikilla rokotteilla, kuten kaikilla lääkkeillä, on harvinaisia haittavaikutuksia ja harvoin jotain ikävämpääkin, kuten ensimmäisten poliorokotteiden kanssa kävi. Jutussa maalaillaan aika pahaenteistä kuvaa nimenomaan tästä rokotteesta ja siitä, millaiset seikat johtivat sen epäonnisiin vaikutuksiin (esim. korruptio) – vaikka vastaavia tuloksia on tullut muillakin tavoin.

Myös sikainfluenssaepidemiaa vähätellään: sehän oli lopulta paljon vähemmän tappava kuin pelättiin. Onneksi! Tässäkin unohtuu kuitenkin mainita, että vaikka kausi-influenssa tappaa joka vuosi paljon ihmisiä, ne ovat enimmäkseen vanhuksia. Sikainfluenssa tappoi ja vammautti suhteettoman paljon nuoria. On varmasti useimpien mielestä eri asia, jos 100 huonokuntoista vanhusta kuolee influenssaan kuin jos 100 perustervettä 0-40-vuotiasta kuolee.

H1N1-rokote auttoi myös vähentämään tehohoitoon joutuneita potilaita. Monissa sairaaloissa esim. ECMO-hoitopaikat olivat kriittisen vähissä ja esim. jo 20 % suurempi sairastuvuus olisi voinut lisätä kuolleisuutta suhteessa paljon enemmän, koska kaikkia vaikeimmin sairastuneita ei olisi voinut hoitaa riittävän intensiivisesti.

Rokotteen hyöty/haittasuhde näyttäytyy toki hyvin erilaisina sille, joka vammautui rokotteesta tai sille, joka vammautui itse sikainfluenssasta, inhimillisiä tragedioita molemmat.

Joka tapauksessa Meri Valkamalta hyvä juttu, jossa mielenkiintoista tutkivaa journalismia, mutta lääketiedekirjoittajana kaipasin enemmän tätä puolta ja uskon, että en ole siinä ainoa.

P.S. Jos kuvittelee, että rokotteet ovat lääketehtaille hyvä bisnes, suosittelen lukemaan Paul A. Offitin kirjan The Cutter Incident: How America’s First Polio Vaccine Led to the Growing Vaccine Crisis ja Seth Mnookinin Panic Virus: The True Story Behind the Vaccine-Autism Controversy.

April 1, 2017
by Maija Haavisto
2 Comments

Tuoteuutuus minulta

Markkinoilla on paljon erilaisia vitamiinivesiä, eksoottisia marjoja ja hedelmiä sisältäviä mehuja ja muita terveysjuomia. Yhteistä niille kuitenkin on se, että vaikuttavia aineita on usein vähän, eikä monista varmasti voi tulla mitään havaittavaa terveydellistä vaikutusta, paitsi lumevaikutus.

Vuosia minua on suostuteltu lanseeraamaan oma superruokasarja ja viimein suostuin siihen – yhdellä ehdolla. Halusin että tuotteet olisivat aidosti hyvänmakuisia, ja lisäksi niillä pitäisi olla selvästi ja yksiselitteisesti havaittavia fyysisiä vaikutuksia, ei mitään lumetta.

Tämä on nyt toteutettu, ja tänään tulee myyntiin Finibus-sarjan ensimmäiset kolme kausimakua, jotka kaikki sisältävät paljon erilaisia terveellisiä ainesosia, kuten avokadoa, lehtikaalia, villivihanneksia ja suosikkisuperfoodiani skanmarjaa, kaikki luonnonmukaisesti kasvatettuja.

Sarjan erikoisuus on tietenkin sen uraauurtava vaikutus: jokainen maku on tarkoitettu helppoon ja biodynaamiseen kotieutanasiaan. Kinder-munan makuinen juoma sisältää näsiää, nyhtömämmin makuisessa juomassa on valkoista kärpässientä ja kevätuhri-maussa syysmyrkkyliljaa, kaikki tietenkin puhtaassa Suomen luonnossa ilman torjunta-aineita kasvaneita ja käsin poimittuja.

Voit siis unohtaa Big Pharman kavalat kemikaalit ja nostaa flavonoidipitoisen luomumaljan kuin Sokrates aikoinaan.

Myynnissä Vuononmuuri-ekokaupoissa ja suurimmissa ruokakaupoissa. Tuotteita myydään vain 18 vuotta täyttäneille. 90 kiloa painavammille suositellaan kahta annosta pettymysten välttämiseksi. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja.